Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. kesäkuuta 2016

Hyvä, rento ja virkistävä kesä


Alkukesä on näyttänyt tältä. Vaikka välillä tuntuu siltä, että mitään ei ehdi tekemään niin onhan sitä aika paljon kuitenkin tullut tehtyä. On pidetty pihakirppistä ja yhdet polttaritkin tuli suunniteltua ja toteutettua. 

Puutarha kukoistaa ja tänä vuonna on päässyt myös nauttimaan pihasta ilman jatkuvaa työleiriä. Se on hieno tunne, mutta lepoon on myös pakotettava itsensä. Jatkuva puuhastelu alkaa helposti maistua puulta ja työn vastapainoksi aivot kaipaavat myös lepoa vaikka kuinka kivaa olisikin.   

Lomaan on vielä muutama päivä ja sitten hengähdetään tovi. Jos vielä pihalta löytyy raparperia kannattaa virkistää itseään raparperikesäjuomalla. 

Raparperijuoman ohje löytyy täältä

Kesäterveisin
Päivi

torstai 24. maaliskuuta 2016

Ekat porsliinikipposet ja miten ne syntyivät


Hih, itseänikin hieman hihittää, kun olen vähän lapsellisellakin tavalla ylpeä näistä aikaansaannoksistani. Tällaiset kolme pikkuruista tuli nimittäin ulos uunista viime viikolla ja hipeltelen niitä edelleen päivittäin. Minun ekat porsliinikipposet.

Ihan vaivatonta ei näiden kippojen tekeminen ollut. Nämä kolme selvisivät dreijauksesta, dreijalta irrottamisesta, kuivatuksesta, sorvauksesta, lisäkuivatuksesta, raakapoltosta, lasituksesta ja lasituspoltosta. Noin 20 muuta posliinimassasta dreijaamaani kippoa hajosivat jossakin näistä vaiheista. Suurin osa dreijalta irrotettaessa.

Olen harrastanut dreijausta enemmän tai vähemmän säännöllisesti 16 vuotta. Olen kokeillut monenlaisia massoja, pääosin kivitavarasavea, viimeiaikoina sileämpää, joskus kovinkin karheaa. Usein sormet verillä. Posliiniin pääsin käsiksi nyt ensimmäistä kertaa. Massa on pehmeää ja sileää. Suloisen tuntuista. Ja oi, niin erilaista.


Dreijatessa posliini on, sallinette vertauskuvan, kuin dreijaisi vastasyntyneen vauvan reittä. Se tuli ensimmäisenä mieleen, kun totuttelin posliiniin dreijalla. Tavallisesti dreijaan massaa, joka on kuin jäntevän nuorukaisen lihaksikas käsivarsi. Olen tottunut vaivaamaan, vääntämään, puristamaan ja painamaan ihan reippaalla kädellä. Varomatta. Posliinin kanssa sellaiset otteet osoittautuivat nopeasti vaarallisiksi.

Posliinin kanssa pitää edetä hellästi, mutta varmasti, ja ripeään tahtiin. Sen lisäksi että se vaivatessa kuivuu helposti, se vettyy dreijatessa nopeasti. Pehmeä massa keskittyy oikeastaan nostamatta. Varmalla otteella kämmenen sisään mahtuvan posliinimöykyn saa keskitettyä ihan vaan painamalla sen keskelle. Helppoa. Ja parempi muutenkin näin, sillä yhtään turhaa nostoa ja leipomista posliinimassa ei dreijalla kaipaa.

Dreijatessa posliinia kannattaa kitsastella niin veden kuin työstön määränkin kanssa. Ainakin pientä möykkyä dreijatessa reunojen nostoissa kannattaa olla tosi varovainen. Itse huomasin, että sormenpäillä dreijaaminen toimii hyvin. Massa on niin pehmeää, että voimaa ei juurikaan tarvita. Sopiva näppituntuma löytyi yllättävänkin helposti. Nostojenkin määrä kannattaa pitää minimissä, ettei massa väsy, vety ja lerpsahda.


Yllätyksekseni posliinin dreijaus oli oikeastaan helppoa. Ja lisäksi massa tuntuu käsissä aivan taivaalliselta, pehmeältä, kuin se olisi sekoitettu perunajauhoista. Ongelmat astuivat kehiin, kun tuli aika irrottaa kippo dreijalta.

