Ekat porsliinikipposet ja miten ne syntyivät

Hih, itseänikin hieman hihittää, kun olen vähän lapsellisellakin tavalla ylpeä näistä aikaansaannoksistani. Tällaiset kolme pikkuruista tuli nimittäin ulos uunista viime viikolla ja hipeltelen niitä edelleen päivittäin. Minun ekat porsliinikipposet.

Ihan vaivatonta ei näiden kippojen tekeminen ollut. Nämä kolme selvisivät dreijauksesta, dreijalta irrottamisesta, kuivatuksesta, sorvauksesta, lisäkuivatuksesta, raakapoltosta, lasituksesta ja lasituspoltosta. Noin 20 muuta posliinimassasta dreijaamaani kippoa hajosivat jossakin näistä vaiheista. Suurin osa dreijalta irrotettaessa.

Olen harrastanut dreijausta enemmän tai vähemmän säännöllisesti 16 vuotta. Olen kokeillut monenlaisia massoja, pääosin kivitavarasavea, viimeiaikoina sileämpää, joskus kovinkin karheaa. Usein sormet verillä. Posliiniin pääsin käsiksi nyt ensimmäistä kertaa. Massa on pehmeää ja sileää. Suloisen tuntuista. Ja oi, niin erilaista.

Dreijatessa posliini on, sallinette vertauskuvan, kuin dreijaisi vastasyntyneen vauvan reittä. Se tuli ensimmäisenä mieleen, kun totuttelin posliiniin dreijalla. Tavallisesti dreijaan massaa, joka on kuin jäntevän nuorukaisen lihaksikas käsivarsi. Olen tottunut vaivaamaan, vääntämään, puristamaan ja painamaan ihan reippaalla kädellä. Varomatta. Posliinin kanssa sellaiset otteet osoittautuivat nopeasti vaarallisiksi.

Posliinin kanssa pitää edetä hellästi, mutta varmasti, ja ripeään tahtiin. Sen lisäksi että se vaivatessa kuivuu helposti, se vettyy dreijatessa nopeasti. Pehmeä massa keskittyy oikeastaan nostamatta. Varmalla otteella kämmenen sisään mahtuvan posliinimöykyn saa keskitettyä ihan vaan painamalla sen keskelle. Helppoa. Ja parempi muutenkin näin, sillä yhtään turhaa nostoa ja leipomista posliinimassa ei dreijalla kaipaa.

Dreijatessa posliinia kannattaa kitsastella niin veden kuin työstön määränkin kanssa. Ainakin pientä möykkyä dreijatessa reunojen nostoissa kannattaa olla tosi varovainen. Itse huomasin, että sormenpäillä dreijaaminen toimii hyvin. Massa on niin pehmeää, että voimaa ei juurikaan tarvita. Sopiva näppituntuma löytyi yllättävänkin helposti. Nostojenkin määrä kannattaa pitää minimissä, ettei massa väsy, vety ja lerpsahda.

Yllätyksekseni posliinin dreijaus oli oikeastaan helppoa. Ja lisäksi massa tuntuu käsissä aivan taivaalliselta, pehmeältä, kuin se olisi sekoitettu perunajauhoista. Ongelmat astuivat kehiin, kun tuli aika irrottaa kippo dreijalta.

Ongelma numero yksi: kippo ei irtoa levyltä. Vaikka kuinka leikkasin narulla irti, kippo pysyi paikoillaan. Ja vaikka kuinka varovainen irrotus- ja työntöyrityksissäni olinkin, kipot menivät vinkuraan tosi helposti. Lopulta valelin lähestulkoon koko dreijalevyn vedellä ja irrotin kipon narulla pyörivältä dreijalevyltä. Toimii. Jes!

Ongelma numero kaksi: kippo menee vimpulaksi laudalle nostettaessa. Kun sain kipon viimein liikkeelle dreijalevyllä ja sujautetuksi kädelle, se usein vinksahti tässä vaiheessa pahasti. Ja jos se vielä tässä vaiheessa kuitenkin oli vielä hengissä, viimeinen kuolinisku tuli levylle laskiessa. Sain ohjeistukseksi olla hengittämättä, kunnes kippo on turvallisesti siirretty. Tähän työvaiheeseen ei oikein muuta neuvoa voi antaa, kuin että varovasti, varovasti, varovasti. Ja dreijalta nostettua kippoa ei saa yhtään täräyttää, varsinkaan, jos se on yhtään laakea muodoltaan. Lopputuloksena on helposti pannukakku.

