Keväällä kaivetun kukkapenkin reunassa unikkojen naapureina kasvavat punajuuret ovat tulleet jo ihan mukavan kokoisiksi. Olen suunnitellut istuttavani penkkiin syksyllä perennoja, kun niitä saa taimimyymälöiden poistomyynnistä edullisesti. Mutta punajuuret näyttävätkin punaruotisine naatteineen tosi kivoilta penkin reunassa ja olen vähän alkanut miettiä, että pitäisikö niiden saada jatkossakin kasvaa siinä penkin reunassa.
Muutaman punajuuren olen raaskinut jo nostaa syötäviksikin. Ensimmäisistä tehtiin ihana feta-punajuurisalaatti ja viikonloppuna leivoin pitkästä aikaa punajuuribrownien. Kokeilin reseptiä ensimmäisen kerran talvella, kun pullavuorollani tein reseptillä muffinseja töihin. Muffinsit oli tosi hyviä, osittain ehkä senkin vuoksi, että olin aamulla herännyt ennen seitsemää niitä leipomaan ja ne oli osittain vielä lämpimiä, kun toin ne töihin. Yllätys oli suuri, kun paljastin leivonnaisten salaperäisen punertavan ainesosan.
Tällä kertaa luin reseptiin tulleita kommentteja ennen leipomista ja niistä innostuneena kuutioin punajuuret raastamisen sijasta. Ja koska niitä punajuuria nyt sattui olemaan keitettynä, niin tuplasin niiden määrän ja pidin reseptin muuten samana. Browniesta tuli mielestäni tosi punajuurinen, mutta nelihenkinen makuraatini piti niitä oikein hyvinä ja suklaisina. Taitaa olla niin, että pääasiassa voista, sokerista ja suklaasta koostuvaa leivonnaista on vaikea pilata, vaikka siihen lisäisikin vähän reippaammin juureksia!
