sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Parasta tällä viikolla

Liisa:

Teltassa herääminen auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Nyt on jo melkein kesä!
Vuoden ensimmäinen telttailuretki onnistui yli odotusten. Huolestuttavaa kyllä olen jo ehkä vähän kyllästynyt grillaukseen...




Laura:

Kiireettömyys. Vanha ystävä. Pieni loma tutussa kaupungissa.

Olemme kävelleet hitaasti pitkin katuja, piipahtaneet puodeissa, kolunneet kirppareita. Ja välillä istuneet kotoisissa kahviloissa.

Aamulla täällä laulavat mustarastaat.

6 kommenttia:

  1. Hyvänmielen postaus! Kummassakin paikassa olisin viihtynyt.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Kaupunkilomailu on mukavaa, mutta telttailu kuulostaa myös houkuttelevalta. En ole moneen vuoteen tainnut kyllä teltassa herätä.

    Ehkä pitää laittaa teltta pystyyn Hamarin pihalle, että saa herätä linnunlauluun ja auringon ensimmäisiin säteisiin. Vaikka ne kuuluvat ja osuvat kyllä meidän makuuhuoneeseenkin siellä.

    VastaaPoista
  3. Niin ja se piti vielä sanoa, että tuo pässi vaikuttaa vallan sympaattiselta kaverilta!

    VastaaPoista
  4. Joo, minäkin viettäisin mielelläni muutaman päivän Tukholmassa!
    Lampaat olivat kyllä valtavan kivoja vaikkakin aika äänekkäitä kavereita aamu varhaisella. Olivat kuulemma syyrialiasta vanhaa rotua ja jotenkin näytti siltä, että myös naarailla (mahtaakohan naispuolisilla lampailla olla ihan oma nimi...)oli komeat sarvet. Minä tietenkin mietin lähinnä millaisia taljoja heistä saisin...

    VastaaPoista
  5. Hui, Simon oli löytänyt enemmän tietoa noista jacob-lampaista http://www.4hornfarm.com/Sheep.html
    Todella hurjan näköisiä sarvipäitä!

    VastaaPoista
  6. Ahvenanmaanlampailla on kanssa myös uuhilla sarvet. Ei tosin ihan noin hurjat, kuin noilla kavereilla.

    Ja niin, naaraslampailla tosiaan on oma nimi! ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...