Leirielämää

Pitkä viikonloppu meren rannalla.

Siskon vuosia sitten tekemät sukat pitivät varpaat ihanan lämpiminä.

Rauhallisia hetkiä hyvän kirjan ääressä, pitkiä kävelyretkiä, päiväunia, virkkausta, hyvää ruokaa, tulen seuraamista nuotion ääressä - jo traditioksi muodostunut elokuinen viikonloppu Eweleazen tilalla oli jälleen ihana.

Vielä kun kaikkialla villinä kasvavat karhunvatukat olisivat olleet kypsiä! Voisinkohan mitenkään palata Dorsetiin jo ensi viikonloppuna...

Nyt pitäisi taas totutella kaupunkielämään.

Voi yök!

Jos jostain en tykkää, niin kaikenlaisista sihijuomista.

Mutta kun tämä flunssa vaan ei vieläkään irtoa, niin pitää joustaa näistä vähistäkin periaatteista. Lääkäri kehotti juomaan reippaita annoksia C-vitamiiniporeita.

Joten tässä sitä ollaan.

Tämä on vielä oranssiakin.

Terveisiä pihalta!

Neljän sisällä vietetyn päivän jälkeen uskaltauduin ulos.

Pihalle kuuluu hyvää!

Syysasteri on parhaimmillaan. Ihanat punahatut, malva ja ukonhattukin jatkavat vielä kukintaa. Muutama unikko sinnittelee uusin nupuin, vaikka unikkopenkki onkin aika ränsistyneen näköinen. Viime syksynä istuttamani liila kärhö aloittaa uudelleen kukintaa. Kultapiiskut odottavat vielä hetken ennen kuin Mummin tekemä vanha kukkapenkki aloittaa jokasyksyisen kirkkaankeltaisen finaalinsa.


Kesäkukatkin kukoistavat. Pelakuun pistokkaat näyttäisivät voivan hyvin. Jostain on ilmestynyt ihanaa verenpunaisena kukkivaa krassia. Keräsin siitä siemeniä. Hajuherneen tuoksu on huumaava. Sitä pitää ensi vuonna laittaa paljon enemmän.

Muutama tomaatti oli kypsynyt. Ne meni heti parempiin suihin. Myöhään keväällä maahan laitetut nahistuneet maa-artisokat taitavat nekin ehtiä kukkimaan.

Perkasin varovasti kukkapenkkiä. Kukkineiden unikoiden ja kuokkineiden nokkosten alta paljastui valtava määrä viime kesänä kukkineen sormustinkukan siemenistä kasvaneita taimia. Ihanaa - ensi kesäksi on taas odotettavissa sormustinkukkia!


Keräsin sulle lipstikkaa, Liisa!

Ja nyt palaan peiton alle...

Loppukesä - kesän loppu?

Tultiin eilen maalle. Syksyn ensimmäinen punainen haavanlehti oli lyöty tikalla ladonoveen. Se on kaunis.

Mutta nytkö ne jo tulee? Nytkö se jo loppuu?

Elokuun viimeinen viikonloppu saa mielen haikeaksi. Eikä asiaa ainakaan auta se, että tulee flunssa. Olen ihan kauhean malttamaton toipilas. Tekisi mieli touhuta kaikenlaista. Mutta kun ei voi tehdä oikein mitään, niin pitää miettiä kaikenlaista.

Ratkaisin, Liisa, mielessäni jo lipstikkapulmasikin! Kerään ison kasan lipstikanlehtiä ja kuivaan ne. Saat sitten seuraavan kerran käydessäsi viedä mukanasi. Voin tietty laittaa postissakin tulemaan (tiedät, kuinka hyvä olen postittamaan asioita...). Mitäköhän tullissa tykätään postilähetyksistä, jotka on täynnä aromaattisia kuivattuja lehtiä?


Onneksi toipilaana voi katsella puutarhaa ikkunasta viltin alta teekuppi kourassa, samalla kuin lusikoi naapureiden keräämää ihanaa hunajaa suoraan purkista. Voi olla, että pitää käydä hakemassa toinenkin 4,5 kilon satsi vielä ennen talvea, kun tämä ensimmäinen on jo hyvää vauhtia hupenemassa.

