Pihan perältä katsottuna

Ihan liian harvoin mukamas ehdin käyskennellä lammashakaan ja katsella sieltä puutarhaani. Vaikka sieltä näkee, että paljon on vielä tehtävää, niin kyllä tuo näkymä on muutamassa vuodessa aika paljon muuttunutkin.

Nyt otin kameran ja teekupin mukaan ja kapusin tuonne heinikkoon pienelle mäennyppylälle. Meillä päin on niin alavaa, että tuotakin voi jo mäeksi kutsua. Aika hyvä paikka tuumata ja tehdä suunnitelmia. Nyt mietin muun muassa uutta käyttöä noille pihasta joku vuosi sitten poistetuille betonilaatoille, jotka alunperin ovat olleet navetan lattia.

Ja etäisyyden ottaminen tekee hyvää muutenkin. Sitähän talvikin on meille kotipuutarhureille.

Talvipuutarhassa

Lapsuudesta muistan kuinka porkkanoita kaivettiin ylös jääkylmästä savesta. Sadonkorjuu jäi taas kerran viime tippaan. Onneksi ei sentään ihan kokonaan. Viimeiset porkkanat poimittiin lumesta ja padoissa kasvaneet perunat nostettiin ennen kuin jäätyvät. En silti olisi tehnyt toisin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että juurekset ovat onnellisimpia maan alla. Ja kun ne sieltä pois joutuvat, ei niiden maku säily kovinkaan pitkään.

Neilikkaruusut yllättyivät lumesta varmaan minuakin enemmän. Ne olisivat ehkä kaivanneet syyslannoitusta, että olisivat ymmärtäneet lopetella kukintaansa vähän aikaisemmin. Mutta se jäi taas tekemättä. Kun oikein mietin, niin en ole ihan varma olenko koskaan syyslannoittanut. Ehkä yhtenä vuonna.

Vaikka se on kyllä kaunista, että kukkivat vielä lokakuussa, niin kyllä nuo kukat hieman lohduttoman oloisia olivat lumipeitteen alla.

Nurkan takana

Torstaiaamuna hyppäsimme Pikkutyypin kanssa junaan, joka kuljetti meidät talveen, joka odotti yllättävän lähellä. Pienikin kerros lunta teki Hamarin pihasta ihan erilaisen. Puutarhan perällä olevan lammashaan heinikko oli iltapäivän auringossa aivan ihastuttava.

Ja perjantaiaamuna meillä olikin sitten jo pulkkailukeli. Pikkutyypille uusi elementti tosin toi pienen järkytyksen. Pulkkailu kyllä sujui, mutta lumeen astuminen vaati pari päivää rohkeuden keräämistä.

Eilen kotimatkalla oli maaginen tunnelma. Täysikuu, usvaa ja lumiset pellot. Pitelen peukkuja, että tämä lumi pysyy. Minun syksyni kaipaa nyt sokerikuorrutusta.

--

Little I and I got a little surprise when we jumped off the train on Thursday morning. Snow! And we got more Thursday night.

It's funny how you know there is snow on the ground when you wake up in the morning without looking out of the window. The light is so different. And there is more of it.

They say it won't stay for long. I'd like it to.

Wasabinen kyssäkaalikeitto

Meillä syödään kasvisssosekeittoja pari kertaa viikossa nykyään. Pikkutyypille ne putoilevat hyvin ja itsekin tykkään.

Kasvimaani ainokainen kyssäkaalikin päätyi keitoksi. Tein sen sellaisena päivänä, jona vähän kaikki ainekset oli loppu. En ollut vieläkään muistanut ostaa kasvisliemikuutioita. Ja lipstikatkin olivat vielä Hamarissa. Eikä sipuliakaan ollut.

Päätin silti koittaa selvitä ilman kauppareissua. Mietin pääni puhki, millä saisin keittoon jotain hauskaa vivahdetta. Aikani kaappeja koluttuani tartuin lopulta wasabi-purkkiin. Miksikäs ei?

