Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. helmikuuta 2012

Paahdetut vihannekset ja sitruunakuskus




Välillä aina ehdin unohtaa uunin ihanuuden! Meidän kaupunkikodin uunissa on ikävä vika, jonka vuoksi se pitää ihan kauhean kovaa huminaa päällä ollessaan ja vielä sammuttamisenkin jälkeen. Kun ääni vihdoin loppuu ja tulee hiljaista, huokaamme yhteen ääneen helpotuksesta. Mutta ne hyvät uunin ominaisuudet ovat silti tallella.

Kurpitsa-vuohenjuustolasagnesta inspiroituneena muistin, kuinka taivaallisia uunissa paahdetut vihannekset ovat. Jääkaapista löytyi torilta ostettu euron satsi paprikoja sekä pussillinen porkkanoita. Lähdin niistä liikkeelle ja muistin Liisan joskus tehneen meille paahdettuja vihanneksia kuskusin kera. Syntyi pienellä vaivalla makoisa arkiateria, jossa on vähän juhlan tuntua.

Sillä aikaa kun vihannekset paahtuvat, ehtii vaikka tiskata päivän tiskit tai nauttia kupin teetä ja lukea lehteä. Ja kuunnella tämän tarinan siitä miten keittiössä voi käydä. Muistakaa olla varovaisia terävien juttujen kanssa!

Kahdelle tarvitaan

2 isoa porkkanaa pilkottuna
2 paprikaa pilkottuna
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulin kynttä kokonaisena
oliiviöljyä
timjamia
pari oksaa rosmariinia
suolaa
mustapippuria

3 dl kuskusta
sitruuna
kirsikkatomaatteja
kevätsipulia
parmesania

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Levitä pilkotut kasvikset ja valkosipulin kynnet uunipellille leivinpaperin päälle. Lorauta päälle oliiviöljyä ja ripottele pintaan pari hyppysellistä suolaa ja muutama rouhaisu mustapippuria. Pinnalle vielä rosmariinit ja timjami ja sitten uuniin. Anna paahtua 15 minuuttia, sekoita ja anna maahtua toiset 15 minuttia.

Sillä aikaa valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita kirsikkatomaatit, pilko kevätsipulin varret ja leikkaa parmesanista ohuita lastuja. Purista sitruunan mehu. Ja tässä kohtaa on hetki aikaa myös muuhun puuhaan.

Kun vihannekset ovat kypsiä, nypi pois rosmariinin oksat ja purista valkosipulin kynnet kuorestaan. Jaa kuskus kahteen kulhoon, kauho paahdetut vihannekset pinnalle ja päälle vielä kirsikkatomaatit, kevätsipuli ja parmesan. Lorauta päälle sitruunamehua oman maun mukaan.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

lauantai 15. lokakuuta 2011

Teetä invalideille ja kaffetta kaikille






Viime viikonloppuna ehdittiin pitkästä aikaa sunnuntaikirppiksille. Kovin harvoin enää pääsee sellaiselle oikealle kirppikselle, jolla saa jutella myyjän kanssa ja tehdä kauppaa. Se on kuitenkin osa parasta kirppismeininkiä, sanoisin.

Parkkihallikirppiksella on aina siellä täällä kovin pimeää. Olin kulkemassa yhden "pimeän" pöydän ohi, mutta pysähdyin kuitenkin ja ehdotin siinä kohdassa myyntipöytäänsä pitäneelle miehelle, että voisi virittää myynnissä olevan pienen pöytälamppunsa viereisen tolpan pistorasiaan ja saada vähän valoa.

Näin tehtiin. Ja hyvä niin. Valkeus tuli ja paljasti pöydältä pari vastustamatonta peltipurkkia.

Lautaspinon pohjalta löytyi myös sinivalkoinen kukkalautanen. Jostain syystä se puhutteli kovasti. Vaikka sinivalkoinen kauteni meni ohi vuosia sitten. Toivon silti, että se ei tee paluuta!

Kuulin myöhemmin tämän rallin ja voi, kuinka se tuo hymyn kasvoille. Tanssin itsekseni pienen tuolitanssin sitä kuunnellessani.

torstai 27. toukokuuta 2010

Neula kauniiseen käteen (ja tupakka toiseen)






Kun kerran kirjojen esittelyn makuun on päästy niin jatketaan!

Tämä mainio kirjontaopus löytyi kirpparilta Tukholmasta. Se on täynnä toinen toistaan hilpeämpiä kuvioita ja oman aikansa tyylikkäitä kattauksia. Teksti on paikoin suorastaan filosofista.

