Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Juhannus äidin puutarhassa


Juhannukseksi ajelemme aina äidin luokse. Aattona kisataan naapurien kesken juhannuskisat. Jotenkin kaikki aina tietävät kenen pihapiirissä kisat kulloinkin järjestetään ja väki saapuu pedantisti kuudelta kisailemaan. Kisojen jälkeen juodaan kaffet ja julistetaan tulokset. Voittaja saa pokaalin, johon on kaiverrettu kaikkien voittajien nimet jo vuosien ajan. Sitten palataan kotiin polttamaan kokko ja saunomaan.

Punalehtiruusu kukkii aina juhannuksena. Olen haaveillut tästä herkästä ruususta vuosikausia. Äidin ruususta olen kuskannut juurivesoja moneen otteeseen huonolla menestyksellä. Mutta edellisvuonna Jonin äiti löysi omalta pihaltaan vuosia sitten pois siirretyn ruusun jämän, joka nyt kasvaa Hamarissa.



Tämä huikean punainen pioni aukesi juhannuspäivänä. Kimalaiset sekosivat täysin. Niitä oli kukat täynnä.



Vaalenpunainen herkkä pioni kukkii kuin vimmattu. Ja tuoksuu myös. Äidillä on kolme juurakkoa pienessä penkissä vierivieressä. Pitäisi istuttaa taajempaan itsekin!



Äidillä on kaksi köynnöshortensiaa. Toinen peittää ison siirtolohkareen jo ihan kokonaan. Toinen kapuaa korkealle mäntyyn. Mäntyyn kiipeävästä hortensiasta juurrutin itselleni viime kesänä taimen. Laitoin ruukkuun multaa, maata pitkin kasvavan oksan ruukun päälle ja kiven oksan päälle painamaan oksaa multaan. Kesän aikana oksa juurtui ja syksyllä vein taimen Hamariin. Siellä se talvehti iloisesti ja viime viikolla istutin sen uuteen kotiin metsäpuutarhapenkkiin, josta kerron lisää myöhemmin.

Saan valtavasti tyydytystä siitä, että saan haluamiani kasveja ilman että joudun niitä ostamaan. Jakaminen, vaihtaminen, varastaminen ja lisääminen ovat mainioita tapoja hankkia uusia kasveja puutarhaan. Tykkään siitä, että kasveilla on tarina. Siitä, että ne muistuttavat mua pakoista, ihmisistä ja tapahtumista. Puutarha täynnä muistoja.



Menetyksiä ja suunnitelmia


Olen pitänyt melkein koko kesäkuun vapaata tietokoneelta. Ei se ollut mitenkään suunniteltu juttu. Niin vain kävi. Ihan liikaa kaiveltavaa pihalla, ruuanlaittoa, ratsastusta, lasten kanssa touhuamista, riitojen ratkomista (lähinnä lasten keskinäisiä), koiran lenkittämistä. Elämää siis. Enimmäkseen elämää pihalla. Siellä tapahtuu koko ajan vaikka ja mitä, enkä haluaisi missata mitään.


Puutarhassa kaikki kukostaa. Kasvit ovat ottaneet varaslähdön ja kiirehtivät kukkaan ennen aikojaan. Talven jäljiltä on myös ruumiita. Kaikki vanhimmat ja isoimmat mirrinminttumättääni ovat kuolleet. Kangasajuruohokin on mennyttä juuri siitä kohtaa, missä se on mielestäni ollut hienoimmillaan. Onneksi molemmat ovat siementäneet ja siementaimista olen saanut täydennystä menehtyneiden tilalle.

Siperiankärhöä lukuunottamatta kaikki kärhöt paleltuivat. Eniten harmittaa noiden kivien päällä suikertanut viinikärhö, joka oli aivan erityisen terhakka. Olen jättänyt kaikki juurakot maahan ylösnousemuksen toivossa. Paleltunut pioni lykkäsikin pienenpienen lehden viime viikolla kertomaan että vielä pihisee henki. Hurraa hänelle.



