sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Parasta tällä viikolla

Laura:

Yritin joskus töissä aloittaa perjantain aamukaffeilla traditiota. Ehdotin, että jokainen kertoisi viikon tähtihetkensä - ihan mitä vaan, mikä oli jäänyt mieleen. Ei ottanut ajatus tuulta alleen.

Jostain syystä tuo muistui mieleen, kun Liisa oli käymässä pääsiäisen alla. Liisan mielestäkin viikon parhaiden palojen ja huippukohtien kertaaminen oli mainio idea. Päätimme, että jaamme omat tähtihetkemme blogissa viikoittain.

Saa nähdä kuin mein käy.

Heti meni ensimmäinen viikon tähtihetki vaikeaksi. Miten onkaan viikkoon voinut mahtua niin paljon kaikenlaista mukavaa? Pitkällisen pohdinnan tuloksena ja vahvasti puutarhassa vietetyn aurinkoisen sunnuntai-iltapäivän vaikutuksen alaisena päädyin siihen, että tämän viikon parasta antia ovat olleet kevään merkit:

Ensimmäinen kevätsade. Lämmittävä aurinko. Kiurujen liverrys. Töyhtöhyyppien lento. Kurkien huuto. Kaksi västäräkkiä ja kolme nokkosperhosta. Kottaraiset linnunpöntöllä asuntonäytössä.

Lehtikerroksen alta kukkapenkissä pilkottava vihreä. Pienenpienet vaahteran taimet. Tulppaanien nousu. Akileijan ja kurjenpolven ruusukkeet. Mullan ja pollenkakan kärrääminen.

Lisäksi haluan ehdottomasti antaa kaksi kunniamainintaa, joista ensimmäisen saa kahvihetki Kirjailijattaren kanssa ja toisen laukkahaipakka tukkitiellä rapa roiskuen.


Liisa:

Tähtihetkiä tuntuu olleen täälläkin näin kevään kunniaksi useampia. Yksi parhaita hetkiä oli ehdottomasti näiden puiden alla auringonpaisteessa seisominen. Tuoksu oli huumaava ja ennen kaikkea olin uskaltautunut ulos varvastossuissa ja en palellut yhtään!


Mutta oli jotain vieläkin parempaa. Jo sovittujen työhaastattelujen peruminen ja rentoutuminen. Illat ei yhtäkkiä enää kulukaan työhakemuksia väsätessä (tai asian johdosta huonoa omatuntoa potien) vaan saan oikeasti nauttia pitkistä valoisista illoista! Mitäköhän oikein teenkään kaikella tällä kevätenergialla. Kiillotin juuri talvisaappaani ja laitoin ne kesäsäilöön. Niin ja sulatin ja pesin jääkaapin ja pakastimen!

5 kommenttia:

  1. Vau mitä puita!

    Tuollainen taivaansinisen, hennon roosan ja keväänvihreän yhdistelmä saa mut aina ihan sekaisin!

    Täällä ei ihan vielä päästä varvastossukauteen, mutta kevätenergiaa on ilmassa!

    VastaaPoista
  2. Vau miten sielläkin kevät etenee hurjaa vauhtia!!! Parissa viikossa maisema on muuttunut ihan täysin!

    VastaaPoista
  3. Niinpä - ihan huikean nopea siirtymä talvesta kevääseen. Eikä oikeastaan ollenkaan loskaa. Ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Moi! Satuin kurkistamaan tänne Kirjailijattaren blogin kautta, ja pakko kysyä, mistä nyt löytyy noin upeat kukinnot? Todella kaunista!

    VastaaPoista
  5. Hei Tuittu - tervetuloa! Kukinnot löytyvät Etelä-Lontoosta ja olivat kyllä ihan mielettömiä. Koko Lontoo tuntuu puhjenneen kukkaan viimeisen parin viikon aikana ja kukkivia puita tuntuu riittävän joka paikkaan!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...