Voi ei!

Takana ihana pitkä viikonloppu Ranskassa. Ehdin jo kuitenkin odottaa kotiin palaamistakin. Mutta voi tylsyyden tylsyys, boilerissani on jotain vialla ja koti kylmänä. Suustani pääsi paha sana jos toinenkin boilerin ohjekirjan kanssa pähkäillessäni. Nyt odottelen soittoa korjaajalta - tänään tuskin enää kuitenkaan tapahtuu mitään ja joudun lähtemään yökylään, sillä yö ilman lämmitystä ja aamu ilman lämmintä vettä tuntuu vähän liian hurjalta ajatukselta.

Päätin sinnitellä kotona vielä alkuillan - purkaa laukkuja ja järjestellä paikkoja. Luotan kynttilöiden antamaan lämpöön ja kupillisiin kuumaa teetä.

Tavararakkaudesta

"Kulutuskulttuurin virhe ei ole rakastaa tavaraa, vaan olla rakastamatta sitä."

Antti Nylén puki sunnuntain Hesarissa sanoiksi jotain, mitä olen yrittänyt omassa mielessäni tapailla.

Haluaisin vähentää kuluttamistani, mutta rakastan tavaraa. Erityisesti kaikkea kaunista, kestävää, laadukasta, käsin tehtyä, hienosti kulunutta, elämää nähnyttä. Sellaista, minkä haluaa koko elämänstä omistaa. Tavaroita, joilla on tarina. Sellaisia juttuja, joita kotona ohi kulkiessaan vilkaisee ja hymyilee itsekseen onnellisena. Että on ihana omistaa tuollainenkin!

Vanhan suosikin paluu

Ystäväni, joka ei ole niin kauhean kätevä keittiössä, valmisti joskus opiskeluaikana mulle ylpeänä brittikeittiön klassikkoaamiaisen: beans on toast. Hän paahtoi vitivalkoista leipää, voiteli sen voilla, lusikoi päälle lämpimiä valkoisia papuja tomaattiliemessä, viipaloi pinnalle cheddaria ja sulatti juuston grillivastusten alla.

En alkuun lämmennyt ruokalaijille juurikaan johtuen jostakin lapsuuden kammosta tomaattiliemessä säilöttyihin papuihin. Sittemmin olen rakastunut papuihin. Jossain vaiheessa ymmärsin myös, että jos pavut levittää valkoisen leivän sijaan ruispalalle, saa aivan oivallisen herkun. Ja nyt tämä on yksi suosikki aamiaisiani. Mainio alku sunnuntaille.

Iskä! Kastelisitko pelakuut!

Viikonloppu kaupungissa!

Saattaa olla ensimmäinen sitten toukokuun. Mitäköhän kaikkea sitä keksitäänkään?

Pipoprobleemia

Tällaista pipoa olen värkännyt sunnuntai-illasta. Lanka on ihanaa, mutta en ole aikoihin kutonut tällaisesta sileäpintaisesta langasta. Pipot eivät muutenkaan ole olleet ominta alaani, vaikka niitä tykkäänkin tehdä.

Saattaisi auttaa, jos olisi ohje. Haluaisin pipon, jossa on leveä resori ja palmikkoa. Hiukan löysäkin se saisi olla. Tämä tulee nyt parin netistä löytyneen pipon kuvan perusteella sävellettynä.

Yritän täällä pähkäillä, että aloitanko uudelleen vai jatkanko tätä. Piposta on tulossa kovin pitkulaisen oloinen. Ehkä pitäisi lisätä silmukoita? Ehkä olisi pitänyt jo lisätä? Ehkä olisi ollut hyvä tehdä resori pienemmillä puikoilla?

Vihdoinkin valmista

Tämän pipon kanssa onkin tullut pähkäiltyä jo pitkään. Taisin aloittaa kolmea neljää eri mallia kunnes Herkussa ja Koukussa esitelty pipo inspiroi minutkin purkamaan silloisen tekeleeni ja yrittämään vielä kerran. Musta lanka ei ehkä tuo kuviota ihan parhaiten esiin ja neuloin pipon myös aika isoilla puikoilla, jotta pääparkani ei vallan paistuisi Lontoon leudossa talvessa. Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen lopputulokseen ja olen kaivanut lanka-arkistosta jo langat esiin seuraavaa versiota varten. Sitä ennen pitää kyllä terästäytyä joululahjojen tekemisessä!

Terveisiä vaahtokarkkimaailmasta

Joulupuuhasteluun liittyy mielestäni jotenkin kiireettömyys. Se on sellaista puuhaa, mitä tehdään mieluiten yömyöhällä, kun pitäisi olla jo ajat sitten mennyt nukkumaan. Silloin juodaan glögiä, mutustellaan keksejä ja kuunnellaan joululauluja. Varsinkin tätä ja tätä. Silloin ripustetaan joulukoristeita ja kääritään paketteja. Kudotaan lahjoja pehmeisiin paketteihin. Tai rakennetaan piparkakkutaloja. Ja nautitaan kynttilänvalosta.

