Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadonkorjuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadonkorjuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Porkkanoita ruukusta



Tämä syksy on ollut sadonkorjuun kannalta aika mainio. Palsternakat ovat edelleen maassa ja porkkanatkin vielä vähän aikaa sitten. Niin pitkään kuin maa ei ole jäässä, kaivelen juureksia lumenkin altaa tarvittaessa.

Kesän kokeiluihin kuului porkkanoiden kasvattaminen ruukussa. Hetken mielijohteesta heittelin mullalla täyttämääni ruukkuun porkkanansiemeniä, kun muutakaan kasvatettavaa ei juuri silloin ollut käsillä. Ruukku sai olla kesän lähinnä oman onnensa nojassa, harventaminenkin jäi tekemättä. Kai sitä joskus kasteltiin sentään.

Tuloksena ruukullinen herkullisia laiheliineja, jotka paahdettiin yhtenä sunnuntaina uunissa. Meinaan pistää uuden satsin tulemaan ensi kesänä. Tämä toimii myös parvekkeella!

--

Carrots from a pot. This was not something I planned. I just happened to have a pot full of soil and some carrot seeds in my pocket. I pretty much forgot the whole thing behind a tomato plant outside the greenhouse. But we got lots of rain and my dad must have watered the pot every now and then, too.

In the end we got these cute skinny carrots which we roasted for Sunday lunch. As easy as can be. You could even try this on your balcony.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kasvihuoneen syyspuuhia



Hieman erilaiselta näyttää kasvihuoneessa tänään verrattuna edellisen postauksen alkusyksyn tunnelmiin. Nähän ehkä alkuun lohduttoman oloista, mutta oikeastaan ihanan puuhakastahan se on tämäkin aika.

Sato on korjattu, vihreiksi jääneet tomaatit on kypsytetty pirtin pöydällä ja keitetty tomaattikastikkeeksi pakastimeen talven varalle. Tomaattien rangat on irrotettu tukinaruistaan ja kannettu kasvihuoneen viereen rakennettavaan lasagnepenkkiin. Lasagnepenkkiin kuskaan myös osan kasvualustan mullasta, jotta saan tilaa uudelle mullalle ensi kesän tomaatteja varten.

Puutarhassa on ihanaa, kun mikään ei koskaan mene hukkaan. Mullan voi kätevästi kierrättää perennoille tai kasvimaalle ja kasvijätteistä kompostoituu ihanaa uutta maa-ainesta.

Kun saan syyshommat ansarissa kuntoon, viritämme isän kanssa sinne jouluvalot. Nyt alkaa jo olla korkea aika saada vähän loistetta pimenevään puutarhaan.

--

At the moment the greenhouse looks a bit different from what it looked like in the last post with pictures from two months ago. It does look a bit bleak but really there is a lot of stuff going on in the greenhouse still before winter. And it's fun stuff, too.

Once I've got the place cleaned up for winter, dad and I will hand up Christmas lights. Then this space will again be the brightest place in my garden.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kesämuistoja, osa 1: Maalla

Kun en kesällä viitsinyt istuskella tietokoneen ääressä, pääsette nyt pienelle kesämuistokierrokselle. Ihan terapeuttista itsellekin käydä läpi kesäkuvia juuri nyt, kun syysillat alkavat vauhdilla pimetä ja ihanan aurinkoiset syyskelit ovat muuttuneet sateisiksi.



Alkukesästä surin naapurin nuoren isännän intoa kaataa metsä, joka rajautuu meidän pihaan. Alkuun olikin orpo olo aina pihalle tullessa, kun metsänreunan tilalla olikin iso reikä.

Nopeasti kyllä ihastuimme pihalle ulottuvaan ilta-aurinkoon. Joni ja isä rakensivat sillan, jota pitkin pääsin kätevästi peltotyömaalle kottikärryjen kanssa. Sielä roudasin pitkin kesää kiviä pihan tarpeisiin ja vähän varastoonkin. Ja meidän perheen miesväelle riitti huvia koko kesäksi, kun peltotyömaalla pyöri mitä ihmeellisempiä koneita, joita saattoi seurata loputtomasti.

Itselläni oli salaista hupia, kun kuulostelin pellolla työskentelevien isän ja pojan puutarhaan asti kantautunutta vuorovaikutusta. Olin aina pitänyt heitä aika hiljaisina kavereina. Mutta väärässä olin. Ei siellä sanoja eikä ääntä säästelty. Ei varsinkaan siinä kohtaa, kun nuoren isännän kaivuri raapaisi ihan pikkusen liian syvältä ja katkaisi vesijohdon.