Keitto syntyi näin:

1 keskikokoinen kyssäkaali
3 valkosipulin kynttä
(1 sipuli)
nokare voita
vettä
2 dl kermaa
suolaa
wasabia (käytin jauhetta, mutta valmiskin käy)
raejuustoa tarjoiluun

Pilko kyssäkaali ja valkosipulinkynnet sekä sipuli, jos sellainen löytyy. Sulata iso nokare voita kattilassa ja kuullota kaalia ja sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan vettä niin, että ainekset eivät peity ihan kokonaan. Ripsauta mukaan pari hyppysellistä suolaa. Anna keiton porista, kunnes kyssäkaalinpalat ovat kypsiä.

Surruta keitto soseeksi sauvavatkaimella. Lisää kerma ja sekoita hyvin. Keiton voi tässä vaiheessa pitää miedolla lämmöllä, mutta älä anna enää kiehua. Mausta keitto oman makusi mukaan wasabilla ja tarkista kaipaako se lisää suolaa. Wasabin määrää on vaikea arvioida, kun eri sortit on eri vahvuisia. Kannattaa lisätä vähän kerrallaan, sekoittaa kunnolla ja maistaa välillä. Oma suu kyllä tietää, kun mausteita on tarpeeksi.

Tarjoile raejuuston kanssa.

Viikon kohokohta

Käväisimme eilen puuseppien kanssa tutustumassa Musiikkitaloon. Oli kiinnostavaa kuulla, että pääsalin suunnittelun lähtökohtana olivat italialaiset viinitarhat, suomalainen tukinlasku ja tietenkin akustiikka. Musiikkitalo on vakuttava varsinkin kun kuuli tekijöiden suusta mitä kaikkea sen tekeminen on vaatinut (tyyliin 400 kuutiota oksatonta koivua...).

Suosittelen.

Sinnikäs puutarhuri

Välillä mietin, että onko tässä mitään järkeä. Nimittäin yrityksestäni luoda rehevää puutarhaa tiukkaan savimaahan.

Kukkapenkistä poissiirrettävälle mustaherukalle kaivamani uusi kasvupaikka näytti viime viikon sateiden jälkeen tältä. Mietin hetken aikaa, että pitäisikö harkita vakavasti kultakala-allasta.

Oikeastaan koko puutarha on ihan täynnä vettä. Jos pysähtyy hetkeksi, voi kuulla, kuinka maa lorisee. Niin, LORISEE. Ja saappaista jää jälkeen kurainen vana.

En edes halua ajatella millaisissa vesilätäköissä kaikkien savipohjaisten kukkapenkkieni asukkien juuret mahtavat juuri nyt lillua.

Mutta enpä vaan antaudu lannistukselle. En, vaikka välillä, mietin, että ne, joilla järki voittaa sinnikkyyden saattavat sittenkin olla onnellisempia.

Kaivoin tulvavedelle ojan. Toisin sanoen siirsin ongelman paikasta toiseen. Niin niitä probleemia tunnutaan monesti muuallakin ratkottavan.

Ja kaikesta huolimatta kävin toisenkin suunnitelman kimppuun. Tämän kasvukauden kolmas laajennus. Niin, lupasin, että ei uusia kukkapenkkejä, muistattehan. Mutta tämä pitää saada tehtyä, että voin keväällä tarttua kaikkein pulmallisimpaan ja rikkaruohojen kansoittamaan kukkapenkkiini ja siirtää siitä kasvit uuteen paikkaan siksi aikaa, kun niiden koti pistetään mullin mallin. Ja voi olla, että osa ei koskaan edes palaa siihen alkuperäiseen.

Pikkutyyppi auttoi auliisti. Kaivuun edetessä jalkani lipsuivat koko ajan kuraisemmaksi muuttuvan nurmikon alla. Lopulta oli pakko lopettaa, kun kaivuun reunalla ei ollut enää minkäänlaista pitoa ja meinasin keikata täyden kottikärryn kanssa.

Ja seuraavana päivänä tämäkin penkki oli sadevettä puolillaan. Eli seuraavaksi pitää käydä uuden ojan kaivuuseen.

--

I have come to think that my attemps to create a lush garden in solid clay may not be very sensible. Or realistic. But I am unstoppable. It does make me wonder whether greater happiness does come to those with more sense than perseverance. Nevertheless, I have been blessed with the latter, so on I go.

I dug a nice whole for a black currant bush that currently lives quite happily in a flowerbed. But I have changed my mind and want to have a juniper in the flowerbed instead so the currant must leave and I thought it would be quite happy with it's fellow currant so I prepared a nice home for it in a gap I had for some reason left in my newish currant hedge.

