lauantai 30. maaliskuuta 2013

Viimetipan virpoja

 
 
 
 
Palmusunnuntai meni niin kovasti hevostellessa, että en ollenkaan muistanut koko virpomispäivää. Saimme siitä sitten vähän pyyhkeitä, kun Mummilla oli palkkiomunakin odottamassa.

Pikkutyypin kanssa päätettiin, että parempi myöhään kuin ei laisinkaan. Aamu meni askarrellessa. Toinen meistä tosin oli enempi innostunut muovailuvahasta kuin vitsojen vääntämisestä. Huivikin piti lahjoa päähän kourallisella rusinoita.

Mutta nyt on virvottu ja muna ansaittu!

--

Little I's first take at Easter traditions. I had to bribe her with raisins to get her to wear the scarf...

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hopoti-hoi!

 
 
 
Takana aurinkoinen lannantuoksuinen viikonloppu. Kouluvalmennusleiri ja sen päätteeksi kisat. Mun tokat, Päivin ja Päivin miehen ekat. Ja mies meni heti nappaamaan toisen sijan, vaikkei ennen perjantaita edes ollut huomannut, että edessä on ihan oikeat kisat. Hyvä C.! Ja me muut myös!

--

My second dressage competition. And Päivi's and her hubby's first. He came second. Well done C.!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Näyttelyyn lähdössä

 
 
 
 
 
Ehkä Klasulla on ollut kevättä rinnassa näitä maalatessa. Mulle tuli hilpeä olo uusimpia töitä katsellessa.

Nuo alimmat kuvat ovat yksityskohtia pienestä maalauksesta, joka erottui minun silmääni joukosta. Se on herkkä, jopa romanttinen. Minun mielestäni siis. Ehkä se toimii erityisesti just nyt, kun mulla on ihan hirveä puutarhakuume.

Osa näistä töistä ja muitakin on lähdössä Hämeenlinnaan GalleriaKONEeseen. Avajaisia juhlitaan parin viikon päästä, perjantaina 5.4.2013 klo 18-20.

Tulkaa mukaan, jos olette Hämeenlinnan suunnalla!

--

Details from my brother Klasu's new paintings. Maybe it's my growing gardening fever but they really scream SPRING to me.

The last two pictures are of a small painting that stood out for me. It has a great romantic fell. I felt like taking it home with me the minute I saw it.

Klasu's new exhibition will be in Hämeenlinna at GalleriaKONE next month. The opening party is on Friday April 5 starting 6 pm. Come and join us, if you are around!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Uusia askelmia, osa 2

 
 
Huraa! Porrasaskelmat ovat vihdoin paikoillaan!

Liukuesteet toimivat. Nyt tarkkaillaan irtoaako hiekka vai ei.

--

We've finally got the new steps in place. Hooray!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Liukueste hiekanjyvistä

 
 
 
 
 
 
Uudet porrasaskelmat maalataan Betolux Akvalla. Meitä vähän huoletti, että rapuista tulee kovin liukkaat. Vanhoissa rapuissa oli liukuestetarrat, jotka eivät olleet mikään komistus, mutta auttoivat Ralf-koiraa vanhoilla päivillä kulkemaan portaissa. Ja olivat ne ihmisjalankin alla ihan mukavat.

Mietimme pitkään vaihtoehtoa liukuestetarroille. Aluksi piti tehdä askelmiin urat, mutta Joni oli sitä mieltä, että ne eivät villasukkajalkoja välttämättä pidättele. Lopulta päädyimme testaamaan hiekkaa.

Lumen alta hiekkakasasta haettiin lapiollinen hiekkaa, joka ensin siivilöitiin Pikkutyypin hiekkasihdilläm, että saatiin isommat kivet pois. Sen jälkeen hiekkaa kaadettiin pihalla tuulessa pesuvadista toiseen niin, että ihan pienet osaset ja muut "roskat" saatiin pois. Tuloksena oli tasakokoista hiekkaa, joka vielä pestiin ja sitten annettiin kuivua.

Askelmat maalattiin ensin kertaalleen. Maalin kuivuttua vedettiin sudilla raita maalia askelman etuosaan. Maalin päälle ripoteltiin hiekkaa. Kun maaliraita oli kuivunut, sutaistiin irtohiekat pois kuivalla sudilla, minkä jälkeen askelmat maalattiin toiseen kertaan. Jälkikäteen huomasimme, että paljon pienempikin määrä hiekkaa olisi ajanut asian oikein mainiosti.

Saa nähdä miten hiekanjyvät pysyvät käytössä paikoillaan.

--

I wanted a shiny paint on the new stairs so we had to think of something to make them less slippery. Joni came up with the idea of using sand.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Uusia askelmia

 
 
 
Hamarin eteisen remppa venyy ja vanuu, niinkuin meidän projektit tuppaavat. Mutta hiljaa hyvää tulee.

