Pakkaspäivän retki

Pakkaskelit ovat hemmotelleet meitä. Kovat pakkaset ovat salainen ihastukseni. Kiivettiin koiran kanssa aukean toisella laidalla oleville kallioille. Sieltä on ihanat näkymät. Harvoin vain tulee käytyä siellä asti. Liian usein pysytellään pelkillä peltoteillä.

Ylöspäin oli helppo mennä. Senkun nostelin jalkojani, koira hoiti vetopuolen. Peurojen makuupaikkoja ja kaikenlaisia koiran nenään ihania tuoksuja oli joka puolella. Kesti aikansa, että löysin turvallisen reitin alaspäin. Kovin jyrkästä kohdasta en uskaltanut yrittää koiran kanssa alas. Välillä jännitti, että jos se hyppää kalliolta alas, se vetää mutkin mukanaan.

Mutta kaunista oli. Pitäisi tehdä enemmän retkiä.

Kovilla pakkasilla on ollut toinenkin positiivinen vaikutus. Kun pihalla on ollut niin kylmä, että ipanat eivät ole suostuneet ovesta ulos eikä Joni ole viihtynyt pihaverstaallaan, saimme viimein pari vinttiä siivottua Hamarissa. Ihan kamalaa hommaa, mutta löytyihän sieltä kadonneita aarteitakin.

Kesämuistoja, osa 1: Maalla

Kun en kesällä viitsinyt istuskella tietokoneen ääressä, pääsette nyt pienelle kesämuistokierrokselle. Ihan terapeuttista itsellekin käydä läpi kesäkuvia juuri nyt, kun syysillat alkavat vauhdilla pimetä ja ihanan aurinkoiset syyskelit ovat muuttuneet sateisiksi.

Alkukesästä surin naapurin nuoren isännän intoa kaataa metsä, joka rajautuu meidän pihaan. Alkuun olikin orpo olo aina pihalle tullessa, kun metsänreunan tilalla olikin iso reikä.

Nopeasti kyllä ihastuimme pihalle ulottuvaan ilta-aurinkoon. Joni ja isä rakensivat sillan, jota pitkin pääsin kätevästi peltotyömaalle kottikärryjen kanssa. Sielä roudasin pitkin kesää kiviä pihan tarpeisiin ja vähän varastoonkin. Ja meidän perheen miesväelle riitti huvia koko kesäksi, kun peltotyömaalla pyöri mitä ihmeellisempiä koneita, joita saattoi seurata loputtomasti.

Itselläni oli salaista hupia, kun kuulostelin pellolla työskentelevien isän ja pojan puutarhaan asti kantautunutta vuorovaikutusta. Olin aina pitänyt heitä aika hiljaisina kavereina. Mutta väärässä olin. Ei siellä sanoja eikä ääntä säästelty. Ei varsinkaan siinä kohtaa, kun nuoren isännän kaivuri raapaisi ihan pikkusen liian syvältä ja katkaisi vesijohdon.

Haarapääskyt pesivät jälleen ladossa. Pääskyjä on muutenkin Hamarin ympäristössä paljon ja niiden seuraaminen on aina ihanaa.

Viime vuonna ladossa sisällä pesineiden pääskyjen pesintä jostain syystä epäonnistui, mutta tänä vuonna pikkuiset varttuivat lentokykyisiksi. Yllättävän pitkään ne viihtyivät ladon suojissa, muistelisin, että viikon ajan ne treenasivat lentämistä ympäri latoa ennen kuin uskaltautuivat pihalle asti.

Sööttiähän se oli, mutta pääskynkakkaa oli sitten ihan joka paikassa.

Maajusseille kesä oli kyllä aivan painajaismainen. Elokuusta eteenpäin oli liikkeellä paljon äkäisiä viljelijöitä, jotka eivät millään meinanneet päästä puintihommiin.

Kyläyhdistyksen pellolta saatiin kuitenkin ruis leikattua ja se kuivattiin ja puitiin riihessä ihan perinteisin menoin. Kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan riihen puintia ja jyvien jauhamista. Tarjolla oli tietenkin aivan taivaallista uutispuuroa.

Muutoksen tuulia

Hamarissa muuttuivat maisemat rytinällä, kun naapurin nuori isäntä päätti pistää uuden metsänsä matalaksi. Meidän pihaamme on lännestä suojannut metsikkö, joka Mummin nuoruudessä oli lehmilaitumena. Nyt se on pistetty pinoon ja pihalta avautuvat ihan uudet näkymät, jotka taitavat ulottua naapurikylään asti,

Ensin oli aika orpo olo ja pihalla on saanut pitää hatusta kiinni, kun metsikkö ei enää vaimenna länsituulta. Oman pihan puoleltakin piti kaataa vanhoja haapoja, koska pelättiin, etteivät ne kestä tuulia ilman metsän suojaa. Ja lahojahan ne olivat.

