Parasta tällä viikolla

Laura:

Yritin joskus töissä aloittaa perjantain aamukaffeilla traditiota. Ehdotin, että jokainen kertoisi viikon tähtihetkensä - ihan mitä vaan, mikä oli jäänyt mieleen. Ei ottanut ajatus tuulta alleen.

Jostain syystä tuo muistui mieleen, kun Liisa oli käymässä pääsiäisen alla. Liisan mielestäkin viikon parhaiden palojen ja huippukohtien kertaaminen oli mainio idea. Päätimme, että jaamme omat tähtihetkemme blogissa viikoittain.

Saa nähdä kuin mein käy.

Heti meni ensimmäinen viikon tähtihetki vaikeaksi. Miten onkaan viikkoon voinut mahtua niin paljon kaikenlaista mukavaa? Pitkällisen pohdinnan tuloksena ja vahvasti puutarhassa vietetyn aurinkoisen sunnuntai-iltapäivän vaikutuksen alaisena päädyin siihen, että tämän viikon parasta antia ovat olleet kevään merkit:

Ensimmäinen kevätsade. Lämmittävä aurinko. Kiurujen liverrys. Töyhtöhyyppien lento. Kurkien huuto. Kaksi västäräkkiä ja kolme nokkosperhosta. Kottaraiset linnunpöntöllä asuntonäytössä.

Lehtikerroksen alta kukkapenkissä pilkottava vihreä. Pienenpienet vaahteran taimet. Tulppaanien nousu. Akileijan ja kurjenpolven ruusukkeet. Mullan ja pollenkakan kärrääminen.

Lisäksi haluan ehdottomasti antaa kaksi kunniamainintaa, joista ensimmäisen saa kahvihetki Kirjailijattaren kanssa ja toisen laukkahaipakka tukkitiellä rapa roiskuen.

Liisa:

Tähtihetkiä tuntuu olleen täälläkin näin kevään kunniaksi useampia. Yksi parhaita hetkiä oli ehdottomasti näiden puiden alla auringonpaisteessa seisominen. Tuoksu oli huumaava ja ennen kaikkea olin uskaltautunut ulos varvastossuissa ja en palellut yhtään!

Mutta oli jotain vieläkin parempaa. Jo sovittujen työhaastattelujen peruminen ja rentoutuminen. Illat ei yhtäkkiä enää kulukaan työhakemuksia väsätessä (tai asian johdosta huonoa omatuntoa potien) vaan saan oikeasti nauttia pitkistä valoisista illoista! Mitäköhän oikein teenkään kaikella tällä kevätenergialla. Kiillotin juuri talvisaappaani ja laitoin ne kesäsäilöön. Niin ja sulatin ja pesin jääkaapin ja pakastimen!

Luovuuden ihanuus ja tuska

Kude taipuu matoksi hiljakseltaan. Hiljakseltaan lähinnä siksi, että vyyhdin kuivumisessa kesti useampia päiviä ja että hentoiseen villalankaan tottuneet sormeni eivät kestä pitkiä sessioita maton parissa. Olen jo ajat sitten hylännyt perinteisen otteen virkkuukoukkuun ja etenen nyrkin voimin. Mutta maton muoto alkaa jo hahmottua ja en oikein malttaisi pitää taukoja!

Magnoliat olivat puhjenneet kukkaan lomani aikana. Huomenna lähden magnoliakävelylle ihastelemaan kukkaloistoa.

Hempeää viikonloppua!

Kirpparirintamalla on ollut vähän hiljaista. Mutta Liisan kanssa tehtiin pääsiäisen alla pieni kierros ja palasin kotiin hyvän saaliin kanssa.

Aika ruusuisia ovat kaikki. Lampunvarjostin, lautanen ja tyyny. Poikkeuksen tekee pieni virkattu peitto, joka oli niin sympaattinen, että en vain kertakaikkiaan voinut jättää taakse.

Ja hempeetä hömppää on tämäkin. Yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni. Ah! Tätä ei voi kuunnella ilman, että hymy hiipii huulille. Ja kohta huomaa hytkyvänsä musiikin tahtiin.

Nyt voisi kyllä vähän tanssiakin!

Sen kunniaksi, että muuttolinnut saapuvat.
Sen kunniaksi, että tulppaanit pilkottavat, lätäköt kuivuvat ja valoa riittää iltaan asti.
Sen kunniaksi, että pyöräkellarissa on pitkästä aikaa tilaa.
Sen kunniaksi, että on viikonloppu.

Sen kunniaksi, että ilmassa on kaiken muun lisäksi myös aimo annos kevättä!

