Joka menneitä muistelee...

 

 

 

 

Kokonainen ilta kotona itsekseni. Mitäpä sitä muutakaan, kuin vanhojen valokuvien kimppuun. Niitä peratessani muistin taas, kuinka vähän sitä muistaa.

Nämä kuvat ovat toukokuulta 2010. Niissä näkyy puutarhan se osa, jota olen täällä viime viikkoina esitellyt. Sama kohta kuin tässä ja tässä.

Pengerrys on työn alla. Alimmassa kuvassa takana vasemmalla on juuri aloitettu kasvihuoneen perustusten kaivuu. Kurpitsapenkkiä tai luonnonkivikivetystä ei ole vielä olemassa edes ajatuksissani.

Kuvien piha näyttää ihan vieraalta. Mutta oikeasti Hamarissa näytti tuolta vain kolme vuotta sitten. Näiden kuvien ottamisen jälkeen olen oppinut ihan valtavasti puutarhahommista.

Miltäköhän Hamarin puutarha näyttää viiden vuoden päästä? Tai kymmenen?

--

I came across these pictures taken three years ago in the garden in Hamari. Well, not that there is very much garden in them.

I have shown you pictures of the same spot in the past couple of days. It now looks like this and this.

Perennapenkin kuulumisia

 

 

Uuden pengerryksen taakse rakennettu uusi kukkapenkki kasvoi lopulta paljon suuremmaksi kuin oli tarkoitus. Ja hyvä niin. Alan hiljalleen oppia, että pieniä perennapenkkejä ei kannata tehdä. Tätä vauhtia kun etenen, vähenee nurmikonleikkuutarve reilusti!

Olen onnistunut pysymään tavoitteessani täyttää penkki vanhoilla perennoilla, joita olen siirtänyt liian ahtaista tai muuten sopimattomista paikoista uuteen kotiin.

Pari pionia nousi turhan savisesta ja kehnosti perustetusta penkistä, jossa toinen oli vielä joutunut vähän ahtaallekin. Kangasajuruoho siirtyi uuden penkin alta sen reunaan, viime kesänä siemenestä kasvatetut mirrinmintun taimet nousivat talven väliaikaiskodistaan kasvulavasta porkkanoiden tieltä pionien naapureiksi. Samasta väliaikaissijoituksesta penkkiin pääsivät myös loput salkoruusut ja ylivuotiset persiljat.

Ruohosipulin olin laittanut kummallisen paikkaan keskelle yrttipenkkiä. Nostin sen sieltä paraatipaikalle huoltokäytävän reunaan ja mietin nyt, antaisinko sen kukkia, kun se on niin söötti pallokukintoineen vai kuritanko sitä, että saamme koko kesän pehmoisia sipulinvarsia.

Penkin vanhasta osasta kaivoin viime vuonna ylös kultapiiskun varjoon jäävät tähtiputket. Ne olivat kuitenkin ehtineet jo siementää ja sain vielä siementaimista sievän rivin pieniä tähtiputkia tähänkin penkkiin. Ne ovat yksiä suosikkiperennojani.

Syysleimut kaivoin parista eri paikasta pengerryksen laitaan ja kaksi kärhöä pelastin ladonseinustan kukkapenkistä ennen kuin Peto kaivaa ne ylös.

Yhden osan penkistä reunustin muutama vuosi sitten kaverin omasta pihastaan ylöskaivamilla kuunliljoilla. Olin hätäpäissäni tunkenut ne yhteen pihan rikkaruohoisimmista paikoista. Nostin juurakot ylös, pilkoin ne pieniksi, siivosin niistä mullat ja nypin kaikki irtonaiset juuret pois. Lopuksi vielä pesin juurakoiden palat ennen istuttamista. Nyt pidellään peukkuja, että käsittely oli liikaa rikkaruohoille, mutta ei kuunliljoille.

Vielä on tilaa!

Tuo hyvällä alulla oleva kivipolku voisi kesän aikana edistyä. Olen jo kuskannut kasan kivenmurikoita sitä odottamaan.

--

Progress in the new flower bed. Peonies rescued from a crowded bed, clematis saved from the dog, hostas I got from a friend a few years back and planted in a really silly spot, nepeta I grew from seed last summer.

There's still room!

Minä ja polkkakarkkitulppaani

 

 

 

Olen hirvittävän hidas lämpenemään. Ennakkoluuloinen ja mukamas kaikkitietävä. Just sitä sorttia, joka sanoo ei, kun joku ehdottaa, koska muka tiedän välittömästi, että en ole kiinnostunut.