Ja pian alkaa kiihkeä syysistutuskausi! Sepäs vasta herkkua onkin! Sitä kestää pitkälti lokakuuhun ja siihen kuuluu suosikkipuuhiani saven lapioimista ja hevosenkakan kärräämistä.


Eilen kotisohvalla mietiskellessäni keksin, että laajennan sitä viime syksynä uusiksi laittamaani kukkapenkkiä. Olen aivan innoissani! Pian alkaa taimikaupoissa kiihkeä ale ja himohan siellä tulee. Maanantaina Kirsin puutarhassa näkemääni perhosia houkuttelevaa purppurapunalatvaa ja paria erilaista tädykettä pitäisi ainakin saada. Niin ja pitää siirtää liikaa kasvanutta kurjenpolvea ja huonoon paikkaan joutunut pioni. Nyt niillekin löytyi paikkansa! Kunhan ensin olen siis kaivanut ja kärrännyt.

Ja siihen penkkiin, missä nyt on ollut punajuurta ja unikkoa, haluan ehdottomasti laittaa syyshortensian ja koittaa kasvattaa sen puumaiseksi. Nyt jo vähän jännittää maltanko leikata sitä riittävästi.

Kylläpä sitä voi sohvallakin tulla mieleen kaikenlaista mukavaa! Vaikka kesä mukamas onkin lopuillaan.

Tervetuloa ihana alkusyksy!

Sulaa hulluutta?

Virkkausprojektini kaipasi luonnonvalkoista. Olin ihan varma, että sitä löytyy jostain jemmasta.

Kävin läpi lankapinoa olohuoneen lattialla. Ei yhtään valkoista vyyhteä.
Entä käsityökorissa? Ei ainuttakaan.
Käsityötarpeita pursuavassa arkussa varmaan olisi? Ei löydy.
Makuuhuoneen kaapista voisi löytyä? Ei sielläkään.

Siis ei ainuttakaan vyyhtiä luonnonvalkoista 7 veljestä. Kaikkea muuta mahdollista kyllä.


Pelkästään 7 veljestä löytyi 45 vyyhtiä ja Isoveljeä viisi. Kaikkia ihania värejä! Punaista, montaa sorttia sinistä, erilaisia liiloja, kaikenlaisia vihreitä, keltaista - 18 erilaista väriä, jos ihan tarkkoja ollaan. Jopa oranssia, vaikka en edes tykkää oranssista! No, sitäkin on hyvä olla, jos vaikka mieli joskus muuttuu!

Se on sellainen 7 kiloa lankaa. 14 kilometriä. Hamarista kauppaan ja jonkun matkaa takaisinkin.

Mutta ei ainuttakaan luonnonvalkoista vyyhteä.

Lankakauppaan on siis pakko päästä!

Siskon mysli

Söin jo ekan purkillisen! Ihanaa jogurtin kanssa (ja Lauran taivaallisen raparperihillon)! Ohje on hyvin yksinkertainen

auringonkukansiemeniä

mantelilastuja

kurpitsansiemeniä

hasselpähkinärouhetta

Levitä uuninpellille sopivassa suhteessa (ja omien makumieltymysten mukaan) ja paahda 180 asteessa kunnes mantelilastut saavat vähän väriä ja auringonkukansiemenet ovat pullistuneet mukavasti.

Parantavia asioita

Illalla sain parantavaa keittoa. Heti tuli parempi olo.

Keitto syntyi näin:

tujaus oliiviöljyä
2 sipulia pilkottuna
1 pieni valkosipuli pilkottuna
1/2 pieni chili pilkottuna
4 pientä porkkanaa pilkottuna
800 g tomaattimurskaa
kämmenellinen lipstikanlehtiä pilkottuna
pari ripausta suolaa
1 1/2 tl sokeria
ripaus mustapippuria
vuohenjuustoa

Sipuli, valkosipuli ja chili kuullotettiin kattilassa oliiviöljyssä. Porkkanat ja tomaattimurska lisättiin. Annettin hautua. Lipstikka, suola, sokeri ja mustapippuri lisättiin. Annettiin vielä hautua hetki. Lopuksi keitto soseutettiin sauvavatkaimella. Vuohenjuustoviipaleet kaitettiin kulhoissa keiton pinnalle. Juuston olisi voinut myös sekoittaa valmiiseen keittoon.


Jälkiruokateen kanssa syötiin eilistä luumu-omenakakkua.

