Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Purkuhommissa

Miehen isoisoäidin keinustuoli on lojunut vajaat pari vuotta piharakennuksen uumenissa. Kevään innoittamana (kun ei vielä täysillä jaksa puutarhassa puuhastella) päätin tarttua keinuun ja purkaa sen osiin uutta elämää elämään. Tuolin kangas ja puuosat ovat aikaa nähneet ja jäljistä päätellen tuoli on ollut kissataloudessa. Hapertuneesta ulkokuoresta huolimatta keikkustuolissa on mukava istua, se on sopivan matala ja viehättää muutenkin silmää. 

 Sinapinkeltainen väri sopisi sellaisenaan olohuoneen sisustukseen, mutta aika näyttää millaisen asun iäkäs keinustuoli saa ylleen. Tuoli on uudistettu ainakin kertaalleen, koska keltaisen alta paljastui vihreä samettikangas.

Käsinojat maalataan kiiltävällä mustalla ja vanhat kankaat saavat toimia uuden tuolikankaan kaavoina. Tuolin uumenista löytyi edelliseltä omistajalta hukkuneet hiuspinni, 55 senttiä ja kaksi papiljottineulaa. 

...kangaskauppa kutsuu!
//P

tiistai 27. tammikuuta 2015

Ovela kettu ja sen kaveri




 Joulun välipäivinä lapset saivat Liisalta postipaketin, jonka sisältä paljastui ovela juoni.

Kummitäti oli kääräissyt pakettiin Mibon keittiöpyyhkeet, joissa komeilivat kettu ja leijona. Pyyhkeiden juju on se, että eläimet voi halutessaan leikata irti ja ommella pehmoiksi. Luonnollisesti Pikkutyyppi vaati, että ompelutehtävään on ryhdyttävä saman tien. Pikkuveli olisi varmasti vaatinut samaa, jos olisi asiasta jotain ymmärtänyt tai asian ilmaista.

Sangen kekseliästä, totesin minä. Liisa, jos kuka tietää vallan hyvin pelonsekaisen suhteeni onpelukoneisiin. Ymmärsin kyllä, että käsillä ei ollut hirvittävän haastava tehtävä. Pyyhkeeseen oli selvästi merkitty kohdat, joista pitää leikata ja paikat, joista sitten ommellaan. Lisäksi ohjeet oli suurin kirjaimin painettu hahmojen viereen. Mutta kaipasin silti henkistä tukea.

Joten pakkasin kassin, kaappasin lapset kainaloon ja huristelin Mummin luo. Mummin uskollinen ompelukone on hurrutellut tasaista tikkiään jo vuosikymmeniä ja toimi nytkin moitteettomasti. Mummi varmisti vieressä ja Pikkutyyppi auttoi eläinten täyttämisessä.

Nyt kettu ja leijona ovat jo paljon leikkejä kokenut kaksikko. Ja minä harkitsen, että voisin taas tehdä enemmänkin tuttavuutta ompelukoneen kanssa.

Kiitos, Liisa!

--

Liisa sent the kids these cute tea towel sowing projects by Mibo knowing very well that the sowing machine is my Nemesis.

Little I demanded them to be sown immediately so I had no choise than to pack a bag and the kids and drive to my grandmothers for a sowing machine and mental support. Wooh.

I survived and the kids love their new buddies. Thanks, Liisa!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pikkuveljen peitto




Liisa piipahti pikaisesti ja toi Pikkuveljelle aivan ihastuttavan tilkkupeiton. Tämän alla kelpaa kölliä. Tunnistan kankaista ainakin Liisan kesämekkoa ja Köpiksestä ostettua keltaista.

Pikkutyyppi esitti heti peiton nähtyään kainon toiveen, että josko Liisa voisi hänellekin tehdä oman.

Kiitos, Liisa!

--

Liisa made this gorgeous quilt for Little T. We all love it. Little I immediately asked if Liisa could make one for her, too.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Sorbettikassi

Tallinnan lankamatkalta käteen jäivät myös meleeratut puuvillalangat. Päätin jo ostaessani, että niistä tulee virkattu kassi. Pidän neliöistä ja niistä kassini muodostuu.

Laukun virkkaaminen vie oman aikansa, varsinkinkin kun kaikki langat kulkevat koko ajan kerrosten mukana.  

Värisuunnitelma siitä miten värit kassissa sijoittuvat.

Nahka-/kangashankaimet (lasten vyöt) löysin kangaskaupan alekorista. 

