Juhannus äidin puutarhassa

Juhannukseksi ajelemme aina äidin luokse. Aattona kisataan naapurien kesken juhannuskisat. Jotenkin kaikki aina tietävät kenen pihapiirissä kisat kulloinkin järjestetään ja väki saapuu pedantisti kuudelta kisailemaan. Kisojen jälkeen juodaan kaffet ja julistetaan tulokset. Voittaja saa pokaalin, johon on kaiverrettu kaikkien voittajien nimet jo vuosien ajan. Sitten palataan kotiin polttamaan kokko ja saunomaan.

Punalehtiruusu kukkii aina juhannuksena. Olen haaveillut tästä herkästä ruususta vuosikausia. Äidin ruususta olen kuskannut juurivesoja moneen otteeseen huonolla menestyksellä. Mutta edellisvuonna Jonin äiti löysi omalta pihaltaan vuosia sitten pois siirretyn ruusun jämän, joka nyt kasvaa Hamarissa.

Tämä huikean punainen pioni aukesi juhannuspäivänä. Kimalaiset sekosivat täysin. Niitä oli kukat täynnä.

Vaalenpunainen herkkä pioni kukkii kuin vimmattu. Ja tuoksuu myös. Äidillä on kolme juurakkoa pienessä penkissä vierivieressä. Pitäisi istuttaa taajempaan itsekin!

Äidillä on kaksi köynnöshortensiaa. Toinen peittää ison siirtolohkareen jo ihan kokonaan. Toinen kapuaa korkealle mäntyyn. Mäntyyn kiipeävästä hortensiasta juurrutin itselleni viime kesänä taimen. Laitoin ruukkuun multaa, maata pitkin kasvavan oksan ruukun päälle ja kiven oksan päälle painamaan oksaa multaan. Kesän aikana oksa juurtui ja syksyllä vein taimen Hamariin. Siellä se talvehti iloisesti ja viime viikolla istutin sen uuteen kotiin metsäpuutarhapenkkiin, josta kerron lisää myöhemmin.

Saan valtavasti tyydytystä siitä, että saan haluamiani kasveja ilman että joudun niitä ostamaan. Jakaminen, vaihtaminen, varastaminen ja lisääminen ovat mainioita tapoja hankkia uusia kasveja puutarhaan. Tykkään siitä, että kasveilla on tarina. Siitä, että ne muistuttavat mua pakoista, ihmisistä ja tapahtumista. Puutarha täynnä muistoja.

Menetyksiä ja suunnitelmia

Olen pitänyt melkein koko kesäkuun vapaata tietokoneelta. Ei se ollut mitenkään suunniteltu juttu. Niin vain kävi. Ihan liikaa kaiveltavaa pihalla, ruuanlaittoa, ratsastusta, lasten kanssa touhuamista, riitojen ratkomista (lähinnä lasten keskinäisiä), koiran lenkittämistä. Elämää siis. Enimmäkseen elämää pihalla. Siellä tapahtuu koko ajan vaikka ja mitä, enkä haluaisi missata mitään.

Puutarhassa kaikki kukostaa. Kasvit ovat ottaneet varaslähdön ja kiirehtivät kukkaan ennen aikojaan. Talven jäljiltä on myös ruumiita. Kaikki vanhimmat ja isoimmat mirrinminttumättääni ovat kuolleet. Kangasajuruohokin on mennyttä juuri siitä kohtaa, missä se on mielestäni ollut hienoimmillaan. Onneksi molemmat ovat siementäneet ja siementaimista olen saanut täydennystä menehtyneiden tilalle.

Siperiankärhöä lukuunottamatta kaikki kärhöt paleltuivat. Eniten harmittaa noiden kivien päällä suikertanut viinikärhö, joka oli aivan erityisen terhakka. Olen jättänyt kaikki juurakot maahan ylösnousemuksen toivossa. Paleltunut pioni lykkäsikin pienenpienen lehden viime viikolla kertomaan että vielä pihisee henki. Hurraa hänelle.

Ennen juhannusta kaivoin viimein korituolit esiin kanalan perukoilta. Tai no, isä ne kaivoi, kun itse en ylettänyt niihin talven aikana varastoitujen tavaroiden takaa. Yhden asetin tuohon pengerryksen eteen. Ajattelin, että siitä voisi katsella kasvihuonetta. Jos sitä joskus vaikka malttaisi istahtaa alas.

