Chideock

Hiljainen maalaiskylä. Olkikattoisia taloja ja marttojen myyjiäiset. Ihanan rauhallista ainakin hetken aikaa. Myöhemmin päivällä koira söi myyjiäisistä hankitut herkut. Onneksi Espanjasta saapui laatikkokaupalla kuohuviiniä.

Tämän oven takana

Olin täällä joskus töissä. Nyt oven takana on amerikkalaisen ketjun varasto. Siellä säilytetään kai rauhaa, rakkautta ja jäätelöä.

Olin nuori silloin. Iltaisin sulkemisajan jälkeen järjestelin tiskejä kellarin ikivanhojen paksujen kaariholvien sisällä. Ulko-ovi oli lukittu sisäpuolelta ja avain syvällä pomon taskussa. Hän oli tukevasti keski-ikäinen mies, jonka vaimo oli juuri jättänyt.

Kadun äänet eivät kuuluneet syvällä maan uumenissa olevaan pienenpieneen keittiöön. Eikä minun ääneni olisi kuulunut kenellekään.

Yhtenä iltana pomoni halusi halata ja kertoi toivovansa, että voisi matkustaa kanssani tapaamaan äitiäni.

En jäänyt ottamaan selvää miksi. Pitkään en uskaltanut edes kulkea tuota katua.

Tehdäkö vai eikö tehdä?

Keittiön hylly kaipaisi kevätsiivousta. Tai vähintäänkin pölyjen pyyhkimistä. Itseasiassa meidän koko koti pitäisi tomuttaa.

Pitäisi ajatella, että saisi siivota. Olisi suorastaan kunnia. Ja saisinkin, jos voisin. Ja olisikin, kun aika piisaisi. Tai siis jos olisi aikaa, jota ei haluaisi käyttää johonkin muuhun.

Valintoja, valintoja. Siitähän tässäkin on kysymys. Niinkuin ihan kaikessa muussakin.

Joskus toivoisin, että joku muu tulisi valitsemaan puolestani. Kun kaikessa on niin paljon hyviä puolia, että runsaudenpulassani pyöriskelen valinnanvaikeuden suloisessa tuskassa harva se päivä.

Suuria ovat murheeni. Tomua lähinnä. Pikkusen nokea ikkunoissa.

Ei mitään, mitä kevätaurinko ei hetkessä pyyhi pois.

Hidastettuna

Kevät on edennyt yllättävän verkkaisesti. Olin kovin huolissani, kun en päässyt Hamariin kahteen viikkoon. Kuvittelin, että sillä aikaa kaikki kasvaa valtavasti ja kevään ihmeet menevät minulta sivu suun.

Mutta yöpakkaset ovat pitäneet maan viileänä, enkä ollut jäänyt mistään paitsi. Tulppaanit olivat kurottautuneet vain vähän korkeammalle ja ensimmäiset raparperit vasta kurkistelivat lehtikerroksen alta. Puiden ja pensaiden silmut olivat vielä kiinni.

Krookukset sentään panivat jo parastaan!

Parasta tällä viikolla

Laura:

Avasimme lauantaina pihasaunakauden. Ensimmäiset ulkolöylyt ovat koko kevään kohokohta. Pelkkä puukiukaan tuoksu on niin tunnelmallinen, että jos sitä voisi pullottaa, säilyttää taskussa ja nuuhkia tarpeen tullen, olisin varmaan aina ällöttävän onnellinen.

Ilta hämärsi jo, kun kylmästä kipristelevin varpain kipitimme saunalle. Heitimme löylyä kynttilänvalossa. Kuu valaisi ulkona ja vilvoitellessa sammal tuntui pehmeältä ja jäätävältä yhtä aikaa.

Seinien panelit ovat tummuneet kolmen sukupolven saunomisesta. Ja kuuma vesi kuulostaa ihan erilaiselta, kuin kylmä vesi, kun niitä kauhoo pesuvatiin.

Terveisiä Tukholmasta osa 3

Kahvittelimme kaikissa kaupunginosissa.

Kahviloiden välillä Tanja opetti kävelemään hitaasti. Se on kovin vaikeaa! Olen tottunut kipittelemään paikasta toiseen. Tehokkain askelein kopkopkopkop.

Kolmantena päivänä aloin pysyä verkkaisessa tahdissa. Se oli kumman rentouttavaa. Ehti nähdä matkalla monenlaista.

Voisikohan tuon ottaa tavaksi? Että lähtisi ajoissa liikkeelle. Että voisi mennä kaikessa rauhassa. Ettei aina maksimoisi ajankäyttöä.