Ennen juhannusta kaivoin viimein korituolit esiin kanalan perukoilta. Tai no, isä ne kaivoi, kun itse en ylettänyt niihin talven aikana varastoitujen tavaroiden takaa. Yhden asetin tuohon pengerryksen eteen. Ajattelin, että siitä voisi katsella kasvihuonetta. Jos sitä joskus vaikka malttaisi istahtaa alas.

Vielä en ole malttanut.

Kyllä mä vielä joskus aion tuolla puutarhassa istuskellakin. En ehkä tänä kesänä, mutta joskus. Vaikka sitten vanhana. Sitä silmällä pitäen yritän löytää parikin pientä kaffetteluryhmää. Metalliset tuolit ja pöydän. Yhden tarvitsisin työn alla olevaan ruusumajaan. Toisen ehkä parsapenkin alle tai sitten uuteen hyötytarhaan, kunhan sekin valmistuu.

Lontoossa olisi antiikkimarkkinoilla ollut juuri sellaisia pihakalusteita joita tarkoitan. Ehtisiköhän sitä joskus ajaa pakettiauton Lontooseen asti ja lastata sen puutarhakalusteilla ja huristella takaisin?


torstai 23. kesäkuuta 2016

Hyvä, rento ja virkistävä kesä


Alkukesä on näyttänyt tältä. Vaikka välillä tuntuu siltä, että mitään ei ehdi tekemään niin onhan sitä aika paljon kuitenkin tullut tehtyä. On pidetty pihakirppistä ja yhdet polttaritkin tuli suunniteltua ja toteutettua. 

Puutarha kukoistaa ja tänä vuonna on päässyt myös nauttimaan pihasta ilman jatkuvaa työleiriä. Se on hieno tunne, mutta lepoon on myös pakotettava itsensä. Jatkuva puuhastelu alkaa helposti maistua puulta ja työn vastapainoksi aivot kaipaavat myös lepoa vaikka kuinka kivaa olisikin.   

Lomaan on vielä muutama päivä ja sitten hengähdetään tovi. Jos vielä pihalta löytyy raparperia kannattaa virkistää itseään raparperikesäjuomalla. 

Raparperijuoman ohje löytyy täältä

Kesäterveisin
Päivi

tiistai 23. helmikuuta 2016

Hajamielisen puutarhurin mietteitä


Kylläpäs piristää, kun on taas lumi maassa ja aurinkokin välillä kurkistelee! Nyt menee ihan fiilistelyn puolelle, mutta sallinette hieman vehreyttä valkeuden keskelle.

Kuljeskelin aamupäivällä puutarhassa, tutkastelin istutuksiani, tallasin lumeen käytäviä ja tein suunnitelmia. Penkeissä ollaan vielä ihan unten mailla ja hyvä niin. Yhdessä omenapuussa näkyi jo pieniä heräämisen merkkejä, mutta toivottavasti sekin torkahtaa vielä hetkeksi.

Joka ikinen talvi sen unohtaa, miltä piha näyttää, kun kaikki on yhtäkkiä vehreää. Tiedän tasan tarkkaan missä kohtaa mitäkin kasvaa (no, joskus joku yllättää iloisesti tai ei niin iloisesti), mutta silti talven keskellä kesäkuvien katselu on jotenkin mykistävää.



Puutarhassa aikakin katoaa. Pitää tarkastaa valokuvista milloin kaivoin tai istutin mitäkin. Viime kesäkuussa laajensin pengerryksen edessä olevaa kukkapenkkiä ja istutin valkeiden pionien etualalle muistaakseni kuunliljoja ainakin.

Tartuin lapioon ihan extemporee, kun lapset jahtasivat pengerryksellä vilistäneitä sisiliskoja ja olin loppukesän kovin tyytyväinen itseeni ja lopputulokseen. Äskeisellä kierroksellani päätin,että pionien jatkoksi pitää saada joku pieni havu, vaikka ihan tavallinen metsämänty, jonka kasvua rajoittaisi leikkaamalla.


Tämä kuva on edelliskesältä. Pikkutyyppi oli silloin kolme. Tuon oikealla olevan omenapuun olin saanut Mummilta synttärilahjaksi neljä vuotta aiemmin.

