Tässä kuvassa

Auto, jota Joni rakasti.
Hetki, josta minä nautin.
Työ, josta jäi jälki.

Tilaisuus, johon oli ihan pakko tarttua.

Oppimisen ilo.
Tekemisen riemu.
Olemisen onni.

Se on kaikki siinä.

Tulevan varalle

Polttopuita ovat tänä talvena mennyt Hamarissa ennätysmäärä. Jäljellä on vielä jonkin verran kesän saunapuiksi. Mutta lisää pitää saada, että ensi talvenakin saadaan talo lämpimäksi.

Viikonloppuna oltiin rankamettällä hakemassa uusia polttopuita. Ensin olin isän kanssa kaksin, sunnuntaina saatiin Joni ja Klasu mukaan.

Karsittiin kuivia kuusia, kaadettiin liian likellä kasvaneita koivuja. Kahlattiin polvia myöten lumessa. Pistettiin halki, poikki ja pinoon. Ja traktorin lavalle.

Traktorikaan ei meinannut välillä jaksaa painaa hangessa. Kettingit vaan kilisivät, kun pyörät sutivat tyhjää. Mietin, että joskus vielä olen täällä hevosen ja reen kanssa.

Vihreä kolttu

Mummilla on kova tarve siivota kaappejaan. Pitää saada kaikki turha pois nurkista. Sain häneltä tämän kaapin perältä löytyneen villakoltun.

- Se on ikivanha mutta ihan uusi, sanoi Mummi. Tarkoitti sitä, että kukaan ei ole koskaan mekkoa käyttänyt.

Kolttu sopii mulle kuin valettu. Vilpoisina kesäaamuna voisin sen sujauttaa päälleni, kun lähden teekupin kanssa puutarhakierrokselle.

Olisinko niin villi, että laittaisin sen töihinkin?

Viuh viuh ja yllättävä kohtaaminen

Huhhuh! Pari kunnon viuh-viuh-päivää takana. Olen viipottanut paikasta ja asiasta toiseen sellaista kyytiä, että hyvä kun olen hengittämään kerinnyt. Mutta kivanlaista viipotusta onneksi.

Innostava palaveri. Äiti kylässä. Savitöitä. Toinenkin vieras vielä illansuussa.

Aamulla ihana äiti korjasi suosikkipaitaani pitkään vaivanneen reiän, jota en itse olut saanut aikaiseksi.

Olin töissä tokkurainen. Kiljaisin, kun työkaveri yllätti minut kuulokkeet korvilla. Minun kimppuuni olisi helppo hyökätä.

Kotona Klasun kanssa apurahaselvitystä. Ratsastustunti. Monta puhelua.

Kohta kaadun sänkyyn!

Mutta sitä ennen kerron, kivan jutun eiliseltä vielä:

Äidin kanssa kiipesimme taidemuseon mäkeä kohti savipajaa, kun olimme ohittamassa tutun näköistä naista. Mietin, että mistähän me tunnemme. Hetkessä valkeni - persoonalliset kasvot olivat jääneet valokuvasta mieleen.

Hassua, miten sitä tuntuu, että tuntee, vaikkei koskaan ole edes tavannut. En edes ehtinyt miettiä, kun lähestyin jo, ja kysyin: "Anteeksi, oletko sinä Kirjailijatar?"

Taisin vähän hämmentää. Mutta olihan hän! Kerroin kuka olen ja meitä nauratti. Esittelin blogikaverin äidillekin. Juttelimme hetken. Sovimme, että mennään kahville.

Odottamattomasta kohtaamisesta jäi ihan valtavan hyvä mieli!

Mielihaluja

Kiinnostavaa miten keväinen keli vaikuttaa ruokamielihaluihinkin! Vaikka ruuanlaittointo onkin ollut vähän kadoksissa viime aikoina, niin tällä viikolla on jo tullut tehtyä iki-ihanaa kesäsuosikkia tabboulehia ja eilen töitten jälkeen kasasin lautaselle tomaatteja, mozzarellaa, avokadoa ja basilikaa - perinteisen tricolore salaatin siis. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin herkutella tällä vaikka joka päivä!

