Pullaa!

Jokohan nämä brititkin ymmärtäisivät pullan ihanuuden. Suosikkikokkini Hugh Fearnley-Whittingstall ainakin on. Viikonlopun Guardianin ruokasivuilla pääosassa oli supisuomalainen pullapitko. Hugh tosin kuvittelee, että pullaa syödään vain jouluisin. Hyvältä näyttää kuitenkin ja luulen, että ryhdyn leipomispuuhiin pikapuoliin. Ensi hätään tyydyin nuuhkimaan ruokakaapin kätköistä esiin kaivamaani kardemummaa...

Kevään merkkejä

Sanoivat muut mitä tahansa, minä en kyllästy tähän talveen!

Aamulla heräsin, kun aurinko kurkisti sisään ikkunasta. Monta kuukautta on mennyt niin, että Hamarin makuuhuoneeseen eivät ole auringonsäteet ulottuneet. Mutta nyt ne tulevat taas suoraan sisään ja leikkivät seinillä, kunnes pihakoivujen lehdet varjostavat meidät aamuauringolta.

Viikonlopun aamut olivat satumaisia. Kun heti herättyään pisti toppahousut jalkaan, ehti hetken ihmetellä kuuraa puiden oksilla. Aurinko lämmittää jo niin, että sillä aikaa, kun aamuteen ehtii juoda, ovat puiden oksien timantit jo sulaneet pois.

Tänään ratsastimme vitivalkoisessa metsässä. Uutterat suomenhevoset kahlasivat polviin asti ulottuvassa lumihangessa ja kuljettivat meitä läpi satumaisemien.

Metsätiellä laukattiin niin, että lumi pöllysi ja kaviot kumisivat. Tu-du-dum tu-du-dum tu-du-dum. Enää ei vauhti pelottanut niin kuin viimeksi. Pidin Soman harjasta kiinni ja hymyilin niin leveästi, että korvissa asti tuntui.


Ralf alkaa olla jo oma innokas itsensä. Se jaksoi kiivetä yläkertaan nukkumaan ja huolehti aamulla herätyksestä. Siltä taitaa kyllä olla kuulo mennyt. Ennenkin sen kuulo oli kovin valikoiva, mutta nyt tuntuu siltä, että enää ei ole kyse pelkästä omapäisyydestä. Mutta kävelyllä se paineli edellä tuttuun tapaan ja nuuski tarkkaan kaikki jäniksenjäljet.

Kävelyretken jälkeen istuskelimme Hamarin eteläseinustalla. Minä ja Ralf. Katselimme, kun tiaiset pyrähtelivät lintulaudalla. Aurinko lämmitti poskia. Taisimme olla onnellisia molemmat.

Kodinhengettären paluu

Välillä ruoanlaitto on erityisen mukavaa. Varsinkin kun on mukavia illallisvieraita tiedossa. Intouduin selailemaan keittokirjoja ja testaamaan uusia reseptejä. Kivaa!

Epäilin linssisalaatin olevan liian kesäinen vaihtoehto viileään iltaan, mutta salaatti oli yllävän ruokaisa varsinkin kun linssit, kana ja kesäkurpitsat olivat vielä lämpimiä. Muokkasin alkuperäistä ohjetta jonkin verran ja kanan rintapalat marinoituivat parisen tuntia garam masala, valkosipuli, chili, sitruuna ja oliiviöljy seoksessa ja kypsyivät parilan sijaan uunissa. Minttukastikkeen sijaan käytin joguttikastikkeessa tuoretta minttua ja maustoin jogurtin sopivaksi chilillä, sokerilla, suolalla ja pippurilla. Tätä pitää ehdottomasti tehdä pian uudestaan! Voin tuskin odottaa, että ilmat lämpenevät ja pääsen ulos grillaamaan kesäkurpitsaviipaleet ja kanan. Ensi kerralla saatan ehkä kuitenkin korvata kanan halloumilla tai fetalla.

Jogurtti-sitruunapannacotat valmistuivat jo edellisenä iltana Donna Hayn Instant Entertaining kirjan ohjeella. Minulla ei juurikaan ole kokemusta jälkiruokien valmistamisesta ja tämä taisi olla peräti ensimmäinen kerta kun käytin liivatetta! Ohje oli todella yksinkertainen ja nopea - suosittelen!

