maanantai 12. tammikuuta 2015
Kolhuja ja pehmusteita
Olen ollut kovin hiljainen täällä viime aikoina. Tuntuu, että koko syksy meni flunssassa. Kun vihdoin pääsin joulukuun alussa eroon sitkeästi pari kuukautta vaivanneesta taudista, niin eikös jouluksi saatu taas uusi sitkeä keuhkoputkentulehdus.
Nyt näyttää valoisammalta, mutta huomaan, että kuulostelen itseäni koko ajan. Eilen kylätalolla jalat vähän palelivat ja nyt tuntuu poskionteloissa jotakin ja kurkkukin on vähän karhea. Yritän aseistautua valtavalla vitamiiniarsenaalilla. Nyt ei enää voi sairastaa. Vaikka eipä tässä kahden pienen lapsen kanssa ole sairastamaan juuri ehtinyt, vaikka kipeänä onkin ollut. Aina löytyy perheestä joku vielä kipeämpi ja jonkun pitää kantaa ruokaa pöytään ja käydä ostamassa lisää nenäliinoja.
Mutta uuden vuoden lupauksenani olen päättänyt pitää itseni liikkeellä, jotta flunssat eivät ehdi tarttua. Saa nähdä mitä seuraavaksi sitten tarttuu. Aamulla kuulin, että lapsen leikkikoulussa on ollut täitä. Niitä meillä ei vielä ole ollutkaan...
Mutta kuvissa komeilevat Liisan tekemät ihastuttavat tyynyt, jotka putkahtivat joulupaketista. Molemmat kuviokankaat ovat kirpparilta ja toisella puolella tyynyä on samettia. Kukkakangasta kuolasin jo silloin, kun Liisa sen osti. Siinä on aivan herkulliset värit.
Nyt vielä pitäisi saada sohva. Vanha runkopatjasta rakennettu sohva meni luteiden mukana loppukesästä. Nyt meillä on olohuoneessa varavuoteena toimiva futon, joka käännetään kaksinkerroin sohvaksi, mutta jonkinlainen laveri pitäisi rakentaa, että se toimisi paremmin myös sohvana.
--
Lovely Liisa made these cushions for us for Christmas. I am particularly fond of the flower fabric. I love the colours and, in fact, it has all the new wall colours we have at home now, yellow, pink and aqua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Huh, toivottasti ne täit eivät ole vielä ehtineet teille!
VastaaPoistaJa tyynyt näyttävät niin kivoilta tuossa arkulla. Mutta kyllä teidän tosiaan pitää vielä vähän kehitellä sitä teidän sohvaa!
Vielä ei ole täihavaintoja. Onneksi.
PoistaSohva mietityttää kovasti. Vaahtomuovipatjat olisivan niin kovin helppo vaihtoehto, mutta se formaldehydi vähän jännittää.