Ongelma numero yksi: kippo ei irtoa levyltä. Vaikka kuinka leikkasin narulla irti, kippo pysyi paikoillaan. Ja vaikka kuinka varovainen irrotus- ja työntöyrityksissäni olinkin, kipot menivät vinkuraan tosi helposti. Lopulta valelin lähestulkoon koko dreijalevyn vedellä ja irrotin kipon narulla pyörivältä dreijalevyltä. Toimii. Jes!

Ongelma numero kaksi: kippo menee vimpulaksi laudalle nostettaessa. Kun sain kipon viimein liikkeelle dreijalevyllä ja sujautetuksi kädelle, se usein vinksahti tässä vaiheessa pahasti. Ja jos se vielä tässä vaiheessa kuitenkin oli vielä hengissä, viimeinen kuolinisku tuli levylle laskiessa. Sain ohjeistukseksi olla hengittämättä, kunnes kippo on turvallisesti siirretty. Tähän työvaiheeseen ei oikein muuta neuvoa voi antaa, kuin että varovasti, varovasti, varovasti. Ja dreijalta nostettua kippoa ei saa yhtään täräyttää, varsinkaan, jos se on yhtään laakea muodoltaan. Lopputuloksena on helposti pannukakku.

Sorvatessa posliinia sorvirautojen on hyvä olla tosi terävät. Kokeilin sorvata sekä melko "tuoreita" että vähänkin turhankin kuivia kippoja. Molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa. Nahkeasti nahkakuvista kipoista irtosi välillä yllättäen isojakin klönttejä, vähän niinkuin juustoa olisi sorvannut. Kuivat kipot pölisivät ja sain muutaman halkeamaan sorvatessa.


Tähän kippoon lorahti vanhaa uskollista Marrun vihreää aika paksulti. Tuloksena halkeamia ja "neulanreikiä", mutta ei onneksi kuplia. Väri on aivan huikea, melkein kuin voimakas jadenvihreä, ihan toisenlainen, kuin mikä tämä lasite on kivitavaramassalla.

Kipon ulkoreunan jätin lasittamatta. Paljas posliinipinta on ihana, pehmeä ja lämmin. Sellainen, jota tekee mieli hipelöidä ja painaa vasten poskea.


Toiseen kippoon maalasin sinisellä alilasitevärillä. Olen käyttänyt alilasitteita tosi vähän, kun ne on mielestäni usein suttaisen näköisiä. Tässä tavoittelin rentoa sudinjälkeä, jossa värin vaihtelu saa näkyä. Päälle kirkas lasite ja tulos on herkullinen. Vähän tulee mieleen Arabian Valencia. Tuo sininen oikein hehkuu vitivalkoisen posliinin pinnassa. Tätä yhdistelmää aion kokeilla uudelleenkin!

perjantai 26. helmikuuta 2016

Tyhjät kehykset

Olen löytänyt kirppareilta kehyksiä (sekä äidiltä on saatu ovaali maalauskehys ja lusikan löysin eräältä kirppisreissulta), jotka ovat minua jollain tavalla viehättäneet. Näistä olisi tarkoitus saada aikaiseksi pieni näyttely, jonka aiheena on mikäs muu kuin kissa. Tähän projektiin kaipaisin vähän potkua takamukseen.

Uudenvuoden lupaus oli, että blogia päivitettäisiin edes kerran kuukaudessa. Nyt näyttää siltä, että kirimistä täytyy tehdä jotta lupaus tulisi pidettyä. Omalta osalta puolentoista vuoden opinnot tulivat päätökseen ja takki on tyhjä. Nyt kun vihdoin olisi aikaa tehdä muutakin kuin töitä ja opintoja, on vaikea löytää energiaa ja inspiraatiota aloittaa jotain uutta. Ehkä tämä on nyt se välimenokausi. Ehkä nyt on aika tehdä loppuun ne keskeneräiset käsityöt, joita tuntuu löytyvän vähän joka huoneesta. Pitäisikö perustaa keskeneräisten käsitöiden kerho?
//P

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Blogin uusi ilme

Keramiikkanapit, joissa testattiin erilaisia tekniikoita. 

Heippa!
Olen päivittänyt blogia viimeksi viime vuoden lokakuussa ja nyt oli aika taas tarttua näppäimiin. Vuosi meni opintojen, töiden ja harrasteiden sekamelskassa ja tietenkin uuden kodin kodiksi tekemisessä. Moni on kysynyt miltä tuntuu asua omakotitalossa ja sanottava on että pois en vaihtaisi. 