Kun olin lapsi, meidän perheessä oli hyvin kunnianhimoisia piparkakkutaloprojekteja. Yhtenä vuonna tehtiin piparkakkukirkko, toisena piparkakkulinna, jonka kaavat muistaakseni otettiin legolinnasta. Nuo rakennusprojektit olivat aikuisten projekteja, usein niitä suunnittelemassa ja rakentamassa oli enemmänkin porukkaa. Toki mekin saimme leipoa ja koristella, mutta nukkumaanmenoajan jälkeen aikuiset liimasivat seiniä toisiinsa tulikuumalla sokerilla.

Muistan, että aikuisilla tuntui olevan kauhean hauskaa näiden rakennusprojektien kanssa. Aina joku poltti sormensa ja aamulla ihmeteltiin vesikelloja. Ehkä olen perinyt oman joulufiilistelyni noista illoista, kun olen huoneestani kuunnellut piparkakkulinnaa rakentavien aikuisten iloisia ääniä.

Loppuvuoden piparkakut ja glögit mutustellaan meillä joulukattokruunun alla!

Marraskuun kotiruoka

Olen viime aikoina ollut ihan hirveän laiska tekemään ruokaa. Ruuanlaitto ei ole vaan inspiroinut. Siitä on tullut välttämätön homma, mikä olisi kiva hoitaa mahdollisimman helposti pois päiväjärjestyksestä. Ruoka kyllä maistuu ja haluaisin siitä nautiskella, enkä ollenkaan tykkää tästä tämänhetkisestä suhtautumisestani. Mutta vapaata aikaa tuntuu olevan niin kovin vähän ja haluaisin käyttää sen kaikenlaisten kivojen juttujen parissa. Ja ruuanlaitto ei nyt tunnu olevan ihan valtavan korkealla listallani. Ehkä se pitää vaan hyväksyä.

Sen verran jaksan kumminkin nipottaa, että eineksiin en sorru. Mutta pastaa olen laittanut useammin kuin olisi väliksi. Ja kauppaan mennessäni ainoa ruoka, mikä tulee mieleen on sosekeitto. Sitä meillä syödään vähän liiankin usein.

Onneksi Jonilla on viime aikoina ollut virtaa ruuanlaittoon. Oma asenteeni ruuanlaittoon on hyppysellinen sitä ja toinen tätä. Joni on paljon pedantimpi ja ottaa projektikseen opetella joidenkin ruokien valmistamista niin pitkään, että homma sujuu täydellisesti. Tänä syksynä työn alla on ollut sushiriisi. Joni on viilannut riisin pesua, keittoveden ja riisin suhdetta, keitetyn riisin jäähdytystä ja maustamista pari viikkoa. Riisiä, lohta ja wasabia on kulunut. Ja harjoitus on tehnyt mestarin!

Sushiriisi kahdelle:

2 dl hyvin pestyä sushiriisiä (riisiä huuhdotaan kylmällä vedellä, kunnes vesi säilyy kirkkaana)
3 dl vettä

reilu ruokalusikallinen riisiviinietikkaa
sokeria
suolaa

Vesi, riisi ja hiven suolaa laitetaan kattilaan. Riisi tasoitetaan kattilan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Kun vesi on kiehahtanut, lämpöä lasketaan. Riisiä ei saa sekoittaa! 10-15 minuutin jälkeen riisiä voi maistaa. Riisin kuuluu olla rapsakkaa. Lämpö otetaan pois ja kansi suljetaan. Riisiä höyrykypsennetään, kunnes se on kypsää.

Mausteet sekoitetaan. Sopiva suhde syntyy maistamalla. Liemen tulee olla hieman makeaa. Liemi lisätään riisin joukkoon riisiä nostelemalla (Ei saa sekoittaa!). Maustettu riisi levitetään jäähtymään. Jäähtymistä nopeutetaan viuhkalla (meidän tapauksessa kirjekuorella) löyhytellen.

Jäähtynyt riisi muotoillaan kämmenpohjassa jämäkästi painellen. Jokaisen palluran jälkeen kädet huuhdellaan viileässä vedessä.

Viikonlopun väreistä

Vietimme isän kanssa viikonlopun kahden Hamarissa. Ja olihan Ralf siellä myös tietenkin!

Lauantaina aurinko paistoi pitkästä aikaa. Kävin uudella tallilla ratsastustunnilla. Oli ihana pitkästä aikaa ratsastaa ulkona. Ei yhtään haitannut, että kenttä oli vetinen - pääasia, että sai olla pihalla. Lämpimällä marraskuulla on todellakin puolensa.

