Shakshuka

Miten voi kulhollinen hummusta ja tomaattikastiketta uppopaistetun munan kanssa maistua näin hyvältä! Shakshukan resepti löytyy Design Sponge blogista. Suosittelen!

Tyynyt

Tyynyt silkkisametista ja pellavasta. Kaksi näistä lähti hyvälle ystävälle syntymäpäivälahjaksi ja päätyipä yksi joulupakettiinkin.

Matollinen tarinoita

Keltainen raita vasemmalla on Hamarin vanhaa verhoa, kellanruskea raita oikealla isäni vanhaa huivia. Sen oikealla puolella Mummin vanhaa harmaata Marimekon taskumekkoa ja sen vieressä Pikkutyypin kutomaa Jonin valkoista T-paitaa. Punaiset ja turkoosit raidat ovat Mummin kätköistä löytyneitä vanhoja poppanakuteita.

Muutama päivä sitten tuskailin kotona ääneen jotakin taloyhtiön yhteistä asiaa. Taisi liittyä siihen, että kellaria ei ole vieläkään siivottu eikä kukaan muu tunnu edes asiasta välittävän. Tai sitten isännöitsijä on tullut täysin immuuniksi pyynnöille ja valituksille. Joni totesi, että me kuvittelemme asuvamme yhteisössä, mutta tämä on vain tavallinen kerrostalo.

En ollut ajatellut asiaa tuolta kantilta, mutta Joni on oikeassa. Kuvittelen, että kaikkien mielestä on kiva tuntea naapurinsa ja pitää huolta yhteisistä asioista. Tervehtiä ja jutella pihalla niitä näitä vaikkei edes nimeä tiedä. Vaikka oikeasti aika moni täällä taitaa haluta vaan elellä omaa elämäänsä ihan rauhassa ilman, että joku tenttaa alaovella, että mitä kuuluu.

Itse olen tietenkin kauhean onnellinen muutamasta naapurista, jotka pelastavat päivän, kun avaimet ovat jääneet kotiin, tulevat ilman varoitusaikaa kantamaan kirjahyllyä sisään ja huutelevat kuulemiset parvekkeelle, kun nukutan Pikkuveljeä.

Mutta kunnia myös teille, jotka ette jaksa olla naapurisosiaalisia.

Ei meillä maallakaan aina niin yhteisöllistä ole, mutta onneksi siellä on aktiivinen kyläyhdistys ja muutamia kylähulluja, jotka järjestävät toimintaa naapuriensa iloksi. Tämän syksyn projekti oli tarinamatto.

Yksi kylän vanhemmista rouvista innostui projektista ja pienen tuumailun jälkeen löytyivät joutilaat kangaspuut vanhan koulun isosta luokkahuoneesta. Koulun nykyinen omistaja raivasi meille taloonsa tilaa ja niin pääsimme kutomaan.

Jokainen toi mukanaan vanhan vaatekappaleen tai muun kankaanpalan, johon liittyi joku muisto. Minä otin mukaan Jonin vanhan t-paidan ja Pikkutyypin pieneksi jääneen bodyn. Mummi toi minun isäni vanhan huivin, oman mekkonsa ja Hamarin vanhat verhot, jotka olivat niin hienot, että vastustin ankarasti niiden leikkaamista, mutta Mummin päätä ei käännetä. Onneksi sain sentään toisen pelastettua vaikka tilkkupeittoa varten.

Kaikenikäiset kyläläiset kävivät mattoa kutomassa. Pikkutyyppi taisi olla nuorin kutoja, vanhin oli naapurin Eila, 92v. Mattoa kertyi yhteensä viisi metriä ja se ripustetaan kylätalon seinään. Meidän raidat löytyy kolmen metrin kohdalta.

--

When I was a kid my Granmother was a bit weaver. She did it all the time. She had a whole room dedicated to it in her house. We still use rugs that she made.

