tiistai 31. toukokuuta 2011

Kottaraiset




Satoi tai paistoi. Ovat väsymättömiä.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Parasta viime viikolla





Laura:

Oman maan antimet. Ne ensimmäiset ovat aina parhaita.

Tehtiin raparperista kiisseliä ja piirakkaa, lipstikasta keittoa. Ruohosipulia ja kasvihuoneessa kasvanutta pinaattia pistettiin aamiaismunakkaaseen.

Muista antimista nautittiin silmillä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sunnuntaimunakas



Sunnuntaiaamun munakas syntyy näin:

Kuullota pari kourallista pinaattia ja 5-7 viipaloitua herkkusientä voissa. Lisää voita pannuun ja riko sekaan 6 kananmunaa. Leikkaa päälle pieneksi ruohosipulia ja ripottelee mukaan suolaa ja mustapippuria. Kääntele pannulla, kunnes muna on kypsää.

Tämä ruoka ei ehkä pärjää ruokien kauneuskisoissa, mutta maistuu kyllä aamiaiseksi.

Ohje on mukailtu Budapestin loistavassa Bambi-kuppilassa nautitusta gombas omeletista, jolle ei vielä ole vertaista tainnut löytyä. Paikan tarjoilun tylyys hakee myös vertaistaan. Silti sinne piti palata.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Sävyjä


Liisalla on pettämätön värisilmä. Sen näkee taas tästäkin pienestä peitosta, joka koristaa meidän pikkutyypin vaunuja. Ja lämmittää mukavasti myös.

Kiitos, Liisa!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Röyhelöpaita - Simplicity 2599



Sencha-paidasta innostuneena tein toisenkin paidan. Kaavana oli tällä kertaa Simplicityn 2599 ja kankaana Libertyn puuvilla. Leikkasin kaavan mittojeni mukaan (ainakin omasta mielestäni...), mutta päädyin ommellessa kaventamaan paitaa useamman sentin ja rintalaskoksiakin piti muokata aika tavalla. Ensi kerralla paita syntyy toivottavasti huomattavasti nopeammin ja vahemmällä hampaiden kiristelyllä!

Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen! Pieniä muutoksia riittää tehtäväksi vielä seuraavaankin versioon, mutta paita on jo testattu käytössä ja todettu oikein hyväksi!

torstai 26. toukokuuta 2011

Kurpitsapenkki




Kasvihuoneen oven eteen tulee koti kurpitsoille.

Sitten, kun kompostointimme vähän kehittyy ja edistyy, toimii kurpitsapenkki myös jälkikompostina. Nyt sen pohjalle tuotiin pollenkakkaa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kesämekko - Simplicity 2444




Osallistuin aikaisemmin keväällä Oh Sew Brixtonin ompelukurssille ja tässä on useamman viikon aherruksen tulos! Ompelun lisäksi kurssilla opeteltiin suhteuttamaan omat mitat valmiskaavoihin ja ennen kaikkea ottamaan mitat oikeista kohdista! Kuvittelin kaavani vaativan valtavaa muokkausta ja yllätykseni oli suuri kun hommasta selvittiin helmaan pituutta lisäämällä!

Ohjaajan mukaan seuraavan kerran kaavaa käyttäessäni voisin lisätä sentin pari pituutta etukappaleeseen, mutta mekko on oikein käyttökelpoinen tällaisenaankin. Ja kaiken lisäksi ihan omatekemä!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Puutarhassa






Pihalla on kaikki hyvin.

Paitsi joku rontti tuholainen on käynyt tulppaanien kimppuun. Se on joku seitikäs. Pitää selvittää mistä on kysymys.

Niin ja lipputanko katkesi. Ja kaatui.

Muuten on juuri niin ihmeellistä, kuin aina tähän aikaan vuodesta.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Parasta viime viikolla






Laura:

Hamarissa pitkästä aikaa.

Perhetapahtumia on pöntöt pullollaan. Lintuja sinkoilee pesilleen matojen ja hyönteisten kanssa. Poikaset sirittävät nälkäänsä. Ei ole epäilystäkään missä on jo kuoriuduttu.

Kolme kottaraispariskuntaa pesii pihapuissa, yksi metsän laidassa. Käpytikat ovat toistensa naapureita vanhan haavan koloissa. Kirjosiepot ja pikkuvarpusetkin ovat löytäneet itselleen pöntöt.

Ja joku on tehnyt pesän huussin katon alle. Se on pieni ja punaruskea, mutta niin vikkelä, että en ole ehtinyt sitä vielä tunnistaa.

Kylvöhommia ja huvimajan siivousta. Ja kurpitsapenkin rakentamista.



Liisa:

Olen suunnitellut erinäisiä projekteja. Keksinyt miten ehkä saisin mahdutettua pysyvän harrastusnurkkauksen makuuhuoneeseeni. Ja saanut yhden todellisen ikuisuusprojektin valmiiksi. Tuntuu, että asiat edistyisivät!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Melkein moussaka





Pussillinen munakoisoja oli tullut mukaan torilta. Tartuin niihin Omenamintun munakoisovuoasta inspiroituneena.