Eipä taida minulta onnistua. Levottomat jalat ja rauhaton pää. Toivoton tapaus.

Lisää löytöjä

Yksi tettailuretkien parhaita puolia on pikkukaupunkien kirpparit.

Olen jo pitkän sinnitellyt vastaan pyrex-astia kokoelman aloittamista, vaikka Dottie Angelin kuvissa niitä aina ihastelenkin. Mutta ruusukulho osui eteeni heikkona hetkenä.

Ja teekupeille en yksinkertaisesti osaa sanoa ei. Sinikuvioiset kupit ovat valtavan kokoisia - täydellisiä teekuppeja! Simonille tietenkin kerroin jälleen valavani niihin kynttilöitä ja antavani ne lahjaksi...

Terveisiä Tukholmasta osa 2

Viikonloppuna piti tavata toinenkin vanha ystävä. Ja punatukkainen lapsi, jonka olen nähnyt vain kuvassa. Piti näyttää vanhaa opiskelukaupunkiamme ystävän puolisolle. Syödä yhdessä hyvin ja muistella menneitä. Ja puhua tulevasta.

Mutta sitten tuli se tuhkapilvi, joka sekoitti kaikkien muidenkin suunnitelmat. Ja me olimmekin kaksin. Niinkin oli hyvä. Pitkästä aikaa.

Maanantaina olin kyllästynyt loisteputkivaloon, hälinään ja graniittiin. Tarvitsin vihreää. Puista pintaa. Jotain pienempää.

Djurgårdsstanissa kissa katsoi minua suoraan silmiin. Istuin penkillä kevätauringossa ja mietin, että jos olisin puu, olisin sittenkin varmaan mänty.

Kotimatkalla laiva oli täynnä monta päivää matkanneita. Terminaalissa oli hauskaa, kun samassa junassa monta tuntia matkanneet kohtasivat uudelleen. Mäyräkoira oli lähtenyt perjantaina Floridasta. Tiistaina se pääsi kotiin.

Virkattu matto

Tätä mattoprojektia tuli harkittua aika pitkään. En oikein osannut päättää tekisinkö maton villalangasta vai matonkuteesta vai tekisinkö ollenkaan. Lopulta päädyin matonkuteeseen ja hyvä niin, sillä olen aika tyytyväinen lopputulokseen! Ja kun vihdoin sain hankittua matonkuteen niin itse maton teossa ei kestänyt kovinkaan kauaa. Vaikka luonnollisesti tietenkin päädyin purkamaan tekeleen pariinkin kertaan!

Tajusin jo aika varhaisessa vaiheessa, että ostamani vyyhti ei mitenkään riitä Erika Knightin Koukussa Virkkaukseen kirjan ihanan kylpyhuoneen maton tekemiseen. Matosta oli kaiken lisäksi tulossa aivan valtavan kokoinen ja jos olisin jatkanut ohjeen mukaan se ei olisi ikinä mahtunut kylpyhuoneeseeni! Eli ei kun purkamaan.

Uusi malli pohjautuu muuta vuosi sitten tekemäni torkkupeiton malliin. Tässä kuviossa pyörylän keskuksessa ei ole niin paljon 'ilmaa', vaan terälehtikuviota lähdetään tekemään heti ja näin matosta tulee huomattavasti pienempi. Matto oli jo melkein loppumetreillä kun tajusin, että alkuperäisen mallin silmukkamäärä ei riitä ulkolaidalla, vaan matto käpristeli rumasti. Eli ei kun purkamaan taas. Tällä kertaa kuitenkin vain puoliväliin asti. Lisäsin ketjusilmukoita terälehtikuvioiden väliin ja käpristelyongelma ratkesi sillä. Lopuksi lisäsin mukailtuun malliin nirkkoreunan Erika Knightin matosta.

Matto ei valitettavasti vain jotenkaan sovi kylpyhuoneeseeni. Tuossa se nyt on makuuhuoneen takan edessä. Tykkään, mutta en tiedä mitä sillä tekisin.

Terveisiä Tukholmasta

Nukahdin kymppiuutisten jälkeen ja heräsin korvatulpat korvissa. Katkonaisesti nukutun yön aikana olin tullut Tukholmaan.


Matka oli tuttu. Ruotsinkirjastakin. Mutta ohitin Slussenin junan kyydissä enkä nähnyt Globenissa Stingiä vaan kävelin sen ohi. Pyykkituvan ovella odotti vanhin ystäväni. Mutta ei vuosiltaan.


