H niin kuin huomenna

Puutarhahommien lisäksi viikonloppuna roudattiin, ruuvattiin ja nidottiin.

Huomenna on avajaiset. Jos olet kesäkuussa Helsingissä, käy kurkistamassa täällä!

Parasta tällä viikolla

Laura:

Viikonloppu! Pihahommat ja puutarhan pienet ihmeet. Multa kynsien alla ja unelmien hidas tuleminen.

Särkyneen sydämen oudonkauniiden kukkien muotoilu hämmästyttää joka kerta. Viime syksynä istutettu loistosalvia on valmiina puhkeamaan kukkaan. Haalistuneissa tulppaaneissa on herkät terälehdet, jotka pian varisevat.

Idänunikko on vielä vain vihreä ja karvainen. Sen pulleista nupuista tulee kirkkaan punaisia kukkia. Ne ovat ihan väärän värisiä tuohon kukkapenkkiin, mutta en sitä raaski siirtääkään, kun se viihtyy niin hyvin. Naapurina sillä on raparperi. Sekin on väärässä paikassa.

Jo jännittää minkälainen kukinto edellissyksynä istutetun pionin palleronupusta aukeaa. Viime vuonna se ei vielä kukkinut, enkä enää muista mitä lajiketta se on. Tainta istuttaessani painoin tunnistelapun multaan. Kevyellä käsikopelolla en sitä löytänyt. Pitää siis odottaa.

Aina ensimmäisenä

Hamariin saavuttaessa suoritetaan ensimmäisenä puutarhakierros. Sitä ennen ei ehdi pirttiin astumaan. Hyvä jos keittiöönkään asti. Yleensä pitää suoraan autosta rientää katsomaan mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime näkemän.

Katsastetaan perennapenkit ja vihannesmaat. Raotetaan kasvatuslaatikkojen kansia. Kurkistetaan raparperinlehtien alle. Onko pinnalla uusia tulokkaita? Löytyykö tuoreita kukintoja? Ei kai vaan ole jo kirvoja?

Hykerrellään tyytyväisyydestä ja mittaillaan nurmikenttää arvioivalla silmällä tulevaa suunnitellen. Samalla kitketään tielle osuvat rikkaruohot ilman sen suurempaa metodologiaa.

Tämän viikonlopun väri on purppura. Siitä pitävät huolen avautumassa olevat jättilaukat, isotähtiputken ensimmäiset kukinnot, askelkivien väleihin villisti kylväytynyt punainen käenkaali sekä Queen of the Night, joka vielä pihistelee.

Neula kauniiseen käteen (ja tupakka toiseen)

Kun kerran kirjojen esittelyn makuun on päästy niin jatketaan!

Tämä mainio kirjontaopus löytyi kirpparilta Tukholmasta. Se on täynnä toinen toistaan hilpeämpiä kuvioita ja oman aikansa tyylikkäitä kattauksia. Teksti on paikoin suorastaan filosofista.

Sillä kukapa ei osaisi ketju- ja laakapistoja tehdä. Ja jokaisesta kodistahan löytyy elegantteja rasioita, joissa savukkeet voi laittaa tarjolle kaffepöytään. Eikö?

Sitten vaan vaikka tämä taustalle soimaan ja hihat heilumaan!

Neulontainspiraatiota

Jessica Hemmingsin In the Loop: Knitting now kirja hämmentää. Ja samalla osoittaa miten luovaa taidetta neulonta voi olla. Lisää kuvia voi ihastella täällä.

Elämäni kirjat

Tapasin Kirjailijattaren kirjastolla. Ennemmin tai myöhemmin oli pakko puhua kirjoista. Itseasiassa myöhemmin. Olimme jo matkalla omiin suuntiimme. Kysyin vielä: Mitkä kirjat lukisit uudelleen?

Kotiin päästyäni etsin tärkeimpiä kirjojani hyllystä. Nämä tarttuivat käteen.


Lapsena olin kirjaston vakiasiakas. Kaikki kirjastontädit tunsivat minut nimeltä. Kannoin kotiin kassikaupalla lukemista ja sulkeuduin aurinkoisina kesäpäivinä huoneeseeni. Saatoin ahmia useampiakin Enid Blytonin kirjoja päivässä.


Tämän luin ollessani vaihto-oppilaana. Amerikkalaisen kirjallisuuden klasikkona se kuului äidinkielen oppimäärään.

Scoutin ja Jemin tarinasta tuli paras lukemani kirja. Ja pikku-Scoutista ehkä vähän sankarini. Olisin itsekin halunnut olla pikkuisen pippurisempi oikeuden puolustaja.

Kirjan suomenkielinen nimi on kaunis: Kuin surmaisi satakielen. Ja leffassa on ihana Gregory Peck!


Tämän luin englantilaisen kirjallisuuden kurssilla ollessani vaihdossa Tukholmassa. Kirjassa on lyijykynällä tehtyjä alleviivauksia, huutomerkkejä marginaaleissa ja kansissa kontaktimuovi.

Tekstin ironian ja huumorin taisin tavoittaa vasta toisella lukekerralla. Mutta kreivitär Olenska! Ah! Maailmannaisen surullinen eleganssi ja riipivä rakkaustarina vetosivat heti.