Kodissa parasta on se, että se tuntuu omalta kodilta. 

Hiljalleen alkaa tulla myös se rauha, ettei koko ajan tarvitse maalata seiniä tai tapiseerata vaan voi tovin nauttia kättensä jäljistä. Toki tekemistä vielä on, kuten keittiö olisi mukava saada oman näköiseksi ja ennen kaikkea toimivammaksi, mutta tehdään se sitten kun on sen aika.

Opinnot vaativat vielä pienen rutistuksen, mutta loppumetreillä ollaan. Kuullaan taas ja toivottavasti vähän useammin.

t. Päivi

ps. Blogimme uuden bannerin toivomme saavamme vähän lisää intoa bloggaamiseen. Ensimmäisen päivityksen tekeminen pitkästä aikaa tuntuu haasteelliselta joten kuvaksi laitoin syksyisen neriagikurissin satoa. 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pakkasaamufiilistelyä



Muutaman tosi pimeän päivän jälkeen oli ihanaa, kun aurinko kurkisteli aamusella. Nämä kuvat nappasin jo ennen auringon esiintuloa. Kuura-aamuja ei ole tälle syksylle montaakaan mahtunut. Ehkä siksikin puutarhassa oli eksoottinen fiilis aamutuimaan.

Saatiin tänään viimein ripustettua jouluvalot kasvihuoneeseen ja kuskasin jo lapionkin latoon. Meinasin, että puutarhassa saa alkaa lepokausi, vaikka istutuskelit sen kuin jatkuvat. Istahdin iltapäiväteelle puutarhalehden kanssa ja ajattelin, että nyt aloitan suunnittelu- ja haaveilukauden. Sitä kesti ehkä puoli tuntia. Tuli idea. Ja oli pakko pistää saappaat jalkaan, hakea vasta talviteloille laittamani kottikärryt ja lapio uudelleen esiin ja aloittaa kaivuuhommat. Katsotaan kuinka pitkälle pääsen ennen kuin maa jäätyy.


Purppurapunalatvat saavat jäädä talventörröttäjiksi. Mulla on jotenkin kaksijakoinen suhde tähän perennaan. En oikeastaan pidä sen kukinnosta, joka on vähän huiskin haiskin sihruinen. Tykkään selkeämmistä muodoista kukissa.

Mutta viime kesän sateiden innottamana kukinnot heiluivat parissa metrissä ja perhoset hyörivät niissä aivan huumaantuneina. Pakkohan siitä on pitää. Mulla ei loppujen lopuksi ole montaakaan oikein isokokoista perennaa puutarhassani, tämä, kultapallo ja töyhtöangervo. Ne on kaikki huippuhelppoja ja luotettavia. Tätäkin purppurapunalatvaa olen retuuttanut kasvupaikasta toiseen ja taas suunnittelen sille uutta kotia. Se ei tunnu olevan moksiskaan.


Mansikka rehottaa kukkapenkeissä ja kurpitsapenkissä. Onhan sillä omakin penkkinsä, mutta ei se siellä pysy. Ja se on ihan ok. Se on mainio maanpeitekasvi ja kesällä on hauska napsia mansikoita sieltä täältä puutarhassa käyskennellessä. Se viihtyy kitkettäväksi asti, mutta se on niin helppo nyhtää pois huonoista kohdista, ettei se oikeastaan haittaa ollenkaan.


Unikot ovat aina vain kuvauksellisia. Olen ollut monta vuotta omavarainen silkki- ja pioniunikkojen kanssa. Annan unikkojen kylväytyä syksyllä ja kerään osan siemenistä keväällä kylvettäväksi. Saan tällä konstilla pari kukintaa ja unikkoja melkein koko kesäksi.

Mutta sellaisen jännittävän seikan olen huomannut, että muutamassa vuodessa tumman liilat rimpsureunaiset unikot ottavat vallan. Jonkinlaista luonnon valintaa selvästikin. Ihania nekin ovat, mutta koska haluan kaikenkirjavia unikoita, pitää välillä turvautua ostosiemeniin.


Ostin muutama vuosi sitten melkein mustan salkoruusun siemeniä. Olen esikasvattanut niitä kasvihuoneessa ja siirtänyt siitä pihalle. Kyllä ne itsekseenkin kylväytyvät, mutta varmistelen vielä esikasvatuksella, että saan näitä loppukesän kaunokaisia sinne tänne perennojen joukkoon. Kukintaa joutuu odottamaan aina seuraavaan kesään asti, mutta se on sen arvoista.