Hidas lämpeneminen korvautuu kuitenkin usein tulisella innolla.

Jos näin ei olisi, ei olisi tätä blogia, jota Liisa ehdotti ja johon minä sanoin, että ei todellakaan.

Eikä olisi näitä ihastuttavia polkkakarkkitulppaaneja. Olen vannonut, että minun puutarhaani tulee vain Queen of Nighteja ja Purple Princejä, ei mitään räikeitä tulppaaneja, eikä ainakaan kaksivärisiä. Näitä on nyt kaksi yrttipenkissä. Tiedä häntä mistä ovat tulleet. Kai olen ne itse viimesyksynä istuttanut, mutta en vaan muista. Tai sitten ovat vahingossa joutuneet sipulinpakkaajalla Queen of Nightien pussiin.

Hyvä niin. Olen aivan lääpälläni. Ensi syksynä jäävät tummat tulppaani kaupan hyllyyn. Haluan lisää kirjavaa karkkia!

--

For years I've sworn by dark tulips, Queen of Nights and Purple Princes. And now I've got this this stripy beauty in my herb bed. Not sure where it's come from. Maybe I planted it myself but have forgotten. Maybe it had got lost and ended up in my bag of Queen of Nights.

In any case I am thrilled. It has been love at first sight. Next autumn I will invest in stripes and bright colors.

Äitienpäiväpengerrys

 

 

Nyt palataan hippusen ajassa taaksepäin. Tällaista hulinaa meillä oli äitienpäivän aamuna. Muutama vuosi sitten rakennettu pengerrys sai toivomaani jatkoa, kun pistimme isän ja Jonin kanssa tuulemaan. Isä nouti kiviä pellonpientareilta ja yhdessä pähkäilimme kullekin kivelle parhaan asemoinnin. Pikkutyyppi kannusti.

Aivan loistava äitienpäivälahja!

 

 

Seuraavana viikonloppuna uusi multakasa oli saapunut ja naapurista haettu pollenkakkalasti odotti peräkärryillä. Niillä täytettiin pengerryksen taakse kaivettu kukkapenkki.

Reunoihin käytiin kaivelemassa kiviä pellonreunasta. Reunustan kivenmurikat olivat kookkaampia, kuin olin ajatellut, mutta olen jälkikäteeen tykästynyt niihin kovasti. Huoltokäytävään haettiin lammashaassa säilössä olleita vanhoja navetanlattian palasia. Yleensä olen rakentanut kukkapenkkien polut luonnonkivistä, mutta nuo betonilaatat olivat niin kätevästi tarjolla ja niiden kanssa polku syntyi vauhdilla.

Tavoitteena on, että tähän kukkapenkin laajennukseen ei tule yhtään uutta ostokasvia vaan perkaan siihen perennat vanhoista kukkapenkeistä. Pengerryksen eteen istutin jo kavereiden pihasta remontin tieltä ylöskaivamaani huikean valkoista pionia, jonka olen alustavasti diagnosoinut "Duchesse de Nemoursiksi", mutta se voi myös olla "Elsa Sass". Pitää muistaa kesällä haistella tuoksuuko se kielomaiselta vai hunajamelonilta. Toin samasta pionista muutama vuosi sitten jo juurakonpalasen ja uudet juurakot pääsivät tämän vanhan kaverinsa kainaloon. Ensi kesänä tässä pitäisi sitten olla jo pionipenkki.

Kavereiden piha on vuohenputken valtaama, joten perkasin juurakon tosi tarkkaan. Toivottavasti sain kaikki rikkajuuret pois. Sen ensimmäisen palasen toin multineen kaikkineen. Mukana matkusti myös joukko kotiloita, jotka onneksi huomasin nyppiä pois ennen istutusta. Seuraavat pari kesää kitkin vuohenputkea pionin seasta, mutta nyt näyttää siltä, että olen sen selättänyt. Huhhuh!

--

I was given a couple of meters of stone wall for mothers day. Just what I wanted!

The plan is to fill the new flower bed with plants from my other beds and not buy anything new. Can't wait!

Kesäillan viileys

Raskaan viikon ja pään jälkeen sain nauttia viikonloppuna kauniista kesäillasta ja seurasta Raumalla. Alkukesän merimaisemassa on jotain maagista. Kylmän viileät sävyt rauhoittavat. 

ps. Talviturkkikin lähti kolmannella yrittämällä.   