Sorvatessa posliinia sorvirautojen on hyvä olla tosi terävät. Kokeilin sorvata sekä melko "tuoreita" että vähänkin turhankin kuivia kippoja. Molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa. Nahkeasti nahkakuvista kipoista irtosi välillä yllättäen isojakin klönttejä, vähän niinkuin juustoa olisi sorvannut. Kuivat kipot pölisivät ja sain muutaman halkeamaan sorvatessa.

Tähän kippoon lorahti vanhaa uskollista Marrun vihreää aika paksulti. Tuloksena halkeamia ja "neulanreikiä", mutta ei onneksi kuplia. Väri on aivan huikea, melkein kuin voimakas jadenvihreä, ihan toisenlainen, kuin mikä tämä lasite on kivitavaramassalla.

Kipon ulkoreunan jätin lasittamatta. Paljas posliinipinta on ihana, pehmeä ja lämmin. Sellainen, jota tekee mieli hipelöidä ja painaa vasten poskea.

Toiseen kippoon maalasin sinisellä alilasitevärillä. Olen käyttänyt alilasitteita tosi vähän, kun ne on mielestäni usein suttaisen näköisiä. Tässä tavoittelin rentoa sudinjälkeä, jossa värin vaihtelu saa näkyä. Päälle kirkas lasite ja tulos on herkullinen. Vähän tulee mieleen Arabian Valencia. Tuo sininen oikein hehkuu vitivalkoisen posliinin pinnassa. Tätä yhdistelmää aion kokeilla uudelleenkin!

Syksy savipajalla

Syksy suhahti taas ohi yhtä villisti ja varmasti kuin joka vuosi. Mutta ehdin savipajallekin sentään muutaman kerran. Alussa tökki tosi pahasti. Dreijasin ja dreijasin ja aina meni vimpulaan ja uusiksi. Onneksi savi on armollinen materiaali. Kaiken voi kierrättää, kunhan sen tekee ennen polttoja.

Mutta alkukankeuden jälkeen pääsin dreijalla pitkästä aikaa tosi hyviin fiiliksiin. Päätin dreijata itselleni isoja aamiaiskulhoja ja sellainen noin 900 gramman saviklöntti istui dreijalla käteeni kuin valettu. No, niinhän se vähän onkin.

Ihan aina silti mene putkeen. Tämä saviklöntti ei suostunut löytämään dreijan keskikohtaa sitten millään. Joten päätin vähän leikitellä sillä. Tuli kulmikas kippo. Lisäsin tuohon vielä pari pientä nappulaa sorvauksen yhteydessä. Saapi nähdä mitä tulee uunista ulos, kun lasituspoltto on tehty.

Pikkutyyppi kulkee mukana pajalla ja on myös kovin tuottoisa keraamikko jo. Tässä syntyy sokerikippo.

Tällaisista aamiaiskulhoista meinaan pistellä jugurttia heti, kun lasituspoltto on tehty. Olen aivan innostunut tuosta kaiverrustekniikasta. Sorvattua kippoa olen kaivertanut sorvausraudalla ja muotoilutikulla olen vielä tökkinyt pientä lisäkuviota. Hauskaa, kuin mikä!

---

This autumn has gone by as quickly as ever. I've had time to do a little bit of pottery. Making something is so relaxing in this abstract world. And when my main job at the time is raising kids (well, keeping them alive, at least) it's wonderful to make something I can hold in my hand. And better still, eat my breakfast out of.

Keksivati

Muistatteko vielä nämä keksivadit? Ne vilahtivat jo muutama viikko sitten, kun raportoin kevään aherruksista, mutta nyt pääsette tekemään vähän lähempää tuttavuutta.

Olen oikein tyytyväinen tulokseen, vaikkakin vadit hieman "roikkuvat", eli ovat vääntyneet niin, etteivät ne ole ihan niin symmetrisen muotoisia, kuin mitä oli tarkoitus. Tuo käsinrakennus on vielä vähän hakusessa mulla.