Yksi ylimääräinen Turku-reissu piti tehdä, että saatiin porrasaskelmiin oikea profiili. Yritettiin ensin vähän "monimutkaisempaa" profiilia, mutta ei se toiminut. Piti käydä hakemassa jyrsimeen uusi terä, että saatiin oikea muoto aikaan. Yksinkertainen on kaunista.

Olen yhtäkkiä havahtunut maaliskuuhun. Ja sekin on jo puolivälissä. Minä roikun tapani mukaan jossain jälkijunassa. Aika vaan mennä viipottaa. En edes jaksa yrittää pysyä kyydissä, kun ei ole ihan pakko. Vielä. Ja hepankin kyydistä olen pudonnut tässä kuussa joka maanantai. Eli hyvin menee!

Muutaman viikon päästä loppuu hoitovapaa ja alkaa vähän toisenlainen arki. Olen ehkä kotona ollessani vähän rauhottunut. Tai ainakin olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä paremmin. Tuo eteisen remppakaan ei jostain syystä haittaa ollenkaan, vaikka eteinen on täynnä koneita ja ulkovaatteet läjässä saunan pukuhuoneessa. Yläkerrassa on pölyistä ja paneleja ja smyykilautoja pukeilla ja pinoissa. No, se pöly kyllä harmittaa, vaan ei voi mitään.

Mutta kyllä meille vaan tulee hienot portaat!

--

Some progress on the stairs. It's taking it's time, just as our renovations do. It's like a hobby that lingers.

I'm proud of myself for not letting the mess get to me. I don't even notice it most days.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pikkutyypin säärystimet

 
 
 
Aurinko lämmittää jo niin ponnekkaasti, että kevät pyörii väkisinkin mielessä. Olen suunnitellut itselleni mekkokauden alkuun säärystimiä jo ties miten kauan, vuosia oikeastaan. En tiedä miten voi olla niin hankalaa päättää minkälaiset haluaa ja sitten tarttua toimeen.

Innostuin näistä säärystimistä ja päätin kokeilla mallia kutomalla Pikkutyypille kevätsäärystimet. Langaksi valikoitui Novitan Nalle ja puikoiksi 3,5 ja 4. Tulin aika nopeasti siihen tulokseen, että tuossa ohjeessa on oltava jotain pielessä tai sitten lanka on tosi ohutta. Minun käsissäni kuvio ei näyttänyt ollenkaan niin hyvältä, kuin kuvassa.

Pohdiskelin tilannetta jonkin aikaa ja päädyin testaamaan ohjetta niin, että toistin rivejä 2-4. Se toimi. Sain aikaan hauskoja reikäiseltä palmikolta näyttäviä pitsiraitoja.

Ehkä innostun vielä kutomaan vähän isommat itselleni. Ja jos Pikkutyyppi ei innostu säärystimistään, niin ne ovat täydellisen kokoiset ranteenlämmittimet mulle itselleni!

Minun versioni säärystimistä menee siis kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:

Luo 7 jaollinen määrä silmukoita pienemmille puikoille. Pikkutyypin säärystimiin tuli 35 silmukkaa.

Aloita pitsikuvio:

1. *1n, 5o 1n* toista kerroksen loppuun asti
2. *1n, 2o yhteen, langankierto, 1o, langankierto, nosta silmukka neulomatta, neulo yksi silmukka, vedä nostettu silmukka neulotun yli, 1n* toista kerroksen loppuun asti
3. *1n, 5o 1n* toista kerroksen loppuun asti

Toista näitä kolmea riviä, kunnes olet kutonut nilkasta n. polveen asti. Vaihda isompiin puikkoihin ja kudo vielä pitsikuviota, kunnes säärystin on haluamasi pituinen. Päätä silmukat hellästi.

--

I have been planning to knit some leg warmers for myself for ages. I just can't decide on the pattern. I like the Kirakira leg warmers by Moonstitches and thought I'd try them out for Little I.

Pretty soon I realised that the lace in my leg warmers was not looking as good as it did in the picture. I don't know whether there is a problem in the pattern or just that the yarn I used was very different. But I played around with the pattern a bit and found that when I repeated rows 2-4, I ended up with a lacy cably pattern that I liked. The bonus is that Little I's leg warmers double as wrist warmers for me.

I liked knitting this pattern it so much I might try it out in a bigger size for myself!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Perjantai


Työläisen perjantaifiilis on jotakuinkin kissani ilmeen kaltainen. Toinen silmä ummessa ja toinen vaivoin auki. Vielä kun löytäisin jostain yhtä lämpimän paikan. Lämpöpatterin ja ikkunalaudan välissä on ilmeisen mukava maata. Hyvää ja rentouttavaa naisten päivää kaikille!

torstai 7. maaliskuuta 2013

Savipajalla

 
 
 
 
Pitkästä aikaa savipajalla. Pikkutyyppi lähti mukaan.