Haarapääskyt pesivät jälleen ladossa. Pääskyjä on muutenkin Hamarin ympäristössä paljon ja niiden seuraaminen on aina ihanaa.

Viime vuonna ladossa sisällä pesineiden pääskyjen pesintä jostain syystä epäonnistui, mutta tänä vuonna pikkuiset varttuivat lentokykyisiksi. Yllättävän pitkään ne viihtyivät ladon suojissa, muistelisin, että viikon ajan ne treenasivat lentämistä ympäri latoa ennen kuin uskaltautuivat pihalle asti.

Sööttiähän se oli, mutta pääskynkakkaa oli sitten ihan joka paikassa.




Maajusseille kesä oli kyllä aivan painajaismainen. Elokuusta eteenpäin oli liikkeellä paljon äkäisiä viljelijöitä, jotka eivät millään meinanneet päästä puintihommiin.

Kyläyhdistyksen pellolta saatiin kuitenkin ruis leikattua ja se kuivattiin ja puitiin riihessä ihan perinteisin menoin. Kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan riihen puintia ja jyvien jauhamista. Tarjolla oli tietenkin aivan taivaallista uutispuuroa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pieni vihreä


Istutin siemenistä muutaman chilin. Kaksi niistä selvisi ja pääsi isompaan purkkiin. Chileihin tuli jopa monta kukkaa ja kävin tökkimässä (pölyttämässä) niitä silloin tällöin. Kumpainenkin kasvi on nyt tuottanut yhden pienen vihreän chilin. Kasvit itsessään näyttävät siltä, että kuihtuvat pois. Lauantaina toinen chileistä pääsi thaikeittoon. Tiukasta olemuksesta huolimatta maku oli kohtuullisen mieto.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Meidän syksy

Kamerani on ollut telakalla koko syksyn. Tai itse asiassa elokuusta jo. Pitkään aikaan en kuvannut ollenkaan. Vähitellen opettelin muistamaan, että puhelimessakin on kamera, jota voisi joskus käyttää. Ja tähän asti meni, että vaivauduin ottamaan kuvia ulos puhelimesta.

En kyllä keksi juuri muuta hyvää puhelimen kamerasta, kuin sen, että se on melkein aina mukana. Tai no, Joni sanoisi, että se on mukana silloin, kun muistan sen ottaa. Aina ei voi muistaa. Eikä sillä kännykällä mitään kuvausfiilistä kyllä saa.

Kumminkin muutama kuva meidän syksystä, joka on vierähtänyt ihan huomaamatta. Huomasin sen, kun eilisen Hesarin välissä oli lokakuun Kuukausiliite. Vaikka vastahan se edellinen tuli.



Metsässä on käyty. Joni ja Pikkutyyppi sienestää, minä olen marjastanut, minkä ehdin. En siis kovin paljoa.

Muutama viikko sitten käkin puolukkamättäässä, kun yhtäkkiä kuulin jonkun juoksevan kohti. Nostin katseeni ja valmistauduin raivoamaan Jonille moisesta säikyttelystä. Mutta kun nostin pääni, katsoinkin suoraan kohti loikkivaan peuraan, joka viime hetkellä muutti suuntaansa. Muuten olisin jäänyt peuran yliajamaksi. Olisikohan kukaan uskonut tarinaani?



Pikkutyyppi on ratsastanut ja ajanut ravikärryillä. Kaikkein hauskinta on kuulemma ollut se, kun poni kakkaa kesken reissuun. Niitä kakkoja mennään sitten aina seuraavalla kerralla oikein varta vasten katsomaan.



Jonin synttäreiksi rakennettu nuotiopaikka on päässyt kunnolla käyttöön syksyn tullen.



Naapurin Penni on muuttanut yhteen toisen naapurin Sämpyn kanssa. Niitä ja lampaita on käyty ruokkimassa.



Alkukesällä rakennetun puutarhajätekompostin päällä on kasvanut kurpitsoja. Hamarin nimikkokurpitsasta tuli tosi komea. Se odottaa nyt kellarissa, että keitämme siitä kurpitsasoppaa.

 
Liisa vinkkasi jo kesällä loistavan cole slaw -reseptin. Kaalisalaattia on nautittu nuotiopaikalla makkaran kaverina. Omena antaa pirtsakan lisän tähän mainioon salaattiin. Ja kun majoneesi on ollut loppu, olen korvannut sen jugurtilla. Ihan hyvin toimii.