Hurahtanut

Valitin taannoin miten silloin tällöin oikean värisen villalangan löytäminen on lähes mahdotonta ja täydensin torkkupeitto lankavalikoimaani jo ristipistolangoillakin. Näin sattumalta lankakaupassa ryijylanka värikartan ja minuahan ei pidätellyt mikään! Ihania värejä riittoisissa vyyhdeissä. Aika karkeaahan ryijyvillalanka on, mutta pienissä erissä sopii varmasti torkkupeittotarkoituksiinkin.

Muutenkin taitaa olla kevättä rinnassa ainakin ostoksista päätellen! Raportoin matonkude virkkausprojektista tarkemmin pian (toivottavasti!).

Koneilla tekemisestä

En ole kummoinen ompelija. Koulun käsityötunnit olivat painajaista ja ompelukoneajokortin saada lähinnä sen ansiosta, että opettajalla meni hermot.

Olen melkein koko elämäni pystynyt välttelemään ompelukoneita. Käsityöintoni ei ole koskaan kattanut koneilla tekemistä. Eikä kärsivällisyyskään. Virkkuukoukku ja puikot ovat olleet enemmän mun juttuni. Vaikka toisaalta kyllä dreijaan innokkaasti. Kone sekin kai on, kun siinä on moottori.

Skottiruutuinnostukseni ajoi minut kaivamaan Jonin perintöompelukoneen esiin. Onneksi Liisa oli käymässä ja avusti kaavojen tekemisessä ja kankaan leikkaamisessa. Tarkoitus oli, että ompelukin tapahtuu Liisan ohjauksessa, mutta toisin kävi. Ompelukone oli rikki. Jonin pähkittyä kokonaisen illan, kone toimii taas. Oli ihan pakko uskaltautua sen puikkoihin ihan yksin.

Joni neuvosta (tai pikemminkin painostuksesta) tutustuin myös ohjekirjaan. Mainio idea! Alalangan pujotusohjeeseen tutustuminen hälvensi hetkessä ompelukoneeseen liittämääni mystiikkaa.

Kone tikutti tikkiä. Siinä sivussa huomasin, että parista kappaleesta oli saumavarat unohtuneet. Kangasta ei ollut riittävästi lisää. Piti sitten surrutella lähempää reunaa. Nuppineuloja putoili lattialle. Vedin mantelin väärään kurkkuun. Unohdin syödä ja juoda.

Olin vallan ylpeä itsestäni, kun keksin, että laskokset voi muotoilla nuppineuloilla ja silittää paikoilleen.

Bloggauksesta ja sen seurauksista

Kun Liisa viime kesänä ehdotti, että alkaisimme kirjoittaa blogia, en ollut ollenkaan innostunut. Itseasiassa suorastaan vastustin ajatusta. Jostain syystä.

En edes tiedä miksi sitten kuitenkin päätin, että kokeillaan. Ehkä siksi, että olen kova muuttamaan mieltäni ja mielipidettäni. Ehkä siksi, että olen yrittänyt kasvattaa itseäni sellaiseen asenteeseen, että pitää kokeilla uusia asioita. Että voisi aikuisenakin oppia ja antaa itselle mahdollisuus innostua.

Ja innostuin aika nopeasti. Tälläkin kertaa. Se on mulla tapana.

Mutta sitä en varsinkaan olisi silloin uskonut, että bloggaamalla voi myös tutustua uusiin ihmisiin.

Vaan niinpä kävi, että tänään työpäivän jälkeen pyöräilin jokirantaan ja siellä, kahvilan ulkopuolella, odotti Kirjailijatar.

Olo oli vähän niinkuin sokkotreffeille mennessä. Vaikka en kyllä edes taida tietää miltä se tuntuu, kun en muista koskaan sokkotreffeillä käyneeni. Emmekä me mitään tuntemattomia olleet toisillemme! Monta viikkoa jo ollaan luettu ja kommentoitu toistemme blogeja ahkerasti.

Ja kylläpä meillä oli hauskaa!

Kotiinpäin pyöräillessäni nauratti, kun tajusin, että olen onnistunut esittelemään ensimmäiselle blogikaverilleni heti myös puolet perheestäni. Äitini, kun ensimmäisen kerran kohtasimme kadulla sekä tänään veljeni, joka sattui kävelemään ohi ja pistäytyi tervehtimään.

Hyvässä seurassa osa 2

Vierailulla remontin keskellä. Vauhdikasta lapsiperheen elämää. Välillä rauhoituttiin syömään. Pääruokana couscous salaattia ja jälkkärinä ananasta tuoreella mintulla ja kermavaahdolla terästettynä. Salaatti oli mukailtu tästä reseptistä. Unohdimme vallan pilkkoa paprikan vihannesten sekaan ja kaupassa muistelin tehneeni salaatin couscousista quinoan sijaan... Mutta hyvää oli joka tapauksessa ja salaatti on taas noussut suosikkiruokieni joukkoon!