Kassiosa virkattuna ja tärkättynä, vuorikangas ja hankaimet leikattuna odottavat kokoajaansa. 
Mikä tarve kissoilla on aina istua käsitöiden päälle?

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tilkkupeitto vauvalle






 Tämän lahjan saaja antaa vielä odotella itseään.

Sekalainen kokoelma kankaita - osa uusia, osa vanhoista vaatteista ratkottuja ja osa äidin varastoista. Uusi yläsyöttäjä paininjalka teki peiton koneompelusta huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Peitosta tuli aika sievä vaikka itse niin sanonkin!

***

A baby quilt for a little someone who hasn't quite made it here yet!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Miette-hame





Aloitan syksyllä vaateompelukurssin. Kurssi on keskitason ompelijoille ja minä taas olen enemmänkin aloittelija. Mutta haasteita pitää olla ja vielähän minulla on aikaa melkein kaksi kuukautta treenata!

Aloitin harjoittelun aloittelijatason Tilly and the Buttons blogin Miette-kietaisuhameella.  Malli on yksinkertainen - ei muotolaskoksia tai vetoketjua ja blogista löytyy yksityiskohtaiset ohjeet hameen kokoamiseen.

Tein hameeni melko ohuesta farkkukankaasta ja  taskun vuorin leikkasin vanhasta lakanasta hameen 70-lukulaista henkeä korostamaan. Hameen ompelu sujui melko nopeasti ja kivuttomasti ja tavallisten saumojen sijaan ompelin hameeseen siistimmät ranskalaiset saumat. Lisäsin hameeseen leikkausvaiheessa noin 10cm pituutta, mutta helmaa viimeistellessä päädyin lyhentämään hametta saman verran.

Olen yllävän tyytyväinen lopputulokseen! Luulen kyllä, että kokoa pienempikin hame mahtuisi minulle (kietaisuhameessa on joka tapauksessa aina aika tavalla säätövaraa). Hame on jo testikäytetty ja se tuntuu yllättävän turvalliselta tuulisemmallakin kelillä! Suunnittelen jo tekeväni mustan, villakankaisen taskuttoman version talveksi!

***

My version of the popular Tilly and the Buttons' Miette skirt.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tasku t-paita




Innostuin Pinterestissä vastaan tulleista tasku t-paidoista niin kovasti, että päätin kokeilla taskun ompelua omaan t-paitaanikin.Tässä minun versioni pikkutyypin mekosta ylijääneestä kankaantilkusta.


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Viikonloppuna





Viikonloppu kotona. Jännä miten paljon sitä ehtiikään tekemään, jos ei ole sen ihmeempiä suunnitelmia. Sunnuntaina tutkailin syksyn käsityökurssitarjontaa, sommittelin tilkkupeittoa ja vähän ompelinkin. Välillä piti sentään pysähtyä syömään.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pieni mekko - Butterick 3772




Myöhästynyt syntymäpäivälahja Pikkutyypille. Lahjansaaja taitoi kyllä arvostaa enemmän samasta paketista löytynyttä punaista kaksikerroksista bussia.

Mekko oli niin helppo tehdä, että minunkin ompelutaidoillani se syntyi parissa tunnissa. Muokkasin ohjetta sen verran, että tavallisten saumojen sijaan ompelin mekkoon ranskalaiset saumat ja laitoin kanttinauhan kaula-aukon kaarrokkeen reunusta koristamaan.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Tilkkupeiton alku



Kaksi ensimmäistä tilkkupeittoa malesialaisista sarongeista syntyivät nopeasti. Ensimmäisen tekemiseen taisi kulua viikko ja toisen ehkä kaksi. Jostakin syystä tämän oman peiton tekemisessä (tai edes sen aloittamisessa) on kestänyt pitkään. Tilkut olen sentään jo saanut yhdistettyä ja kerrokset kiinnitettyä, mutta peiton käsin tikkaaminen ei ole juurikaan edennyt. Mutta eiköhän tämä vielä tästä - viimeistään kesälomalla!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Pöllöperhe



Lapset saivat tänä jouluna lahjaksi pöllöjä. Ikean kukkakankaasta ommeltuja pöllöjä isommille ja Marimekon silkkikuikka pöllöjä pienemmille. Kuvaa ottaessa kaksi pöllöä oli jo lentänyt pesästä!