Mutta vihreä lasite toimii juuri niin ihanan karkkisesti kuin oli tarkoituskin. Nyt pitäisi vaan leipoa jotain keksejä, joita sitten tarkoilen pihamaalla. Niissä pitää kyllä olla jotain vaaleanpunaista.

--

Close ups of my cookie platter. I need to bake something pink to serve from these!

Kevään aherruksen tuloksia

Blogissa on ollut taas kovin hiljaista. Joni on ollut työkeikoilla ja lasten kanssa ei ole ihan helppoa ottaa rauhallista hetkeä tietokoneella. Jotta en ihan olisi some-deprivaatiossa, olen kunnostautunut Instagramissa.

Toukokuun lopulla noudin savipajalta kevään viimeiset savityöt. En ollut ihan ymmärtänyt miten ahkeria olimme Pikkutyypin kanssa olleetkaan. Kotiin kannettavaksi oli 13 kulhoa, 4 tarjoiluvatia, 7 pöllöä. 17 kalaa, 3 helmeä, yksi muna ja muutama taidepläjäys vielä päälle. Samalla kotiutui äitini veistämä pieni pää.

Aika moinen satsi, mutta onneksi monelle kipolle oli jo saaja mietittynä.

Nämä kalat teimme Pikkutyypin kanssa yhteistyössä. Niille meillä on suuria suunnitelmia. Nyt ne odottavat Hamarin pöydällä sopivaa hetkeä.

Kokeilin kippoihin uusia koristelutapoja. Dreijasin reunat vähän tavallista paksummiksi ja rahnuttelin nahkakuivaan saveen sorviraudalla kuvioita.

Tekniikassa on vielä hiottavaa, mutta olen aika innoissani. Kuviointi toimii tosi hyvin vanhan uskollisen vihreän lasitteen kanssa. Olen jo päättänyt ottaa syksyn projektiksi uudet jugurttikulhot Hamariin.

Kuvioita savella

Innostuin savipajalla testailemaan savileimasimia. Ensin painelin kuvioita dreijattujen kippojen pohjaan ja sitten ihan villiinnyin ja kyhäsin kaksi vatia levytekniikalla. Molemmat saivat alleen dreijatut jalat.

Olen aika noviisi vielä levytekniikassa ja muutenkin käsinrakennuksessa. Toiseen vatiin oli kuivuessa tullut halkeama, joka varmaan vielä poltoissa suurenee. Mutta toivottavasti pysyvät vadit kasassa.

Näen jo sieluni silmillä näissä heleän vihreän läpinäkyvän lasitteen. Sitten kesällä kiikutan vadilla pikkuleipiä puutarhaan.

--

I tested some hand made clay stamps. First I tested textures on thrown objects and then made these platters by rolling the clay very thin and attaching thrown feet on them. It's not something I have very experience of but I had fun experimenting.

Yllättäen itsekseni

Koko kevään olemme Pikkutyypin kanssa viettäneet tyttöjen keskiviikkoja, käyneet lounaalla Kasvis-ravintolassa (joka muuten on Turun paras lounaspaikka) ja jatkaneet savipajalle. Mutta tällä kertaa Pikkutyyppi halusikin lähteä Pikkuveljen mukaan Mammalle ja Pappalle.

Joni sattui tulemaan töistä aikaisin ja hyppäsimme pyörien selkään ja lounastimme kahdestaan. Enpä muista, koska viimeksi olisin syönyt lounasta niin, että ketään ei tarvitse syöttää tai patistaa syömään. Oma lautanen tyhjeni valtavaa vauhtia. Taisin syödä koko annokseni ilman, että se ehti jäähtyä. Villiä!

Matkalla savipajalle pistäydyin torilla. Sinnekin pääseminen on ollut vähän työlästä, kun jo monta viikkoa sitten Pikkutyyppi näki siellä jotain aivan kaameaa: sellaisen elävän patsaan, hopeanväriseksi maalatun miehen. Sen jälkeen on torin lähestyessä pistetty jarrut pohjaan niin tiukasti, että en ole hennonnut väkisin toista sinne raahata. Jos jollain on hyviä vinkkejä nelivuotiaan pelkojen käsittelyyn, kuulen mielelläni!

Enpä muista koska olisin ollut niin työteliäs savipajalla. Dreijasin monta kippoa ja niiden kuivuessa dreijalla tein levytekniikalla tarjoilulautasia. Nautin tekemisen rytmistä ja siitä, että ei tarvinnut huolehtia kenenkään muun pissahädistä, nälästä ja väsymisestä. Ah.