This autumn we made a story rug with the people in the village. Everyone brought clothes or other pieces of fabric that had stories to them. We took Joni's old T-shirt and my Grandma brought my Dad's old scarf from the 60s, her old Marimekko dress and curtains that used to hang in the kitchen window at the farm.

We got to use the loom in the old school. One of the older ladies in the village taught us. Little I weaved Joni's old shirt and was the youngest to participate. The oldest was our neighbor Eila who is 92.

The rug is now finished, all five meters of it, and it will be hung on the wall at the village hall.

Banaanikakkua ruokarajoitteisille

Elämä on kasvun paikka. Ja olen mielestäni kasvanut oikein tosi paljon, kun olen selvinnyt jo yli kuukauden ilman maitotuotteita, kananmunaa ja suurinta osaa viljoja. En olen koskaan oikein ollut kovinkaan innokas ruokavalioiden noudattaja. No, kasvissyöjä kyllä, mutta siitäkin olen alkanut lipsua. Olen kuvitellut, että elämä ilman juustoa ja kermaa ei ehkä olisi mahdollista.

Nyt olen Pikkuveljen atopian takia jättänyt toistaiseksi pois kaikki maitotuotteet, kananmunan ja viljat riisiä ja kauraa lukuunottamatta. Alun epätoivon jälkeen olen alkanut ottaa tilanteen haasteena. Loppujen lopuksi jää vielä aika paljon ruoka-aineita, joita voi syödä. En enää haaveile juustostakaan päivittäin.

Nyt Pikkuveljen atopiatilanne on hieman rauhoittunut ja vaikuttaa siltä, että omat ihottumanikin ovat pysyneet poissa vaikka tähän aikaan vuodesta ne aina viimeistään puhkeavat. Olen ajatellut hiljalleen lisätä ruokia omalle lautaselleni, mutta en pidä kiirettä. Toivon kumminkin, että jouluna voin ihan rauhassa pistellä herkkuja menemään.

Olen leivonnassa aina vannonut voin ja munien nimeen, enkä juurikaan ole uskonut, että muilla aineksilla voi saada herkkuja aikaan. Viime talvena kehittelin kuitenkin pienen pakon edessä maidottoman ja gluteenittoman marjakakun, joka on ollut siitä lähtien suosikkileivonnaisiani ja jota on muunneltu lukemattomin tavoin. Nyt haasteena on vielä lisäksi munien poisjättäminen. Kokeilin psylliumia ensin vohveleihin, mutta ainakaan kokeilemani resepti ei osoittautunut kauhean toimivaksi. Vohvelit olivat kyllä hyviä, mutta ne juuttuivat rautaan kiinni, vaikka miten voitelimme. Jos jollain on hyvä maidoton, munaton ja gluteeniton vohveliresepti, olen valmis kokeilemaan!

Banaanikakku on yksi kestosuosikkini ja kun hedelmäkulhossa lojui tummiksi ehtineitä banaaneja, päätin antaa niille mahdollisuuden. Aikani googlailtuani päädyin soveltamaan useita löytämiäni reseptejä. Sanotaan, että leipoessa on tärkeä noudattaa ohjetta, mutta olen kyllä eri mieltä. Ainakin tällaisten helppojen perusreseptien kohdalla soveltaminen toimii useimmiten. Silti vähän jännitti.

Mutta, voila, lopputulos on oikein mainio! Hieman tavallista banaanikakkua kiinteämpää, mutta ihanan kosteaa, banaanista ja kookokseen vivahtavaa herkkua. Eikä liian makeaa. Ensi kerralla saatan heittää mukaan vähän inkivääriäkin kanelin seuraksi.

Ja koska englanniksi tämä kakku on leipää, sipaisin siivun päälle levitettä. Nami!

