maanantai 23. elokuuta 2010
Parasta viime viikolla
Laura:
Ihmiset ja koti. Kotoisat ihmiset.
Serkun valmistujaisten päätteeksi istuimme ison saunan pienillä lauteilla. Siinä oli vierivieressä serkkua ja tätiä ja äitiä. Välillä pulahdimme mereen.
Sunnuntaina pistettiin tuulemaan. Pestiin ikkunoita rätillä ja lattiaa juuriharjalla.
Nyt kirjoitan tätä selkä köyryssä keittiön ikkunalla, kun pöytä ja tuolit ovat vielä lattian öljyämisen jäljiltä eteisessä. Teen samalla ruokaa ja liusuttelen jääkaapin ja hellan väliä rätit jalkojen alla. Mutta ihanaa, kun ikkunoista näkyy kirkasta. Ja lattia on kohta paljaiden varpaiden alla kiiltävä ja silkkinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Saunominen hyvässä seurassa kuulostaa taivaalliselta!
VastaaPoistaMinulla oli myös suurisuuntaisia siivoussuunnitelmia viikonlopulle. Juuriharjan ostaminen jäi ajatuksen tasolle ja päädyin loppujen lopuksi vain valkaisemaan teen tahrimia kuppeja ja pikkulusikoita. Toisaalta tuotakin operaatiota olin suunnitellut jo kuukausitolkulla, eli oikeastaan ei pitäisi vähätellä saavutusta!
Tosi kaunis tuo toinen kuva. Ja puhtaat ikkunat, ne on niin ihanat. Vaikka eihän nuo nyt enää parin viikon jälkeen ole ollenkaan niin puhtaat. Mutta siitä tulee euforinen olo hetkeksi.
VastaaPoistaLiisa - Aika reippaalta tuollainen valkaisukin kuulostaa. Mulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että sellaista voisi tehdä...
VastaaPoistaKirjailijatar - Siinä kuvassa on mun mekon helma. Se roikkui pesun jäljiltä kaapin ovessa ja oli jotenkin kovin kuvauksellinen.
Yllätyn joka aamu siitä valosta, joka tulee keittiöön, kun on puhdas ikkuna. Pitelen peukkuja, että vähään aikaan ei saataisi sellaista sadetta, joka tuhraa työni jäljet.