--

A rare moment to myself at the pottery studio.

Pikkutyypin savivati

Pikkutyypistä alkaa kehkeytyä jo varsinainen käsityöläinen. Savipajalla tuo tuntee jo paikat ja tekniikat niin hyvin, että viime viikolla pääsi neuvomaan vierailevana tähtenä mukana ollutta isoäitiään. Sivustakuulijoilla oli hauskaa, kun nelivuotias neuvoo 64-vuotiasta.

Kuvissa komeilevan vadin Pikkutyyppi teki Klasu-enolle synttärilahjaksi. Autoin liittämällä pohjaan jalkarenkaan ja lasittamalla, koska pienille on porttikielto lasituspäivänä ja hyvä niin, koska lasitushuoneessa keitellään aikamoisia myrkkyjä.

Olen hieman kateellinen tuosta vadista. Siitä paistaa ihanasti se ennakkoluulottomuus, jolla lapsi tarttuu materiaaliin ja työvälineisiin. Ei mitään kihnutusta ja turhantarkkaa nyppimistä vaan reippaat ja päättäväiset otteet. Kumpa itsekin oppisin tuosta asenteesta!

--

Little I made this bowl for his uncle's birthday. I helped with the foot ring and did the glazing. Otherwise it's all her doing and she makes me very proud with the attitude she has with her work. She takes no advise and does her own thing. I have some learning to do here.

Yhdessä harrastamisesta

Keramiikkainnostus taitaa olla meillä veressä. Kolmivuotiasta ei meinaa saada pajalta kotiin millään ilveellä säädylliseen aikaan. Ruoka-ajat unohtuu ja kotimatkalla tulee uni ja nälkä ja joskus raivarikin. Mutta pajalla ollaan monta tuntia yhtä hymyä ja virtaa täynnä. Ja ehkä kaikkein kivointa on välineiden tiskaaminen.

Edelliskerralla yritimme uhkarohkeasti äiti-lapsi-dreijausta. En tiedä mitä kuvittelimme. Mutta olin ylpeä, kun pysyin nahoissani, vaikka hieman raastoi hermoja, kun vimmatusti pyörivään saviklönttiin tarttui neljä kättä, joista ne pienemmät olivat ihan valtavan innokkaat ja vikkelät.

No, jäimme henkiin ja pääsipä jokunen yhteistyömme hedelmä uuniinkin asti.

Viime kerralla Pikkutyyppi sai oman dreijan ja yksityisopetusta. Paljon parempi ajatus. Sain itse rauhassa dreijata itsekseni vieressä. Ja piti yksi pöllökin tehdä.

Paluumatkalla rattaista kuului kirkkaalla äänellä: "Äiti, älä sitten mene enää savipajalle ilman mua."

Ja sitten se nukahti.

--

It runs in the family. Little I insists that I never again go to the pottery studio without her. If she turns out as productive as I have been, we might have to build a separate house for all our makings...

Pöllöparvi uunista ulos

Tällainen parvi lehahti uunista ulos.

Lasittaminen on aina vain jännää, vaikka sitä on tehnyt vuosikausia. Kulhot ja kipot kyllä hanskaan, mutta kaikki muu on aina hyppy tuntemattomaan.

Näitäkin piti katsella jonkin aikaa ennen kuin osasin päättäää olinko tyytyväinen lopputulokseen. Nyt odotan jo innolla, että ehdin tehdä lisää.

--

This group of owls flew out the kiln last week.

Did you know that a group of owls is called a parliament? I just found out.

A parliament of owls it is then.

Pöllöparvi

Tämä kuusikko sai alkunsa jo joulun alla, kun Pikkutyypin kanssa vietimme työntäyteisen iltapäivän savipajalla. Kaverit ovat sukua syksyllä rakukurssilla tekemilleni pöllöille.

Nyt parvi oli raakapoltettu ja pääsin lasittamaan. Kuten aina, alkuun pääseminen oli vähän hankalaa. Rakupoltto puki pöllöjä mielestäni erinomaisesti, mutta nämä olivat menossa ihan tavalliseen keramiikkauuniin, joten piti keksiä jotain uutta.