Well, I got back a week later and found the whole filled with water. It has rained so much this autumn that the garden gurgles. Yes, I am serious. You can distinctly hear it when you walk around. Gurgle, gurgle, gurgle. I do not even want to know how all my plants are doing with their feet flooded.

For a while I thought it would be clever to turn the situation into a victory and plan a pond instead but in the end I stuck to my original plan and grabbed the spade again. A few minutes later I had a little trench and my watery problem had flown from one place to another. Ha!

And since I had a bit of time in my hands. I quickly forgot the problems with the wetness and dug some more. Yes, it's another extension. Against all odds, I am holding onto my promise of no new flowerbeds this year!

Bristol

Retket vähän isompiin englantilaisiin kaupunkeihin ovat viime vuosina olleet vähissä. Vaikka silloin ennenkin taisin lähinnä reissata konferensseissa ja itse kaupunkeihin tutustuminen jäi vähemmälle. Telttaretkilläkin suorastaan välttelemme pikkukyliä suurempia paikkoja. Viime viikonloppuna teimme kuitenkin poikkeuksen ja lähdimme varta vasten tutustumaan Bristoliin. Ja kaupunki oli kyllä matkan arvoinen! Voisin muuttaa vaikka heti tuonne ihanaan Cliftonin kaupunginosaan tuohon Brunelin mahtavan riippusillan kupeeseen : )

Kesäkurpitsapapukeitto

Nyt tuli kesäkurpitsakeitosta uusi suosikkimuunnelma!

Heittelin heti alkuvaiheessa sekaan kuorittuja pensaspapuja. Omani ovat Firetongueita, mutta kaikki pavut varmasti käy. Tölkkisellaisetkin, luulisin. Mehevöittävät keittoa mukavasti.

Ja perjantain kunniaksi pitää vähän irrotella. Tätä en voi kuunnella tanssimatta!

Kokeilkaapas vaan!

--

I've just come up with a new favorite zucchini soup! I made it with my basic recipe but threw in some borlotti beans as well. Mine were Firetongue but all beans should work. Even tinned one, I suppose. They make the soup a bit heartier and very yummy.

And because it's Friday, I will do a little dance to this!

Kaino pyyntö

Peto on jostain syystä himoinnut tätä Liisan Pikkutyypille virkkaamaa hieno peittoa ihan alusta asti. Peitto ei yleensä edes ole ollut mukana Hamarissa, mutta kesän jäljiltä se oli jäänyt rattaisiin ja kun se on niin nätti, niin tietenkin se on ollut käytössä. Ja olen pitänyt huolen siitä, että peitto ei ole koiran ulottuvilla.

No, sitten kuitenkin kävi niin, että Pikkutyyppi kerran heräsi uniltaan ja meni sisään touhuamaan ja jäin hetkeksi vielä itse pihalle. Rattaat oli tietenkin työnnetty sivuun koiran ulottumattomiin. Ainakin melkein.

Puhelin soi ja siinä rupatellessani käyskentelin puutarhan puolelle ja ohimennen kitkin muutaman rikkaruohon ja tarkastelin kukkapenkkejä.

Puhelu päättyi kuin seinään, kun pihan puolelle palatessani yllätin Pedon peiton kimpusta. Olin aivan raivona. Pienen räyhäämisen jälkeen sain peiton irti koirasta ja tuohtuneena paiskasin oven perässäni kiinni.

Sisällä hieman tokeennuttuani tutkin vauriot ja ällistyin. Miten oli mahdollista, että Peto oli tuhonnut vain yhden neliön? Ja vielä keskeltä peittoa. Niin, että reunus oli vahingoittumaton. Peitto oli siis täysin korjattavissa. Ja aika pienellä vaivallakin. Uskomaton eläin!

Liisa, tiedän, että Pedon pisteet eivät silmissäsi ole kovin korkeat, mutta ehtisitkö virkata peittoon yhden varaosaruudun? Ompelen sen kyllä itse paikoilleen, että saadaan peittokaunokainen taas pian käyttöön.

