Vanha suosikki

Tein pari päivää sitten pitkästä aikaa cesar-salaattia ja kylläpäs se olikin hyvää. Ja salaatti maistui vielä ehkä jopa paremmalta seuraavana päivänä lounaseväänä. Ohjeen mukailin Donna Hayn Modern Classics Book 1 kirjan ohjeesta.

salaatti:

roomansalaattia
2 kypsää kanan rintapalaa
parmesanlastuja
leipää krutonkeihin

mustapippuria

kastike:

1 keltuainen

1 pieni valkosipulin kynsi

2 tl dijon sinappia

2 rkl sitruunamehua

3 sardellifilettä

1 dl parmesan raastetta

1 dl öljyä

mustapippuria

Teen kastikkeen yleensä ensimmäiseksi, jotta mauilla on aikaa tasaantua. Survo kaikki ainekset lukuunottamatta öljyä sauvasekoittimella.Valuta lopuksi öljy hitaasti seokseen koko ajan sekoittaen (käytän yleensä sauvasekoitinta tähänkin).

Paahda leipäviipaleet uusissa ja pilko krutonki palasiksi. Kasaa pilkotut salaatinlehdet, krutongit ja kana lautaselle lisää sekaan kastiketta. Ripottele päälle parmesanlastuja, mustapippuria ja vielä vähän lisää kastiketta.

Opin muuten siskolta pari viikkoa sitten, että parmesaania on helpointa höylätä ohuiksi lastuiksi juustohöylällä. Käsittämätöntä, että en ollut tullut ajatelleeksi asiaa ennen!

Parasta tällä viikolla

Liisa:

Teltassa herääminen auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Nyt on jo melkein kesä!

Vuoden ensimmäinen telttailuretki onnistui yli odotusten. Huolestuttavaa kyllä olen jo ehkä vähän kyllästynyt grillaukseen...

Laura:

Kiireettömyys. Vanha ystävä. Pieni loma tutussa kaupungissa.

Olemme kävelleet hitaasti pitkin katuja, piipahtaneet puodeissa, kolunneet kirppareita. Ja välillä istuneet kotoisissa kahviloissa.

Aamulla täällä laulavat mustarastaat.

Silottelua

Olin kerran viikon verran vierailemassa entisen poikaystäväni veljen ja siskon sekä heidän puolisoidensa luona. Nuo neljä olivat nuorina ammattilaisina (kolme lääkäriä ja juristi) Lontoossa keräämässä sulkia hattuihinsa. Muistan vieläkin elävästi, kuinka juristivaimo vietti viikon aikana kaksi iltaa miehensä kauluspaitoja silittäen. Varmaan siinä välissä silisi omatkin asut.

Seurasin urakkaa uteliaana vierestä (todennäköisesti aika ryppyisissä opiskelijan vaatteissani). Piinkova nuori juristi siinä siloitteli puolisonsa paitoja, samalla puoliso vieressä nojatuolissaan seurusteli kanssamme viinilasi kädessään.

Toki silittäjällä oli oma punaviininsä käden ulottuvilla ja paljon sanottavaa myös.

Tämä muistui mieleeni, kun käsityöprojektia varten kaivoin esille silityslautaa, jonka edelliseen kaapista ulostuloon taitaa olla aika reippaasti aikaa. Päätellen siitä, että en muista koska. Sekä siitä, että sen eteen oli kasaantunut siivouskaapissa sekalainen määrä tavaraa, minkä vuoksi jouduin tekemään raivaustyötä laudan ulos saamiseksi. Seuraavaksi meni tovi silitysraudan toimintaa mieleen palauttaessani.

Tunnustan, että en juuri silittele. Paljastan, että kaapissani on vaatteita, joita ei tule käytettyä, kun en ole niitä pesun jäljiltä ehtinyt silittää. Myönnän, että moni paita päätyy ryppyisenä päälle. Logiikkani mukaan ne kumminkin rypistyvät takin alla.

Tämä ei johdu siitä, että olisin laiska. Gallupia en ole tehnyt, mutta epäilen, että mikäli lähipiirissäni tehtäisiin kysely, yksikään ei liittäisi minuun tuota ominaisuutta. Joku saattaisi sanoa mukavuudenhaluiseksi. Yliaktiivinen ja superenerginen pääsisivät kärkisijoille.