Alkujännityksen jälkeen päädyin sutimaan pöllöihin vähän sitä sun tätä lasitetta ja patinoimaan runsaasti. Muutaman nokan kuvittelin sipaisevani keltaiseksi, mutta vasta jälkiä siivotessani huomasin, että käyttämäni lasite olikin sinistä...

Nyt jännään, että minkälainen parvi lehahtaa uunista ulos.

--

These owls are related to the ones I made in the autumn. This time the owls are going to be fired in a conventional kiln so I had to come up with new glazing for them.

I don't know how they turned out yet but I will show you when they are ready.

Rakukurssilla, osa 2

Osa pöllöparvestani lasitettuina odottamassa uuniin pääsyä.

Pöllöpari odottamassa uunissa.

Savustuspöntön kansi on avattu. Pöllöt odottavat kylmää kylpyä.

Koko parvi koossa.

Odotin vähän enemmän kuparinsävyjä lasitteisiin, mutta rakulasitteilla on ihan oma tahtonsa. Yhdestä valkoiseksi tarkoitetusta pöllöstä tulikin turkoosi, kun sudin siihen vahingossa väärää lasitetta.

Ja yhden pöllön massu jäi valkoiseksi. Ehkä se sattui laskeutumaan mahalleen savustuspönttöön purujen päälle niin, että vatsan alle jääneet purut suojasivat sitä savustumiselta. Tiedä häntä. Mutta korviin se sai kunnon noet.

Pöllöjä on tarkoitus ripustaa seinille Hamarissa ja kaupunkikodissakin.

Rakukurssilla, osa 1

Pitkästä pitkästä aikaa osallistuin rakukeramiikkakurssille. Ja vaikka kuinka monta kertaa olen osallistunut rakupolttoon, on se joka kerta yhtä jännää.

Palavat ja savuavat oljet ja purut, vaatteisiin tarttuva savun haju, tulikuumien töiden sihahdukset niiden upotessa veteen jäähtymään. Jotenkin siinä on niin paljon konkreettisempi tekemisen fiilis, kuin siinä, että työt vain lykätään uuniin ja otetaan valmiina ulos.

Joka ikinen kerta on kutkuttavaa avata savustuspöntön kansi ja kaivaa työt esiin pihtien kanssa. Koskaan ei tiedä varmasti, mitä sieltä ulos tulee.

Näissä kuvissa on kurssikavereiden töitä. Huomenna esittelen omani.

Leppis ja sen kaveri

Päivi järkkäsi meille hopeasavikurssin. Onhan se minua ennenkin hopeasaven pariin houkutellut, mutta olen kieltätynyt jyrkästi, koska (muka) vihaan kaikkea pientä näperrystä. Tällä kertaa kutsuun oli ovelasti paketoitu synttärijuhlat, joten en mitenkään voinut kieltäytyä.

Aluksi olin hieman kauhuissani 7 gramman saviklönttini kanssa. Olen tottunut ostamaan savea kiloittain ja nyt kädessä oli säälittävä pieni nokare savea, joka oli vielä tavallista painavampaa.

Hikihän siinä hommassa tuli. Kaikkein jännintä oli, kun uunista ulos tulleesta valkeasta esineestä kuoriutui hopeinen teräsharjan ja hiomasienen avulla. Pikkutyyppi sai leppäkertturiipuksen ja sen kaveriksi tein pienen pyörylän, josta en vielä tiedä mikä se on.

Oma kamerani jäi kotiin, mutta Kreetta otti hienoja kuvia, Käykää kurkkaamassa!

Voisin kokeilla uudemmankin kerran. Kiitos, Päivi!

Syksyn satoa

Viime syksyn ensimmäiset dreijaukset uunista ulos. Kaksi valkoista kulhoa ovat käsialaani. Toinen on lasitettu ulkoa, toista ei. Pidän lasittamattomasta pinnasta, joskin ovat vähän arkoja likaantumaan ja kosteus pääsee läpi. Mutta voihan näitä näinkin ihailla tovin. Vasen vaaleanpunainen kulho on Lauran käsialaa. Se on hieno lahja.

Dreijaaminen on  terapeuttista ja koukuttavaa. Olen vasta ottamassa ensimmäisiä askelia siinä lajissa, ja ehkä tänä vuonna oppisin keskittämään itse :-)

Hyvää ja rohkeaa uutta vuotta!