Tuli vähän niinkuin moussaka, mutta ei kuitenkaan. Mainio ruoka valmistaa - ehtii imettämään sillä aikaa, kun munakoisot paahtuvat ja tomaattikastike tekeytyy!

Tarvitaan

2 munakoisoa
n. 7 valkosipulinkynttä
2 sipulia
1 purkki tomaattimurskaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
sokeria
soijakastiketta
vuohenjuustoa

Viipaloin kaksi munakoisoa. Ladoin viipaleet uunivuokaan parissa satsissa. Satsien väliin ripottelin suolaa ja lorautin oliiviöljyä. Päälle nakkasin muutaman kokonaisen valkosipulinkynnen kuorineen päivineen. Ja sitten uuniin 175 asteeseen n. puoleksi tunniksi.

Tomaattikastikkeeseen pilkoin kaksi sipulia, jotka kuullotin oliiviöljyssä. Päälle purkillinen tomaattimurskaa ja mausteeksi suolaa, mustapippuria ja sokeria. Kiehauta ja anna tekeytyä miedolla lämmöllä, kunnes munakoisot ovat valmiita.

Kun munakoisot tulivat uunista, puristin paahtuneet valkosipulit kuoristaan tomaattikastikkeeseen ja lorautin soosiin vielä hieman soijakastiketta makua pyöristämään. Tässä kohtaa kannattaa maistella kastiketta ja maustaa vielä oman maun mukaan, jos se sitä kaipaa.

Sitten kaadoin tomaattikastikkeen paahdettujen munakoisojen päälle ja ripottelin pintaan vuohenjuustoa. Koko komeus vielä uuniin noin vartiksi ja sitten vaan haarukoimaan!

torstai 19. toukokuuta 2011

Löytöjä




Olen viime aikoina ollut hyvin hillitty kirpparien astiatarjonnan suhteen. Mutta näitä kaunokaisia en voinut vastustaa!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Suhteellista



Olen viime päivinä miettinyt ihmisiä. Ihmissuhteita. Suhteita ihmisiin.

Se alkoi lauantaina. Tädin 50-vuotisjuhlissa oli mukana paljon ystäviä, joiden yhteinen taival oli jatkunut vuosikymmeniä. Koulusta asti.

Huomasin, että itselläni on kovin vähän sellaisia tosi pitkiä läheisiä ystävyyssuhteita. Yksi yläasteelta. Enemmän opiskeluajalta. Muutama töistä.

Mutta eipä sitä ystävyyttä ajassa mitata. Onneksi.

Ja uusia ihmissuhteita tulee vastaan yllättävissä paikoissa. Sitä ihmeteltiin eilen Kirjailijattaren luona teekupin äärellä.

Me tapasimme reilu vuosi sitten sattumalta kadulla. Vaikka olimme jo silloin tuttuja toisillemme. Blogiystäviä.

Hassua, miten lyhyt matka siitä on toisen olohuoneeseen.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Valmis sencha-paita



Juhuu, ensimmäinen itsenäisesti tehty kotiompeleeni on vihdoin valmis! Kaavana oli suosittu Colette kaavojen Sencha.

Helppo kaava, vaikka jouduinkin muokkaamaan sitä jonkin verran. Lisäsin paitaan pituutta, muokkasin muotolaskoksia ja suurensin kaula-aukkoa. Napinlävet onneksi syntyivät uudella ompelukoneella yllättävän näppärästi!

Seuraavan kerran paidan voisi tehdä hieman laskeutuvammasta kankaasta. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin oikein tyytyväinen ensi yritelmääni ja suunnittelen jo seuraavaa versiota. Paita kaipaa mielestäni pitsiä!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Uudet puhtaat tiskirätit




Kevätaurinko paljasti tiskirättikokoelmani surullisen kunnon. Haalistuneita värejä, tahroja ja yhdessä oli jopa reikä. Ne eivät juurikaan innostaneet siivouspuuhiin.

Onneksi lankakaapista löytyi lisää bambulankaa eli ei kun koukku heilumaan! Suosikkini taitaa olla tuo jämälangoista tehty raitarätti.

torstai 12. toukokuuta 2011

Vaunuprojekti valmis!




Ei tullut kakkosvaunuja. Tuli ykkösvaunut.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Vaunuprojekti, osa 2







Kirpparivaunujen uudistaminen ei ollutkaan ihan helppo projekti. Kangasosat teetettiin suosiolla ammattilaisilla. Hyvä niin, sillä itkuhan siitä ompelemisen ilosta olisi tullut aika nopeasti, veikkaan.

Vaunujen uudelleen kasaaminen osoittautui sekin haastavaksi hommaksi. Siihen upposi useampia iltoja. Välillä meinasi tulla uskonpuute ja voimasanoja kuultiin useaan otteeseen.

Onneksi luottosuutarini varastoista löytyi sopivia neppareita ja niittejä. Muutamia purkuvaiheessa tuhoutuneita osia ei löytynyt mistään, joten paikoin piti hieman improvisoida.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Veneilemässä







Viikonloppu Silver Liningilla. Sulku sulun perään. Ensimmäisestä en ymmärtänyt juuri mitään, toisesta jo vähän ja kolmannesta jo suorastaan nautin! Yleisöä ainakin matkanvarrella riitti. Aika seikkailu!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...