Iltapimeällä lähdettiin vielä Ralfin ja naapurin Paulan ja Kurre-pollen kanssa kävelylle. Taivas oli pilvetön ja vaikka aurinko oli ajat sitten jo laskenut, näki hyvin ilman taskulamppua. Kuu paistoi kapeana sirppinä ja tähtiä oli paljon enemmäin kuin muistinkaan. Menomatkalla seurasimme otavaa, paluumatkalla bongasimme linnunradan.

Tänäaamuna oli taas pilvistä ja utuista. Sellaista, mihin on jo ehtinyt tottua viime viikkoina. Mutta maalla pilvinenkään keli ei ole pelkästään harmaata. Se on keltaista ja oranssia, ruskeaa, vihreää, mustaa, sinistä. Käytiin aamukävelyllä, tongittiin puutarhassa, syötiin hernekeittoa ja valmisteltiin seuraavaa remonttikohdetta.

Illalla tulin junalla kotiin. Sellaisella vanhalla kunnon pikajunalla. Niissä on aina vaan hieno tunnelma.

Keittiön uudet tuulet

Viikonlopun kunniaksi päätin perjantai-iltana kokeilla Emman
chili-inkivääri possupihvi ja kurpitsakuorukka reseptejä. Olipas mukavaa valmistaa jotain ihan uutta - olen aika kokematon varsinkin leivittämishommissa ja pitää kyllä myöntää, että Emman suosittelemat panko korppujauhot olivat ihan omaa luokkaansa. Vähän vetisen puoleisista kurpitsapalleroista tuli paistaessa täydellisen rapeita. Pihvit ja dippi olivat myös loistavia - ensi kerralla taidan lisätä vielä vähän sitruunaruohoakin!

Eroon kutsumattomista vieraista

Kirvat olivat vallanneet talvihoitoon otetut pelakuut. Saattoi siellä olla ansarijauhiaisiakin. Ihan oma syyni. Olisi pitänyt syynätä paremmin eikä antaa ikävien kavereiden vapaasti mellastaa vieriviereen ikkunan alle tungetuilla kasveilla.

Onneksi suurimmat kasviaarteeni, Mummilta saadut kaksi vaaleanpunaista köynnöspelakuuta (jotka periytyvät kuulemma Selma Lagerlöfin puutarhasta peräisin olleesta pistokkaasta), olivat alakerran ikkunalla. Siellä olivat myös loppukesästä ottamani pistokkaat, jotka olivat nekin säästyneet.

Jonin ja isän avustuksella kirvaiset pelakuut kävivät parina peräkkäisenä päivänä pihalla ja tuholaiset saivat pyretriinistä. Julmaahan se on, mutta vakuutin itselleni, että puutarhurin pitää tosipaikan tullen surutta turvautua koviin otteisiin. Sillä kirvathan eivät lopeta ennen kuin mitään vihreää ei ole enää jäljellä.

Nyt odotellaan ja seurataan miten elpyvät. Toivottavasti kirvat eivät.

Sitä odotellessa hilpeä ralli. Muistaako kukaan mikä on nimeltään se biisi, jota tuon videon alussa tulee muutama sekunti?

Herkullista

Savipajan uusi punasavi on kuin suklaata. Sitä vaivatessa tulee vesi kielelle. Dreijalla se on samaan aikaa pehmeää ja jämäkkää. Vähän niinkuin minä, sanoisi äiti varmaan.

Kivalta tuntuu ja näyttää myös se, kun kädet on ranteita myöten savessa. Ihan kuin olisi upottanut sormensa sulaan suklaaseen. Sotkeminen on ihanaa vaihtelua siistille sisätyölle.

Näitä ruukkuja dreijatessa mietin jo ensi kesän kesäkukkia!

Kynttiläpaja

Alkusyksystä käymäni kynttiläntekokurssin rohkaisema uskaltauduin vihdoin kynttilänvaluhommiin kotioloissakin. Materiaalien kokoon kasaamisessa kesti useampi viikko - vahan tulossa kesti postilakon takia, mietin ostanko uuden kattilan vai käytänkö sulatukseen aikaisemmin kynttilähommissa kokeilemaani pientä metalliämpäriä (kiikkerä vesihauteessa uidessaan ja siitä kaataminenkin on aika hankalaa) ja kurssin ohjaajan suosittelemien liimapalleroiden (glue dots) metsästäminen vasta haasteellista olikin! Viimeinkin soijavaha, sydänlangat asetteineen ja tuoksuöljyt saapuivat, päädyin ostamaan uuden kattilan (varrella ja kaatonokalla, jotta homma olisi mahdollisimman yksinkertaista) ja erehdyin kysymään glue dotseja skräppäyskaupasta, josta niitä löytyikin ainakin kymmentä eri sorttia!