--

The dog got to the gorgeous blanket Liisa crocheted for Little I. I was quite beside myself but then discovered that amazingly he had only eaten half of one of the squares leaving everything else, including the border, intact. I had to forgive such a clever dog fairly soon. And we hope Liisa will crochet a new piece so I can mend the blanket soon.

Sekametelipäivitys

Tallinnassa joulupukki kantoi ristiä ja Berliinissä pieni paksu Dart Vader heilutteli miekkaansa Brandenburgin portilla. Kaupungeissa on siis jotain samaa...

Tallinnan jälkeen pakkasin jälleen matkalaukun ja suuntasin pitkäksi viikonlopuksi Berliiniin. Kerta oli ensimmäinen. Saksaan on helppo mennä, se on jotenkin tuttu. En myöskään päässyt siitä tunteesta eroon, että olen Kööpenhaminassa. Ehkä kaupunkien henki on sama?

Saksassa kadun aina sitä, että luovutin saksankielen suhteen. Olisin tarvinnut kieltä jo monen monta kertaa...

Prentzlauerin alueella saa päivän kulumaan kepoisesti. Pientä shoppailua ja rentoa kahvittelua syysauringon paistaessa. Voisin ottaa partsille nuo pirteät tuolit piristämään.

Harmaata harmaassa. Holokaust-muistomerkki on vaikuttava, ja näkemisen ja kokemisen arvoinen. 

Prentzlauer Berg vs. Marzaun lähiö. Pakko oli piipahtaa 250 000 tuhannen ihmisen lähiössä ettei kaupungista jäisi liian romantisoitua kuvaa. 

Ehkä paras aamiainen ikinä. Art Nouveau-henkinen kahvila Anna Blume ja kolmikerrostarjotin ei jättänyt näitä matkailijoita kylmäksi. Samanlainen ensi sunnuntaiaamuksi, kiitos.

Paahdetut tomaatit ja munakoisot

Kasvihuoneesta on nyt poimittu viimeisetkin tomaatit ja munakoisot hallalta turvaan. Tomaatit kypsyvät hiljalleen sisätiloissa. Kulmahuoneen pöytä on vuorattu sanomalehdellä ja tomaatit köllivät siellä muutaman ompun kanssa lakanan alla.

Omenamintun paahdetuista tomaateista inspiroituneena lohkoin ison kasan tomaatteja ja munakoison uunipellille ja sipottelin pinnalle pari hyppysellistä savusuolaa (olen aivan koukussa!) ja vähän tavallistakin suolaa, rouskaisin myllystä mustapippuria ja lorautin päälle oliiviöljyä. Pilkoin pinnalle muutaman valkosipulinkynnen ja parturoin vielä timjamipuskasta reippaan nipun oksia päälle.

Tomaatit ja munakoisot paahtuivat 175 asteisessa uunissa. Oli tarkoitus, että vihannekset viihtyisivät uunissa sen aikaa, kun kävimme Pikkutyypin kanssa puistossa. Sellaisen tunnin verran. Mutta meille tuli puistossa hieman erimielisyyksiä siitä, minkä verran keinumista on riittävästi, sillä seurauksella, että palasimme puolitoista tuntia myöhemmin.

Meitä odotti kotona aivan mielettömän ihana tuoksu, mutta osa munakoisoista ja pari tomaattiakin oli poissaollessamme ehtinyt vähän kärähtää. Eli tunti uunissa riittänee, kannattaa ainakin siinä kohtaa vilkaista tilannetta. Tai sitten laskea lämpötilaa vähän.

Tarjoilin munakoisot ja tomaatit paistetun halloumin kanssa. Ja täytyy myöntää, että osan pistelin poskeeni ihan suoraan uunipelliltä.

Erityisesti tomaatin aromit voimistuvat aivan upeiksi uunissa. Näitä voisi käyttää aurinkokuivattujen tomaattien sijaan. Ovat vähän kosteampia ja siksi mielestäni parempia, kuin ihan kokonaan kuivatut tomaatit. Vaihtoehtoisesti paahdetuista vihanneksista voisi tehdä pastakastiketta tai vaikka pistää oliiviöljyyn säilymään vähän pidemmäksikin aikaa.

Näitä herkkuja meillä varmasti tehdään sitä mukaa, kun sato kypsyy.

--

We've now rescued the last of our tomatoes and eggplants from the greenhouse and they are left to ripen under a sheet on a table indoors.