***

Bulk Xmas presents for the kids. Ikea flower fabric for the older ones and Marimekko's silkkikuikka fabric for the smaller kids.

torstai 20. joulukuuta 2012

Elefantti


Kävin pari viikkoa sitten tutustumassa kaverin Masa-vauvaan. Lahjaksi Masa sai joululahjapajan jämä kangaspaloista kasatun elefantin. Toivottavasti elefantin korvat kestävät kiskomista!

torstai 6. joulukuuta 2012

Synttäritäkki

 
 
 
 
Liisa toi viime viikolla käydessään myös huikean synttärilahjan. Tilkkutäkissä on Malesiasta tuotuja saronkikankaita, pilkullista Berliinistä ja pohjana pari vuotta sitten Köpiksen retkeltä ostettua liilaa.

Olen kovin onnellinen uudesta täkistäni. Tosin tuntuu, että se ansaitsisi paikan vähän tyylikkäämmästä kodista. Meidän olohuoneen on vallannut pahvilaatikkomajakylä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että harva huonekalu tai muu sisustuselementti näyttää hirveän hyvältä pahvilaatikkojen ympäröimänä. Tai ehkä mun sisustussilmäni vaan ei ole vielä kehittynyt elämäntilanteen mukana.

Leppoisaa itsenäisyyspäivän jatkoa!

--

Look at this gorgeous quilt Liisa made me!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Uusi ihastus


Vietin heinäkuisen sunnuntain tilkkutäkkiguru Cassandra Ellisin opissa. Ellisin tilkkupeitot ovat aivan uskomattoman kauniita ja minähän hurahdin ja kunnolla! Suorastaan niin pahasti, että kesäloman ensimmäisenä päivänä piti suunnata Humppilan Tilkkutexiin ja hankia leikkuri, leikkuualusta, viivain ja kankaita täydentämään sekalaista kangaskokoelmaani.

Tilkkupeitteen palojen leikkaaminen on jo hyvällä mallilla ja viikonloppuna pääsen toivottavasti jo ompelemaan paloja yhteen. Nyt vähän jännittää, että mahtavatkohan palaset oikein sopia yhteen!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Syntymäpäivälahja pussukka




Betty Zee yllätti minut taas niin ihastuttavilla synttärilahjoilla, että minun piti vastalahjaksi keksiä mukava lahjaprojekti! Kopioin pussukan mallin siskolta lahjaksi saamastani malesialaisesta alusvaatepussista. Olipas mukavaa ommella taas pitkästä aikaa!

tiistai 31. tammikuuta 2012

Eino osa 2


Tein viime vuonna ystäväni kanssa koskettelukirjan sokeille lapsille. Kirja kertoi Eino elefantista. Ajatuksena oli tutustua sokeiden lasten ja koskettelukirjan tekemisen maailmaan. Projekti oli kiinnostava ja toivottavasti toi lisää kirjantekijöitä.

Oma Eino matkamme jatkuu vielä siltä osin, että toivomme saavamme kirjamme myös perinteisen lastenkirjan muotoon. Sain ommeltua uuden Einon (ensimmäinenhän meni kirjan mukana kirjastoon). Materiaalina käytin vanhan pormestarin tuolin kangasta, jota olin säästänyt varmuuden vuoksi.

Kuvitus on siis v i h d o i n k i n nytkähtänyt liikkeelle! Jännityksellä odotan itsekin miten se tästä etenee...

maanantai 30. tammikuuta 2012

Pussukat




Nämä pussukat syntyivät jo joulukuussa ja päätyivät lahjapaketteihin.Tekniikka kehittyi pussukoita tehdessä ja nyt kuvia katsellessa tuntuu siltä, että näitähän voisi tehdä lisääkin!

torstai 5. tammikuuta 2012

Kissat




Joululahjat on toimitettu perille ja nyt niitä voi siis vihdoin esitellä täällä blogissakin. Idea kissoihin löytyi jo useampi vuosi sitten Airstream-asuntovaunusta Isle of Wightilta. Se kissa oli tehty vanhasta pyyhkeestä ja katsoi kieroon. Mutta niin sympaattinen kaveri se joka tapauksessa oli, että muodot piti kopioida kaavaksi.

Nämä kissat syntyivat ystävältä saadusta Marimekon Kanteleen kutsu kangaspalasta ja alunperin sohvatyynyn taustaksi ostetusta kellertävästä vakosametista.

Kissat pääsivät kolmen kiltin pikkutytön hoidettaviksi. Taidan vielä tehdä neljännenkin omaksi kotikissakseni.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...