Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän retki




Pakkaskelit ovat hemmotelleet meitä. Kovat pakkaset ovat salainen ihastukseni. Kiivettiin koiran kanssa aukean toisella laidalla oleville kallioille. Sieltä on ihanat näkymät. Harvoin vain tulee käytyä siellä asti. Liian usein pysytellään pelkillä peltoteillä.

Ylöspäin oli helppo mennä. Senkun nostelin jalkojani, koira hoiti vetopuolen. Peurojen makuupaikkoja ja kaikenlaisia koiran nenään ihania tuoksuja oli joka puolella. Kesti aikansa, että löysin turvallisen reitin alaspäin. Kovin jyrkästä kohdasta en uskaltanut yrittää koiran kanssa alas. Välillä jännitti, että jos se hyppää kalliolta alas, se vetää mutkin mukanaan.

Mutta kaunista oli. Pitäisi tehdä enemmän retkiä.

Kovilla pakkasilla on ollut toinenkin positiivinen vaikutus. Kun pihalla on ollut niin kylmä, että ipanat eivät ole suostuneet ovesta ulos eikä Joni ole viihtynyt pihaverstaallaan, saimme viimein pari vinttiä siivottua Hamarissa. Ihan kamalaa hommaa, mutta löytyihän sieltä kadonneita aarteitakin.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Ipana kävi kevätkylvöillä



Lauantaina tempaisimme kylällä ja järjestimme kylvötapahtuman. Pellolla hääri uusi tulokas, Ipana, fiinimmältä nimeltään Tulilennotar. Hienosti sujui Ipanalta kauran kylvö, vaikka kylvökone olikin hälle ihan uusi tuttavuus.

Nyt polttelee vähän jo talvinen tukkimetsä. Mutta nautitaan nyt ensin tämä kulman takana oleva kesä!

--

Ipana sowing oats at the village field on Saturday. She was very cool about it all, even though it was her first time as a work horse.


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Talvitempaus tallilla





Viime viikolla povailin täällä talven loppumista ja onhan se jo käsillä. Turussa on ihan mahtavat pyöräilykelit eikä edes enää ihan tuhottoman kuraistakaan.

Mutta sunnuntaina pääsimme vielä nauttimaan talvesta, kun kylän tallilla järjestettiin talvitempaus. Saimme mukaamme Pikkutyypin leikkikoulukaverin perheen ja tytöt olivat riemuissaan, kun pääsivät ratsastamaan ja kokeilemaan Stiga-ratsastustakin.

Suomenhevosta ei kyllä voita mikään. Nuo menevät nätisti, vaikka ympärillä pyörii pikkukakaroita ja selässä on pieni tirriäinen, jonka töppöjalat sojottavat sivuille.

Nämä taisivat kyllä olla viimeiset pulkkakelit tältä talvelta. Tein lauantai-iltana koiran kanssa lenkin metsässä, kun tiellä oli niin liukasta ja havumetsässä on jo sammaleet paljaana, melkein kuin kesäkeli. Varpuspöllökin intoutui hämärän tullen huutelemaan itselleen seuraa.

--

Spring is arriving very fast this year. We were lucky to have enough snow for some more horsey action on Sunday.

Gotta love these Finnhorses. They don't mind hustle and and bustle and carry their tiny loads calmly.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Vielä vähän talviriemuja




Kylän laskiaisrieha oli ja meni jo reilu viikko sitten. Hauskaa oli. Saimme lainaksi ihanan Pelletti-tamman, joka kiskoi kaikkia halukkaita reessä ympäri pihaa. Ja viime hetkellä kyhätty napakelkka riemastutti lapsia niin paljon, että ensi kesän projektiksi otetaan vähän tukevamman napakelkan pystyttäminen.

Tällä vauhdilla talviriemut on kohta riemuittu. Turussa lunta löytyy enää lumikasojen jämistä ja niistäkin hintsunlaisesti. Hamarissa sentään on vielä maa valkoinen, mutta hiihdot taitaa olla tältä talvelta hiihdetty sielläkin, ellei säätilassa tapahdu muutosta pian.

Toisaalta lähestyvä puutarhasesonki alkaa jo kutkutella. Viikonloppuna tein pienen tarkastuskierroksen Hamarin puutarhassa. Jouluruusu oli huvimajan reunustalla jo paljastunut lumen alta ja availi nuppuaan. Kätkin sen lumen alle uudelleen, ettei palelluttaisi itseään.