Ja tuossa ruukussa kasvaa omenan siementaimi. Olin pari vuotta aiemmin syönyt puutarhassa äidin omalta pihaltaan tuomaa omenaa ja tuikannut siitä siemenen kasvimaahan. Se vietti pari ensimmäistä kesäänsä ruukussa. Tutkin tainta äsken pihalla ja muistelin, että se olisi ollut vähän vanhempi jo. Mutta selvästikin se oli vielä edelliskesänä ruukkukasvi. Nyt se odottaa siis neljättä kesäänsä. Ja sitä pitää muistaa leikellä kun sopivat kevätkelit koittavat.

Pikkutyypin pään yläpuolella pilkottavat penkkiin jostain yllättäen tupsahtaneen lehtoängelmän kukinnot. Se on ollut tarkoitus siirtää johonkin toiseen kohtaan. Mahdoinkohan siirtää sen jo viime kesänä? Se selviää muutaman kuukauden kuluttua.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Puutarhassa nyt ja pian


Päivät pitenee ja pian puutarhassa elellään taas ihan eri maisemissa.



Tämä kaikki vehreys tuntuu juuri nyt olevan niin kovin kaukana, mutta kohtahan se on taas jo ihan kulman takana.

Omaan silmääni nämä viime kesäiset kuvat ovat kovin jännittäviä. Erityisesti alemmassa kuvassa näkyvät kaksi nuorta omenapuuta (joista erityisesti pienempää ei helposti edes huomaa, kun se on niin pieni) ovat mulle tärkeitä ja nyt huomaan, että ne ehtivät yhden kesän aikana kasvaa vaikka kuinka paljon.

Usein tuntuu, että puutarhassa kaikki tapahtuu niin kovin hitaasti. Pitäisi muistaa katsoa vuoden takaisia kuvia, että muistaa miten paljon yhdessä kasvukaudessa tapahtuu.

Oikein ihanaa viikonloppua! Minä aion nauttia lumesta ja haaveilla kesästä.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kesämuistoja, osa 2: Hamarin puutarhassa



Tänä kesänä kaikki kesti puutarhassa pitkään. Vihreää oli elokuun helteille asti. Ja melkein kaikki kukinta jatkui ja jatkui.

Duchesse de Nemoursiksi nyt varmuudella diagnosoimani valkea pioni oli aivan mieletön. Sade hakkasi sen alas monta kertaa, mutta kävin aina ravistelemassa sen sateen jälkeen ja se kukki ja tuoksui ihanasti monta viikkoa. Ensimmäistä kertaa se kukki niin runsaasti, että raaskin monta kertaa leikata siitä kukkia maljakkoonkin.

En ole erityisemmin valkoiset ystävä, mutta puutarhassa kaikean vehreän keskellä valkeat kukat ovat kyllä huikeita. Ja tämä ikivanha pioni on niin luotettava, että sitä suosittelen ihan kaikille.

Omani olen kaivanut muutama vuosi sitten vanhan omakotitalon pihasta piharemontin tieltä talteen. Ei ole mikään nirppanokkainen kaunotar tämä myöskään. Se taisi kukkia uudessa pihassa heti seuraavana vuonna. Taitaa olla jonkinmoinen myytti se, että pionit eivät tykkää siirtämisestä.

Juuri nyt on muuten mainio hetki kaivella pioneja maasta ja istuttaa uuteen paikkaan. Osan tuosta valkoisesta pionista siirsin viikonloppuna vähän extemporee, kun istuttelin Liisan antamia ihania kukkasipuleita ja päätin, että niitä pitää saada tuohon pioniriviin. Sen jälkeen selkäni sanoi poks ja olinkin sitten muutaman päivän ihan pois pelistä. Mutta ei se tietenkään sen pionin vika ollut.





Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa oksahaketta katteena. En ole erityisemmin ollut sen ystävä, se ei mielestäni sovi maalaismaisemaan. Hankimme silppurin, koska pihassa karsittiin pusikoita ja pientä puujätettä tuli isoja määriä. Ja kun haketta kerran oli kasapäin, oli sille jotain tehtävä.

Katoin oksahakkeella perennapenkit ja joidenkin pensaidenkin aluset. Mansikkapenkissä kate oli märkänä kesänä ihan pelastus, Se piti marjat puhtaina ja homeettomina.