Gluteeniton, maidoton ja munaton banaanikakku

4 tosi kypsää banaania muussattuna
1/2 tl vaniljasokeria
2 rkl psylliumia
7 rkl kookos- tai rypsiöljyä (tai näiden sekoitusta)
reilu 1/2 dl sokeria
reilu 1/2 dl fariinisokeria
1 rkl hunajaa
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl kanelia
3,5 dl mantelimaitoa (tai muuta maitoa)
3 dl mantelijauhetta
3 dl riisijauhoja (tai muita jauhoja)
3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele tai leivinpaperoi pitkänmallinen leipävuoka. Sekoita muussattuun banaaniin vaniljasokeri, psyllium, sokerit, hunaja, leivinjauhe, suola, kaneli ja öljy. Lisää mantelimaito ja sekoita hyvin. Lisää mantelijauhe, riisijauhe ja kaurahiutaleet vähitellen koko ajan sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 1 tunti.

--

I never would have thought I'd have it in me to go gluten, dairy and egg free. But here I am. Little T has had bad atopic dermatitis and since I am still breastfeeding I've put myself on a diet. For the first weeks I had fantasies of cheese. Now I can go several days without thinking about it. Talk about personal growth!

Now Little T's better and gone is my own eczema as well. I've added some foods back to my diet but now that I've gotten used to not eating certain things I quite happily go without as well.

It's taken me some courage to get into baking without eggs and butter but my banana bread turned out so well that I have to share it with you. Even the wheat, butter and egg eaters in the family like it. It's a bit more dense than my usual banana bread but it's lovely and moist with lots of banana flavour and a nice hint of coconut. Give it go!

Gluten, dairy and egg free banana bread

4 very ripe bananas mashed
1/2 tsp vanilla sugar / vanilla extract
2 tbs psyllium
7 tbs coconut or rape seed oil (or a combination of the two)
1/2 dl sugar
1/2 dl brown sugar
1 tbs honey
2 tsp baking powder
1/2 tsp salt
1/2 tsp cinnamon
3,5 dl almond milk (or another dairy free milk)
3 dl almond meal
3 dl rice flour
3 dl gluten free oats

Heat the oven to 175 degrees. Grease or line a bread tin. Mix the mashed bananas and all ingredients well and pour into the bread tin. Bake for about an hour. Yum!

Liikaa lautasella

Olen niitä ihmisiä, joiden pitää olla koko ajan työn touhussa. En ollenkaan osaa olla jouten. Vain Hesarin lukemisen ajaksi maltan istahtaa paikoilleni. No, joskus tietokoneelle myös.

Silti välillä tulee sellainen olo, että on vähän liikaa meneillään.

Kaupunkikoti on edelleen vaiheessa. Olen edennyt kaappien siivoukseen, mutta tekemistä riittää. Vaatteet ovat saaneet osansa remonttipölystä, joten kaikki pitää pestä. Suurin osa on jo käynyt pesukoneessa, mutta vielä niitä riittää. Kaapeista on paljastunut unohtuneitakin vaatekappaleita ja jonkin verran kovalla kädellä olen koittanut käydä vaatteita läpi, koska nykyään pitäisi saada neljän hengen vaatteet mahtumaan jonnekin. Nyt kaikki vaatteet on makuuhuoneen lattialla muovilaatikoissa odottamassa, että kaapit on pesty.

Kaupunkikodista on kannettu tavaraa säilytykseen Hamariin, mikä on tietenkin johtanut siihen, että sielläkin riittää järjesteltävää. Ja olisi siellä vähän pihahommiakin vielä ennen lumien tuloa.

Ja sitten on vielä ne tomaatit. Niitä piisaa. Vieläkin melkein kaksi lastenammeellista. Joka viikonloppu poristelen Hamarissa pakkaseen ison padallisen tomaattikastiketta kypsistä tomaateista, mutta puolikypsiä ja vihreitä on vielä yllin kyllin. Ja nyt vielä itse olen Pikkuveljen ihottuman takia jättänyt tomaatin (ja aika monta muutakin ruoka-ainetta) pois ruokavaliostani, en voi edes herkutella paistetuilla vihreillä tomaateilla.