Vastaan, kun kysytään (ja usein vaikkei kysyttäiskään)

Pääsin kriitikoksi.

Se on aina ihanaa, kun joku kysyy mielipidettä. Vaikka enhän mä monestakaan asiasta oikeasti juuri mitään tiedä.

Mutta onneksi on intuitio! Sen ansiosta sanottavaa riittää melkein mistä vaan.

Kuten:

"Tuosta tykkään kovasti!", "Tämä on kyllä vähän turhan synkee.", "Voisko tota vielä vähän tuolta oikeasta alareunasta...", ja "Tämä voisi tulla meidän seinälle!"

--

Klasulla on kädet täynnä töitä. Kesäkuun näyttelyn lisäksi maalauksia on nyt menossa tännekin!

Ihana aurinko

Voitteko uskoa - olin sunnuntaina kevään ensimmäisellä piknikillä! Dulwichin puistossa riitti väkeä ja aurinkoinen keli oli houkutellut jäätelönmyyjätkin jo paikalle!

Aurinko lämmitti niin mukavasti, että uskaltauduin lukemaan kirjaa jopa ilman talvitakkia. Ja varpaanikin näyttäytyivät auringolle hetkellisesti. Lauantaina kirpparilta löytynyt melamiininen kukkakuppikin vilahtaa kuvissa.

Tänä viikonloppuna

...saimme odotetun vieraan Hamariin.

Kummipoika kävi myös Klasun työhuoneella taiteilemassa.


...viimeistelimme koko talven kestänyttä remonttiprojektia.


...lähetimme paperilyhdyn taivaalle ja seurasimme sitä niin kauan, että sen hohde katosi näkyvistä.



...tapasimme aamukävelyllä Roosan.

Ralfia nuorison intoilu aina hieman häkellyttää. On niin kovin vaikea haistella kaverin takapuolta, jos se koko ajan hyppii tasajalkaa ilmaan, se tuumii.


...Joni pääsi testailemaan uusinta leluaan.


...ratsastus- ja rekiretkisuunnitelmat peruuntuivat kaamean kelin vuoksi.

Kävin kuitenkin moikkaamassa polleja ja kuvassa taka-alalla olevaa suosikkikaritsaani. Kaffeteltiin pitkään ja sain mukaani kotitekoista mämmiä.


...kävimme Ralfin kanssa kävelemässä lumipyryssä.


...ajoimme kaupunkiin läpi tuulen ja tuiskun.

Yllätyimme iloisesti, kun ihmiset malttoivat ajaa moottoritiellä kuuttakymppiä ohittelematta.

Sirpaleet tuottavat onnea

Huh, mikä viikko. Töitten hakua, haastattelupaniikkia ja yleistä stressiä. Rauhallinen viikonloppu on siis enemmänkin kuin tarpeen!

Palkitsin itseäni eilen lounastunnilla ja tein retken South Ealingin kirppareille. Löysin valtavan kauniin sinikuvioisen ikivanhan Villeroy ja Bochin lautasen. Ja kauniita nappeja. Hyvä kun olin päässyt kaupasta ulos kun olin jo paiskannut ihanan lautaseni katuun. Teki mieli itkeä. Ja olin niin järkyttynyt, että en edes tajunnut säästää sirpaleita, vaan heitin ne lähimpään roskikseen. Lautasen palasista olisi saanut kauniita yksityiskohtia mosaiikkiin.

Jätin myös ostamatta valtavat samettiset sinapinkeltaiset verhot. Kankaan olisi voinut uusiokäyttää vaikka mihin. Mutta verhot painoivat ihan uskomattomasti ja tällä kertaa en vain jaksanut. Nyt jo vähän kaduttaa.

Mutta napit sentään ovat nyt järjetyksessä.