Mutta kolikon kääntöpuoli on valoisa. Enää ei tarvitse kadehtia naapurin ilta-aurinkoista pihaa, kun omalle pihallekin paistaa iltamyöhään asti.

Talvitempaus tallilla

Viime viikolla povailin täällä talven loppumista ja onhan se jo käsillä. Turussa on ihan mahtavat pyöräilykelit eikä edes enää ihan tuhottoman kuraistakaan.

Mutta sunnuntaina pääsimme vielä nauttimaan talvesta, kun kylän tallilla järjestettiin talvitempaus. Saimme mukaamme Pikkutyypin leikkikoulukaverin perheen ja tytöt olivat riemuissaan, kun pääsivät ratsastamaan ja kokeilemaan Stiga-ratsastustakin.

Suomenhevosta ei kyllä voita mikään. Nuo menevät nätisti, vaikka ympärillä pyörii pikkukakaroita ja selässä on pieni tirriäinen, jonka töppöjalat sojottavat sivuille.

Nämä taisivat kyllä olla viimeiset pulkkakelit tältä talvelta. Tein lauantai-iltana koiran kanssa lenkin metsässä, kun tiellä oli niin liukasta ja havumetsässä on jo sammaleet paljaana, melkein kuin kesäkeli. Varpuspöllökin intoutui hämärän tullen huutelemaan itselleen seuraa.

--

Spring is arriving very fast this year. We were lucky to have enough snow for some more horsey action on Sunday.

Gotta love these Finnhorses. They don't mind hustle and and bustle and carry their tiny loads calmly.

Meidän syksy

Kamerani on ollut telakalla koko syksyn. Tai itse asiassa elokuusta jo. Pitkään aikaan en kuvannut ollenkaan. Vähitellen opettelin muistamaan, että puhelimessakin on kamera, jota voisi joskus käyttää. Ja tähän asti meni, että vaivauduin ottamaan kuvia ulos puhelimesta.

En kyllä keksi juuri muuta hyvää puhelimen kamerasta, kuin sen, että se on melkein aina mukana. Tai no, Joni sanoisi, että se on mukana silloin, kun muistan sen ottaa. Aina ei voi muistaa. Eikä sillä kännykällä mitään kuvausfiilistä kyllä saa.

Kumminkin muutama kuva meidän syksystä, joka on vierähtänyt ihan huomaamatta. Huomasin sen, kun eilisen Hesarin välissä oli lokakuun Kuukausiliite. Vaikka vastahan se edellinen tuli.

Metsässä on käyty. Joni ja Pikkutyyppi sienestää, minä olen marjastanut, minkä ehdin. En siis kovin paljoa.

Muutama viikko sitten käkin puolukkamättäässä, kun yhtäkkiä kuulin jonkun juoksevan kohti. Nostin katseeni ja valmistauduin raivoamaan Jonille moisesta säikyttelystä. Mutta kun nostin pääni, katsoinkin suoraan kohti loikkivaan peuraan, joka viime hetkellä muutti suuntaansa. Muuten olisin jäänyt peuran yliajamaksi. Olisikohan kukaan uskonut tarinaani?

Pikkutyyppi on ratsastanut ja ajanut ravikärryillä. Kaikkein hauskinta on kuulemma ollut se, kun poni kakkaa kesken reissuun. Niitä kakkoja mennään sitten aina seuraavalla kerralla oikein varta vasten katsomaan.

Jonin synttäreiksi rakennettu nuotiopaikka on päässyt kunnolla käyttöön syksyn tullen.

Naapurin Penni on muuttanut yhteen toisen naapurin Sämpyn kanssa. Niitä ja lampaita on käyty ruokkimassa.

Alkukesällä rakennetun puutarhajätekompostin päällä on kasvanut kurpitsoja. Hamarin nimikkokurpitsasta tuli tosi komea. Se odottaa nyt kellarissa, että keitämme siitä kurpitsasoppaa.

 

Liisa vinkkasi jo kesällä loistavan cole slaw -reseptin. Kaalisalaattia on nautittu nuotiopaikalla makkaran kaverina. Omena antaa pirtsakan lisän tähän mainioon salaattiin. Ja kun majoneesi on ollut loppu, olen korvannut sen jugurtilla. Ihan hyvin toimii.