Välillä ymmärrän, että voisin vähän rajoittaa omaa touhuamistani. Mutta en osaa.

--

So many tomatoes, so little time...

I keep putting too much on my plate. But it's a part of who I am.

Tavaroita (melkein) paikoillaan

Äiti kävi taas viime viikolla ja viipyi pari päivää meillä siivousapuna. Saatiin viimein keittiön astiahylly ja -kaapit siivottua. Kaikki astiat tiskattiin ja hylly pestiin. Saman homman olin tehnyt edellisellä viikolla laatikoille. Nyt ei enää tarvitse pestä astioita ennen käyttöön ottoa. Ihanaa.

Ja mainoita oli myös se, että astioita sujahteli sujuvasti äidin kassiin lainaan, niin saatiin myös vähän lisää tilaa. Toivon hartaasti, että en innostu sitä uusilla hankinnoilla täyttämään. Olen kyllä onnistunut viime aikoina kiertämään kirpparit aika kaukaa, onneksi.

Kirjahyllykin alkaa hiljalleen järjestyä. Hieman kehittelyä vielä tarvitaan, pikkuveli nimittäin on osoittautunut innokkaaksi hyllyjen tyhjentäjäksi. Useita laatikollisia kirjoja on pakattu Hamariin vietäviksi, vaikka ei kyllä vielä ihan tiedä minne ne siellä mahdutetaan. Seuraava siivous ja karsinta pitää tehdä siinä osoitteessa.

Alimmassa kuvassa komeilee Pikkutyypin keväällä savipajalla tekemä omakuva.

Syysblues

Syksy puskee väkisin päälle enkä ole siihen ollenkaan valmis. Puutarha ei ole lähelläkään syyskuntoa ja Hamarissa on muutenkin syyshommat ihan levällään. Se iso kuoppa, jonka loppukesällä kaivoin on edelleen tyhjä, vaikka siihen piti istuttaa sitä ja tätä. Korituolitkin lojuvat vielä parvekkeen alla. Nyt pitäisi olla puhtia ja tarttua toimeen.

Mutta olen tänä syksynä saanut joka ikisen taudin, joka on edes minun suuntaani vilkaissut. Yksi streptokokki ja kolme tavallista flunssaa on jo tähän syksyyn mahtunut ja ollaan vasta lokakuussa. Nyt on koko perhe puolikunnossa. Pikkutyypin käämit palaa, kun ei pääse pihalle eikä leikkikouluun ja pikkuveli rohisee ja ottaa turhautuneen isosiskon iskuja vastaan minkä kerkiää. Minä kähisen raivoissani siihen päälle.

Kaupunkikodin pihamaa on remonteista ankea. Nurmikot on myllätty, leikkipaikka kaivettu auki, takapihan ihana ilta-auringossa kylpenyt kallionnyppylä räjäytetty pois. Monta viikkoa sitten ikkunoita suojaamasta poistetut pahvit lojuvat vieläkin maassa. Kuraa ja roskia on joka puolella. Pitäisi jaksaa lähteä huomenna taloyhtiön kokoukseen räyhäämään, että kyllä meidän täytyy pitää puoliamme piittaamattoman urakoitsijan kanssa.

Viime viikolla ehdin sentään päiväksi Hamariin ja sain tomaatit pois kasvihuoneesta. Niitä oli jo pari pakkasyötä pidetty lämmittimen avulla hengissä, mutta oli jo aikakin saada poloiset turvaan. Yhdestä satsista keittelin pakastimeen tomaattikastiketta ja kaksi isoa korillista toivottavasti kypsyvät kylpyhuoneessa. Pelakuut siirsin kellariin talvehtimaan.