Östermalmilla kaikki on kiiltävää. Kaupassa oli niin paljon peilejä, että olin eksyä. Oli pidettävä varansa, että ei kävellyt päin itseään.


Tohveleita saa kaikissa sateenkaaren väreissä. Nuo jalassa on aamujen pakko olla hilpeitä. Piippu suussa nojatuolissa aamutakki päällä lehteä lukiessa.




Kurkistelimme kauppoihin, joista voi ostaa kaikenlaista hienoa, minkä joku muu on löytänyt valmiiksi. Ei harmittanut, että ei päässyt hiplaamaan. Aarteet on tarkoitettu itse löydettäviksi.

Vanha suosikki

Tein pari päivää sitten pitkästä aikaa cesar-salaattia ja kylläpäs se olikin hyvää. Ja salaatti maistui vielä ehkä jopa paremmalta seuraavana päivänä lounaseväänä. Ohjeen mukailin Donna Hayn Modern Classics Book 1 kirjan ohjeesta.

salaatti:

roomansalaattia
2 kypsää kanan rintapalaa
parmesanlastuja
leipää krutonkeihin

mustapippuria

kastike:

1 keltuainen

1 pieni valkosipulin kynsi

2 tl dijon sinappia

2 rkl sitruunamehua

3 sardellifilettä

1 dl parmesan raastetta

1 dl öljyä

mustapippuria

Teen kastikkeen yleensä ensimmäiseksi, jotta mauilla on aikaa tasaantua. Survo kaikki ainekset lukuunottamatta öljyä sauvasekoittimella.Valuta lopuksi öljy hitaasti seokseen koko ajan sekoittaen (käytän yleensä sauvasekoitinta tähänkin).

Paahda leipäviipaleet uusissa ja pilko krutonki palasiksi. Kasaa pilkotut salaatinlehdet, krutongit ja kana lautaselle lisää sekaan kastiketta. Ripottele päälle parmesanlastuja, mustapippuria ja vielä vähän lisää kastiketta.

Opin muuten siskolta pari viikkoa sitten, että parmesaania on helpointa höylätä ohuiksi lastuiksi juustohöylällä. Käsittämätöntä, että en ollut tullut ajatelleeksi asiaa ennen!

Parasta tällä viikolla

Liisa:

Teltassa herääminen auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Nyt on jo melkein kesä!

Vuoden ensimmäinen telttailuretki onnistui yli odotusten. Huolestuttavaa kyllä olen jo ehkä vähän kyllästynyt grillaukseen...

Laura:

Kiireettömyys. Vanha ystävä. Pieni loma tutussa kaupungissa.

Olemme kävelleet hitaasti pitkin katuja, piipahtaneet puodeissa, kolunneet kirppareita. Ja välillä istuneet kotoisissa kahviloissa.

Aamulla täällä laulavat mustarastaat.

Silottelua

Olin kerran viikon verran vierailemassa entisen poikaystäväni veljen ja siskon sekä heidän puolisoidensa luona. Nuo neljä olivat nuorina ammattilaisina (kolme lääkäriä ja juristi) Lontoossa keräämässä sulkia hattuihinsa. Muistan vieläkin elävästi, kuinka juristivaimo vietti viikon aikana kaksi iltaa miehensä kauluspaitoja silittäen. Varmaan siinä välissä silisi omatkin asut.

Seurasin urakkaa uteliaana vierestä (todennäköisesti aika ryppyisissä opiskelijan vaatteissani). Piinkova nuori juristi siinä siloitteli puolisonsa paitoja, samalla puoliso vieressä nojatuolissaan seurusteli kanssamme viinilasi kädessään.

Toki silittäjällä oli oma punaviininsä käden ulottuvilla ja paljon sanottavaa myös.

Tämä muistui mieleeni, kun käsityöprojektia varten kaivoin esille silityslautaa, jonka edelliseen kaapista ulostuloon taitaa olla aika reippaasti aikaa. Päätellen siitä, että en muista koska. Sekä siitä, että sen eteen oli kasaantunut siivouskaapissa sekalainen määrä tavaraa, minkä vuoksi jouduin tekemään raivaustyötä laudan ulos saamiseksi. Seuraavaksi meni tovi silitysraudan toimintaa mieleen palauttaessani.

Tunnustan, että en juuri silittele. Paljastan, että kaapissani on vaatteita, joita ei tule käytettyä, kun en ole niitä pesun jäljiltä ehtinyt silittää. Myönnän, että moni paita päätyy ryppyisenä päälle. Logiikkani mukaan ne kumminkin rypistyvät takin alla.