Kokeilin haketta myös koropenkkien reunoihin. Kanttasin kivien ja nurmikon väliset alueet ja täytin hieman nurmikkoa alempana olleet kivireunuksia kiertävät paljaat kaistaleet oksahakkeella. Aluksi hake loisti vaaleana aina ikävän näköisesti, mutta ajan myötä se tummui ja ruohonleikkuu sujui helpommin, kun leikkurin pyörät kulkivat perennapenkkien reunamilla katteen päällä.

Aluillaan olevassa hyötytarhassa levitin katetta kasvatusaltaiden väliselle polulle. Polku oli alunperin katettu hiekalla, mutta siinä rikkaruohot itivät tosi hyvin. Hake tuntuu toimivat tässäkin tosi hyvin. Jatkan hakekokeiluja ensi kesänä.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kesämuistoja, osa 1: Maalla

Kun en kesällä viitsinyt istuskella tietokoneen ääressä, pääsette nyt pienelle kesämuistokierrokselle. Ihan terapeuttista itsellekin käydä läpi kesäkuvia juuri nyt, kun syysillat alkavat vauhdilla pimetä ja ihanan aurinkoiset syyskelit ovat muuttuneet sateisiksi.



Alkukesästä surin naapurin nuoren isännän intoa kaataa metsä, joka rajautuu meidän pihaan. Alkuun olikin orpo olo aina pihalle tullessa, kun metsänreunan tilalla olikin iso reikä.

Nopeasti kyllä ihastuimme pihalle ulottuvaan ilta-aurinkoon. Joni ja isä rakensivat sillan, jota pitkin pääsin kätevästi peltotyömaalle kottikärryjen kanssa. Sielä roudasin pitkin kesää kiviä pihan tarpeisiin ja vähän varastoonkin. Ja meidän perheen miesväelle riitti huvia koko kesäksi, kun peltotyömaalla pyöri mitä ihmeellisempiä koneita, joita saattoi seurata loputtomasti.

Itselläni oli salaista hupia, kun kuulostelin pellolla työskentelevien isän ja pojan puutarhaan asti kantautunutta vuorovaikutusta. Olin aina pitänyt heitä aika hiljaisina kavereina. Mutta väärässä olin. Ei siellä sanoja eikä ääntä säästelty. Ei varsinkaan siinä kohtaa, kun nuoren isännän kaivuri raapaisi ihan pikkusen liian syvältä ja katkaisi vesijohdon.



Haarapääskyt pesivät jälleen ladossa. Pääskyjä on muutenkin Hamarin ympäristössä paljon ja niiden seuraaminen on aina ihanaa.

Viime vuonna ladossa sisällä pesineiden pääskyjen pesintä jostain syystä epäonnistui, mutta tänä vuonna pikkuiset varttuivat lentokykyisiksi. Yllättävän pitkään ne viihtyivät ladon suojissa, muistelisin, että viikon ajan ne treenasivat lentämistä ympäri latoa ennen kuin uskaltautuivat pihalle asti.

Sööttiähän se oli, mutta pääskynkakkaa oli sitten ihan joka paikassa.




Maajusseille kesä oli kyllä aivan painajaismainen. Elokuusta eteenpäin oli liikkeellä paljon äkäisiä viljelijöitä, jotka eivät millään meinanneet päästä puintihommiin.

Kyläyhdistyksen pellolta saatiin kuitenkin ruis leikattua ja se kuivattiin ja puitiin riihessä ihan perinteisin menoin. Kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan riihen puintia ja jyvien jauhamista. Tarjolla oli tietenkin aivan taivaallista uutispuuroa.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Liskojen kesä







Hamarin puutarhaan rakentamillamme pengerryksillä on ollut hauska yllättävä vaikutus. Ne ovat nimittäin varsinainen hitti paikallisen sisiliskopopulaation keskuudessa. Vähänkään aurinkoisella kelillä näitä luikeroita köllöttelee ympäriinsä vaikka ja kuinka paljon.

Sen lisäksi, että ne ovat vallan herttaisia, niiden bongailu pitää ipanat kiireisinä. Äiti tykkää!

Ihanaa juhannusta kaikille!