Leppoisa hetki

Olen kotona kipeänä. Se ei ole leppoisaa.

Mutta Raffeli saa aina mielen valoisaksi!
Vaikka näin etänä.

Sadonkorjuuta

Kukkapenkki panee nyt parastaan!

Punajuuret pullistelevat ja porkkanat pilkottavat mullasta. Lipstikka ja minttu rehottavat. Näitä tekis mieli syödä ihan koko ajan!

Itsekasvatetusta tulee aina niin kauhean hyvä mieli!

Hellepäivien varjopuolia

Huvimajan kynttiläkruunulle kuuluu vähän huonoa.

Täydellinen sunnuntai

Toisina päivinä energiaa tuntuu riittävän vaikka mihin. Kiiruhdin aamulla ensimmäksi poimimaan hedelmiä Hewlettin itsepoimintilalle ja kaupan kautta kotiin päästyäni alkoikin hurja leivonta ja hillojen keitto!

Omena-luumukakut syntyivät useamman reseptin yhdistelmänä ja rikkinäinen keittiövaaka saattoi omalta osaltaan muokata reseptejä myös... Lohkojen lisäksi laitoin taikinan sekaan myös pienempiä luumun- ja omenanpalasia mehevöittämään kakun sisusta.

225 gr vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 - 1 tl kanelia
1/2 tl soodaa
1 dl kaurahiutaleita
125 gr voita
100 gr sokeria
2 munaa
1/2 dl maitoa
1-2 omenaa
2-3 luumua

Sekoita leivinjauhe ja sooda jauhojen joukkoon ja nypi sekaan voi. Lisää sokeri, munat, maito ja kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Lisää paloiteltuja hedelmiä ja sekoita. Lusikoi noin puolet seoksesta voideltuun/leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Lisää päälle hedelmälohkoja ja toista lopulla taikinalla ja lohkoilla. Ripottele lopuksi päälle kaurahiutaleita. Paista 180 asteessa noin 45min.

Hillojen keitto vaikuttikin leipomista huomattavasti monimutkaisemmalta operaatiolta. Jo pelkästään omenoiden kuoriminen ja siemenkotien poistaminen vei aikaa - omenapora onkin jo lisätty ostoslistalle! Tein omenahillon aika pitkälle omaan makuaistiini luottaen. Käytin noin 3 kg omenoita ja aloitin lohkojen keittämisen parissa desissä vettä. Sokeria lisäsin noin 3 desiä ja sen lisäksi vielä puolikkaan sitruunan mehun. Hillon kiehuttua puolisentuntia lisäsin joukkoon teelusikallisen tuoretta raastettua inkivääriä. Kaikenkaikkiaan hillo taisi kiehua noin tunnin verran.

Luumuhillo vaikutti jopa omenahilloa konstikkaammalta (johtuu kyllä pelkästään siitä että aikaisempi hillonkeittokokemukseni on aika minimaalinen). Vertailin eri ohjeita ja nyrkkisääntönä näytti olevan, että sokeria ja luumuja tulee sunnilleen sama määrä - kuulosti aika hurjalta! Pahoin pelkään, että hillostani tuli aika makeaa, vaikka vähensinkin ohjeiden sokerimäärää tuntuvasti! Luumujen ja sokerin lisäksi hilloon tuli myös yhden sitruunan mehu. Hilloa keitettiin ensin miedolla lämmöllä noin 6-8 minuuttia ja sitten kiehutettiin oikein reippaasti kymmenisen minuuttia (tai kunnes hillo alkoi hyytymään jääkaappikylmällä lautasella). Hilloni taisi jäädä hieman liiankin juoksevaksi, mutta olen silti oikein tyytyväinen ensi yritelmääni!

Testasin jo hilloja omena-luumukakun kanssa ja kylläpä maistuikin hyvältä. Nyt vielä peukut pystyyn, että säilöminenkin sujui hyvin ja voin nauttia hilloista vielä talvellakin!

Kiireettömiä hetkiä

Vietin kaikki viikonlopun teehetket itsekseni huvimajassa. Oli ihan hiljaista. Aurinko paistoi mukavasti ja viltin ja villasukkien avustuksella majassa kelpasi istuskella myös aamutuimaan. Taisinpa lauantai-iltapäivänä torkahtaakin tuoliini.

