Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. tammikuuta 2012

Inspiraation lähteitä






Joululahjoja ja yksi ihan omakin hankinta. Coletten ompelukirja motivoi minut toivottavasti jälleen pian ompelun pariin. Mekkokirja on mukavaa iltaluettavaa ja suunnittelen jo korukirjan rusettikorun tekemistä.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kirjokintaita





Rompepäivästä löytyi myös Mary Oljen Kirjokintaita. Olen tätä ennekin selaillut ja ihastellut hienoja perinteisiä tumppumalleja. Kirjassa on myös loistavat introt kirjoneuletumppujen taustaan.

Mukana tuli myös pari hauskaa villapaitaohjetta. Niitä on hauska katsella, vaikka villapaidan neulominen tuntuukin aika kaukaiselta ajatukselta. Jos edes jotkut tumput jossain kohtaa saisi aikaan...

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kirjakaunottaret





Viime viikkojen satunnaiset kirppiskierrokset ovat pitkästä aikaa olleet jopa melko tuotteliaita. Jos niin voi kirppiskierroksista sanoa. Olen tosin ehtinyt raportoida löytöjäni vähän hintsunlaisesti.

Mutta nämä kirjakaunokaiset löytyivät pari viikkoa sitten Glasgowsta. Siltä yhdeltä ainoalta kirpparilta, johon ehdin reissulla poiketa. Hieman kärsineiden pölysuojien alta löytyivät hurmaavan kauniit kannet.

torstai 27. toukokuuta 2010

Neula kauniiseen käteen (ja tupakka toiseen)






Kun kerran kirjojen esittelyn makuun on päästy niin jatketaan!

Tämä mainio kirjontaopus löytyi kirpparilta Tukholmasta. Se on täynnä toinen toistaan hilpeämpiä kuvioita ja oman aikansa tyylikkäitä kattauksia. Teksti on paikoin suorastaan filosofista.

Sillä kukapa ei osaisi ketju- ja laakapistoja tehdä. Ja jokaisesta kodistahan löytyy elegantteja rasioita, joissa savukkeet voi laittaa tarjolle kaffepöytään. Eikö?

Sitten vaan vaikka tämä taustalle soimaan ja hihat heilumaan!

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Neulontainspiraatiota

Knitting: We couldn’t get in, we couldn’t get out

Jessica Hemmingsin In the Loop: Knitting now kirja hämmentää. Ja samalla osoittaa miten luovaa taidetta neulonta voi olla. Lisää kuvia voi ihastella täällä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Elämäni kirjat

Tapasin Kirjailijattaren kirjastolla. Ennemmin tai myöhemmin oli pakko puhua kirjoista. Itseasiassa myöhemmin. Olimme jo matkalla omiin suuntiimme. Kysyin vielä: Mitkä kirjat lukisit uudelleen?

Kotiin päästyäni etsin tärkeimpiä kirjojani hyllystä. Nämä tarttuivat käteen.


Lapsena olin kirjaston vakiasiakas. Kaikki kirjastontädit tunsivat minut nimeltä. Kannoin kotiin kassikaupalla lukemista ja sulkeuduin aurinkoisina kesäpäivinä huoneeseeni. Saatoin ahmia useampiakin Enid Blytonin kirjoja päivässä.


Tämän luin ollessani vaihto-oppilaana. Amerikkalaisen kirjallisuuden klasikkona se kuului äidinkielen oppimäärään.

Scoutin ja Jemin tarinasta tuli paras lukemani kirja. Ja pikku-Scoutista ehkä vähän sankarini. Olisin itsekin halunnut olla pikkuisen pippurisempi oikeuden puolustaja.

Kirjan suomenkielinen nimi on kaunis: Kuin surmaisi satakielen. Ja leffassa on ihana Gregory Peck!