Opinkohan joskus vielä uskomaan, että meidän leveysasteilla ei kannattaisi antaa tomaattien tehdä kuin kolme terttua. Niin on naapurin puutarhuri opettanut, mutta en ole siitä koskaan opikseni ottanut. Vaikka oikeassahan hän tietenkin on. Mukamas tulisi niin vähän tomaatteja. Vaikka laskin kyllä, että jos kasvihuoneeseen mahtuu kevyesti 14 tainta, niin kyllä kolmekin terttua per taimi on ihan mojova määrä tomaatteja.

Syysunelmaa

Tunnelmapala viikonlopun mökkiretkeltä ja suon ylitykseltä. Kameraan ei saa tallennetta puutarhan tämän hetkistä värien hehkua.

Syksy tuli ja melkein jo menikin. Puutarhaa on pistetty talvikuntoon ja vielä on pientä puuhaa jäljellä, kuten Dahlian kaivaminen maasta. Dahlia kasvoi kesän vihreänä vaatimattomana pensaana. Puskalle puhelin välillä ja sanoin että parempi näyttää kyntensä jos meinaa, että syksyllä hänet kaivan maasta. 

Vähän ennen viileitä kelejä, pensas päätti kukkia. Sanottakoon näin että pensas ansaitsee arvoisensa talvisäilytyksen niin hieno hän oli. Ensi keväänä istutan hänet vähän parempaan paikkaan, josko kukkisi aiemmin.

Syksy tuntuu aina olevan aika kiireistä tai ehkä ennemminkin tekemisen täytteistä aikaa. Oma talo ei sitä tekemisen tuskaa vähennä millään tavalla, mutta omaa taloa en enää vaihtaisi pois. Puutarha on saanut paljon kehuja ja moni sanoo, että voisi tulla vaikka vain hetkeksi istumaan ja rauhoittumaan pihallemme. Allekirjoitan tunnelman täysin.

Sisälläkin alkaa tapahtua. Takkahuonehan sai aiemmin jo maalia pintaa, mutta nyt on makuuhuonekin viittä vaille valmis. Ehkä jopa vähän pelottavaakin oli huomio, että makuuhuoneen alkuperäinen seinäväri on prikulleen sama kuin nyt maalaamamme. 

Jahka koti ja puutarha on hoidettu siihen malliin että voin hetken hengähtää niin lupaan petrata blogin päivittämisessä. Ja jottei elämä jämähtäisi paikoilleen, aloitin opinnot työn ohessa. Siitä ehkä  myöhemmin. Tällä välin päivittelen kuvia instagramissa. Käykää vilkaisemassa.

Rakukurssilla, osa 2

Osa pöllöparvestani lasitettuina odottamassa uuniin pääsyä.

Pöllöpari odottamassa uunissa.

Savustuspöntön kansi on avattu. Pöllöt odottavat kylmää kylpyä.

Koko parvi koossa.

Odotin vähän enemmän kuparinsävyjä lasitteisiin, mutta rakulasitteilla on ihan oma tahtonsa. Yhdestä valkoiseksi tarkoitetusta pöllöstä tulikin turkoosi, kun sudin siihen vahingossa väärää lasitetta.

Ja yhden pöllön massu jäi valkoiseksi. Ehkä se sattui laskeutumaan mahalleen savustuspönttöön purujen päälle niin, että vatsan alle jääneet purut suojasivat sitä savustumiselta. Tiedä häntä. Mutta korviin se sai kunnon noet.

Pöllöjä on tarkoitus ripustaa seinille Hamarissa ja kaupunkikodissakin.

Rakukurssilla, osa 1

Pitkästä pitkästä aikaa osallistuin rakukeramiikkakurssille. Ja vaikka kuinka monta kertaa olen osallistunut rakupolttoon, on se joka kerta yhtä jännää.

Palavat ja savuavat oljet ja purut, vaatteisiin tarttuva savun haju, tulikuumien töiden sihahdukset niiden upotessa veteen jäähtymään. Jotenkin siinä on niin paljon konkreettisempi tekemisen fiilis, kuin siinä, että työt vain lykätään uuniin ja otetaan valmiina ulos.