Nyt on vielä edessä syksyn istutuskauden kiihkeä loppukiri!

torstai 10. marraskuuta 2011

Marraskuun alun ihme


Nypin viimeiset sipulipienokaiset ylös kasvatuslaatikoista. En ehtinyt niitä keväällä esikasvattaa. Tuollaisia pikkuruisia saa siis aikaan, jos sipulin kylvää suoraan maahan.
Sitruunaruoho rehottaa. Olen usein ohikulkiessani nyhtänyt siitä varren ja nuuskutellut sen huumaavaa tuoksua. Nyt siirsin pehkon kasvihuoneeseen odottamaan, että keksin mitä sille teen.
Luin vanhoja blogijuttuja ja huomasin, että viime vuonna ollaan syyskuun lopulla tehty sellaisia pihahommia, joita tehtiin Hamarissa nyt. Ihmeellinen syksy. Suppilovahveroitakin on vielä vaikka kuinka paljon.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Häädetyt





Kesällä kasvihuoneesta kirvojen vuoksi häädetyt chilit ja tomaatit ovat viettäneet loppukesän kanalan päädyssä. Seurana niillä on ollut talvelta ylijääneistä linnunsiemenistä kasvatetut auringonkukat.

Kirvat kaikkosivat lopulta, kun kylvetimme jääkylmällä kaivovedellä ja ruiskutimme mäntysuovalla riittävän monta kertaa.

Ja olemme yllätykseksemme saaneet satoakin!

lauantai 10. lokakuuta 2009

Testierä (vaihe 2)


Omenankuivatuskokeilu on ollut menestys! Pari päivää ei tosin riittänyt kuivumiseen. Mutta viikon jälkeen omput ovat ihanasti kurtullaan ja maistuvat hyvältä!

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Hilloa!

Sunnuntaina pesin, pilkoin, keitin ja purkitin.

Ensimmäisen satsin jo laitoin alulle jo ennen aamiaista, toisen metsäretken jälkeen. Omenoiden seuraan pääsi myös muutama varsi raparperia. Sekaan hillosokeria, fariinisokeria ja pari kanelitankoa.

Hannalle kiitos ihanista omenoista!

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kaupunkikasvatusta

Kukkalaatikoiden lakastuneet kesäkukat saivat elokuussa tehdä tilaa salaatti- ja pinaattiviljelmille! Salaatinlehtiä olenkin jo päässyt maistelemaan voileivällä, mutta pinaattia pitää vielä hetki odotella. Toivottavasti syksy jatkuu lämpimänä siis!

maanantai 14. syyskuuta 2009

Hajamielisyyttä


Kamera jäi maalle. Tarkemmin sanottuna pihalle pöydälle. Kuvat viikonlopun touhuista jäivät sinne myös. Siksi blogiin pääsi kesämuistona alkukesästä kukkinut pionilemmikkini Bowl of Beauty.

Sienimetsä soi taas viikonloppuna antoisasti antimiaan. Metsään mennessäni lupasin itselleni monta kertaa, että en enää poimi mustikoita. Mutta siellä ne taas odottivat pulleampina ja kutsuvampina kuin koskaan. Lopulta mulla oli yhdessä ämpärissä mustikoita ja toinen ämpäri täynnä kanttarellien, mustien torvisienten, orakkaiden, suppilovahveroiden ja puolukoiden iloista sekamelskaa. Mättäillä kulkeminen pehmitti kolmen päivän ratsastusputkesta jähmettyneitä lihaksiani mukavasti.

Keräsin sunnuntaiaamuna lisää unikoiden siemeniä ja laitoin lisää lipstikkaa ja minttua kuivumaan. Isän kanssa kaivettiin uuden kukkapenkin pohja valmiiksi. Olisin halunnut kaivaa syvemmänkin kuopan, mutta isän mielestä sai luvan riittää ja päätin olla sopuisa. Ehkä ensi viikonloppuna tuodaan kuoppaan uutta multaa jo!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Iltapuhteita


Iltasella saatiin puolukat perattua ja hyvin kuivuneet lipstikat purkitettua.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Raitin varrelta



Sateen jälkeen kävimme koiran kanssa kävelyllä. Puimurit seisoivat märillä pelloilla. Ohra odotti vuoroaan. Metsästä löysimme syksyn ensimmäiset suppilovahverot. Ne kietaistiin huiviin.

Paluumatkalla kohtasimme Kurre-papan.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kohti unikkounelmaa



Keräsin ensimmäiset valmistuneet unikkojen siemenkodat. Pienenpieniä siemeniä tuli nyt jo pari kourallista. Osan heittelin suoraan pihan perällä olevaan rinteeseen. Jospa ensi kesänä siellä olisi se unikkoniitty!

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Terveisiä pihalta!



Neljän sisällä vietetyn päivän jälkeen uskaltauduin ulos.

Pihalle kuuluu hyvää!