Tämän luin englantilaisen kirjallisuuden kurssilla ollessani vaihdossa Tukholmassa. Kirjassa on lyijykynällä tehtyjä alleviivauksia, huutomerkkejä marginaaleissa ja kansissa kontaktimuovi.

Tekstin ironian ja huumorin taisin tavoittaa vasta toisella lukekerralla. Mutta kreivitär Olenska! Ah! Maailmannaisen surullinen eleganssi ja riipivä rakkaustarina vetosivat heti.

Pian kirjan luettuani kävin katsomassa siitä tehdyn elokuvan erään ihanan pojan kanssa. Leffan aikana taisin ymmärtää, että en ollutkaan ihastunut häneen.

Jos oikein muistan, elokuva oli täydellinen.


Harounin satumaisen tarinan sain lainaan kanadalaiselta ystävältäni, johon olin salaa ihastunut. Olimme vaihdossa Sydneyssä.

Hän lähti ja minä jäin kirjan kanssa. Istuin pesulan ulkopuolella auringossa ja luin. Kun sain kirjan loppuun, lähetin sen takaisin omistajalleen. Laitoin kirjan väliin jotain, mutta en enää muista mitä.

Paitsi että taidan sittenkin muistaa. Se oli 50 centin raha. Sellainen, jossa oli joku erityinen teema.


Tätä luin maaten asvaltoidulla uimarannalla sarongin päällä. En olisi halunnut, että kirja loppuu. Yritin lukea hitaasti, mutta tarina ei päästänyt otteestaan.

Olimme selvinneet säikähdyksellä maanjäristyksestä. Asuimme merinäköalahuoneessa slovenialaismummon luona. Mummo oli tarkka veden käytöstä ja sain kovat saksankieliset pauhut, kun yhtenä iltana pesin reissussa rähjääntyneitä shortsejani suihkussa. Nicht waschen, nicht waschen!

Tuon enempää saksaa en osaa tänäkään päivänä.


Tämä oli lukulistallani pitkään, kunnes pari vuotta sitten löysin sen työmatkalla kirpparilta. Kirjaa lukiessani sairastuin kovaan flunssaan. Luin kirjan loppuun yöllä, kun en saanut unta. Viimeiset kymmenet sivut luin ja itkin.

Mulla on tapana tunkea kirjojen väliin kaikenlaisia papereita junalipuista kuitteihin ja nenäliinoihin. Tämän välistä löytyi pitkään kadoksissa ollut Liisan äidin sinappisilakkaohje.


Tätä luen nyt. Luin The Joy Luck Clubin jossain päin Australiaa rannalla, kun Joni kalasti. Siitä lähtien olen ostanut hyllyyni kaikki kirppareilla vastaan tulleet Amy Tanit.

Äidit ja tyttäret. Siitähän kaikessa on kyse.


Tätä en pysty yhdistämään paikkaan tai aikaan. Se on vain paras lukemani kirja.

Kaunis, hauska, surullinen. Joka kerta.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Lauantai-illan huumaa keittiössä


Joululahjaksi saamani Valentine Warnerin What to Eat Now More Please keittokirjan reseptejä oli vihdoin päästävä kokeilemaan. Ruokaa oli vaikka miten - onneksi saimme yllätys illallisvieraan!
Illan ehdottomaksi suosikikseni nousivat appelsiini hunajapullat (honey buns). Helppotekoisia ja pullat vain paranevat vanhetessaan! Meiltä ei pullia valitettavasti jäänyt yli säilöttäväksi, mutta jo parikin päivää appelsiinisessa sokeliemessä uiskennelleet pullat olivat viedä kielen mennessään! Ensi kerralla teen varmasti toisenkin pellillisen!
Resepti löytyy myös täältä.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Toipiluudesta


Tom Hodgkinsonin mainiossa Joutilaisuuden ylistys -kirjassa on oma lukunsa sairaanaolemisesta. Luin sitä eilen, sairaana ollessani.