Joka ikinen kerta on kutkuttavaa avata savustuspöntön kansi ja kaivaa työt esiin pihtien kanssa. Koskaan ei tiedä varmasti, mitä sieltä ulos tulee.

Näissä kuvissa on kurssikavereiden töitä. Huomenna esittelen omani.

Kohti kotia

Viikonloppuna "muutettiin" takaisin kaupunkiin. Olohuoneessa odotti suunnilleen sama näky kuin viime visiitillä. Pikkutyyppi totesi olohuoneeseen astuessaan, että kylläpä on sikasotku.

Onneksi Pikkutyyppi pääsi Mammalle pariksi päiväksi ja Pikkuveli mahtui makuuhuoneeseen vetelemään hirsiä. Ja mikä parasta, saimme minun äitini apuun.

Kaksi päivää sitkeää puunausta, järjestelyä, lajittelua, pyörittelyä ja roudausta. Nyt on olohuoneen lattia näkyvissä ja koko perheelle ainakin väliaikainen nukkumapaikka.

Eteisen uusi vaaleanpunainen toimii ja eilen saatiin parvekkeen ovikin auki parvekerempan jäljiltä. Ja Pikkutyyppi aloitti tänään leikkikoulun. Hiljalleen päästään taas kiinni kaupunkiarkeen.

Eteinen, eiku...

Joskus tulee huteja. Kaupunkikodin eteisen uusi vaaleanpunaisen sävy oli ihan liian sininen. Joni urheasti lupautui maalaamaan seinät uusiksi, vaikka tilassa on viisi oviaukkoa paljon muutakin rajattavaa.

En ole vielä itse nähnyt uusinta väriä livenä. Pidellään peukkuja, että sävy on nyt kohdallaan. En taida hennota enää pyytää uutta maalikerrosta...

--

Oops, went for the wrong pink in the hallway.

A great big thanks to Joni for not whinging (very much) about having to repaint.

Pihan puuhamaa

Ehkä meihin on iskenyt joku syyshullutus. Hiki hatussa mennään. Ja hymy korvissa.

Piti kaivaa ylös osa yhdestä vanhasta perennapenkistä, kun se oli ränsistynyt ja huonosti perustettu ja rikkaruohojen valtaama. Kaivelin siitä ylös narsissin sipuleja ja muutaman perennan ja samalla tuumailin, että kauheasti olisi kaikkea uuteen paikkaan siirrettävää kasvia pitkin pihaa, eikä ne tähän mahdu.

Mutta eipä hätää. Lääniä riittää ja lapiolla saa kätevästi lisää tilaa. Kuoppa kasvaa päivä päivältä. Olen päättänyt, että ainakin yhden kottikärryllisen kaivan joka päivä niin pitkään, kun maalla ollaan.

Tämä vasta on terapiaa!

--

A shovel, a wheelbarrow and some heavy clay.

Just the kind of therapy a mom needs.

Kulta, mitäs jos...

Voi kuinka suloisesti meillä on taas lähtenyt homma lapasesta. Vaikka aika loppuu joka päivä kesken, pitää koko ajan ideoida uusia projekteja vanhojen päälle.

Ensin oli se julkisivuremppa ja se pöly, joka tunki sisään kämppään ja pakotti meidät evakkoon. Sitten tuli se kevätsiivous, jolla se pöly pestiin pois. Sen jälkeen huomattiin, että kun kerran on kämppää tyhjennetty, niin pistetään vähän pintoja kuntoon samalla.

Ja sitten sain päähäni, että kirjahylly on jotenkin liian raskaan näköinen siinä olohuoneen seinällä. Ja kun sekin kerran oli jo purettu pois maalauksen tieltä, niin mitäs jos senkin laittaisi uusiksi.