Neonvärisiä palloja

Kevään viimeinen maalaus syntyi vanhasta pohjasta, voimapaperista, silkkipaperin jämistä, tietosanakirjan sivuista, akryylimaalista, tussista, neonpalloista ja glitteristä. 

Tilkkupeiton alku

Kaksi ensimmäistä tilkkupeittoa malesialaisista sarongeista syntyivät nopeasti. Ensimmäisen tekemiseen taisi kulua viikko ja toisen ehkä kaksi. Jostakin syystä tämän oman peiton tekemisessä (tai edes sen aloittamisessa) on kestänyt pitkään. Tilkut olen sentään jo saanut yhdistettyä ja kerrokset kiinnitettyä, mutta peiton käsin tikkaaminen ei ole juurikaan edennyt. Mutta eiköhän tämä vielä tästä - viimeistään kesälomalla!

Parvekelöytöjä

Niin kovasti vannoin, ettei parvekkeella kasvateta tänä vuonna mitään, mutta luonto päätti toisin.

 Hankin pari kesää sitten karhunmarjan alun, jota suojelin ensimmäisenä talvena kaikin mahdollisin tavoin. Se selviytyi jotenkuten. Tänä talvena en jaksanut vaivautua, ja ajattelin että marja meni sitten siinä. Mutta karhunvatukka päätti toisin, siellä se yksi oksa jaksaa tehdä vihreää. Uskaltaisiko toivoa marjoja...

Joka keväinen ihastus löytyy kun kurkkaa parvekkeelta. Toivon, että puu kasvaisi niin korkeaksi, että voisi loppukesästä poimia kirsikoita suoraan parvekkeelta. Linnut tosin ehtivät joka vuosi ennen.

Viime kesän hankinta, oliivipuu talvehti sisätiloissa lehtiä tiputellen ja aika kituliaan oloisesti. Nyt taitaa nauttia kun kannettiin aurinkoon ja lämpimään.

Tämän kevään istutukset ja miehen hankkima kärhö (muistaakseni) kasvavat vauhdikkaasti.

Pihalla

 

 

 

Olen taas kaivellut. Aloitin syksyllä, mutta kun kaivantoni paljastui lumen alta, oli nälkäni kasvanut. Nyt on kaksi kertaa suurempi kukkapenkin laajennus.

Suunnitelmani on purkaa vanhoja huonoon jamaan päässeitä kukkapenkkejä tähän uuteen. Oikein sormet syyhyävät, että pääsisin kaivelemaan perennoja ylös ja sijoittelemaan niitä uuteen penkkiin.

Mutta puutarhassa pätee samat säännöt kuin rempassa. Pohjatyöt vievät ihan valtavasti aikaa. Alan vähitellen oppia odottamaan ja pohjustamaan kärsivällisesti. Väkisinkin, kun alan pian purkaa niitä vanhoja huonosti perustettuja perennapenkkejäni.

Tähän penkkiin olen kuskannut oksasilppua, raakaa kompostia, ikivanhaa pollenkakkaa ja vanhan multakasan jämät. Kakkaa ja multaa tarvitaan vielä lisää.

Tuo keskimmäisen kuvan etualalla näkyvä kasa on siitä monta kesää kasassa olleesta mullasta löytyneitä rikkaruohonjuuria. Ja on siinä yksi myyränpesäkin. Ihan vaan vinkkinä, että ei kannata hirveästi multaa varastoida, jollei halua kontata tuntikausia sitä perkaamassa.

Äitienpäivälahjaksi sain pätkän kivimuuria. Kerron siitä lisää tuonnempana.

Pitkän viikonlopun saldo

 

 

 

 

Liilat krookukset parhaimmillaan.

Viisi valtavaa koivua vihdoin nurin. Yksi aika eri suuntaan, kuin oli tarkoitus. Onneksi jänö säästyi.

Lamoherukka teki ennätyksen: torstaina pienenpienet lehdet. lauantaina jo kukat.

Kevään suloisin on aina kylmänkukka.

Sen lisäksi ensimmäiset maastoesteet. Yhdet valjakkomaratoonit. Kaksi yövierasta. Kevään eka grillaus ja pihalounas. Ja toka pihasauna.

Tämä on hyvä.

--

A long weekend outdoors. The garden is finally waking up. Joni and Dad felled five massive birches which we have been planning for ages but have not gotten around to before. We have a whole new area in the garden to play with now.

