keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
Saapuu kun on saapuakseen
Kyllä se kevät sieltä tulla töyssyttelee. Nyt sen jo tuntee. Hamarissa on jo puutarha paljastunut lumen alta. Metsästä ja varjopaikoista löytyy vielä lunta ja kanalan takana on oja vielä osittain jäässä.
Ajelimme maanantaina pääsiäisen vietosta kotiinpäin Hamarin kautta. Ja sitten kävi niinkuin usein käy. Emme malttaneet jatkaa matkaa. Jäimme yöksi ja aamupäivän tutkiskelin lasten kanssa puutarhaa.
Otin oikein haravankin esille. Olen varmaan täälläkin julistanut haravoinnin olevan ihan turhaa hommaa ja niinhän se onkin, mutta joskus turhat hommat on kovin mukavia. Lehtien perään en ole niin nuuka, ne häviävät sammaloituneen nurmikon syövereihin heti kun alkaa vihertää, mutta pihan vanhat koivut roiskivat talvella risujaan pitkin pihaa ja niiden haravoiminen vaikutti eilen hyvältä ajatukselta.
Ja jotenkin sen haravoiminen on hyvää verryttelyä puutarhakauden käynnistyessä. Siinä saa talven aikana kangistuneita puutarhalihaksiaan vetreytettyä ja valmistautua kiihkeään kaivuu-, kitkemis-, istutus-, siirtely-, ja mitä kaikkea sitä voikaan puutarhassa tehdä -kauteen.
Karultahan se näyttää, tämä juuri lumen alta kuoriutunut puutarha. Nurmikko on paikoin savivelliä, viime vuotiset perennanvarret sojottaa sinne tänne ja perennapenkeissä on ihan musta. Vaikea uskoa, että kohta täälläkin taas vihertää. Onneksi olen sentään muutaman havun jo istuttanut perennapenkkeihin. Lisääkin saisi laittaa kevätpuutarhaa piristämään.
Tartuin puutarhasaksiin ja saksin nuo perennanvarret sojottamasta. Suurimman osan silppusin suoraan penkkeihin, osan kannoin tulevan kasvimaan pohjalle. Savimaassa kun kasvattaa, ei mitään voi laittaa hukkaan.
--
We are finally beginning to feel the spring. It is hard to believe that all this brown and gray and black will soon be green, green, green. Spring is a miracle every year.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Ruokahaastevastaus: mitäkaapistalöytyygratiini
Joitakin juttuja pitää haudutella vähän pidempään. Kuten esimerkiksi tätä Lauran jo marraskuun lopulla heittämää ruokahaastetta. Mutta eräänä iltapäivänä se iski - gratinoitujen kasvisten himo! Ja hyväähän siitä tuli. Mahtava tapa päästä eroon kaikenlaisista jääkaapin vihanneslaatikkoon lojumaan jääneistä jämistä!
Meidän gratiinissa taisi olla kukkakaalia, porkkanoita, perunaa, parsakaalia, kesäkurpitsaa ja sipulia. Kermaa meiltä ei tähän hätään löytynyt, mutta sekoitin munamaitoon vuohenjuuston jämät. Ja pinnalle ripottelin cheddar-raastetta. Hyvää!
torstai 10. helmikuuta 2011
Ruokahaaste: Suolakuoressa kypsennettyä lohta ja fenkolisalaattia
Nyt merisuolakaupoille, sillä tämä lohiresepti vaatii suolaa aika tavalla!
Suolakuoressa kypsennetty lohi
runsaasti karkeaa merisuolaa
2 munanvalkuiaista
1/2 dl vettä
pienehkö lohi
1 purjo
2 rkl korianterin siemeniä
1 rkl kokonaisia mustapippureita
1 tl fenkolin siemeniä
sitruuna
oliiviöljyä
Pese ja kuivaa lohi. Paahda korianterin ja fenkolin siemeniä mustapippureiden kanssa pannulla. Jauha mausteet ja hiero seos kalan sisäosiin. Viipaloi purjo ja sitruuna ja täytä kala. Mitä täydempi kala, sitä vahemmän suolaa pääsee imeytymään kalaan.
Sekoita suola, valkuaiset ja vesi. Peitä uunipelti foliolla ja levitä suolaseosta pellille. Aseta kala suolan päälle ja peitä kala lopulla suolaseoksella.
Kypsennä 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia ja anna vetäytyä muutama minuutti ennen suolakuoren rikkomista.
Fenkoli-appelsiinisalaatti
Tutustuin fenkoliin ensimmäistä kertaa lähemmin vasta viime kesänä ja tämä fenkoli-appelsiinisalaatti sai minut entistä vakuuttuneemmaksi, että kyseessä on yksi suosikki vihanneksistani!
iso fenkoli
1/2 sitruunan mehu
2 appelsiinia
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
Halkaise fenkoli ja poista kanta. Säästä vihreät hapsut salaatin koristeeksi. Viipaloi fenkoli niin ohueksi kuin mahdollista. Kuori appelsiinit ja leikkaa hedelmäliha kalvottomiksi lohkoiksi. Lisää sitruunamehu, öljy, mustapippuri ja suola.
Salsa verde
Lohen (ja kuvissa näkymättömien lohkoperunoiden) kyytipojaksi tein vielä salsa verdeä.
nippu persiljaatiistai 18. tammikuuta 2011
Ruokahaastevastaus: Laksa