Ja tässä sitä ollaan. Joni juoksee kilpaa syksyn kanssa ja kiittelemme viime päivien keleistä, joina liimat kuivuvat ulkolämpötiloissa. Hilkulla mennään ja lämpömittaria tihrustetaan pitkin päivää.

Uusi kirjahylly on siis työn alla. Minä käyn välillä vähän sen aihioita hipelöimässä pihalla. Kerrankin on ihanaa jalavaa, joka on tulossa meille eikä jollekin muulle.

--

Things have gotten a bit carried away. Once again.

It started out as a big spring clean. Then it became a small renovation (floors, walls, ceilings...). We had to take down the book shelf for the paint job. And once it was down, I suggested we'd get rid of it altogether and make a new one. I was only half serious. But here we are. 

Niin, onhan meillä se kaupunkikotikin...

Ehkä vielä muistatte sen julkisivurempan ja pölyn, joka tuli meille sisälle? Sitä on siivottu oikein urakalla. Kevätsiivouksesta on tullut puolivuotinen projekti. Huoneet ovat saaneet uutta maalia ja lattia lisää öljyä. Olohuoneen lamppukin kävi maalla pesussa ja on nyt säteilevämpi kuin vuosiin.

Vähän ennen loppusuoraa tuli vielä mahtava ylläri, kun kämpästä löytyi luteita, mutta niistäkin on nyt päästy. Lohdutukseksi kaikille mahdollisesti luteita kotiinsa saaville, että ei se ihan niin kamalaa ole, kuin nopealla googlauksella voisi kuvitella. Patjammekin pelastui, kun saunotimme sitä (ja kokoelmaa tekstiilejä ja sängyn alla säilössä olleita tavaroita) kymmenen tuntia. Tiedoksi kaikille jääkiekkopelin omistajille, että peli ei testiemme perusteella kestä kovaa saunomista, ainakaan tuntikaupalla.

Ei tämä ihan kivuttomasti ole mennyt, mutta hengissä ollaan. Kyllä tuntui hassulta, kun kävin viime viikolla siivoamassa kämppää. Olin ollut poissa aika tarkkaan puoli vuotta. Tavarat näyttivät tutuilta, mutta jotenkin oudoilta. Pikkuveli oli vasta pariviikkoinen, kun pakkasimme kamamme ja lähdimme. Nyt se konttasi ihmeissään ympäriinsä.

Loppusuoralla siis viiletetään, mutta kuten kuvasta näkyy, hieman on vielä tehtävää, että tästä kehkeytyy lapsiperheen asuttava kaupunkikeidas.

--

First dust and then bed bugs have kept us away from our home in the city. Now they are all gone and we're almost done with the clean up and renovations.

The past six months have not been a picnic but we're still alive and talking to each other. That has to be a good sign.

Väriä seinään

Ollaan syksyn kynnyksellä ja on aika astua kotiin sisään. Vaikka ulkona pihatyöt vielä jatkuvat niin sisälläkin jo kädet syyhyää. Saimme maalattua eteisen (väri: valkea kuulas) elokuun sateisena viikonloppuna. Eteisessä on vähän mummolafiilis, koska seinä on lasikuitutapettia ja väri korostaa pinnan kuviota entisestään. Jostain kun vielä löydän kivoja vaatenaulakoita niin eteinen on valmis.

Olisko värissä vähän samaa kuin Laurankin tulevassa olohuoneessa?

Takkahuoneen harmaa seinä peittyi vaaleansinisen alle. Väri tuntuu hyvältä luonnon valossa, mutta illalla se on kylmä. Ajatuksena on vaihtaa huoneen valaisin ja polttimo astetta lämpimämmäksi niin luulisi pelastavan tilanteen. Muussa tapauksessa huone on maalattava uudelleen...löysin huoneeseen myös uuden sohvan tori.fiistä. Vanha 60-luvun sohva on vuodesohva ja on ihan kohtuullisessa kunnossa. Vaatii vain uuden verhoilun, joka on kuvassa paikoillaan, mutta ei vielä kiinnitettynä. Lattialla odottavat matonkuteet virkkaajaansa - sadepäiviä odotellessa.

ps. ideoita miten saisi pidettyä kissat poissa raapimasta uutta sohvaa?