Sillä kukapa ei osaisi ketju- ja laakapistoja tehdä. Ja jokaisesta kodistahan löytyy elegantteja rasioita, joissa savukkeet voi laittaa tarjolle kaffepöytään. Eikö?

Sitten vaan vaikka tämä taustalle soimaan ja hihat heilumaan!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Hempeää viikonloppua!




Kirpparirintamalla on ollut vähän hiljaista. Mutta Liisan kanssa tehtiin pääsiäisen alla pieni kierros ja palasin kotiin hyvän saaliin kanssa.

Aika ruusuisia ovat kaikki. Lampunvarjostin, lautanen ja tyyny. Poikkeuksen tekee pieni virkattu peitto, joka oli niin sympaattinen, että en vain kertakaikkiaan voinut jättää taakse.

Ja hempeetä hömppää on tämäkin. Yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni. Ah! Tätä ei voi kuunnella ilman, että hymy hiipii huulille. Ja kohta huomaa hytkyvänsä musiikin tahtiin.

Nyt voisi kyllä vähän tanssiakin!

Sen kunniaksi, että muuttolinnut saapuvat.
Sen kunniaksi, että tulppaanit pilkottavat, lätäköt kuivuvat ja valoa riittää iltaan asti.
Sen kunniaksi, että pyöräkellarissa on pitkästä aikaa tilaa.
Sen kunniaksi, että on viikonloppu.

Sen kunniaksi, että ilmassa on kaiken muun lisäksi myös aimo annos kevättä!

perjantai 26. helmikuuta 2010

Askelkuvioita




Tahtoisin osata tanssia. Liidellä pitkin parketteja niin, että varpaat tuskin koskettavat lattiaa. Askeltaa quickstepiä ja foxia hulmuavissa helmoissa ja korkeissa koroissa. Pyörähdellä sulavasti ja taivutella dramaattisesti.

Ihan ensimmäiseksi laittaisin soimaan tämän.

Jos olisin Ginger, mahtaisikohan Joni suostua Frediksi?

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Tulevaa odotellessa




Hamarin yläkerta on edelleen hujan hajan. Yhä vaiheessa olevan rempan alta on kaikenlaista tavaraa tungettu ympäriinsä. Laatikkoja, ylimääräisiä vaatekaappeja, kaikenlaista sälää. Hyvä, kun kulkemaan mahtuu.

Remontin keskellä talven kirpparilöydöt eivät ole vielä löytäneet paikkojaan. Parempaa järjestystä odotellessa meidän makuuhuoneessa majailee pari senkkiä, ompelukone ja kaikenlaista pientä.

Uudemman senkin takana piileksii Klasun maalaama taulu, jolle kaavailin paikkaa alkoviseinältä. Mutta taitaa olla niin, että seinä pitää uhrata säilytykseen. Tykkään tuosta taulusta kovasti ja toivon, että sille löytyy paikka, jossa voin sitä ihailla.

Jos hyvin käy, Klasun huoneen tapetti saadaan vihdoin seinään ensi viikonloppuna. Sitten pääsemme yläkerran aulan kimppuun. Luvassa on katon, lattian ja seinien maalausta. Niihin käsiksi pääseminen tosin vaatii pitkällisen raivausurakan. Enkä kesään mennessä ollaan päästy valitsemaan maaleja.

Onneksi virtaa pisaa ja päivät senkun pitenee!

Kirpparilöytöjen lisäksi olen löytänyt tämän ihanan laulun, joka jää soimaan päässä.

torstai 18. helmikuuta 2010

Se toinen huone





Meillä viihdytään keittiössä. Niin paljon, että olemme miettineet, että voisimme vallan hyvin ottaa olohuoneeseen alivuokralaisen.

Olohuoneessa kuivatetaan pyykit. Sen halki kuljetaan avaamaan parvekkeen ovi ja töihin lähdettäessä kurkataan lämpömittarista aamun pakkaslukemat. Kirjahyllystä haetaan kirjoja keittiössä luettaviksi. Turkoosista arkusta kaivetaan lisää lankaa käsityöprojekteihin. Runkopatjasta rakennetulla sohvalla nukkuvat yövieraat. Joskus siihen on mahtunut kolmekin aikuista yöksi.

