sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kevään merkkejä

Talvisin pihalla tulee käytyä ihan liian harvoin. Viikolla harvemmin edes avaan pihaovien edessä olevia paksuja samettiverhoja saati sitten itse ovia. Tänään rohkenin pitkästä aikaa kameran kanssa ulos ja keväthän on jo pitkällä! 



Istutin myöhään syksyllä sateisena ja pimeänä iltana valtavan määrän kukkasipuleita pitkin pihaa ja vannoin, että ensi kerralla teen homman päivänvalossa. Lähellä oli, että en piilottanut sipulipusseja vajaan ensi syksyä odottamaan. Mutta nyt olen tyytyväinen, että istutushommat tuli kuitenkin tehtyä! Ruotsista viime kesänä ostettu peltipalju tulee kukkimaan useampia kuukausia ja innostuin jo suunnittelemaan kesäkukkien siemenien istuttamista sipuleiden sekaan.


Jättivalkosipulitkin ovat nousseet pintaan. Tarkoituksena oli testata talviviljelyä vähän enemmänkin tänä talvena, mutta paljon tätä pidemmälle en viljelyssä valitettavasti tänä talvena päässyt. 


Edellisvuotinen pelakuu näyttää jälleen selvinneen talvesta. Lontoon talvi on ollut melko leuto, vaikka talon etupuolella olevista pelakuista osa onkin paleltunut.


Hortensiakin on jo herännyt talviunilta. Harmittelin pitkään, että hätäpäissäni valitsin pinkin hortensian vaikka valkoisen sijaan, mutta nyt viimekesäisiä kuvia selatessa, pinkki hortensiahan näyttää aika mahtavalta!


Muutenkin pihalla oli viime kesänä vehreämpää ja kivemman näkoistä kun muistinkaan! Aika mukavaa, että pian pääsee taas ihan toden teolla pihahommiin!!!



2 kommenttia:

  1. Oijoijoi! Kylläpäs nyt alkaa kutkuttaa jo täälläkin! Meillä vielä lumi peittää maata, mutta viikonloppuna kävin jo omenapuiden kimppuun ja loin kaihoisia katseita kasvihuoneeseen. Pian meilläkin taas kasvaa!

    VastaaPoista
  2. Niin ja se on muuten ihan vakijuttu, että talven aikana unohtaa, miten vehreää kesällä onkaan!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...