Kesällä telttailimme Etelä-Ruotsissa ja siellä salkoruusu kasvaa kuin rikkaruoho kadun reunoilla ja talojen seinustalla. Keräsin sieltä muistoksi mukaani siemeniä, joista osan kylvin jo syyskuussa. Saa nähdä kukkivatko jo ensi kesänä vai odotellaanko matkamuistoja vielä vuoden verran.


Lamoherukka ja mustaherukka kasvavat naapureina. Lamoherukan silmut hohtavat punertavina pengerryksen harmaata vasten.

Kasvihuoneen viereinen pengerrys rakennettiin keväällä 2010. Kuskasin silloin taimitarhalta pyöräkorissa lamo- eli pikkuherukan taimen kivien päälle kiemurtamaan. Myyjä sitä suositteli ja olin jonkin aikaa vähän sitä pettynyt ostokseeni. Pidin sitä kauhean tylsänä.

Mutta sitten taas kävi niinkuin usein käy. Lamoherukka näytti kyntensä. Tarkemmin sanottuna varhain puhkeavat lehtensä, herkät pikkuruiset kukkansa ja huikean syysvärinsä. Yksi ainoa taimi on kiemurtanut monen metrin levyiseksi kasvustoksi, joka peittää hiljallee maata myös pengerryksen alapuolella. Taimesta on riittänyt taivukkaita muihinkin puutarhoihin. Enää en luopuisi siitä mistään hinnasta.

--

It's been such a mild autumn. Frosty morning have been rare, today was maybe the second one. Well, we did have a couple of snowy mornings last week but that did not last long.

I was planning on beginning the planning season in the garden. I put the wheelbarrow away and was having a quiet cup of tea in the afternoon when it suddenly hit me. A new idea. So out again with the wheelbarrow and in with another hole in the ground. We'll see how far I get before the ground freezes.

This is what it looks like in the garden at the moment.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Kolhuja ja pehmusteita



Olen ollut kovin hiljainen täällä viime aikoina. Tuntuu, että koko syksy meni flunssassa. Kun vihdoin pääsin joulukuun alussa eroon sitkeästi pari kuukautta vaivanneesta taudista, niin eikös jouluksi saatu taas uusi sitkeä keuhkoputkentulehdus.

Nyt näyttää valoisammalta, mutta huomaan, että kuulostelen itseäni koko ajan. Eilen kylätalolla jalat vähän palelivat ja nyt tuntuu poskionteloissa jotakin ja kurkkukin on vähän karhea. Yritän aseistautua valtavalla vitamiiniarsenaalilla. Nyt ei enää voi sairastaa. Vaikka eipä tässä kahden pienen lapsen kanssa ole sairastamaan juuri ehtinyt, vaikka kipeänä onkin ollut. Aina löytyy perheestä joku vielä kipeämpi ja jonkun pitää kantaa ruokaa pöytään ja käydä ostamassa lisää nenäliinoja.

Mutta uuden vuoden lupauksenani olen päättänyt pitää itseni liikkeellä, jotta flunssat eivät ehdi tarttua. Saa nähdä mitä seuraavaksi sitten tarttuu. Aamulla kuulin, että lapsen leikkikoulussa on ollut täitä. Niitä meillä ei vielä ole ollutkaan...

Mutta kuvissa komeilevat Liisan tekemät ihastuttavat tyynyt, jotka putkahtivat joulupaketista. Molemmat kuviokankaat ovat kirpparilta ja toisella puolella tyynyä on samettia. Kukkakangasta kuolasin jo silloin, kun Liisa sen osti. Siinä on aivan herkulliset värit.

Nyt vielä pitäisi saada sohva. Vanha runkopatjasta rakennettu sohva meni luteiden mukana loppukesästä. Nyt meillä on olohuoneessa varavuoteena toimiva futon, joka käännetään kaksinkerroin sohvaksi, mutta jonkinlainen laveri pitäisi rakentaa, että se toimisi paremmin myös sohvana.

--

Lovely Liisa made these cushions for us for Christmas. I am particularly fond of the flower fabric. I love the colours and, in fact, it has all the new wall colours we have at home now, yellow, pink and aqua.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Syysunelmaa

Tunnelmapala viikonlopun mökkiretkeltä ja suon ylitykseltä. Kameraan ei saa tallennetta puutarhan tämän hetkistä värien hehkua.