Vielä en ole malttanut.

Kyllä mä vielä joskus aion tuolla puutarhassa istuskellakin. En ehkä tänä kesänä, mutta joskus. Vaikka sitten vanhana. Sitä silmällä pitäen yritän löytää parikin pientä kaffetteluryhmää. Metalliset tuolit ja pöydän. Yhden tarvitsisin työn alla olevaan ruusumajaan. Toisen ehkä parsapenkin alle tai sitten uuteen hyötytarhaan, kunhan sekin valmistuu.

Lontoossa olisi antiikkimarkkinoilla ollut juuri sellaisia pihakalusteita joita tarkoitan. Ehtisiköhän sitä joskus ajaa pakettiauton Lontooseen asti ja lastata sen puutarhakalusteilla ja huristella takaisin?

Charleston

Lauantaina matkustettiin Liisan kanssa junalla Glynden kylään, josta jatkoimme jalkapatikalla Charlestoniin. Kävelyreitti kulki kartanon tiluksien läpi, lammashakojen välistä ja peltojen reunoja seuraavia hiekkateitä pitkin. Reilun tunnin patikkamatkalla saatiin pieni annos englantilaista maaseutua, jonka näkemisestä aina haaveilen.

Sata vuotta sitten Charlestoniin asettuivat taiteilijat Vanessa Bell ja Duncan Grant. Vanessan pikkusisko Virginia Woolf asui myös samalla seudulla. Talossa vietettiin ihan perinteistä taiteilijaelämää, maalailtiin seinille ja astioihin ja mihin milloinkin. Vieraita riitti ja omat huoneensa saivat myös Vanessan aviomies Clive Bell ja Duncanin ex-heila John Maynard Keynes, joka lopulta asettui ballerinavaimonsa kanssa läheiseen maalaistaloon. Vanessa ja Duncan saivat Charlestonissa tyttären, joka myöhemmin meni naimisiin Duncanin ex-rakastajan kanssa. Voin kuvitella, että lähiseudun maalaisilla on ollut mehukkaita juoruja jaettavana.

Taloon pääsee tutustumaan noin tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jolla saa mielenkiintoista tietoa talon ja sen asukkaiden vaiheista. Aika paljon talossa vierailleiden nimiä menee kyllä ohi, jollei tunne brittiläistä kulttuurihistoriaa. Mutta persoonallinen on tämäkin taiteilijatalo. Itselleni jäi parhaiten mieleen kierroksen päätös Vanessa ja Duncanin valoisaan ja värikkääseen ateljeehen.

Lapsille kierros talossa oli liikaa, heidät pistettiin Liisan kanssa pihalle heti ensimmäisen huoneen jälkeen. Liisalle suuri kiitos siitä, että pääsimme Jonin kanssa rauhassa kurkistamaan sisälle.

Talon edustalla on iso lampi ja seinustalta käydään portista muurein rajattuun puutarhaan, joka on hyvin suunniteltu kukkiva sekamelska. Jo toukokuun alkupuolella täällä kukkii tosi runsaasti sekä talon edustalla että puutarhassa.

Puutarha koostuu pienestä hyötytarhasta, kivetystä alueesta ja leveistä perennapenkeistä, joiden välissä on pieni nurmikko. Kaikki puut ovat pieniä, omenaa, päärynää ja muuta kukkivaa pikkupuuta. 

Perennapenkit ovat ihanaa sekamelskaa. Täällä ei ole noudatettu sääntöä, jonka mukaan isommat yhden lajien istutusalueet ovat näyttävämpiä. Ainakin näennäisesti eri perennoja on ripoteltu sinne tänne. Tykkäsin tosi paljon perennapenkeissä rehottavasta lemmikistä, joka antoi viehkon taustan kirjaville tulppaaneille ja narsisseille.

Tässä puutarhassa ei istutuksia ole sommiteltu värien mukaan vaan kaikki on iloisen kirjavaa. Ensimmäistä kertaa ymmärsin, että tyräkkikin voi olla hieno kasvi. Ehkä sellaiselle pitää löytää tilaa omastakin puutarhasta.

Leveiden perennapenkkien välissä kulkevat tosi säntilliset polut. Melkein kaikissa puutarhan pikkupuissa kiipeili joku köynnös, useimmiten kärhö tai ruusu. Täällä puut kukkivat siis kahteen otteeseen.