Syysasteri on parhaimmillaan. Ihanat punahatut, malva ja ukonhattukin jatkavat vielä kukintaa. Muutama unikko sinnittelee uusin nupuin, vaikka unikkopenkki onkin aika ränsistyneen näköinen. Viime syksynä istuttamani liila kärhö aloittaa uudelleen kukintaa. Kultapiiskut odottavat vielä hetken ennen kuin Mummin tekemä vanha kukkapenkki aloittaa jokasyksyisen kirkkaankeltaisen finaalinsa.


Kesäkukatkin kukoistavat. Pelakuun pistokkaat näyttäisivät voivan hyvin. Jostain on ilmestynyt ihanaa verenpunaisena kukkivaa krassia. Keräsin siitä siemeniä. Hajuherneen tuoksu on huumaava. Sitä pitää ensi vuonna laittaa paljon enemmän.

Muutama tomaatti oli kypsynyt. Ne meni heti parempiin suihin. Myöhään keväällä maahan laitetut nahistuneet maa-artisokat taitavat nekin ehtiä kukkimaan.

Perkasin varovasti kukkapenkkiä. Kukkineiden unikoiden ja kuokkineiden nokkosten alta paljastui valtava määrä viime kesänä kukkineen sormustinkukan siemenistä kasvaneita taimia. Ihanaa - ensi kesäksi on taas odotettavissa sormustinkukkia!


Keräsin sulle lipstikkaa, Liisa!

Ja nyt palaan peiton alle...

lauantai 29. elokuuta 2009

Loppukesä - kesän loppu?


Tultiin eilen maalle. Syksyn ensimmäinen punainen haavanlehti oli lyöty tikalla ladonoveen. Se on kaunis.

Mutta nytkö ne jo tulee? Nytkö se jo loppuu?

Elokuun viimeinen viikonloppu saa mielen haikeaksi. Eikä asiaa ainakaan auta se, että tulee flunssa. Olen ihan kauhean malttamaton toipilas. Tekisi mieli touhuta kaikenlaista. Mutta kun ei voi tehdä oikein mitään, niin pitää miettiä kaikenlaista.

Ratkaisin, Liisa, mielessäni jo lipstikkapulmasikin! Kerään ison kasan lipstikanlehtiä ja kuivaan ne. Saat sitten seuraavan kerran käydessäsi viedä mukanasi. Voin tietty laittaa postissakin tulemaan (tiedät, kuinka hyvä olen postittamaan asioita...). Mitäköhän tullissa tykätään postilähetyksistä, jotka on täynnä aromaattisia kuivattuja lehtiä?


Onneksi toipilaana voi katsella puutarhaa ikkunasta viltin alta teekuppi kourassa, samalla kuin lusikoi naapureiden keräämää ihanaa hunajaa suoraan purkista. Voi olla, että pitää käydä hakemassa toinenkin 4,5 kilon satsi vielä ennen talvea, kun tämä ensimmäinen on jo hyvää vauhtia hupenemassa.

Ja pian alkaa kiihkeä syysistutuskausi! Sepäs vasta herkkua onkin! Sitä kestää pitkälti lokakuuhun ja siihen kuuluu suosikkipuuhiani saven lapioimista ja hevosenkakan kärräämistä.


Eilen kotisohvalla mietiskellessäni keksin, että laajennan sitä viime syksynä uusiksi laittamaani kukkapenkkiä. Olen aivan innoissani! Pian alkaa taimikaupoissa kiihkeä ale ja himohan siellä tulee. Maanantaina Kirsin puutarhassa näkemääni perhosia houkuttelevaa purppurapunalatvaa ja paria erilaista tädykettä pitäisi ainakin saada. Niin ja pitää siirtää liikaa kasvanutta kurjenpolvea ja huonoon paikkaan joutunut pioni. Nyt niillekin löytyi paikkansa! Kunhan ensin olen siis kaivanut ja kärrännyt.

Ja siihen penkkiin, missä nyt on ollut punajuurta ja unikkoa, haluan ehdottomasti laittaa syyshortensian ja koittaa kasvattaa sen puumaiseksi. Nyt jo vähän jännittää maltanko leikata sitä riittävästi.

Kylläpä sitä voi sohvallakin tulla mieleen kaikenlaista mukavaa! Vaikka kesä mukamas onkin lopuillaan.

Tervetuloa ihana alkusyksy!

tiistai 25. elokuuta 2009

Sadonkorjuuta

Kukkapenkki panee nyt parastaan!

Punajuuret pullistelevat ja porkkanat pilkottavat mullasta. Lipstikka ja minttu rehottavat. Näitä tekis mieli syödä ihan koko ajan!

Itsekasvatetusta tulee aina niin kauhean hyvä mieli!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...