Syksy tuli ja melkein jo menikin. Puutarhaa on pistetty talvikuntoon ja vielä on pientä puuhaa jäljellä, kuten Dahlian kaivaminen maasta. Dahlia kasvoi kesän vihreänä vaatimattomana pensaana. Puskalle puhelin välillä ja sanoin että parempi näyttää kyntensä jos meinaa, että syksyllä hänet kaivan maasta. 
Vähän ennen viileitä kelejä, pensas päätti kukkia. Sanottakoon näin että pensas ansaitsee arvoisensa talvisäilytyksen niin hieno hän oli. Ensi keväänä istutan hänet vähän parempaan paikkaan, josko kukkisi aiemmin.

Syksy tuntuu aina olevan aika kiireistä tai ehkä ennemminkin tekemisen täytteistä aikaa. Oma talo ei sitä tekemisen tuskaa vähennä millään tavalla, mutta omaa taloa en enää vaihtaisi pois. Puutarha on saanut paljon kehuja ja moni sanoo, että voisi tulla vaikka vain hetkeksi istumaan ja rauhoittumaan pihallemme. Allekirjoitan tunnelman täysin.

Sisälläkin alkaa tapahtua. Takkahuonehan sai aiemmin jo maalia pintaa, mutta nyt on makuuhuonekin viittä vaille valmis. Ehkä jopa vähän pelottavaakin oli huomio, että makuuhuoneen alkuperäinen seinäväri on prikulleen sama kuin nyt maalaamamme. 

Jahka koti ja puutarha on hoidettu siihen malliin että voin hetken hengähtää niin lupaan petrata blogin päivittämisessä. Ja jottei elämä jämähtäisi paikoilleen, aloitin opinnot työn ohessa. Siitä ehkä  myöhemmin. Tällä välin päivittelen kuvia instagramissa. Käykää vilkaisemassa.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesän työleiri


Olemme leikkimielisesti kutsuneet lomaamme työleiriksi. Pari viikkoa on puuhasteltu niin paljon, että hyvä että olemme ehtineet syödä välillä. Mutta tekeminen on ollut supermukavaa. Mieli lepää kun saa olla ulkona ja nähdä kättensä jäljet.

Ensimmäinen urakka olivat uudet istutuslaatikot. Nurmikolla oli istutuspläntti, mutta halusimme laatikot sen sijaan. Laatikot tervattiin (naapurien iloksi). Istutin kesäkurpitsaa, kurkkua, retiisiä, salaatteja ja sipulia yms. ehkä vähän myöhään, mutta katsotaan miten ehtivät kasvaa ennen syksyä.

Pihalla on klassinen huvimaja - mutteri, joka oli vaaleansininen valkoisine ikkunanpielineen. Huvimaja vaati uutta maalikerrosta ylleen ja valitsimme uudet värit. Haalean vaaleanvihreä ja rosa yhdistelmä löytyi Saksan matkalta Moselin laaksosta. Toimii luonnossa hyvin ja vaikkei tässä kuvassa ehkä näy niin huvimajan edessä olevassa pensaassa toistuvat samat värit, vähän voimakkaampana.

Talon seinustalla kasvoi runsas mahonia kasvusto, mutta kuntotarkastajan ohjeesta olen siirtänyt kyseistä pensasta muualle pihaan ja putsannut seinustaa kasveista. Pyrkimyksenä saada japanilaisen puutarhan tunnelmaa. Seinusta valmistuu hiljalleen.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Aurinkokello


Voi elämän kevät sentään! Tähän kevääseen on kuulunut aika paljon asioita, ehkä vähän liiankin kanssa. Saimme asuntomme myytyä parissa viikossa ja omaan taloon muutamme parin viikon päästä. Se on mukavaa se. Kääntöpuolena on pakkaaminen - kuka on kerännyt nurkkiimme näin paljon tavaraa?

Kevääseen kuuluu perinteinen Lapin matka ja Vaskoolihiihto (jossa eksyimme 40km matkalla 60km reitille), yyteet (joiden lopputulemaa odotellaan edelleen) ja taisinpa tuossa aikani kuluksi juosta vielä elämäni toisen puolimaratonin Porin Yyterissä. 

ps. Kaiken tämän hässäkän keskellä käväisimme rentoutumassa Bernkastel-Kuesissa Saksassa. Mukava matkaseura ja hyvä viini rauhoittivat. Tämän aurinkokellon löysimme viinitilan "takapihalta". Kello taitaa olla seitsemän.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Call me old fashioned

Nauti päivästä; paista lettuja uudella tavalla, hanki kirja ja virkkaa jotain perinteistä.