--

A couple of pictures from our village shrove happening on Valentines day.

The lovely Finnhorse mare is called Pelletti and she was on loan from the local riding school.

The pole slide was built that very morning and the kids loved it. We will have to build a sturdier one this summer so that we have it ready when the snow comes next winter.

torstai 26. helmikuuta 2015

Jännittävä vierailija


On mielenkiintoista, miten silmä havainnoi paljon sellaista, mitä ei edes huomaa katsovansa. Ja sitten kun jossain katseen rajamailla näkyy jotain poikkeavaa, tulee aivoihin käsky katsoa tarkemmin. Näin kävi meillä Hamarissa, kun Klasu hääri keittiössä, kun sivusilmällä huomasi lintulaudalla jotain epätavallista.

Varpushaukka kuvitteli keksineensä oivan saalistuspaikan. Mutta ovelia ovat ne pienemmätkin linnut, Lintulaudalla on tavallisesti valtava vilske viherpeippoja, punatulkkuja ja tiaisia. Käpytikatkin hengailevat talipallojen lähistöllä.

Nyt ei näkynyt muita kuin tämä isompi kaveri.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Lissu ja Kerttu


Sain kollegalta tehtäväksi miettiä jonkun eläimille annettavan joululahjavinkin Lemmikki-lehteen. Tein siskon koirille jo varmaan vuosi sitten makuualustan virkaten ja olen purkanut kyseisen työn jo pariin otteeseen. Nyt sain sopivan kimmokkeen virkata alustan uuteen kuosiin ja samalla sain kirjoitettua aiheesta pienen vinkin myös ko. lehteen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

torstai 17. lokakuuta 2013

Höpöhöpö!

Pikkukisu Halon nimi muuttui Höpöksi ulkonäön ja luonteen vuoksi. Oli myös huvittavaa huudella Haloota pitkin asuntoa...

Pieni perheemme sai lisäyksen elokuun puolivälissä. Jonkun aikaa on jo mietitty, että haluamme toisen cornish rexin Kisulle kaveriksi. Lähdimme katsomaan Paraisille erästä aikuista kissaa ja palasimme muutaman tunnin kuluttua samainen kissa kainalossa kotiin. Pikkukisu Haloo tuli taloon, koska kasvattajan muut kissat kiusasivat tätä ruipeloa minkä kerkesivät. Kotiutuminen vei viikon, kissojen välisen ystävyyden syttyminen vei kuukauden päivät ja meidän sydämmemme kissa vei heti. Vaikka arki välillä onkin vähän hektistä niin mikään ei rauhoita niin kuin kissojen kanssa puuhastelu tai rapsuttelu.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Maalla lepää mieli


Taitaa olla hevosen taivas, ruokaa silmänkantamattomiin, eikä vielä itikoita. Kesälaitumillle halajaa omakin mieli.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kisulle kaveri

Halajan toista kissaa. Kaveria Kisulle. Sen pitäisi olla kuitenkin samanmerkkinen.
Tein savesta korvaavaan kaverin. Kisun mielestä kaveri oli pelottava, minusta sympaattinen. 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hopoti-hoi!

 
 
 
Takana aurinkoinen lannantuoksuinen viikonloppu. Kouluvalmennusleiri ja sen päätteeksi kisat. Mun tokat, Päivin ja Päivin miehen ekat. Ja mies meni heti nappaamaan toisen sijan, vaikkei ennen perjantaita edes ollut huomannut, että edessä on ihan oikeat kisat. Hyvä C.! Ja me muut myös!

--

My second dressage competition. And Päivi's and her hubby's first. He came second. Well done C.!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Villapaitatehdas


Oma neuletakki on viittä vaille valmis, mutta tekaisin välissä siskon pyynnöstä koiralle villapaidan. Lähipiirin eläinten karvoitus on niin vähäistä että ovat pakkaselle liiankin alttiita. Tässä lopputulos.

Seuraavaksi tartun toden teolla siihen omaan neuletakkiini, sekä muutamaan muuhun keskeneräiseen neuleprojektiin. Päätin etten aloita yhtään uutta ennen kuin vanhat on tehty loppuun. Saa nähdä kauanko päätös kestää...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...