Muki on niitä edellistalvena dreijaamiani. Tähän yksilöön on tullut ihan täydellinen korva. Mietin teetä juodessani, että miten olen sen mahtanut tehdä.

Mummi toi pullapohjaan leipomaansa mustikkatorttua tullessaan lauantaiaamuna mustikoita poimimaan. Kykittiin kolme tuntia metsässä eikä millään meinattu malttaa lähteä pois, vaikka Mummi oli jo pitkään valitellut jäykkiä jalkojaan. Kuulemma tiedän itsekin sitten kahdeksankymppisenä miltä tuntuu kyykistellä tuntikausia. En viitsinyt kertoa, että oikeasti mullakin alkoi jo selkää kivistää...

PS: Puutarha oli säilynyt hallalta!

Lankakaupoilla

Ehdin lauantaina käymään pitkästä aikaa Islingtonissa ihanassa Loop lankakaupassa! Tavoitteenani oli hankkia pipoprojektiin sopivan kokoisia puikkoja (miten ihmeessä vielä monen vuoden käsityöharrastuksenkin jälkeen vanhat puikot ja koukut ovat aina väärän kokoisia!) ja vähän tutkailla lankavalikoimaakin. En kyllä taaskaan rohkaistunut ostamaan ihanaa liukuvärjättyä perulaista alpakkaa, mutta huivilankaa kyllä löysin. Niin ja niitä puikkoja. Oikein onnistunut lankakauppareissu siis!

Rapujuhlat huvimajassa

Rapujuhlien puitteet olivat tänä vuonna entistä ehommat, kun olin saanut lomalla huvimajan paneloitua ja maalattua.

Vanhan kiikkerän pöydän korvasi uusi pöytä, johon kuusi rapujuhlijaa mahtui aivan mainiosti. Pöydän jalan on Mummin veli kuulemma tuonut joskus vuosikymmeniä sitten Helsingistä. Se on ollut jossakin kahvilassa aiemmin. Isä oli tehnyt sille joskus kannen, mutta se oli jäänyt viimeistelyä vaille ja koko komeus oli ollut vuosia ladossa ison tavarakasan alla. Nyt kaivoimme sen esiin hioimme ja pyöristimme kannen.

Pöytä maalattiin talon maalauksesta jääneellä keltaisella maalilla, että se kestäisi ulkokelejä. Maalille oli kuitenkin n. 25 vuoden säilytyksen aikana tainnut sattua jotain, kun se ei kuivu ollenkaan. Pinta on reilun viikon jälkeen yhä nihkeä, mutta kukkaliinan alla pieni kosteus ei haitannut. Pitää seuraavaksi kantaa pöytä takaisin latoon ja raaputtaa pinta pois ja koittaa vähän tuoreemmalla maalilla.

Liinan muuten ostin viime vuonna Turun iltatorilta. Myyjä kertoi, että kangas on tuotu Ruotsista asti ja entisessä elämässään se oli ollut muistaakseni keittiön pöytäliina ja sillä oli ollut kaverina samasta kankaasta tehdyt verhot, jotka jäivät vielä alkuperäiselle omistajalle.

Rapuliemi tehtiin tällä reseptillä:

1 kg rapuja
2 l vettä
1/2 dl karkeaa merisuolaa
2 palaa sokeria
runsaasti tilliä.

Keitä liemiaineksia n. 5 minuuttia. Anna rapujen maustua liemessä vähintään 8 tuntia.

Rapujen seurana oli kanttarellipiirasta (kuvassa taustalla - olimme niin nälkäisiä, että piirakasta taisi jäädä kuva ottamatta), joka oli aivan taivaallista. Kiersimme perjantaina vanhat kanttarellipaikat, jotka eivät taaskaan tuottaneet pettymystä ja sieniä riitti sekä piiraaseen että frittataan, jonka Liisa teki Annille, joka on tällä kertaa sellaisella dietillä, johon ei sisälly sokeria eikä viljatuotteita.