Uusia ja vanhoja pitsejä

Ensimmäinen Huuto.net-ostokseni! Kylläpäs jännitti viimeisen minuutin aikana, että ylittääkö joku tarjoukseni. Ja sitten tuuletin ja tanssahtelin olohuoneeseen ja takaisin!

Mary Olki on pistänyt parastaan. Kirjassa on vaikka kuinka monta hienoa mallia. En ole vielä päättänyt mistä aloitan.

Ehkä kokeilen reunapitsiä. Sellaista en ole tehnyt sitten ala-asteen. Silloin käsityötunnit olivat minulle jokaviikkoinen painajainen. Virkkasin vaaleanpunaisesta vohvelikankaastaan ommeltuun pyyhkeeseen turkoosin pitsireunan. Käsiala oli vähän epätasaista. Pitsini leveys kasvoi reunasta toiseen miltei kaksinkertaiseksi.

Kukkakeinussa

Kaivelin kangasvarastoani. Ajattelin väkertää jotain. Sohva ehkä kaipaisi uutta tyynynpäällistä. Meinasin oikein ommella. Tai ainakin yrittää. Mutta en päässyt niin pitkälle.

Löysin laatikon pohjalta rakkaimman kankaani. Sininen kukkakangas on pienessä kangaskokoelmassani sekä kaikkein kaunein että tärkein.

Irrotin ohueksi kuluneen kankaan monta, monta vuotta sitten vanhan pihakeinun rikkinäisestä patjasta. En tiedä miten silloin ymmärsin ottaa kankaan talteen. Ehkä se oli silloinkin mielestäni kaunis. Ehkä jo silloin ymmärsin kankaaseen kätketyt muistot. Ehkä olin tehokkaasti sisäistänyt kankaan entisen omistajan opit nuukuudesta.

Sinikukallisilla patjoilla keinuttiin isovanhempieni takapihalla. Näiden kukkien sylissä istuin odottaen, että Päivi-täti kaartoi pihaan ensimmäisellä autollaan. Pappa kertoi juttuja ja kujeili. Mamma torui meitä tavan vuoksi ja toi itse keitettyä punaviinimarjamehua. Joskus saatiin pikkuveljen kanssa tehdä pullamössöä pieneen kahvitilkkaan.

Kerran harmitti, kun Mamma ei antanut juoda jännässä tetrassa ollutta Trip-mehua. Mamman mielestä se oli myrkkyä. Ja oli varmaan oikeassa.

Kun piti ottaa päiväunet, Pappa sanoi: "Ollaas hiljaa ny, saaraa jänes kii!"

Pelastettu

Tämä oli menossa roskikseen. Emme voineet sellaista sallia.

Kuka on mahtanut keksiä vääntää noin veikeät vetimet?

Hevosmiehen opissa

Viikonloppuna osallistuin työhevosen valjastuskurssille. Voisi kuvitella, että työhevoset ovat katoavaa kansanperinnettä, mutta hyvä kun maatalousmuseon seminaarisaliin mahduimme.

Meitä opettaa oman kylän hevosmies Esko, joka omien sanojensa mukaan alkoi treenata valjastamista samoihin aikoihin kuin oppi kävelemään. 80-vuotiaana Eskolla on niksejä joka lähtöön. Ja tarinoita!

Opin luokki- ja silavaljastuksen eroista, länkien valmistuksesta ja rinnustimen kiristämisestä. Ja sen, mitä ne rahkeet oikeasti ovat, jotka sanonnat mukaan eivät aina riitä.

Seuraavalla kerralla testaamme oppimaamme hevosen kanssa. Koekaniinina on ihana Sämpy!



Kotona juteltiin isän kanssa Mummin ja Viljo-papan temperamenttisesta Oili-tammasta. Oili osasi kaikki temput. Se paineli ojien yli kärryt perässään ja vei kuskiaan ihan oman päänsä mukaan. Joulukirkkomatkalla Oili kaatoi reen ja meni takaisin kotiin omia aikoinaan. Naapurin setä poimi äidin lapsineen lumihangesta.