Mutta mistä sitten johtuu, että jo muutama vuosi sitten hankittu silitysrauta taitaa nyt olla ulkona kaapista kolmatta kertaa?

Kun tekee päivät pitkät hommia, jotka eivät näy missään, pitää kotona päästä tekemään jotain näkyvä. Kuten tiskaamaan, järjestelemään, virkkaamaan. Ehkä pystyisin luettelemaan muutaman ihanamman näyn, kuin kuivumaan ripustetut puhtaat vaatteet, mutta se olisi siellä kärkisijoilla kumminkin.

Silittäminen on näkymätöntä. Ja vaatii paikallaan seisomista ja kärsivällisyyttä. Imuroinnin lailla se myös vaatii täpötäyteen siivouskaappiin sukeltamista instrumentin esiin saamiseksi. Siksi olenkin delegoinut imuroinnin eteenpäin.

Haluaisikohan joku tulla meille silittämään sillä aikaa kun olen pienellä reissulla?

Ruskealle kaveriksi?

Virkattu torkkupeitto vaikutti surulliselta kirpputorilla. Pitihän se sieltä pelastaa. Mutta en minäkään kauheasti tuosta ruosteenruskeasta väristä pidä. Siedän kyllä, mutta jotain piristystä peittoon on keksittävä. Ajattelin virkata reunuksen, mutta ruosteenruskea tuntuu olevan aika haastava pari värille kuin värille. Nyt tarvitaan siis asiantuntevaa värisilmä apua - mitä väriä suosittelisitte?

Loppukirin paikka!

Muistatkos vielä tämän tilkkupeittoprojektin?

Sen aloittamisesta taitaa olla reilu vuosi. Vai voikohan olla, että vieläkin enemmän? Olisko voinut kaksikin vuotta jo vierähtää? En mitenkään muista.

Peitto on talven aikana edennyt laiskasti. Pari viime kuukautta se on viettänyt täyttä hiljaiseloa. Projekti on kyllä matkustanut aina viikonlopuksi Hamariin ja sunnuntaina takaisin kaupunkiin, mutta en ole moneen viikkoon ottanut sitä esille käsityökassistani.

Nyt levittelin tilkut lattialle ja laskin, että 14 vielä puuttuu.

Jospa se tulisi kesäksi kuntoon ja pääsisi huvimajaan viileiden iltojen iloksi!

Aurinkoisena viikonloppuna

Aamun piti alkaa uimisella, mutta valitettavasti uimahalli oli suljettu. En ollut kuitenkaan kovinkaan pahoillani, sillä pääsin tutustumaan Crystal Palacen kirppareihin oikein ajan kanssa. Löysin myös uuden osto- ja myyntiliikkeen ja Simon kohtasi vanhan tuttavuutensa - rusketuslampun jonka alle oli nuorena miehenä nukahtanut baarista kotiin tultuaan. Tavoitteena oli ollut saada vähän väriä ennen ensimmäistä etelänmatkaa, mutta lopputuloksena olikin pahat palovammat...

Illalla juhlistimme kevään saapumista vuoden ensimmäisillä grillijuhlilla. Grilliherkkujen valokuvaaminen unohtui tyystin, mutta juhlat jatkuivat ulkona yömyöhään!

Pistoksissa!

Pelakuut viettivät talven kolmessa eri paikassa. Osa pirtin ikkunalla lämpimässä ja valoisassa. Toiset viileässä makuuhuoneessa. Kolmannet kellarissa pimeässä.

Luulenpa, että ensi talvena kellari saa enemmän talviasukkaita. Pimeässä talvehtineet pelakuut olivat yllättävänkin hyvinvoivia, eikä niitä ollut tarvinnut juurikaan talven aikana hoitaa. Muutaman kerran kävin kastelemassa. Siinä kaikki.

Mutta nyt on korkea aika herätä talviunilta. Pelakuut pääsivät parturiin ja saivat uutta multaa.

Annoin kertoa itselleni, että pelakuut juurtuvat erityisen hyvin turvebriketeissä. Pidellään peukkuja! Jos hyvin käy, on meillä Hamarissa kesällä piha täynnä pelakuita.