Huomaan pitäväni perinteisistä asioista.

  • Pidän virkkaamisesta. 
  • Pidän kirjoista, jotka ovat paperia ja joissa on oikeat kannet. 
  • Pidän letuista. 

Mikään sähköinen kirja ei yllä siihen tunteeseen kun avaat postipaketin, jossa on uusi, koskematon, vielä painomusteelta tuoksuva perinteinen kirja. Kirja itsessään ei ollut niin perinteinen. Se pitää sisällään toki perusvirkkausohjeet, mutta myös paljon uusia kivoja ideoita. Kirjan kuvat ja ohjeet olivat oivallista katseltavaa ja jo oli pakko kaivaa virkkuukoukkukin esiin talviteloilta.

Pidimme miehen kanssa eräänä iltana lettukestit (kaksistaan). Perinteisen lettutaikinan sijaan kokeilin uutta reseptiä:

Letut - Pancakes

2 isoa banaania / large bananas
4 munaa / eggs
ripaus leivinjauhetta / hint of baking powder

Pistä banaanit ja munat tehosekoittimeen (+ leivinjauhe) ja taikina on valmis. Paista letut. Nauti!
Mix them all together and fry them. Enjoy!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesäillan viileys

Raskaan viikon ja pään jälkeen sain nauttia viikonloppuna kauniista kesäillasta ja seurasta Raumalla. Alkukesän merimaisemassa on jotain maagista. Kylmän viileät sävyt rauhoittavat. 

ps. Talviturkkikin lähti kolmannella yrittämällä.   

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Uusia askelmia

 
 
 
Hamarin eteisen remppa venyy ja vanuu, niinkuin meidän projektit tuppaavat. Mutta hiljaa hyvää tulee.

Yksi ylimääräinen Turku-reissu piti tehdä, että saatiin porrasaskelmiin oikea profiili. Yritettiin ensin vähän "monimutkaisempaa" profiilia, mutta ei se toiminut. Piti käydä hakemassa jyrsimeen uusi terä, että saatiin oikea muoto aikaan. Yksinkertainen on kaunista.

Olen yhtäkkiä havahtunut maaliskuuhun. Ja sekin on jo puolivälissä. Minä roikun tapani mukaan jossain jälkijunassa. Aika vaan mennä viipottaa. En edes jaksa yrittää pysyä kyydissä, kun ei ole ihan pakko. Vielä. Ja hepankin kyydistä olen pudonnut tässä kuussa joka maanantai. Eli hyvin menee!

Muutaman viikon päästä loppuu hoitovapaa ja alkaa vähän toisenlainen arki. Olen ehkä kotona ollessani vähän rauhottunut. Tai ainakin olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä paremmin. Tuo eteisen remppakaan ei jostain syystä haittaa ollenkaan, vaikka eteinen on täynnä koneita ja ulkovaatteet läjässä saunan pukuhuoneessa. Yläkerrassa on pölyistä ja paneleja ja smyykilautoja pukeilla ja pinoissa. No, se pöly kyllä harmittaa, vaan ei voi mitään.

Mutta kyllä meille vaan tulee hienot portaat!

--

Some progress on the stairs. It's taking it's time, just as our renovations do. It's like a hobby that lingers.

I'm proud of myself for not letting the mess get to me. I don't even notice it most days.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Perjantai


Työläisen perjantaifiilis on jotakuinkin kissani ilmeen kaltainen. Toinen silmä ummessa ja toinen vaivoin auki. Vielä kun löytäisin jostain yhtä lämpimän paikan. Lämpöpatterin ja ikkunalaudan välissä on ilmeisen mukava maata. Hyvää ja rentouttavaa naisten päivää kaikille!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Pieni retki

Kuvassa koisiva peto ei liity tähän tarinaan millään tavalla.

Söimme lounasta tyhjässä talossa. Käytimme kaapista löytyneitä lusikoita vuorotellen.

Mietin, että tällaista elämä on. Joillakin ihmisillä ei ole ollenkaan kotia. Toisella on niin monta, ettei niissä kaikissa ehdi asua.