Tämä ei johdu siitä, että olisin laiska. Gallupia en ole tehnyt, mutta epäilen, että mikäli lähipiirissäni tehtäisiin kysely, yksikään ei liittäisi minuun tuota ominaisuutta. Joku saattaisi sanoa mukavuudenhaluiseksi. Yliaktiivinen ja superenerginen pääsisivät kärkisijoille.

Mutta mistä sitten johtuu, että jo muutama vuosi sitten hankittu silitysrauta taitaa nyt olla ulkona kaapista kolmatta kertaa?

Kun tekee päivät pitkät hommia, jotka eivät näy missään, pitää kotona päästä tekemään jotain näkyvä. Kuten tiskaamaan, järjestelemään, virkkaamaan. Ehkä pystyisin luettelemaan muutaman ihanamman näyn, kuin kuivumaan ripustetut puhtaat vaatteet, mutta se olisi siellä kärkisijoilla kumminkin.

Silittäminen on näkymätöntä. Ja vaatii paikallaan seisomista ja kärsivällisyyttä. Imuroinnin lailla se myös vaatii täpötäyteen siivouskaappiin sukeltamista instrumentin esiin saamiseksi. Siksi olenkin delegoinut imuroinnin eteenpäin.

Haluaisikohan joku tulla meille silittämään sillä aikaa kun olen pienellä reissulla?

Ruskealle kaveriksi?

Virkattu torkkupeitto vaikutti surulliselta kirpputorilla. Pitihän se sieltä pelastaa. Mutta en minäkään kauheasti tuosta ruosteenruskeasta väristä pidä. Siedän kyllä, mutta jotain piristystä peittoon on keksittävä. Ajattelin virkata reunuksen, mutta ruosteenruskea tuntuu olevan aika haastava pari värille kuin värille. Nyt tarvitaan siis asiantuntevaa värisilmä apua - mitä väriä suosittelisitte?

Loppukirin paikka!

Muistatkos vielä tämän tilkkupeittoprojektin?

Sen aloittamisesta taitaa olla reilu vuosi. Vai voikohan olla, että vieläkin enemmän? Olisko voinut kaksikin vuotta jo vierähtää? En mitenkään muista.

Peitto on talven aikana edennyt laiskasti. Pari viime kuukautta se on viettänyt täyttä hiljaiseloa. Projekti on kyllä matkustanut aina viikonlopuksi Hamariin ja sunnuntaina takaisin kaupunkiin, mutta en ole moneen viikkoon ottanut sitä esille käsityökassistani.

Nyt levittelin tilkut lattialle ja laskin, että 14 vielä puuttuu.

Jospa se tulisi kesäksi kuntoon ja pääsisi huvimajaan viileiden iltojen iloksi!

Aurinkoisena viikonloppuna

Aamun piti alkaa uimisella, mutta valitettavasti uimahalli oli suljettu. En ollut kuitenkaan kovinkaan pahoillani, sillä pääsin tutustumaan Crystal Palacen kirppareihin oikein ajan kanssa. Löysin myös uuden osto- ja myyntiliikkeen ja Simon kohtasi vanhan tuttavuutensa - rusketuslampun jonka alle oli nuorena miehenä nukahtanut baarista kotiin tultuaan. Tavoitteena oli ollut saada vähän väriä ennen ensimmäistä etelänmatkaa, mutta lopputuloksena olikin pahat palovammat...

Illalla juhlistimme kevään saapumista vuoden ensimmäisillä grillijuhlilla. Grilliherkkujen valokuvaaminen unohtui tyystin, mutta juhlat jatkuivat ulkona yömyöhään!

Pistoksissa!

Pelakuut viettivät talven kolmessa eri paikassa. Osa pirtin ikkunalla lämpimässä ja valoisassa. Toiset viileässä makuuhuoneessa. Kolmannet kellarissa pimeässä.

Luulenpa, että ensi talvena kellari saa enemmän talviasukkaita. Pimeässä talvehtineet pelakuut olivat yllättävänkin hyvinvoivia, eikä niitä ollut tarvinnut juurikaan talven aikana hoitaa. Muutaman kerran kävin kastelemassa. Siinä kaikki.

Mutta nyt on korkea aika herätä talviunilta. Pelakuut pääsivät parturiin ja saivat uutta multaa.

Annoin kertoa itselleni, että pelakuut juurtuvat erityisen hyvin turvebriketeissä. Pidellään peukkuja! Jos hyvin käy, on meillä Hamarissa kesällä piha täynnä pelakuita.