Pian kirjan luettuani kävin katsomassa siitä tehdyn elokuvan erään ihanan pojan kanssa. Leffan aikana taisin ymmärtää, että en ollutkaan ihastunut häneen.

Jos oikein muistan, elokuva oli täydellinen.


Harounin satumaisen tarinan sain lainaan kanadalaiselta ystävältäni, johon olin salaa ihastunut. Olimme vaihdossa Sydneyssä.

Hän lähti ja minä jäin kirjan kanssa. Istuin pesulan ulkopuolella auringossa ja luin. Kun sain kirjan loppuun, lähetin sen takaisin omistajalleen. Laitoin kirjan väliin jotain, mutta en enää muista mitä.

Paitsi että taidan sittenkin muistaa. Se oli 50 centin raha. Sellainen, jossa oli joku erityinen teema.


Tätä luin maaten asvaltoidulla uimarannalla sarongin päällä. En olisi halunnut, että kirja loppuu. Yritin lukea hitaasti, mutta tarina ei päästänyt otteestaan.

Olimme selvinneet säikähdyksellä maanjäristyksestä. Asuimme merinäköalahuoneessa slovenialaismummon luona. Mummo oli tarkka veden käytöstä ja sain kovat saksankieliset pauhut, kun yhtenä iltana pesin reissussa rähjääntyneitä shortsejani suihkussa. Nicht waschen, nicht waschen!

Tuon enempää saksaa en osaa tänäkään päivänä.


Tämä oli lukulistallani pitkään, kunnes pari vuotta sitten löysin sen työmatkalla kirpparilta. Kirjaa lukiessani sairastuin kovaan flunssaan. Luin kirjan loppuun yöllä, kun en saanut unta. Viimeiset kymmenet sivut luin ja itkin.

Mulla on tapana tunkea kirjojen väliin kaikenlaisia papereita junalipuista kuitteihin ja nenäliinoihin. Tämän välistä löytyi pitkään kadoksissa ollut Liisan äidin sinappisilakkaohje.


Tätä luen nyt. Luin The Joy Luck Clubin jossain päin Australiaa rannalla, kun Joni kalasti. Siitä lähtien olen ostanut hyllyyni kaikki kirppareilla vastaan tulleet Amy Tanit.

Äidit ja tyttäret. Siitähän kaikessa on kyse.


Tätä en pysty yhdistämään paikkaan tai aikaan. Se on vain paras lukemani kirja.

Kaunis, hauska, surullinen. Joka kerta.

Neuloille koti

Parasta blogeissa on ehdottomasti niiden herättämä inspiraatio! Törmäsin näihin neulatyynyihin lounastunnilla, kävin töitten jälkeen ostamassa huopaa ja illalla minulla oli jo kaksi valmista neulatyynyä!

Kaikki tarvikkeet huopaa lukuunottamatta löytyivät kotoa ja innostuin jopa päällystämään napin lilansävyiseen tyynyyn. Ennen kaikkea olen oikein tyytyväinen, että pääsin kerrankin käyttämään kaappiin varastoimiani kangastilkkuja ja nappeja.

Valitettavasti blogista blogiin hyppiessäni unohdin laittaa merkille, mistä alunperin sain inspiraation ja idean. Ohje tyynyihin löytyy kuitenkin täältä.

Parasta tällä viikolla

Laura:

Kärrit! Ikiomat hevoskärrit!

Naapurin isäntä antoi kärryt, jotka itse oli pelastanut poisheittämiseltä. Pikkusen vaativat työtä. Kaikki puuosat pitää uusia ja metalliosissakin on korjattavaa. Mukana tullut silakin kaipaa kunnostusta ja uusia osia. Mutta eipä haittaa, kun ei ole sitä hevostakaan vielä.

Joni on luvannut ottaa kärryt työn alle. Joskus, kunhan kerkiää. Ei taida olla pelkoa, että meiltä projektit loppuisivat.

Liisa:

Vihdoinkin kesä! Piknikillä uudessa kesämekossa. Iloisia, hymyileviä ihmisiä kaikkialla. Viikonloppu oli ihana.

Keskustelu puutarhassa

Selitin tohkeissani veljelleni uuden pengerryksen alle tulevasta kahvittelupaikasta.

Hän kysyi: "Mitäs me sillä tehdään, kun ei täällä ehdi kahvittelemaan, kun aina vaan touhutaan?"

Minä totesin: "Sitten, kun kaikki on valmista, ei enää tehdä muuta kuin kahvitellaan ja katsellaan, kun kaikki kukoistaa ja on kaunista!"

Hän epäilee, että sitä päivää ei tule.

Minä olen optimisti.

Aikaan sinikellojen

Tuota laulua tuli hyräiltyä enemmänkin viime viikonloppuna! Sinikelloja riitti silmänkantamattomiin ja tuoksu oli aivan mieletön. Ja ihana metsikkö (lukuunottamatta polunvarren koristuksia) oli ehkä luonnonvaraisin mitä olen tässä maassa nähnyt aikoihin.