Tiskasin astiat lumihangessa ja sipaisin niistä lumet pois puhtaalla maalisudilla.

Nousimme autoon ja ajoimme pois.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Riikinkukon sulkia...





...tai niiltä ne minusta näyttävät. Hetkellisesti taivaalla ja katoavat sitten. Viime vuosi meni ja uusi on edessä. Yhden uudenvuoden lupauksen tein. Sellaisen, jonka olen tehnyt ennenkin. Tänä vuonna pitää kokeilla jotain uutta. Mieluusti vaikka joka kuukausi. Se saa olla mitä tahansa, kunhan en ole sitä ennen tehnyt. Mieluusti otan lähipiiriä mukaan tähän lupaukseen!

--

New Year. New promises. Let´s do something we haven´t done before.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Viikon kohokohta

Käväisimme eilen puuseppien kanssa tutustumassa Musiikkitaloon. Oli kiinnostavaa kuulla, että pääsalin suunnittelun lähtökohtana olivat italialaiset viinitarhat, suomalainen tukinlasku ja tietenkin akustiikka. Musiikkitalo on vakuttava varsinkin kun kuuli tekijöiden suusta mitä kaikkea sen tekeminen on vaatinut (tyyliin 400 kuutiota oksatonta koivua...).

Suosittelen.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Pitkiä pellavia!






Ollaan Pikkutyypin pysytelty enimmäkseen maalla, vaikka tarkoitus oli syksyn koitettua muuttaa takaisin kaupunkiin. Mutta ei me malteta vielä urbanisoitua. On ihan liian kivaa, kun voi olla vapaasti pihalla ja muutenkin tilaa on paljon enemmän.

Käytiin kylän lasten perinnekerhossa tutustumassa pellavaan. Nyhdettiin varsia irti kylän yhteisestä pellosta ja sen jälkeen etsittiin valmiiksi kuivatuista ja liotetuista pellavista niitä kuituja, josta tehdään lankaa.

Mietin, että kukakohan on mahtanut keksiä, että kun niitä varsia ensin kuivaa ja sitten liottaa, niin sitten sieltä saa esiin kangastarpeita. Tuollaiset asiat ovat loputtoman kiinnostavia. Sellaiset, että joku on joskus keksinyt jotain ihan uutta.

Vasta kotona huomasin iloita yhteisöllisyydestä, josta olen päässyt osalliseksi. Että meillä on kylällä sellainen kerho, jonne voi tuoda lapsensa ja oppia itsekin jotain uutta. Syksyn aikana meinataan ainakin opetella tanhuja. Aina joku äiti tai isä vetää kerhoa ja keksii tekemistä. Isommat lapset voivat tulla kerhoon ihan itsekseenkin ja sillä aikaa äidit ja isät ehtivät vaikka kauppaan tai kotiin lukemaan lehden ihan rauhassa. Aika luksusta!

Lapsen myötä olen vakuuttunut siitä, että ihmisten on paras asua laumassa. Oli se sitten perhettä tai kaveriporukkaa tai mitä vaan. Minä tulen onnelliseksi siitä, että autetaan ja otetaan yhdessä vastuuta. Elämästä tulee tylsää, jos olemme kaikki ihan kokonaan vaan oman onnemme seppiä. Näin sanon minä.

--

Our village has a monthly kids tradition club. It's always one of the village mom's or dad's who leads it and talks about old ways and traditions. This time we learnt about linen and got to pick our own from the communal village paddock.

It made me wonder how someone has found the fibers inside the plant and figured out that they make a pretty good fabric. Apparently it was some Egyptian character ages ago. I wonder what that person thought about his or her discovery. I bet they did not think that thousands of years later we'd be growing it in Finland and teaching our kids about it.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Buglife


Suristetaan menemään, touhutaan, tie on välillä hukassa ja silti posotetaan eteenpäin... vähän kuin ötökät, joilla tosin taitaa olla selkeä tehtävä.

Maalasin lukukauden lopuksi jokusen ahopirkon. Näillä pirkoilla vaaleanpunainen tie on mutkainen, mutta ei se mitään, kimallekuoret pelastavat!

Sain lahjakkaan oppilaan maininnan...paluuta kouluaikoihin, (tosin silloin ei mainintoja saatu)...



















...nyt pitää vielä laskea tuliko pirkkoja nimensä veroisesti 22.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...