I did my first cross country jumps ever. Boy was I proud!

Jokakeväinen mielenhäiriö

 

 

Ratkesin taas. Ihan samalla tavalla kuin joka kevät.

Jälleen kerran ajattelin, että jos nyt ihan muutaman siemenen esikasvattaisi. Pari tomaattia. Yhden tai kaksi kurpitsaa. Jonkun perennan, kun tulee niin paljon halvemmaksi, kuin taimien ostaminen.

Tämän kevään kylvöt ovat olleet elämäni vähiten traumaattiset. Siis tähän mennessä. En lähtenyt liikkeelle liian aikaisin. En kylvänyt kaikkea kerralla. Enkä tyhjentänyt siemenpusseja vaan laitoin muutaman siemenen sitä, toisen tätä.

Kirsikkatomaattia. Tavallista tomaattia. Tummaa venäläistä tomaattia. Auringonkukkia. Ruusupapua. Salkopapua. Jättikurpitsaa. Myskikurpitsaa. Avomaankurkkua. Morsiusharsoa. Ja kasvihuoneeseen kylvin kesäkurpitsaa ja lehtikaalia taimettumaan ennen kuin tomaatit ottavat vallan.

Ihan parasta ovat olleet taimilavat, jotka Joni keksi napata vanhasta kaapista. Ovat siis edellisessä elämässään olleet vaatekaapin laatikoita. Niiden ansiosta taimet ovat siististi omissa lavoissaan, ruukut vieri vieressä. Kastelu on helppoa, eikä tarvitse käännellä ja väännellä jokaista pottia erikseen tai tusinaa täyteen ahdettua pikkulaatikkoa.

Voi olla, että käsillä on ensimmäinen kevät, jonka päätteeksi en vanno, että en enää koskaan esikasvata.

Kevään ensimmäinen telttaretki

Aivan uskomattoman kaunis viikonloppu meren lähellä! Melkein hellekeli! Mutta iltojen pimetessä osasin kyllä arvostaa nuotion ja tiipiin kaminan lämpöäkin. Silti harmitti, että en ymmärtänyt pakata mukaan shortseja ja aurinkorasvaa. Vaikea uskoa, että tasan vuosi sitten suunnitelmana oli yöpyä samalla leirintäaueella, mutta silloin jäätävä keli sai meidät jänistämään bed & brekfastin lämpöön. Vaikka aika kokemus oli kyllä sekin!

Pikkuisia tikkuja

Keväisin on iskenyt jonkun sortin istutusvimma. Siis yleensä. Viime vuonna hommattiin parvekkeelle kasvihuonekin istutuksia varten. Mutta vimmaa ei ole tullut. Ei. Parveke on niin kuuma, että sieltä selviytyäkseen kasvien pitäisi melkein uida vedessä. Siitäkin huolimatta vaikka istutusintoa ei ole, pistin muutamat siemenet multaan ja hommasin parit yrttien taimet. Ainoa asia josta innostuin olivat miehen tekemät tikut, jotka voin iskeä multaan. Keksisköhän noille jotain muutakin käyttöä?

Ruissalossa

 

 

 

 

 

 

Piipahdimme äidin ja Pikkutyypin kanssa Ruissalossa kasvitieteellisessä puutarhassa. Keväinen alkuilta oli loisteliaimmillaan.

Ei mene enää pitkään, ennen kuin kaikki tämä kutkuttava harmaus humahtaa kirkuvaksi vihreydeksi. Tämä sormien syyhyäminen on suloisen sietämätöntä.

--

Mom, Little I and I went for a walk in the botanic gardens. The evenings are already light and lovely. Soon we will be surrounded by everything green. It surprises me every year.

Vappu

 

 

 

Vappu on suosikkijuhlani. Se on kepeä ja iloinen, eikä siihen kuulu kummempaa pakkopullaa.

Ei haittaa, jos suunnitelmat muuttuvat monta kertaa matkan varrella. Ei haittaa, jos myöhästyy. Ei haittaa, jos kotiaivaimet jää kotiin, koska aina löytyy piknikseurue, jonka pöydässä tai huovalla on sijaa.

Meidän vappuaattomme sai yllättävän karnevaalitunnelman. Meitä ei haittaisi, jos Turun kaduilla tanssittaisiin useamminkin.

--

First of May is my favorite. This time of the year is full of so many good things.

And we really should dance on the streets more often.