I've turned some of the ripe tomatoes and egg plants into semidrieds in the oven. I've just sliced them onto an oven tray, sprinkled them with smoked salt and pepper, drizzled the babies with olive oil and topped them with slices of garlic and thyme.

I warmed the oven up to 175 celcius and was planning to bake them for an hour while Little I and I went to the park. Well, one thing led to another and we had a bit of a disagreement on how long one can swing in a swing in one go and came back an hour and a half later. We were greeted by a most delicious smell but at this point some of the eggplants and a couple of tomatoes had already had a bit too much. So next time I will aim for an hour of will reduce the temperature a bit.

I served the vegies with fried halloumi but they were good enough to eat of the oven tray, which I did as well.

Mieletön kirpparisunnuntai

Viikonloppu vierähti taas vaihteeksi kaupungissa. Toinen kerta taisi olla tänä syksynä. Ja kun kerran kaupunkiin oli jääty, oli sunnuntaiaamuna ihan pakko nousta kukonlaulun aikaan ja kipittää kirpparille.

Ja hyvä, että noustiin! En muista että pitkään aikaan olisi tehty näin paljon löytöjä. Mukaan lähti Pikkutyypille kolmet kurahousut, kaksi sadetakkia, housut, paita, mekko, kahdet kengät ja kolme kirjaa, Jonille monenlaisia työkaluja ja mulle yksi lautanen sekä sitten vielä ainakin nämä:

Viuhkakoristeiset aterimet, tätä palkintolusikkatyyliä, ovat jo jonkin aikaa houkutelleet mua. Kun nyt löysin niitä jälkiruokakoossa, päätin antautua himojeni vietäväksi, vaikka mun ei todellakaan tarvitsisi enää aloittaa yhdenkään uuden aterinsarjan keräämistä...

Näitä suloisia pikkuhaarukoita meillä on ennestäänkin pari. Eihän näitä voi mitenkään vastustaa! Tämä kaksikko taitaa tosin olla kakkoslaatua. Molempiin on leimattu kakkonen ja metallissa on uria. Mutta ei ne meidän kurkkulautasella ketään haittaa.

Tämä kaunokainen tuntuu löytyvän jokaiselta kirpputorilta, mutta usein niin kirpeään hintaan, että olen aiemmin jäänyt ilman, vaikka se aina kutsuukin hiplaamaan. Olen ihan varmasti peltipurkkienostolakossa, mutta tämä oli pakko tuoda kotiin, kun se pienen neuvottelun jälkeen irtosi sopivaan hintaan.

Kesken kurahousukauppojen silmääni pisti vaaterekin päällä pitsipeitto. Hiplasin ja tuumin, kun tuollaista on mieli tehnyt, mutta kun sille ei ole oikein vielä paikkaa, niin päätin tyytyä kurahousuihin. Parkkipaikalta piti sitten vielä palata takaisin tinkaamaan ja onneksi palasin.

Peitto on viimeksi ollut mummonmökissä pöytäliinana ja siinä on pieni kahvitahra, mutta muuten peitto on oikein siisti ja kaunis. Nyt pitäisi vaan saada Hamariin sänky, jonka jalkopäätä peitto saa somistaa.

Loppumetreillä pistimme ihan ranttaliksi, kun kotiin ajellessamme bongasimme uuden kirppiksen ja sijoitimme siellä kaikki loput rahamme pitkään ja hartaasti jo toisessa polvessa himoittuun punaiseen pataan.

Pikkutyyppi sai hienon pikkuauton kaupan päälle.

--

We had an incredible Sunday morning fleamarket round. So many things we have been pining for and great haggling success. We came back with a huge loot. Lots of clothes for Little I, tools for Joni and pretty things for me!

Matkalla...

Syksy tuli vauhdilla. Niin vauhdilla, että meni selkä. Selkä sanoi stop ja pisti naisen hetkeksi miettimään onko tässä menossa mitään järkeä. Noh, aika näyttää mihin mietteet johtaa...onneksi syksyyn on kuulunut mukaviakin asioita kuten viikonloppumatka Tallinnaan.

Siitä on jokunen vuosi kun olen viimeksi naapurissa käynyt. Sen verran pitkä, että olin unohtanut kuinka hieno ja kiinnostava kaupunki Tallinna onkaan. Viikonloppu tuntui aivan liian lyhyeltä.