Kurkistus olohuoneeseen

Olen pitänyt vähän lomaa täältä blogimaailmasta. En nytkään ehdi pitkälti raportoimaan. Toinen lapsi nukkuu ja toinenkin pitäisi pistää unikuntoon.

Meillä on vietetty perheen yhteistä aikaa. Minä ja lapset ollaan syöty vohveleita maalla ja Joni on maalannut olkkaria Turussa. Tietokoneen ruudulta ollaan livenä todistettu, miten välillä valkoisena käyneet seinät ovat saaneet uuden värin.

Tältä siellä näyttää nyt. Hui.

--

Living room transformation on the way...

Omenapuun alla

Kesän tunnelmia löytyy täältä.

Kesän työleiri

Olemme leikkimielisesti kutsuneet lomaamme työleiriksi. Pari viikkoa on puuhasteltu niin paljon, että hyvä että olemme ehtineet syödä välillä. Mutta tekeminen on ollut supermukavaa. Mieli lepää kun saa olla ulkona ja nähdä kättensä jäljet.

Ensimmäinen urakka olivat uudet istutuslaatikot. Nurmikolla oli istutuspläntti, mutta halusimme laatikot sen sijaan. Laatikot tervattiin (naapurien iloksi). Istutin kesäkurpitsaa, kurkkua, retiisiä, salaatteja ja sipulia yms. ehkä vähän myöhään, mutta katsotaan miten ehtivät kasvaa ennen syksyä.

Pihalla on klassinen huvimaja - mutteri, joka oli vaaleansininen valkoisine ikkunanpielineen. Huvimaja vaati uutta maalikerrosta ylleen ja valitsimme uudet värit. Haalean vaaleanvihreä ja rosa yhdistelmä löytyi Saksan matkalta Moselin laaksosta. Toimii luonnossa hyvin ja vaikkei tässä kuvassa ehkä näy niin huvimajan edessä olevassa pensaassa toistuvat samat värit, vähän voimakkaampana.

Talon seinustalla kasvoi runsas mahonia kasvusto, mutta kuntotarkastajan ohjeesta olen siirtänyt kyseistä pensasta muualle pihaan ja putsannut seinustaa kasveista. Pyrkimyksenä saada japanilaisen puutarhan tunnelmaa. Seinusta valmistuu hiljalleen.

Runsauden sarvi

Piha kevättalvella. Taustalla piharakennus.

 Puutarha kesällä. Pallolamput oli pakko ripustaa omenapuun oksille.

Kasvihuoneessa kypsyvät tomaatit, kurkut ja munakoiso ja vähän muuta.

 Uudet istutuslaatikot valmistumassa. Taustalla tuuhea viiniköynös.

Long time no heard. Tämän kevään ja kesän mantra. Tekemistä piisaa niin paljon etten ole ehtinyt ikuistamaan uusia kuvioita. Tässä pieni fiilistelypala uudelta pihalta.

Kävimme uudessa kodissa ensimmäisen kerran kevättalvella kun maassa oli vielä lunta. Eipä ollut mitään käsitystä siitä mitä puutarha pitää sisällään ja mitä sillä on näytettävänään. 

Olen häkeltynyt istutusten määrästä ja siitä suunnitelmallisuudesta miten joku on joskus tätä puutarhaa hoitanut. Naapurit kertovat, että aiemmin naapurukset kilpailivat siitä kummalla on hienompi piha ja puutarha. Ei voi muuta kuin ihastella ja fiilistellä tätä kauneutta ja runsautta.