tiistai 11. tammikuuta 2011
Ruokahaaste: Laksa








Mutta loman viimeisinä päivinä oli aikaa tarttua härkää sarvista. Mukailimme katkarapulaksan ohjeen wok-keittokirjasta, jonka mukaan valmistusaika on 35 minuuttia, mutta ainakin meiltä tottumattomammilta kokeilta meni reippaasti enemmän aikaa laksan valmistamiseen.
Ei kannata hätkähtää aineksien pitkää listaa. Tästä tuli hurjan herkullista!
Ainekset kahdelle:
1 tl korianterinsiemeniä
0,5 tl kuminansiemeniä
0,5 tl jauhettua kurkumaa
puolikas sipuli pilkottuna
1 tl silputtua tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 varsi sitruunaruohoa (vain valkoiset osat)
3 parapähkinää
tuoretta chiliä maun mukaan (alkuperäisessä ohjeessa laitetaan 2, mutta meidän chilit olivat sen verran tujuja, että pienikin pätkä riitti)
2 tl katkaraputahnaa
0,5 l kasvislientä
kasviöljyä
1 tölkki kookosmaitoa
3 kaffir limen lehteä
2 rkl limetin mehua
2 rkl kalakastiketta
1 rkl fariinisokeria
400 g kokonaisia katkarapuja kuorittuina
200 g riisivermiselliä
200 g tofua
tuoretta korianteria
tuoretta minttua (vietnamilainen minttu olisi tähän se oikea, mutta sitä emme tähän hätään löytäneet)
1. Paahda korianterin ja kuminan siemenet erikseen pannulla n. 2 minuuttia. Hiero paahdetut siemenet jauheeksi morttelissa.
2. Laita jauhetut korianterin ja kuminansiemenet tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kippoon. Lisää kurkuma, sipuli, inkivääri, valkosipuli, sitruunaruoho, pähkinät, chili ja katkaraputahna sekä reilu 0,5 desiä kasvislientä. Soseuta ainekset hienoksi, löysäksi laksatahnaksi.
3. Leikkaa tofu kuutioiksi ja uppopaista ne pienessä määrässä pinnalta kiinteiksi.
4. Kuumenna pari ruokalusikallista öljyä wokissa. Lisää laksatahna ja kuumenna koko ajan sekoittaen 3-5 minuuttia. Varo, ettei tahna kärähdä liian kuumassa pannussa.
5. Lisää loput kasvisliemet pannuun. Anna porista kevyesti n. 20 minuuttia tai kunnes nesteen määrä on vähentynyt selvästi. Tässä kohtaa määritellään liemet voimakkuus, eli ei kannata jättää lientä liian laihaksi.
6. Liota riisivermiselli kiehuneessa vedessä paketin ohjeen mukaisesti. Jäähdytä kylmällä vedellä.
7. Lisää liemeen kookosmaito, limelehdet, limetinmehu, kalakastike ja fariinisokeri. Anna porista hiljalleen 5 minuuttia.
8. Lisää kuoritut katkaravut liemeen hetkeksi. Älä anna sitkistyä!
9. Kokoa laksa kulhoon: riisivermiselli pohjalle, tofu päälle, liemi ja ravut pinnalle.
10. Koristele korianterin ja mintun lehdillä ja nauti!
tiistai 30. marraskuuta 2010
Ruokahaaste: Mitäkaapistalöytyygratiini