Kun pitkästä aikaa vietimme viikonlopun kaupungissa, tuli olohuoneessakin oltua. Sukelsin lanka-arkkuun ja siirsin keskeneräiset käsityöprojektit isompaan koriin sohvan viereen. Kannoin vuodevaatteet parvekkeelle tuulettumaan. Tuumin, että pian pitäisi vaihtaa ikkunalaudan kasveille uudet mullat. Viimeisestä mullanvaihdosta on jo aikaa. Keinuttelin keinutuolissa tähän tahtiin.

Otimme torkut sohvalla lampaantaljan päällä. Iltapäiväaurinko paistoi hetken sisään isosta ikkunasta. Pian se lämmittää jo!

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Virvoitusta


Tänä talvena pimeys ei lumen vuoksi ole juurikaan vaivannut. Yritän silti talvisin pitää itsestäni erityisen hyvää huolta. Syödä ja juoda hyvin. Olla paljon ulkona. Tehdä kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä mieli.

Itse tehty mehu on kiireettömien talviaamujen herkku. Mehulinko on äidin peruja ja on palvellut uskollisesti jo varmaan yli kaksikymmentä vuotta. Vakimehuuni tulee omenaa, appelsiinia, porkkanaa ja inkivääriä. Tällä kertaa punajuuri ja kaali pääsivät vieraileviksi tähdiksi.

Aamiaisella voi kuunnella tätä pitkäksi aikaa unholaan jäänyttä mainiota rallia, joka palasi mieleen, kun muutama päivä sitten oli puhetta honey bunseista. Kun ei ole ruokaa suussa, voi vaikka laulaa mukana!

perjantai 29. tammikuuta 2010

Siniset sukset




Eihän näin sympaattisia menopelejä voinut kirpparille jättää!

Niillä hiihdellessäni voisin vaikka lauleskella tätä biisiä, jonka sanat saavat mut aina hyvälle mielelle. Loppuillan voikin sitten hyräillä tuota dydydydy-dydydy-dydyydyydyy-kohtaa, joka jää ihanasti päähän soimaan.

torstai 24. joulukuuta 2009

Ihanaa joulua!


Teille kaikille meiltä kaikilta!

Jouluaattofiilikset syntyvät näillä sulosävelillä!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Talvinen bataattikeitto





Bataattikeitto kuuluu ehdottomiin talvisuosikkeihin. En tiedä miksi tätä tekee mieli, kun ulkona alkaa olla kylmä. Kai se jotenkin liittyy inkivääriin, sitruunaruohoon ja chiliin. Keitto syntyy näin:

Kilon verran bataattia kuoritaan, pilkotaan ja keitetään vedessä kypsäksi. Bataatti kypsyy tosi nopeasti, joten pidä varasi!

Peukalonpään mitta inkivääriä raastetaan ja pieni pätkä chiliä pilkotaan. Inkivääriä ja chiliä kuullotetaan pannulla öljyssä seuranaan pari sitruunaruohonvartta ja pari teelusikallista kuminansiemeniä. Valkosipuliakin voi heittää halutessaan joukkoon.

Keitetty bataatti soseutetaan sauvasekottimella. Joukkoon lisätään puolisen litraa kasvislientä (tai vettä, suolaa ja reipas hyppysellinen kuivattua lipstikkaa) sekä tölkki kookosmaitoa. Soseutettuun keittoon lisätään pannulla kuullotetut mausteet. Keitto lämmitetään ja annetaan maustua hetken aikaa. Keittoon voi lisätä hyppysellisen fariinisokeria. Sitruunaruohon varret on hyvä napata pois ennen syömistä. Pinnalle vielä tuoreita korianterinlehtiä!

Ja lähestyvän joulun kunniaksi yksi suurimmista joululaulusuosikeistani.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Uusi yritys



Viikko sitten aloitettu pipo sai purkutuomion. Päätin, että on sittenkin viisasta tehdä pipoa ohjeen mukaan. Turvallisuuden nimissä valitsin Liisankin hyväksi toteaman ohjeen.

Mutta koska elämässä pitää ottaa riskejäkin, keksin pipoa kutoessani pari muutosta ohjeeseen. Olen vielä puolitiessä, mutta tätä on kiva tehdä!

Kutoessani olen kuunnellut pitkästä aikaa Yves-sedän leikkisää laulua.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Terveisiä vaahtokarkkimaailmasta




Joulupuuhasteluun liittyy mielestäni jotenkin kiireettömyys. Se on sellaista puuhaa, mitä tehdään mieluiten yömyöhällä, kun pitäisi olla jo ajat sitten mennyt nukkumaan. Silloin juodaan glögiä, mutustellaan keksejä ja kuunnellaan joululauluja. Varsinkin tätä ja tätä. Silloin ripustetaan joulukoristeita ja kääritään paketteja. Kudotaan lahjoja pehmeisiin paketteihin. Tai rakennetaan piparkakkutaloja. Ja nautitaan kynttilänvalosta.