Nyt on vielä edessä syksyn istutuskauden kiihkeä loppukiri!

Parasta viime viikolla

Liisa:

Kävin poimimassa omenoita, päärynöitä ja luumuja. Kaivoin lehtien välistä viimeiset kesäkurpitsat ja kiskoin maasta porkkanoita ja punajuuria. Kotiin päästyäni ryhdyin hillonkeittoon!

Laura:

Teimme Mummin kanssa pikkutyypille sukupuuta. Nyt muistan taas omien isoisovanhempieni nimet.

Illansuussa metsä oli kullasta tehty.

Parasta tällä viikolla

Laura:

Sateisen viikon jälkeen aurinkoinen sunnuntai. Kaivelin pihalla ja ruuan jälkeen livahdimme lähimetsän suppilovahveroapajille.

Lauantaiaamupäivän pyörähdys puutarhamyymälässä oli myös antoisa. Vettä satoi ja hiljaista oli ja sain napattua itseäni palvelemaan aivan loistavan asiantuntevan myyjän.

Nyt tiedän miksi havukasvit ovat niin kalliita ja miten tavallisen vuorimännyn voi halutessaan pitää pienenä, jos ei ole varaa kääpiösellaiseen. Paria herukkapuskaa lähdin hakemaan. Mutta ruusut olivat puoleen hintaan...

Liisa:

Pitkästä aikaa viikonloppu kotona! Olen siivonnut, pessyt pyykkiä, leiponut leipää ja omena-luumukakkua ja ehtinyt vielä nauttimaan ihanan aurinkoisesta viikonlopustakin! Ja iltojen pimetessä olen sytyttänyt kynttilöitä ja istunut kutimen kanssa sohvannurkassa. Eiköhän tämän voimalla taas jaksa!

Jos metsään haluat mennä nyt

Mustikkakausi on kiihkeimmillään. Metsässä ollaan liikuttu monilla eri kombinaatioilla.

Mutta mustikkaretkistä tulee melkein joka kerta sieniretkiä. Kanttarelleja on ihan joka paikassa!

Ensisäteissä

Auringon noustua menimme metsään.

Jäkälät olivat jäässä ja puolukat kuurassa. Poimimme koppuraisia kanttarelleja ja suppilovahveroja.

Kun näitä vaan löytyy ja löytyy!

Aamupäivä meni taas metsässä. Sienestykset saattavat vähitellen olla tältä syksyltä sienestetty. Kylmä ainakin alkaa tulla. Onneksi sain Jonilta kinuttua hanskat lainaan, kun alkoi tunto lähteä sormista.

Loppupäivä sujui rattoisasti haravan varressa. Haravointi on niitä mainioita hommia, jossa työn jälki suorastaan hyppii silmille. Onnistuin jopa selviämään urakasta ilman hiertymiä. Kolmessa tunnissa sain vasta etupihan ja ajotien reunat siistittyä. Sitten oli pakko lopettaa, kun alkoi olla ihan pimeää.

Hommia siis riittää vielä. Onneksi isä silppusi lehtiä ruohonleikkurilla (kunnes leikkuri hajosi). Odotan, että maan matoset pistävät töpinäksi sillä seurauksella, että lehtisilput katoavat nurmikolta hyvinkin nopeasti.

Metsässä

Kummipoika tuli viikonlopuksi Hamariin. Lähdettiin porukalla sienimetsään. Suppilovahverolaumat ovat vihdoin tulleet esille. Muutamassa paikassa sieniä oli niin paljon, että piti huutaa apujoukkoja hätiin.

Kanttarellejakin löytyi, vaikka alkaa olla jo aika kylmä. Ensimmäistä kertaa oli niin viileää metsässä, että piti laittaa kädet välillä taskuun lämpiämään. Tai etsiä aurinkoinen kohta ja pysähtyä hetkeksi paistattelemaan. Osa sienistä oli vielä iltapäivälläkin pakkasyön jäljiltä jäisiä.

Takaisin kotiin tultiin vasta illansuussa.

Mättähältä mättähälle

Jukka ja Irene tulivat sienimetsään. Omalta osaltani sienestys meni marjastukseksi heti alkumetreillä, kun mustikoiden ja puolukoiden vetovoima kävi vastustamattomaksi. Antauduin puolukoidenkin vietäväksi, vaikka Mummin mukaan niitä ei pitäisi poimia vasta kuin ensimmäisten pakkasten jälkeen. Muutama kanttarelli löytyi ämpäriin loppumetreillä.