torstai 10. huhtikuuta 2014

Kolmivuotiskakku




Pikkutyyppi täytti kolme. Kyselimme kakkutoivomuksia, mutta koska niitä ei oikein vielä tullut, pääsin itse päättämään minkälaisen kakun kanssa juhlitaan. Jostain mieleeni juolahti kolibrikakku, jota joku joskus vuosia sitten toi ystäväni nyyttärisynttäreille. En muistanut kakusta mitään muuta, kuin että taikinassa oli ananasta ja että se oli ehkä hyvää.

Leivoin kakun tällä amerikkalaisella ohjeella. Vasta myöhemmin löysin vastaavan suomennetun ohjeen Kinttanan blogista. Omaan kakkuuni tein pieniä muunnelmia. Kun pekaanipähkinät loppuivat kesken, korvasin osan mantelijauheella. Ja kräämistä jätin pois vaniljasokerin ja puristin sen sijaan joukkoon puolikaan limen mehun. Kakun pinnalle kaulitsin sokerimassaa, kun kräämi loppui kesken. Ei kerrota kellekään, että pelkkään kräämiin meni kokonainen paketti tomusokeria...

Kolibrikakku pääsi heti suosioon. Se oli hyvää ja tujua. Kahdeksan aikuista ja kaksi lasta sai vaivoin syötyä kakusta puolet. Mutta saimme makeat rääppiäiset pariksi päiväksi!

4 kommenttia:

  1. Todella kivan näköinen kakku! Onnea pikkutyypille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli oikein mainio. Olen aika suurpiirteinen leipuri ja siksi ohjeet, joissa vaan sekoitetaan aineet yhteen, eikä mittaaminen ole ihan kauhean tarkkaa sopivat mulle.

      Pikkutyyppi kiittää onnitteluista!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...