F-hooneen pihalla oli ehkä hieman avaruushenkinen kasvihuone/huvimaja, jonka ottaisin mieluusti isolle pihalleni (jos sellaisen omistaisin). Kahvilan sisustus oli hieno ja viettäisin siellä mieluusti pidemmänkin ajan. Ruoka oli hyvää ja edullista, ja jos kartta oli hukassa voi katsoa lattiasta sijainnin.

Tallinna on hienon värinen kaupunki. Pelkästään väriyhdistelmien näkeminen sai hyvälle tuulelle. Samoin vastakohtaisuudet tekevät kaupunkikuvasta kiinnostavan. Julkisivuja ei oltu maalattu, mutta sivustat kyllä. Ensi kesänä ehkä loput?

Kukkakruunu

Kaupunkikodin raivaus jatkuu. Keväällä Lontoosta löydetty kattokruunu oli tarkoitus laittaa Hamarissa huvimajaa koristamaan. Pelkäsimme kuitenkin, että se voi ruostua kosteissa olosuhteissa. Ja ansaitsisihan se myös sähköistetyn paikan, jossa se pääsisi täyteen loistoonsa.

Lamppu on lojunut kaupunkikodissa olohuoneen lanka-arkun päällä. Nyt se saa lähteä Hamariin odottamaan, että yksi unelmani, veranta, toteutuu. Näen jo sieluni silmin miten tuo sopii sinne kuin nakutettu!

--

This gorgeous chandelier came from London in May. It will be perfect for the porch I am dreaming of!

Mummin mekot

Mummi siivosi kesällä mökkiään ja löysi kokoelman tädilleni ompelemiaan mekkoja. Niitä on nyt ahkerasti pyykätty ja raikastettu Pikkutyyppiä varten. Osa saa vielä odottaa, että kaveri kasvaa, mutta pari on jo nyt passeleita. Ihania ovat!

Raporttia kaupunkikodista

Pikkutyypin kanssa urbanisoidumme hiljalleen. Kaupunkikoti on vaatinut kesän jäljiltä kaikenlaista pientä. Suunnitelmissa on laittaa olohuone uuteen uskoon, koska Pikkutyypin majat vaativat lisää tilaa. Tilaa vievät myös kolmet (neljät, jos nuken omat otetaan huomioon) rattaat ja laajeneva lelukokoelma. Tällaista on, kun kirppiksillä tulee koko ajan vastaan kaikenlaista vastustamatonta.

En ole vieläkään ehtinyt esitellä elokuisen Ruotsinretkemme kirpparisaldoa. Mutta nyt kuvissa poseeraa Pikkutyypin löydöt, nukenrattaat ja liitutaulu. No, liitutaulun löysin kyllä minä, mutta rattaat bongasi kaveri ihan itse. Samalta reissulta löytyi myös sohvapöytä, jonka olemme suunnitelleet olohuoneeseen, mutta sitä ennen pitää pistää vähän vanhoja jakoon. Telkkari lähti jo kesällä Hamariin, kun isän telkku päätti päivänsä. Nyt vielä pitäisi tyhjentää vanha aivan liian iso tv-taso ja keksiä vanhalle sohvapöydälle joku uusi käyttö.

Touhutessani olen huomannut yllättävän puutteen taidoissani. Olen nimittäin hirvittävän huono hakkaamaan nauloja. En ollut ymmärtänyt sen olevan taitolaji. Mutta olen nyt hakannut useampia nauloja muutamana päivänä ja yksi on katkennut ja monta mennyt ihan vinoon. Tarvitsen selvästi lisää treeniä!

Lisäksi tilaisin yhden aurinkoisen syyspäivän. Haluaisin pestä ikkunat!

--

A few pictures from our urban home. Little I and I are slowly spending more time here after the summer on the farm.

We're planning to reorganise the living room. Little I's cardboard houses and her four (yes, four,) prams take so much room we need to get rid of some furniture. Fortunately Dad's TV broke in the summer. We gladly donated our own which was far too big and far too rarely watched.

It's been so good to organise things a bit and actually get rid of some stuff that had been kicking around. We do replace all that with new fleamarket finds in no time!