Kuulemma puutarha ei aina ollut näin hehkeä. Vanessan poika kuvaili tässä kohtaa sijainnutta keittiötarhaa kuravelliksi. Nyt talon huoneista on kuitenkin aivan huikeat näköalat puutarhaan tai talon edustan lammelle.

--

On Saturday we caught a train to the village of Glynde and walked to Charleston to see the house and garden where once lived artists Vanessa Bell and Duncan Grant.

I loved seeing a bit of that famous English country side as well as hearing about the household in Charleston which was quite unconventional. And the garden is such a wonderfully organised mess of color and different shades and shapes of green.

Lontoo: Helteinen sunnuntai

Lauantainen Charlestonin keikkka (josta raportoin pian) painoi vähän jalkoja sunnuntaiaamuna, joten päätimme viettää laiskan sunnuntain. Aamiainen nautittiin Liisan takapihalla. Paahtoleipää ja kunnon mustaa teetä maidolla tai ilman.

Lapset lähtivät Jonin kanssa läheiseen leikkipuistoon ja sillä välin Liisan kanssa varustauduimme yllättäen alkaneeseen varvastossusesonkiin.

Puistossa syödyn lounaspiknikin ja pienen lähiseuturetken jälkeen palasimme Liisan luo istumaan iltaa ja tekemään puutarhahommia. Liisan kasvatuslaatikoihin istutettiin kesäkurpitsan taimet ja kylvettiin papuja ja yrttejä. Illallakin oli vielä lämpöinen pihakeli.

Lontoo: Kukkia, kukkia!

Sillä aikaa kun olimme reissussa tuli kotonakin kevät. Tähän aikaan vuodesta tekee aina vähän pahaa olla poissa omasta puutarhasta, mutta onhan se toukokuinen Lontoo ihastuttava kukkapuineen ja tulppaaneineen.

Liisan takapihalla tulppaanit kukkivat viime kesän Ruotsinreissulta löytyneessä peltisoikossa.

Sinisade on mun mielestä aina niin ihmeellisen ihana aitoja ja taloja pitkin köynnöstäessään. Toivon ihan vähän salaisesti, että ilmastonmuutos vaikuttaisi oman puutarhani pienilmastoon sen verran, että joskus vielä voisin kasvattaa oman sinisateen. Aina voi haaveilla, eikös vaan!

--

It is always heart wrecking to be away from my garden at this time of the year. But May in London is quite wonderful, too!

Narsissiaika

Terkut Lontoosta! Kotiuduimme viime viikon lopulla ja riensimme saman tien Hamariin. Reissuraporttikin on tulossa, mutta ihan ensin pitää kurkistaa puutarhaan. Poissaollessamme on nimittäin tapahtunut vaikka mitä!

Narsissien kukinta on nyt Hamarissa parhaimmillaan. Ja näitähän meillä riittää. Olen vuosien saatossa kaivellut narsissien sipuleja ylös ja istuttanut niitä ympäriinsä pitkin pihaa. Ovathan ne huikeita isoina ryhminä perennapenkeissä, mutta tykkään myös siitä, kun ne lammashaan heinikossa hohtavat pienissä rykelmissä. Nämä ikivanhaa kantaa olevat narsissit ovat siitäkin mainioita, että kun yhden sipulin törkkää joskus johonkin, on siinä muutaman vuoden kuluttua jo pieni rypäs keltaista.

Ensimmäiset isommat tulppaanit avautuivat parahiksi perjantaina. Ensi viikonloppuna niitä on jo varmaan enemmänkin. Kasvitieteellisten tulppaanien kukinta meni meiltä sivu suun, kun oltiin reissussa.

Pari viikkoa sitten ruukkuihin istuttamani perunanarsissit ja helmililjat alkavat vedellä viimeisiään. Nypin niistä ja orvokeista kukkineet kukat pois ja sain elvytettyä istutukset vielä joksikin aikaa. Orvokit tietenkin jatkavat hommiaan vielä pitkään, mutta jonkin ajan kuluttua pitää kaivella nuo sipulikukat ylös ruukuista ja istuttaa perennapenkin nurkkaan.

Perjantai-iltapäivän lämmössä tomaatintaimetkin pääsivät hieman ulkoilemaan.

--

Greetings from London! We got back last week. I will post a report on the trip but first things first!

So much has happened in the garden while we were away. Daffodils are at their best and evertyhing is now quickly turning green.