Kun olin lapsi, meidän perheessä oli hyvin kunnianhimoisia piparkakkutaloprojekteja. Yhtenä vuonna tehtiin piparkakkukirkko, toisena piparkakkulinna, jonka kaavat muistaakseni otettiin legolinnasta. Nuo rakennusprojektit olivat aikuisten projekteja, usein niitä suunnittelemassa ja rakentamassa oli enemmänkin porukkaa. Toki mekin saimme leipoa ja koristella, mutta nukkumaanmenoajan jälkeen aikuiset liimasivat seiniä toisiinsa tulikuumalla sokerilla.

Muistan, että aikuisilla tuntui olevan kauhean hauskaa näiden rakennusprojektien kanssa. Aina joku poltti sormensa ja aamulla ihmeteltiin vesikelloja. Ehkä olen perinyt oman joulufiilistelyni noista illoista, kun olen huoneestani kuunnellut piparkakkulinnaa rakentavien aikuisten iloisia ääniä.

Loppuvuoden piparkakut ja glögit mutustellaan meillä joulukattokruunun alla!

perjantai 20. marraskuuta 2009

Eroon kutsumattomista vieraista




Kirvat olivat vallanneet talvihoitoon otetut pelakuut. Saattoi siellä olla ansarijauhiaisiakin. Ihan oma syyni. Olisi pitänyt syynätä paremmin eikä antaa ikävien kavereiden vapaasti mellastaa vieriviereen ikkunan alle tungetuilla kasveilla.

Onneksi suurimmat kasviaarteeni, Mummilta saadut kaksi vaaleanpunaista köynnöspelakuuta (jotka periytyvät kuulemma Selma Lagerlöfin puutarhasta peräisin olleesta pistokkaasta), olivat alakerran ikkunalla. Siellä olivat myös loppukesästä ottamani pistokkaat, jotka olivat nekin säästyneet.

Jonin ja isän avustuksella kirvaiset pelakuut kävivät parina peräkkäisenä päivänä pihalla ja tuholaiset saivat pyretriinistä. Julmaahan se on, mutta vakuutin itselleni, että puutarhurin pitää tosipaikan tullen surutta turvautua koviin otteisiin. Sillä kirvathan eivät lopeta ennen kuin mitään vihreää ei ole enää jäljellä.

Nyt odotellaan ja seurataan miten elpyvät. Toivottavasti kirvat eivät.

Sitä odotellessa hilpeä ralli. Muistaako kukaan mikä on nimeltään se biisi, jota tuon videon alussa tulee muutama sekunti?

tiistai 10. marraskuuta 2009

Hapsuja (Kumpi vai kampi? osa 2)

Keltainen huivi lojui melkeinvalmiina ensin keittiön tuolilla ja sen jälkeen olohuoneen pöydällä. En millään saanut päätettyä miten huivi päättyy. Simpukoiden ja rinkuloiden sijasta aloin itsekin kallistua hapsujen suuntaan.

Mutta enpä arvannut miten monella erilaisella tavalla hapsujakin voi laittaa.


Ensin laitoin ihan liian paljon hapsuja. Ja sitten solmin niitä. Ei hyvä.


Sitten laitoin vähän vähemmän hapsuja, mutta pitkiä ja tylsiä.


Sitten innostuin tekemään hapsuihin solmuja.


Ja sitten purin puolet solmuista ja päätin, että näin on hyvä.

En vielä paljasta miltä huivi näyttää kaulassa. Olen tämän päivän potenut kotona eilen saamaani sikainfluenssarokotusta, enkä ole ollenkaan valokuvauksellisella tuulella.

Lopuksi päivän bossa nova -annos.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Kumpi vai kampi?



Keltainen huivi alkaa olla valmis. Se menee kahteen kertaan kaulan ympäri ja on ihanan lämmin. Haluaisin kovasti laittaa sen kaulaan matkalle töihin.

Mutta en osaa päättää minkälaiset päät huivissa pitäisi olla. Tuleeko niihin simpukoita vai rinkuloita? Tuleeko kumpaakaan? Tuleeko jotain ihan muuta?

Osaatko auttaa?

Odotellessa kuuntelen tätä lumoavaa ääntä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...