Kelitkin olivat loistavat, vaikka sateen sattuessa jurtassa olisi ollut tilaa enemmänkin kuin tarpeeksi. Ahtaampaan telttaelämään tottuneena emme oikein tienneet mitä kaikella tilalla olisi oikein pitänyt tehdä! Tuntui jotenkin hölmöltä ripustaa vaatteet kaappiin ja löhöillä sohvalla. Mutta nopeasti siihenkin tottui - mahtaakohan oma telttamme tuntua tämän jälkeen aivan liian pieneltä?

Taimitarhalla

Pyöräilin työpäivän jälkeen taimitarhalle. Päätin jo talvella, että valkoista tähtiputkea pitää saada. Ja nyt oli sen aika.

Oli ihanan kuuma. Kiersin huolellisesti taimitarhan jokaisen perennakäytävän, kävin läpi kukka- ja hedelmäpuut, ruusut, syreenit, hortensiat. Kärhöjäkin kurkistin, vaikka niille ei nyt ole paikkaa. Ja mansikantaimet piti katsastaa, kun olivat niin suloisen näköisiä rullakoissaan.

Haastattelin pitkällisesti myyjää, joka vaikutti tietävän mistä puhui. Mietimme yhdessä minkälainen luumupuu menestyisi kolmosvyöhykkeellä - Sinikka. Etsimme sopivia ruusuja tiukkaan savimaahan ja paahteeseen - kurtturuusut.

Taimitarhalle on hyvä ajella pyörällä. Silloin on pakko pitää edes järjen hivenestä kiinni, koska kuljetuskapasiteetti asettaa rajoitteita.

Latasin silti korin täyteen. Tuoksuvaa laventelia, jolle ei vielä ole paikkaa, mutta jota en tohtinut vastustella. Pikkuherukkaa pengerryksen päälle kasvamaan, punakukkaista harmaa-ajuruohoa maanpeitteeksi uuteen kukkapenkkiin.

Pengerryksen koloissa päätin kokeilla tarhakylmänkukkaa, jonka karvaisiin varsiin ja ihastuttaviin kevätkukkiin olen aivan heikkona. Sen kaveriksi laitan pikkutervakkoa. Ja kylvän kangasajuruohoa.

Mutta sitä valkoista tähtiputkea jäin vaille. Mitä mainioin syy tehdä uusi pyöräreissu ehkä jo ensi viikolla!

Neula kauniiseen käteen

Työkaverini on päättänyt koulia minusta kirjontakaverin. Joka päivä Karenin laukusta ilmestyy uusi ohjekirja, kuvioarkki, keskeneräinen työ tai kirppareilta haalittuja vanhoja taidonnäytteitä minun ihmeteltäväkseni. Pitkään minua ei tarvinnut houkutella. Nyt minulla on kirjontakangasta, kehys, neuloja ja valikoima lankoja. Ensimmäiseksi teen kuulemma työn, jossa harjoitellaan erilaisia pistoja. Mitäköhän tästä vielä tulee - toivottavasti ei ainakaan sellaisia harakanvarvaspistoja kuin ala-asteella viimeksi kirjoessani.

Me vaan touhutaan, osa 2

Pengerrysprojekti eteni viikonlopun aikana loppusuoralle asti, kun kukkapenkille kaivamani kuoppa täyttyi lehti- ja risukompostilla, poninkakalla ja mullalla.


Sommittelimme joukolla reunuskivet paikoilleen. Veera-serkkukin tuli avuksi. Laskin, että koko urakassa on ollut mukana seitsemän tekijää. Ja lisäksi tietysti Mummi vierailevana konsulttina. Ennen Mummi oli ylipäällikkö. Nykyään se olen minä.

Ensimmäisenä penkkiin pääsi kirpparilta hankittu esikontaimi. Veera istutti sen punaisen reunakiven päälle, että löytää sen seuraavalla kerralla vieraillessaan.


Pengerryksen alapuolelle kylvetään vielä nurmikkoa ja kivimuurin raot aion täyttää mullalla. Toivottavasti saan jotain kasveja myös niihin viihtymään. Ideoita muurikasveista otetaan vastaan!


Sunnuntai-iltana pääsin kylvöpuuhiin sen jälkeen, kun ukkossade oli sopivasti kastellut penkin valmiiksi.

Etuosan kaareen kylvin esikon seuraksi yrttejä - sitruunamelissaa, minttua, mirrinminttua, iisoppia, lehtosalviaa, timjamia, kangasajuruohoa, persiljaa, tilliä. Maariankellon, päivänkakkaran, orvokin ja krassin siemeniä ehdin ripotella muualle penkkiin. Ja kesäharsoakin heitin mukaan, jotta joku kukkisi jo tänä kesänä. Taisi sinne mennä isoniittyhumalaakin maanpeitekasviksi.

Yhteen nurkkaan Joni hautasi kavereiden uudelta pihalta kaivetut piparjuuren juurakot. Muutama vanhasta penkistä harventamani sormustinkukan taimikin pääsi jo uuteen kotiin.

Vielä mahtuu penkkiin muutakin - ensi viikolla jatketaan!