Sitruuna-jogurttipannacotat

2.5 dl kermaa
1.25 dl maitoa
1.25 dl tomusokeria
1/2 sitruunan mehu ja kuori hienonnettuna
2dl joguttia
2 tl liivatejauhetta
2 rkl vettä

Mustikoita, vadelmia ja minttua tarjoiluun

Sekoita vesi ja liivate ja kiehauta samalla maito ja kerma kattilassa. Poista kattila liedeltä ja siivilöi sekaan sokeri. Sekoita hyvin. Lisää liivate, sitruunan kuori ja mehu ja sekoita. Vatkaa sekaan jogurtti. Kaada kuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Onneksi tein pannacottia tupla-annoksen ja saan herkutella vielä tänäänkin!

Arkiruokaa

Ainakin Nigel Slaterin mukaan. Minusta tämä oli hyvinkin kokeellista. En jotenkaan ole osannut käyttää kanelia ruuanlaitossa ja olen usein jättänyt sen pois vaikka ohjeessa se olisikin mainittu. Nytkin teki mieli, mutta lisäsin sittenkin viime hetkellä - en ehkä ihan niin runsasta hyppysellistä kuin ohjeessa tarkoitettiin, mutta lisäsinpä kuitenkin. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Lisäsin täytteeseen myös saksanpähkinöitä - nam!

Lempiruokaa!

Olin yksin kotona työpäivän jälkeen. Jääkaapissa oli eilistä perunamuusia. Se kaipasi seuraa.

Pyörittelin silakat ruisjauhossa, johon sekoitin suolaa ja valkopippuria. Paistoin pannullisen runsaassa voissa.

Parasta mitä tiedän!

Tapettia ja toipilas

Lauantai-iltana Klasun huone sai vihdoin tapetin. Koko ilta siinä meni ja tapetin monet tapahtumat tulivat isälle ja Jonille tutuiksi - milloin piti kohdistaa keinujaa, milloin aasia, milloin kantotuolia kantavia hevosia.

Olimme mitoittaneet tapetin määrän niin tiukille, että yhtään ei ollut varaa lipsahduksiin. Tapetoinnin alkumetreillä kävi ilmi, että huone on vino ja toinen tapetoitava seinä merkittävästi korkeampi kuin se, jonka mittojen perusteella tapetin määrä oli päätetty. Viimeiset metrit menivät askarteluksi. Klasu liisteröi lattianrajassa hevosille jalkoja. Onneksi huoneeseen on valittu leveät jalka- ja kattolistat.

Viikonloppua varjosti yhden perheenjäsenen huono vointi. Ei maistu edes peuranliha kädestä syötettynä. Kovalla vaivalla ja yhteistyöllä saimme jauhelihaan käärityt antibiootit Ralfille annettua. Silti se lähti Kurren kanssa kävelylle ja nuuski tarkkaan kaikki jäljet ja jäniksenpapanat. Koko päivän roikkunut häntä meni tuttuun kippuraan ja viuhtoi puolelta toiselle. Kävelyretken jälkeen se nukkui sikeämmin kuin koskaan.

Kaikki ajallaan

Keittiön seinän kelloista neljä näyttää oikeaa aikaa kahdesti päivässä. Yksi kerran vuodessa.

Kellot ovat tarttuneet mukaan sieltä sun täältä. Yksi löytyi Budapestista kirpputorilta, toinen Malesiasta, kolmas lopetetun pankin seinältä. Kaksi on kertonut kellonaikaa tehtaan työntekijöille.

Pitkään aikaan uusia kelloja ei ole tarttunut mukaan. Eikä uusia matkojakaan juuri ole tehty. Paitsi kyläilyreissuja Lontooseen.

Sen siitä saa, kun tykästyy olemaan kotona. Ei malta mennä mihinkään, kun kotona on niin kivaa. Eikä ainakaan lomalla voi mihinkään lähteä, kun kaikkein kivointa kotona on silloin, kun on aikaa tehdä mitä haluaa. Ja kun on kaksi kotia, niin aina löytyy kaikkea kivaa puuhaa.

Kun sitten vielä ryhtyy puutarhuriksi, ei varsinkaan voi enää lähteä mihinkään. Ei varsinkaan touko-lokakuun aikana, kun pitää kylvää ja istuttaa ja perata ja vahdata silmä kovana kaikkea, mitä kukkapenkeissä tapahtuu.

Sillä jos pioni tai joku muu ihanuus kukkii sillä aikaa, kun on poissa, sen ihmeen todistamista joutuu vuoden odottamaan. Ei sellaista matkaa olekaan, että olisi sen arvoista.