Hodgkinsonin mielestä meidän pitäisi kohdata sairaudet toisenlaisella asenteella (nyt puhutaan tietenkin vain tällaisista suht harmittomista taudeista, jollaiseksi luokittelen yhä vaivaavan sitkeän flunssani). Sairaudet pitäisi toivottaa tervetulleiksi, niille pitäsi antautua täysin ja levätä pitkään ja hartaasti. Ja niiden lähtiessä pitäisi surra sitä, että tauti meni jo. Näin ajatellen harmittomat taudit ovat ihan ok.

Hodgkinsonin mukaan lääke on flunssalle sama kuin kahvi päiväunille - pahin vihollinen. Kaikkein tärkeintä on antautua puolikuntoisuudelle ja toipua niin pitkään, että tuntee taas olevansa voimissaan.

Vanhoina hyvinä aikoina minutkin olisi varmaan nyt lähetetty Välimerelle parantolaan lopputalveksi tiukalla ukaasilla olla tekemättä yhtään mitään.

Kuinkahan pitkään olisin mahtanut malttaa? Olisin kumminkin salakuljettanut käsityöpussukan mukaan ja piilotellut kudinta ja virkkausta aurinkotuolissani.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Löytöjä nämäkin


Viikonlopun kirpparikierros oli hienoinen pettymys. Lauantaina en Crystal Palacessa löytänyt suosikki charityäni ollenkaan ja sunnuntaina Greenwichin markkinoilta oli suosikki alueeni ja kauppani kadonneet kokonaan! Mutta kirjoja tarttui mukaan useampikin sekä kaunis pieni lautanen ja kadulle hylätyn lipaston vetimet.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Omaisuudesta luopumisen ihanuus

Niin mukavaa kuin tavaran hankkiminen onkaan, niin välillä on ihanaa päästä myös tavaroista eroon! Siskon mukaan lähti jo vaatteita, kirjoja, Cath Kidstonin länkkäri vahakangas ja pussillinen värikkäitä lankoja ja langanpätkiä sukkaraidoiksi ja lasten käsityöprojekteihin.


Osa tavaroista ei mahtunut matkalaukkuun, joten ystävällisesti toimitan ne ihan kotiin asti seuraavan kerran vieraillessani! Sisko saattaa olla eri mieltä ystävällisyydestäni - esimerkiksi Novitan vuosikerta Kimmo-lanka saattaa olla aika yllätys! Kuvan purkin ostin charitysta jo alunperinkin siskoa ajatellen - mielestäni tosi hieno, mutta sopii paremmin siskon keittiöön kuin omaani!

lauantai 17. lokakuuta 2009

Hyvää viikonloppua!

Kiireettömänä lauantaiaamuna. Kuppi teetä, keksejä, kirja ja kutomus. Täydellistä!

torstai 1. lokakuuta 2009

Vierasruokaa

Ruuanlaitto on ihanaa, mutta kuinkas ollakaan kun olin oikein kutsunut vieraita syömään, niin resepti-ideani katosivat täysin. Selailin keittokirjojani ja kaikissa resepteissä tuntui olevan jotain vikaa! Onneksi vanha tuttavuus Donna Hay pelasti jälleen. Nettisivuilta löytyi yksinkertainen oliivikanan resepti - kuvan ottaminen jäi tietenkin vieraita viihdyttäessä, mutta hyvää oli ja teen varmasti uudelleenkin!


Reseptin innoittaman ostin Donnan Instant Entertaining keittokirjan. Ihania reseptejä ja kauniita kuvia. Kenetköhän kutsuisin seuraavaksi kylään!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kirjoja ja keskustelua

Kirjakerho kokoontui jälleen perjantaina. Juhlistimme neljää yhteistä vuotta kirjojen parissa. Hyvää ruokaa, viiniä ja mielenkiintoisia keskusteluja kirjasta ja elämänmenosta yleensä. Aluksi melkein sivistynyttä, loppua kohden nauretaan vedet silmissä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...