Lähtiessäni tein inventaarion ja raahasin mukanani kilokaupalla savea. Saldoni oli viittä eri savea. Kaksi niistä sekoitin yhteen. Neljäkin eri sorttia on aika paljon, suorastaan liikaa. Ne kaikki oli vielä kuivattu, joten ensi töikseni lisäsin niihin vettä. Nyt riittää vaivaamista moneksi illaksi.

Ehdin sentään hetkeksi dreijankin ääreen. Inspiraation olin saanut näistä mukeista.

--

Finally had time to go do some pottery. Took Little I with me and she sat still for 2 hours. Gotta love that clay!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Oslo-anorakki, versio 2

 
 
 
 
Oslo-anorakki on ehkä ihan kaikkein suurin lastenneulesuosikkini. Ainakin siitä päätellen, että Pikkutyyppi sai jo toisen sellaisen. Tätä on hauska neuloa (suurimmaksi osaksi aina oikein!) ja yksi mallin parhaista ominaisuuksista on se, että siinä on vain kaksi saumaa ja nekin tosi lyhyet pätkät kainaloissa.

Neuloin anorakin jälleen 7 veljeksestä, vaikka alan hiljalleen tulla siihen lopputulemaan, että Novitan nykyiset langat nukkaantuvat luvattoman nopeasti käytössä. Se on harmi, sillä 7 veljestä on ollut mun kestosuosikki.

Nappeja piti taas miettiä pitkään ja hartaasti. Lopulta päädyin siihen, että ainoat sopivat napit olivat kiinni siinä edellisessä Oslo-anorakissa. Vaihdoin pienemmän anorakin napit uusiin ja sain keltaiset napit uuteen käyttöön.

--

The Oslo anorak must be my favorite kids garment. This is the second one I've made for Little I. It's fun to knit (lots of knit and not much purl!) and the best part is that there are only two seams and they are both very short!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Hiivaton leipuri!


Viikonloppuna ruokana oli sosekeittoa ja keiton kanssa tekee mieli aina leipää. Leipää ei ollut, eikä hiivaa. Posti oli tuonut kotiin erään ruokaketjun ruokaliitteen, josta bongasin hiivattoman leivän reseptin (irlantilainen soodaleipä). Kuulosti hyvältä ja ohje oli helppo ja nopea. Grahamjauhoja ei kotoa myöskään löytynyt, joten sen osion korvasin ruis-kaura-sämpyläjauhoilla. Suolaa lisäisin joukkoon enemmän kuin reseptissä oli mainittu. Lopputuloksena hirvittävän ruma, mutta herkullinen leipä. (Vertailun vuoksi kannattaa katsoa reseptissä oleva kuva.)

Pikkutyyppi ja sen kaveri

 
Enpä olisi arvannut, että lapseni ystävystyy kutun kanssa. Mutta niin on käynyt. Ovat aika veikeä kaksikko.

--

I never would have thought that my daughter would make friends with a she-goat. But here they are.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Uudet kengät

 
 
 
 
 
Satuttiin naapuriin juuri, kun Ipana oli saamassa uudet kengät. Siinä se seisoi tyynen rauhallisena, kun kavioon iskettiin nauloja.

Ihan kuin heppa olisi itsekin tiennyt, että kengittäjä on tulossa. Oli nimittäin pari tuntia aiemmin potkaissut yhden vanhoista kengistään pitkälle lumihankeen.

Tyttöjä huoletti tuleeko valmista ennen pimeää. Vähän väliä joku kävi kyselemässä, että vieläkö menee pitkään. Kun viimeinen kenkä oli paikallaan kaivettiin äkkiä liinat ja kypärä esiin. Edes satuloida ei ehditty, että päästiin vielä vetämään muutama kierros pulkkaa illan hämärtyessä.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Juhlat


Meillä oli viime viikonloppuna syntymäpäiväjuhlat. Mies täytti pyöreitä vuosia ja kutsuimme ystäviä juhlimaan sitä luoksemme. Ruoka oli pääasiassa sankarin jälkeen tietenkin. Kokeilimme Liisan punajuurihummusta, mikä oli mielettömän hyvää! Sipulifoccacciaakin piti testata, mutta aika loppui kesken ja päädyimme ihan perinteiseen reseptiin. Sisko teki marinoituja herkkusieniä, jotka kuuluvat nykyään juhlien perusmenuuseen.

Helin marinoidut herkkusienet

400-600 g pilkottuja herkkusieniä

Marinadi:
1,5 dl öljyä
0,5 dl balsamiviinietikkaa
1/4 dl hunajaa
0,5 dl ruohosipulia silputtuna
1 dl persiljaa tai basilikaa silputtuna
2 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl mustapippuria rouhittuna

Annetaan marinoitua muutama tunti suljetussa kipossa välillä hölskyttäen. 

Teetin juhlan sankarille yllätyskakun, jonka nähdessäni tipahdin itsekin. Tiedän kyllä, että tekijä on taitava, mutta että voi saada jotain tällaista aikaiseksi leivonnaisesta. Upea kakku ja tämän lisäksi huippuhyvää!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...