Olemme viime viikkoina päässet perinteisten kotiruokien makuun ja gratiini kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Tämä syntyi viikonloppuna Hamarissa, kun olin käynyt ruokakaupassa ilman, että olin juurikaan miettinyt etukäteen, että mitä oikein syötäisiin. Enkä ilmeisesti pahemmin kaupassakaan. Siitä siis gratiinin nimi.
Haastan siis tutkimaan jääkaapin sisältöä tai vaihtoehtoisesti kaupan vihannestiskiä gratiinisilmin!
Meillä kellarista ja jääkaapista löytyivät seuraavat ainekset:
iso kourallinen porkkanoita
6 keskikokoista perunaa
yksi aavistuksen kitukasvuinen kyssäkaali
pätkä kesäkurpitsaa
iso kukkakaalinpää
pari reilunkokoista sipulia
voita
2 dl kermaa
2 dl maitoa
3 munaa
puolikas Emmental-juustokimpale raastettuna
suolaa
valkopippuria
mustapippuria
Pilkoin perunat, porkkanat, kyssäkaalin ja kukkakaalin ja höyrytin niitä, kunnes olivat pehmenneet. Sillä aikaa kuullotin sipulit reilun voinokareen kanssa.
Kastiketta varten sekoitin kylmän kerman, maidon, 3 munaa ja juustoraasteen. Säästin hieman raastetta gratiinin pintaan. Laitoin kastikkeen hellalle ja lämmitin sitä koko ajan hämmentäen, kunnes se alkoi saeta. Lisäsin suolaa ja valkopippuria maun mukaan. Olisin käyttänyt valkopippurin sijaan muskottia, mutta sitä ei kaapista löytynyt.
Kippasin höyrytetyt kasvikset ja kuullotetun sipulin uunivuokaan. Pilkoin joukkoon kesäkurpitsan. Ripottelin pintaan suolaa ja mustapippuria ja sekoitin.
Kaadoin kastikkeen vuokaan kasvisten päälle ja ripottelin loput juustot pintaan.
Paistoin 200 asteessa n. 45 minuuttia, kunnes pinta oli sopivasti ruskistunut.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Ruokahaastevastaus: Kukkakaalikeitto metsäsienillä


Tänään oli hyvä hetki tarttua Liisan heittämään ruokahaasteeseen. Olen ollut heikolla ruokainspiraatiolla liikkeellä jo pitkään ja oli suorastaan vapauttavaa, kun joku muu oli puolestani päättänyt mitä syödään.
Seurasin kerrankin reseptiä melko tarkasti. Tosin taisin käyttää kukkakaalista enemmän varsiosia, kuin oli tarkoitus. Mamma opetti nuukaksi, enkä oikein pystynyt niitä varsia poiskaan laittamaan.
Ennen soseuttamista mietin Liisan vinkkiä nesteen määrästä ja varmuuden vuoksi otin puoli litraa nestettä erilleen. Ja hyvä niin. Keitosta tuli ilman sitäkin hyvin notkeaa. Niin notkeaa, itseasiassa, että lisäsin kermaakin vähän vähemmän, kuin mitä ohjeessa sanotaan. Seuraavalla kerralla vähennän varmaankin kasvisliemen määrän puoleen.
Sieniksi käytin aamulenkillä poimimiani suppilovahveroita. Paistoin ne voissa, kun sienten paistaminen öljyssä tuntui jotenkin suorastaan väärältä. Lisäsin reippaasti suolaa ja pippuria. Mun mielestäni sienet eivät olleet ollenkaan liian voimakkaan makuisia, mutta voi olla, että kuivatuissa sienissä maku on tujakampi.
Keitosta tuli mukavan pehmeän makuista. Joni tosin olisi kaivannut siihen lisää syvyyttä, mutta veikkaan, että sitä on tullut, kun huomenna syömme jämät alkukeitoksi tai välipalaksi.
Tykkäsin erityisesti siitä, että keiton liemessä on maitoa. Keitän aina sosekeittoni pelkkään veteen, mutta maidon ja voin liitto antaa tälle keitolle mukavan kesäkeittomaisen vivahteen. Vaikka aika kaukana kesäkeitosta ollaankin.
En varmasti olisi itse keksinyt paistaa sieniä keiton päälle, mutta ne kyllä kruunasivat tämän ruuan aivan ehdottomasti!
Suosittelen!
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Ruokahaaste

Ruokahaaste on uusin yrityksemme motivoida toisiamme ruuanlaittoon ja ennen kaikkea kokeilemaan uusia reseptejä. Tällä viikolla haastan Lauran valmistamaan kukkakaalikeittoa paistettujen metsäsienten kera. 1 l kana- tai kasvislientä