Kanttarellipiiras tehtiin suunnilleen näin:

pohja:
n. 100 g voita
n. 2 rkl lämmintä vettä
n. 1 tl suolaa
sämpyläjauhoja (ehkä n. 5 dl)

Voi, vesi ja suola laitetaan suoraan piirakkavatiin, jauhot lisätään vähän kerrallaan ja taikina nipistellään käsin. Kun taikinan koostumus on sopiva, se painellaan vuokaan. Pohjaa esipaistettiin n. 7 minuuttia.

täyte:
n. 1 l paistettuja kanttarelleja
n. 1 sipuli silputtuna ja paistettuna voinokareen ja kanttarellien kanssa
ripaus suolaa ja valkopippuria

munamaito:
3 munaa
2 dl kahvikermaa
1 dl luomukevytmaitoa

Pinnalle laitettiin vielä desin verran Emmental-raastetta. Piiras oli 200C:ssä noin puoli tuntia.

Nappikaupoilla

Iltatorilla odotti tänään tällainen nappiaarre!

Ei aavistustakaan mitä näistä tulee tai mihin ne laitan, mutta olivat niin kauniita, että en malttanut jättää ostamattakaan. Nyt ne pitää laittaa johonkin kauniiseen rasiaan, jossa niitä voi ihailla ihan sellaisenaan.

Pelkotiloja

Viime yönä on ollut Halla. Pelkään kovasti kasvattieni puolesta.

Miten ovat tomaattini pärjänneet?
Vieläkö pelakuun pistokkaissa pihisee henki?
Ovatko pavut paleltuneet?

Perjantai-iltana se selviää.

Pidellään peukkuja!

Omia tomaatteja!

Tomaattipenkissä on sekä puutarhalta ostettuja taimia että itse siemenestä kasvatettuja kirsikkatomaatteja. Oman kylän puurtarhalta tuli kahden taimen sijasta mukaan seitsemän tomaatintainta ja niille löytyi koti kukkapenkeistä ja ämpäreistä.

Kirsikkatomaatit kasvoivat aluksi Turussa olohuoneen ikkunalla ja muuttivat toukokuussa vartavasten nikkaroimiimme kasvatuslaatikoihin. En ole raaskinut ollenkaan riittävästi kurittaa taimia harventamalla niitä ja nyt pieniä tomaatinalkuja on vaikka kuinka paljon. Toivottavasti ainakin osa niistä ehtii kypsyä.

Puutarhalla kasvaneiden kirsikkatomaattien hedelmiä olen napostellut jo monta viikkoa ja muutama isokin tomaatti on ehtinyt jo kypsyä. Kuten tämä jättiläinen:

Torkkupeittoprojekteja

Aloitin rohkeasti lomalla virkkaamaan kolmatta torkkupeittoani. Ohjeen mukaan tästä viimeisestä pitäisi kyllä olla tulossa päiväpeite, mutta koska teen peittoa tutusta ja turvallisesta seiska veljeksestä enkä ohjeen mukaisesta Rowanin Polarista, niin peitosta on tulossa vähän pienempi. Toisaalta ohje vaikuttaa mukavan yksinkertaiselta eli kokoa on helppo lisätä. En tietenkään ottanut lomalle mukaani kirjaa, josta mallin otin (Erika Knightin Koukussa virkkaukseen) ja sainkin lomalta palatessani purkaa työstä aika paljon, kun se puolipylväs ei ollutkaan ihan sellainen kuin kuvittelin sen olevan... Aika noloa sortua niinkin aloittelijamaiseen virheeseen! Mutta toisaalta ei se purkaminen kovinkaan traumaattista ollut - perfektionisti minussa haluaa kuitenkin työn näyttävän hyvältä ja se oikea puolipylväs näyttää kuitenkin aika paljon paremmalta kuin oma versioni.

Nopeasta projektista ei tälläkään kertaa taida olla kyse (yleensä peittoihin on mennyt puolesta vuodesta vuoteen, sillä välissä pitää tietenkin ehtiä tekemään pienempiäkin projekteja). Pakko tunnustaa jo tässä vaiheessa, että viime syksynä aloittamani peitto ei sekään ole vielä ihan valmis! Reunuksesta puuttuu vielä ainakin puolet ja sitten onkin edessä lankojen päättely - hui! Vinkkinä sanoisin, että peiton ulkonäkö ei varmaankaan olisi kovasti kärsinyt, vaikka olisinkin tehnyt aina kaksi kerrosta samalla värillä - päätettävien lankojen määrä sen sijaan olisi ollut huomattavasti pienempi... Malli on hyvin yksinkertainen valtavan kokoinen isoäidin neliö - näin vastaavan näköisen peiton mainoksessa viime kesänä ja valitsin työhön itselleni poikkeuksellisen iloisen värisiä lankoja. Lankoina olen käyttänyt seiska veljestä ja sekalaista kokoelmaa Rowanin lankoja. Pitää siis toivoa, että saan peiton viimeisteltyä ja käyttöön ennen kuin uusi projekti tempaa mukaansa ihan täysin!