--

These little lizards have moved into my rock wall. They are super cute and the kids are well entertained looking for them.

Happy Midsummer!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hidas kesä


Olen viettänyt muutaman viikon keikkalesken elämää. Jonilla on kaksi työprojektia kiiruun alla ja minulla päivät vilistävät lasten kanssa sellaista vauhtia, että emme ole Jonin kanssa ehtineet juuri edes puhelimessa puhua. Joni kurkkii kuulumisemme Instagramista ja väittää, että postaan liian paljon puutarhakuvia. Höpö höpö, sanon minä ja pistän niitä tänne blogiinkin!


Idänunikot aukeavat juuri nyt. Nupullaan ne ovat niin suloisia. Päteekö tässä sama kuin eläimissäkin: pienet ja pörröiset on ihania.


Tulppaanit ovat viileistä keleistä innostuneina kukkineet tosi pitkään. Tänä vuonna kaikki tapahtuu puutarhassa hidastettuna.


Herukkavuodestä näyttäisi tulevan hyvä. Ja mustikatkin näyttävät olevan hyvässä vauhdissa metsässä.


Viisi vuotta sitten istuttamani Rautell -omena kukki tänä keväänä ensimmäisen kerran. Toivottavasti se antaa myös satoa.


Ensimmäiset jättilaukan viementaimet alkavat nyt olla sen ikäisiä, että kukkivat. Muutamasta sipulista ollaan jo edetty pieneen laukkaniittyyn.


Queen of night jaksaa näyttää hyvältä, vaikka ollaan pian juhannuksessa.


Näistä karkkitulppaaneista on tullut suosikkejani. Lemmikki kukkii tänä vuonna enemmän kuin koskaan ja ruohosipulia mulla on nyt joka paikassa, kun sain sitä ison kassillisen ystäväni äidin puutarhasta.


--

A picture report from my garden. Everything is happening in slow motion this year. It's been so cold. Tulips are still in full bloom.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Muutoksen tuulia




Hamarissa muuttuivat maisemat rytinällä, kun naapurin nuori isäntä päätti pistää uuden metsänsä matalaksi. Meidän pihaamme on lännestä suojannut metsikkö, joka Mummin nuoruudessä oli lehmilaitumena. Nyt se on pistetty pinoon ja pihalta avautuvat ihan uudet näkymät, jotka taitavat ulottua naapurikylään asti,

Ensin oli aika orpo olo ja pihalla on saanut pitää hatusta kiinni, kun metsikkö ei enää vaimenna länsituulta. Oman pihan puoleltakin piti kaataa vanhoja haapoja, koska pelättiin, etteivät ne kestä tuulia ilman metsän suojaa. Ja lahojahan ne olivat.

Mutta kolikon kääntöpuoli on valoisa. Enää ei tarvitse kadehtia naapurin ilta-aurinkoista pihaa, kun omalle pihallekin paistaa iltamyöhään asti.

maanantai 4. elokuuta 2014

Omenapuun alla


Kesän tunnelmia löytyy täältä.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Runsauden sarvi

Piha kevättalvella. Taustalla piharakennus.

 Puutarha kesällä. Pallolamput oli pakko ripustaa omenapuun oksille.

Kasvihuoneessa kypsyvät tomaatit, kurkut ja munakoiso ja vähän muuta.

 Uudet istutuslaatikot valmistumassa. Taustalla tuuhea viiniköynös.

Long time no heard. Tämän kevään ja kesän mantra. Tekemistä piisaa niin paljon etten ole ehtinyt ikuistamaan uusia kuvioita. Tässä pieni fiilistelypala uudelta pihalta.

Kävimme uudessa kodissa ensimmäisen kerran kevättalvella kun maassa oli vielä lunta. Eipä ollut mitään käsitystä siitä mitä puutarha pitää sisällään ja mitä sillä on näytettävänään. 

Olen häkeltynyt istutusten määrästä ja siitä suunnitelmallisuudesta miten joku on joskus tätä puutarhaa hoitanut. Naapurit kertovat, että aiemmin naapurukset kilpailivat siitä kummalla on hienompi piha ja puutarha. Ei voi muuta kuin ihastella ja fiilistellä tätä kauneutta ja runsautta. 



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...