Hyvillä välineillä kynttilänteko sujui uskomattoman helposti. Liimapallerolla kupin pohjaan kiinnitetty sydänlanka asetteineen pysyi keskellä - huomattavasti helpompaa kuin esim. kalastuspainoilla pelaaminen, joiden avulla olen myös joskus yrittänyt lankoja keskittää... Käyttämäni soijavahasekoitus oli tarkoitettu astiakynttiöiden tekemiseen ja homma onnistui yksinkertaisesti yhdellä kaadolla (steariiniin syntyy usein viiletessä koloja ja kuoppia, jotka pitää myöhemmin täyttää). Tuoksuina käytin rosmariini-, greippi- ja vaniljaöljyjä.

Olen jo tehnyt uuden vahatilauksen eli voin siis hyvillä mielin polttaa tekemiäni kynttilöitä varsinkin kun tiedän, että tarvitsen tyhjiä kuppeja jälleen pian uusien kynttilöiden valamiseen!

Sängellä

Muutama kuukausi sitten Hamarin pihaa ympäröivät keltaisina lainehtivat rypsipellot.

Nyt niistä on jäljellä vain sänki. Se ei paljon lainehdi, mutta kaunista sekin on.

Pientareelta

Käytiin iltapäiväkävelyllä. Ralf kipitti jäisellä tiellä ja minä kolusin pitkin ojan pohjia.

Jääkukkia ja kesätunnelmia

Eilen illalla, kun saavuimme Hamariin oli pakkanen painunut jo melkein kymmeneen asteeseen. Aamulla ihastelin sen huvimajan ikkunaan tekemiä jääkukkia. Huvimajan sisälle on kesätunnelma jäänyt talvisäilöön.

Toisten muistoja

Ihastuin kuvaan ennen kuin edes huomasin upeat kehykset. Simon pitää minua hölmönä - miksi ihmeessä haluaisin säästää kehyksissä tuntemattomien ihmisten hääkuvan? Kuvasta mielestäni suorastaan huokuu ilo ja onni. Tulen hyvälle mielelle.

Maljakkopari ja kuppi löytyivät paikallisten konservatiivien kirpparilta. En ollut uskoa tuuriani - 5o-60-lukujen Länsi-Saksalainen keramiikka tuntuu kokonaan kadonneen kirppareilta. Ensiviikolla on kuulemma joulumarkkinat ja tarjolla on vielä enemmän tavaraa. Taidatte arvata mistä minut lauantaiaamuna löytää...

Kompurointia

Viisas ystäväni lohdutti minua eilen sanomalla, että ei kai ihmisiä arvioida sen perusteella miten he kaatuvat, vaan sen, miten he nousevat ylös ja jatkavat matkaansa.

Onneksi elämä ei ole taitoluistelua. Vaikka molemmissa kyllä pitää kompuroinnin jälkeen kerätä palasensa uudelleen kasaan, könytä ylös ja jatkaa esitystä rinta rottingilla, vaikka kyyneliä olisi silmät täynnä.

Nyt vaan silmät kirkkaina kohti uusia vastoinkäymisiä!

Kiulukat...

ovat kuivuessaan kaunistuneet!

Dreijalla, osa 2

Päätin kokeilla jotain uutta.

Puista ja niiden puutteesta

Lauantaiaamuna makuuhuoneeni ikkunaverhon läpi paistoi kauniisti aurinko. Ihan kuin olisi ollut kesä. Puussakin oli vielä lehtiä. Alkuviikosta kotona sairastassani katselin kun moottorisaha pilkkoi samaa puuta. Makuuhuoneessa on nyt ehkä vähän valoisampaa, mutta nyt tänne näkee naapuritkin.

Hapsuja (Kumpi vai kampi? osa 2)

Keltainen huivi lojui melkeinvalmiina ensin keittiön tuolilla ja sen jälkeen olohuoneen pöydällä. En millään saanut päätettyä miten huivi päättyy. Simpukoiden ja rinkuloiden sijasta aloin itsekin kallistua hapsujen suuntaan.

Mutta enpä arvannut miten monella erilaisella tavalla hapsujakin voi laittaa.


Ensin laitoin ihan liian paljon hapsuja. Ja sitten solmin niitä. Ei hyvä.


Sitten laitoin vähän vähemmän hapsuja, mutta pitkiä ja tylsiä.


Sitten innostuin tekemään hapsuihin solmuja.


Ja sitten purin puolet solmuista ja päätin, että näin on hyvä.

En vielä paljasta miltä huivi näyttää kaulassa. Olen tämän päivän potenut kotona eilen saamaani sikainfluenssarokotusta, enkä ole ollenkaan valokuvauksellisella tuulella.

Lopuksi päivän bossa nova -annos.