Ensimmäinen torkkupeittoni sai minut viimeistään todella innostumaan virkkauksesta. En muistaakseni ollut juurikaan virkannut ennen (lukuunottamatta ala-asteella tehtyä epätoivoista patalappu yritelmää ja erittäin yksinkertaisia huiveja) ja ekan palasen tekemisessä kestikin aika pitkään. Malli on Jan Eatonin Start Crochet kirjasta ja pidän mallistä yhä paljon - valillä mietin, että pitäisi tehdä toinen samanlainen vähän iloisemmista väreistä! Tässä peitossa käytin jälleen seiska veljestä (hinta-laatusuhde kun on niin hyvä!) ja värikkäämmät langat ovat Rowanilta. Taisi mukaan päästä kirpparilöytöjäkin!

Mustikkametsässä

Onko mitään parempaa tekemistä työpäivän jälkeen?

Mustikkapiiras syntyi näin:

Pohja

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna, jauhot ja jauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Levitä taikina uunivuokaan.

Täyte

n. 1/2 l mustikoita
2 dl kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Kaada mustikat taikinan pinnalle. Sekoita kermaviili, sokeri, muna ja vaniljasokeri. Kaada seos marjojen päälle.

Paistetaan 200 asteessa n. 35 minuuttia.

Myös punaisista viinimarjoista tulee tosi hyvä piiras tällä ohjeella!

Uusia alkuja

Kävin tänään pelakuiden kimppuun katkoterävetsen kanssa. Muutama viime vuodelta säästynyt kasvi oli venahtanut sen verran, että päätin kokeilla saisinko pidettyä muutaman kesäpistokkaan hengissä.




Nyt pidellään peukkuja, että nämä juurtuvat!

Romukaupoilla

Kävimme lauantaina pitkästä aikaa Park Royalin reclamation yardilla ja kuten arvata saattaa, romukaupasta löytyi jälleen kotiintuotavaa! Anita osti oikein hienon nojatuolin ja minulle löytyi jälleen uusi peili!!! Anitaa jo illalla harmitti, että nojatuolin pari jäi kauppaan - minä sen sijaan pähkäilen vieläkin mihin uusimman hankitani sijoittaisin!

Taksvärkkipäivä

Kylätalolla oli tänään taksvärkkipäivä. Pääsimme tutustumaan entisajan työtapoihin tappurista kenttäsirkeliin ja kattotiilentekoon. Kaikki kylän vanhemmat isännät olivat pukeutuneet riihipaitoihinsa ja esittelivät taitojaan. Suurimman vaikutuksen teki luokkakaverini isä Kauko, joka 85-vuotiaana teki hommia kuin parikymppinen. Kunpa itsekin vielä jaksaisi silloinkin olla yhtä täynnä puhtia kuin nytkin!

Naapurin ihana Sämpy äesti ja kynti peltoa. Ja siinä välillä antautui rapsuteltavaksi. Ehkä mullakin on joskus oma Sämpy ja Sämpyllä kylvökone.

Kylän mehiläisfarmilla oli myös avoimet ovet. Mehiläisten elämä on yllättävän kiehtovaa. Surraavan mehiläisparven keskella tutustuimme lasiseinäiseen mehiläispesään, jossa kaverit olivat täydessä työn touhussa. Farmareiden n. 4 vuotias poika tökki vieressä pesän reunalle valunutta sokeripientä juomaan tulleita mehiläisiä täysin pelottomasti isänsä kielloista huolimatta. Meitä vähän hirvitti. Ei tainnyt olla ensimmäinen kerta tosin, sillä piston saatuaan poika siirtyi hiljaa sivuun nuolemaan etusormeaan ja nielemään tappionsa.

Tuliaisina oli kilokaupalla omalta kylältä kerättyä hunajaa ja mytty mehiläisvahaa.

Puutarhan kaunottaret

Kukkapenkissä on taas sellaisia kaunokaisia, että on pakko esitellä niitä muutamalla kuvalla!