Antiikkimarkkinoilla

Viikonloppuvieraat toivoivat retkeä antiikkimarkkinoille ja koska minullakin oli perjantai kerrankin vapaata niin pääsin ensi visiitilleni Bermondseyn antiikkimarkkinoille. Olen enemmän kyllä kirpparityyppi kuin antiikkimarkkinoilta osteskelija, mutta olihan markkinoilla paljon kiinnostavaa katseltavaa ja läheisen Bermondsey Streetin kahviloissa oli mukava istuskella. Markkinoiden hintatasokin tuntui melko kohtuulliselta. Niin ja tarttuihan sieltä jotain mukaankin - kynttiläjälkakokoelmani kasvoi tassujalalla.

Eikä edes tee tiukkaa!

Siementilaukseni saapui. Mirrinminttua, iisoppia, sitruunamelissaa ja kangasajuruohoa yrttimaahan. Lehto- ja ryytisalviaa laventelipenkin korvikkeeksi. Keto-orvokkeja ja niittyhumalaa perennapenkin reunuksille.

Mukana tuli yllätyspussillinen olkikukan siemeniä. Äiti kasvatti niitä, kun olin pieni. Kummia kukkia. Ihan kuin paperista tehtyjä. Ensi kesänä niitä on minunkin kukkapenkissäni.

Olen luvannut itselleni, että tämä satsi on tämän kevään ainoa siementilaus. Näissäkin on jo puuhaa. Olohuone täyttyy taas esikasvatusruukuista, vaikka viime keväänä jälleen kerran päätin, että en enää kylvä ikkunalaudalle. Mutta miten näitä voi vastustaa?

Osan siemenistä voi tietenkin kylvää suoraan maahan. Huijasin ehkä ihan vähän, kun annoin itseni muistaa, että syksyllä kaivamassani uudessa kukkapenkissä olisi paljonkin tilaa uusille kasveille.

Eihän siellä oikeastaan taida olla. Ei auta kuin tarttua lapion varteen heti kun maa on sulaa ja tehdä lisää kukkapenkkiä.

Sitä saa kuitenkin hetken vielä odottaa. Tänäaamuna oltiin Ralfin ja potkukelkan kanssa testaamassa hankikantoja.

Muodonmuutoksen odottaminen on suloisen kutkuttavaa. Ja lupaukset on tehty rikottaviksi!

Kevät!

Avasin kevätkauden virallisesti istuttamalla esikkoja ruukkuun ja laatikoihin! Rohkeasti istutin uuden rosmariininkin jo kasvukautta odottelemaan.

Aamuisin on jo valoisaa. Koti odottaa kevätsiivousta. Kevään ensimmäinen narsissikin esittäytyi jo minulle!

Pitsivati

Eilisten pitsien innoittamana esittelen syksyllä dreijaamani pitsikoristeisen vadin. Se sai pintaansa vihreän lasitteen, jonka pinta on melkein silkkisen tuntuinen. Lasitteen läpikuultavuus toimii mukavasti pitsikuvion kanssa. Lasitetta olisi saanut ehkä olla kulhon pohjalla hiukan paksummaltikin, mutta hyvä näinkin.

Isojen vatien lasittaminen on aina kikkailua. Kokeilin tämän kanssa lasiteruiskua, jota olen lähinnä kammonnut aiemmin. En kyllä tiedä miksi - ehkä sen takia, että kompressori pitää kovaa ääntä. Tai sitten siksi, että ruiskussa on (mukamas) kova peseminen käytön jälkeen.

Tämänkertainen lasituskokemus ei ollut ollenkaan traumaattinen ja saatan nyt uskaltautua ruiskun varteen toisenkin kerran. Vielä kun keksisi jonkun mukavan tavan jalkarenkaiden puhdistamiseen lasitteesta!