Pihakeinun kunnostus

Taas yksi kunnostusprojekti, josta jäi ottamatta lähtötilanne kuvat. Tällä kertaa työn alla on pihakeinu. Tämä taitaa olla yksi kaikkien aikojen parhaita kirpparilöytöjäni. Se on peräisin ajalta ennen lapsia, kun kuljimme vanhalla Transportterilla ja piipahtelimme maalaiskirppareilla ohi ajellessamme.

Keinun ostin kauppiaan takapuolen alta. Olin tinkaamassa peitosta ja parista lautasesta, kun iskin siihen silmäni. Ei se kallis voinut olla, koska rahaa meillä ei juurikaan ollut. Peitto ja lautaset taisivat tulla kaupan päälle.

Viime kesäksi keinu jäi talvisäilöön, kun Pikkutyyppi innostui kiipeilemään siinä niin paljon, että aloin jännittää, että sen kanssa tulee isokin vahinko. Katsotaan miten tänä kesänä käy.

Keinun istuinosat on tehty tiikistä. Ne ovat edelleen uuden veroiset ja ikääntyneet ihan nätisti. Joni tarttui silti hiomakoneeseen.

Keinun istuimen kallistusta voi säätä hienolla rinkulakeppijärjestelmällä. Kaikki keinun metalliosat oli maalattu tumman ruskeiksi, mutta hiomalla paljastuneiden värien perusteella keinu on ollut elämänsä aikana ainakin vihreä ja valkoinen.

Projekti on vielä vaiheessa. Metalliosien uusi väri on jo valittu, mutta puuosiin sipaistavan öljyn valinta on vielä kesken. Pihaolosuhteet hieman rajoittavat mahdollisuuksia. Mutta eiköhän sopiva aine löydy tähänkin projektiin.

--

We bought an old garden swing at a flea market years ago. It has served well as it was but now we decided to give it some TLC. It's not finished yet. I'll show you when we're done!

Heräteostoksia

Enpä ole tainnut koskaan ennen tehdä Hamariin keväistä ruukkuistutusta. Piipahdin kuitenkin viikko sitten Hamariin ajellessani puutarhakaupassa, ihan vaan kurkkaamassa. Ja sehän nyt vaan on aina vaarallista. Viime vuonna toinen asiakas törmäsi autooni parkkipaikalla. Tällä kertaa ei tapahtunut materiaalista vahinkoa, mutta mukaan tarttui tietenkin vähän sitä sun tätä,

Kuten olen jo monesti tunnustanut, en ole mikään suuri valkoisen ystävä. Mutta alerullakossa oli valkoisia helmililjoja ja perunanarsisseja. Ja olen vähän heikkona molempiin. Siinä ne hieman nuupahtaneina, mutta silti tuoksuvina huutelivat perääni niin, että pakko niitä oli napsia ostoskärryn kyytiin. Nehän voi sitten istuttaa perennapenkkiin, kun ne ovat kukkineet, eli ilman muuta valtavan hyvä sijoitus!

Matkalla kassalle ohitin strategisesti sijoitetun orvokkilaarin, josta kurkistivat pienikukkaiset liilat orvokit. Kuljin jo kertaalleen ohi, mutta sitten ymmärsin, että ostokseni kaipaisivat värillistä seuraa. Valkoisen, vihreän ja liilan yhdistelmähän olisi vallan hienostunut. Eli satsi orvokkeja kyytiin.

Sitten juoksin silmät kiinni kassalle.

--

I went for a quick look in the nursery. Never a good idea when I've decided not to spend money on plants.

But now we have these lovely flowers brightening up the spring garden!

Keväistä sydämentykytystä

Näin ihastuttavasti heräili tuomi, kun viikonloppuna piipahdin Hamarissa. Olen aivan heikkona kevään ensimmäiseen vihreään.

Tämä tuomi kasvaa viime kesänä pelloksi raivatun entisen metsän puolella pihaa. Se oli aivan ihana iso vanha tuomi, jonka oksat roikkuivat maahan asti. Valitettavasti me jouduimme sen leikkaamaan, kun metsän kaatamisen myötä piti kaataa pihan reunasta vanhoja puita kaatumisvaaran vuoksi. Tuomi on kuitenkin sitkeä sissi ja versoo reippaasti uuteen kasvuun.

--

These first green shoots make me weak at the knees.