Upouusi valkoinen kaunopunahattu kukkii ihanasti!

Jättilaukan siemeniä tulee valtavasti. Ehkä muutaman vuoden päästä meillä on oikea jättilaukkameri!

Unikoiden kukinta alkaa valitettavasti olla lopuillaan ja huomaan, että tarvitsisin ehdottomasti muutamia uusia perennoja, jotka kukkivat loppukesästä. Olen päättänyt laajentaa kesänä kasvimaan virkaa toimittanutta kukkapenkkiä hiukan ja siihen pitäisi vähitellen alkaa suunnitella istutuksia.

Haluaisin keskelle penkkiä jonkun vähän isomman pensaan tai pienen puun. Tällä hetkellä olen päättänyt, että penkkiin tulee syyshortensia, mutta tässähän ehtii mieli muuttua vielä moneen otteeseen ennen kuin perennat on penkissä. Lopullinen päätös taitaa aina tulla vasta kun pääsee taimiostoksille…

Lounastunnin hankintoja

Ei hullumpi saalis! Charitykaupat ovat ihania!

Peili löysi jo paikkansa makuuhuoneen takanreunalta, mutta maljakon sijoituspaikan kanssa on vielä ongelmia. Jotenkin tuntuu, että mulla alkaa olemaan maljakoita jo vähän liikaakin...

Huvimaja uudistui vihdoin!

Huvimaja on seissyt Hamarin puutarhassa monta vuotta puolivalmiina. Sen viimeistelyä on hankittu jo pitkään ja tänä kesänä ehdimme vihdoin tarttua projektiin. Tavoitteena oli saada maja valmiiksi ja vihkiä se uudelleen käyttöön rapujuhlissa.

Aloitin katon maalauksella. Löysin kellarista vanhaa öljymaalia ja vetelin sitä kattoon pariin kertaan kesäkuun lopun helteillä pää maalihöyryissä. Katon maalaaminen on yllättävän rasittavaa puuhaa. Varsinkin tuollaisen kuusikulmaisen, jossa on kaikenlaisia tukirakenteita joka suuntaan.

Näköjään mulla ainakin oli tomera maalaustyyli...

Katon maalauksen jälkeen piti lattiasta saada vanha, osittain kastunut lakkapinta pois. Konttasin yhden illan ympäri huvimajaa hiomakoneen kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa opin arvostamaan kunnollisia työhousuja, joissa on polvisuojat! Suosittelen!

Nauhahiomakoneen kanssa saa muuten olla tarkkana - se tykkäisi kauheasti syödä oman johtonsa. Mutta sitäkin oppi aika äkkiä varomaan sen jälkeen kun se kertaalleen imaisi johdon mukaansa ja säikäytti perinpohjaisesti.

Paneloimisen jätin suosiolla isän ja Jonin heiniksi, koska kokonaista seinää oli niin vähän, että meilkein jokainen panelinpätkä piti katkaista erikseen omalle paikalleen sopivaksi. Viime kesänä paneloin kyllä keittiön seinää, mutta sirkelin kanssa touhuaminen ei ole vielä ihan mun heiniäni.

Kuvittelin, että tila pienenee tosi paljon, kun seinien väliin jää muutamia senttejä, mutta viimeistellyn näköiset seinät itseasiassa saavat huvimajan tuntumaan isommalta.

Seiniin valitsin peittävän puunsuojan, joka oli onneksi vesiliukoinen. Sen maalaaminen oli huomattavasti mukavampaa ja helpompaa kuin kattomaalin tahkoaminen. Eikä öljynkäry sekoittanut päätäkään.

Lattian maalaus pääsi samantien suosikikseni remonttihommissa! Maalasin lattian Betoluxilla ja käytin huvimajan lattiassa samaa vaaleanpunaisen savyä, jonka olin valinnut makuuhuoneeseen (jonka remppa on edelleen vaiheessa…). Lattiamaalia sai levittää isolla pitkävartisella sudilla ja se levisi ja tasoittui ihanasti. Ja kun tulossa oli vielä jalkalistatkin, niin ei tarvinnut ihan kauhean paljon varoa seiniäkään.

Ikkunalistat puuttuvat vielä ja ovet pitää uusia, mutta nyt huvimajassa on jo näin viihtyisää: