Puutarhassa nyt ja pian

Päivät pitenee ja pian puutarhassa elellään taas ihan eri maisemissa.

Tämä kaikki vehreys tuntuu juuri nyt olevan niin kovin kaukana, mutta kohtahan se on taas jo ihan kulman takana.

Omaan silmääni nämä viime kesäiset kuvat ovat kovin jännittäviä. Erityisesti alemmassa kuvassa näkyvät kaksi nuorta omenapuuta (joista erityisesti pienempää ei helposti edes huomaa, kun se on niin pieni) ovat mulle tärkeitä ja nyt huomaan, että ne ehtivät yhden kesän aikana kasvaa vaikka kuinka paljon.

Usein tuntuu, että puutarhassa kaikki tapahtuu niin kovin hitaasti. Pitäisi muistaa katsoa vuoden takaisia kuvia, että muistaa miten paljon yhdessä kasvukaudessa tapahtuu.

Oikein ihanaa viikonloppua! Minä aion nauttia lumesta ja haaveilla kesästä.

Pakkaspuutarhassa

Tammikuussa yhtäkkiä alkaneet paukkupakkaset ovat hieman huolettaneet. Syksyllä istutuskausi jatkui ja jatkui ja siitä innostuneena touhusin taimien kanssa vielä marraskuussakin. Lapion varressa taisin heilua vielä joulukuun alussa, kun keksin, että etupihallekin pitää saada pieni puuhamaa, jonka parissa voin askarrella sillä aikaa, kun lapset viihtyvät sillä puolen taloa. Ja kun maa ei kerran ollut jäässä, niin kaivamaan oli pakko päästä saman tien.

Nyt mietin, että miten mahtaa näillä keleillä käydä lokakuussa istutetulle koristeomenalle ja marraskuussa siirretyille iisopeille ja seppelvarvuille tai valeistutukseen hätäisesti tuikkaamilleni alennusmyynnistä hankituille luumupuulle ja vuorimännylle? Kylmää kyytiä saivat ainakin siinä vaiheessa, kun lämpömittari oli 25 astetta miinuksen puolella eikä lunta ollut maassa kuin aavistus.

Jouluruusu innostui kukkimaan juuri ennen paukkupakkasia. Peittelin sitä havuilla ja puiden lehdillä ja heti kun saatiin lunta hautasin sen huolella. Voi olla, että kevään kukinta jää väliin, mutta toivon totisesti, että viime viikolla tullut lumipeite auttaa kasveja kestämään pakkaset.

Itseäni ei pakkanen paina. Tykkään kunnon talvikeleistä ja kun aurinkokin on pilkahdellut, on ollut ihan luksusta ulkoilla lumessa. Kaupunkikodissa lumi vaimentaa ihanasti autojen äänet. Puutarhassa tykkään mallata lumeen polkuja ja suunnitella tulevia istutuksia. Talvi näyttää puutarhassa erityisesti sellaiset paikat, joihin pitäisi lisätä jotain havuja. Koitan painaa niitä nyt mieleeni, että muista keväällä.

Isotöyhtöangervon olen saanut Mummilta. Se on alunperin isoisäni perheen puutarhasta muistaakseni. Mummi lohkaisi omasta taimestaan minulle palan varmaan lähemmäs kymmenen suotta sitten, kun aloittelin Hamarin puutarhan elvyttämistä.

Olen suunnitellut isotöyhtöangervon siirtämistä, koska se kasvaa melko lähellä siemenestä kasvattamaani omenapuuta. Yritin kaivaa angervoa ylös viime keväänä, mutta se on ehtinyt kasvaa niin isoksi, että tehtävä taitaa olla toivoton. Saavat oppia elämään naapureina ompun kanssa.

Kultapiisku on Hamarin alkuperäistä perennakantaa. Sitä on kasvanut narsissien ja päivänliljojen kanssa puutarhassa ikkunoiden alla. Se on kultapallon ja hortensian ohella ehdoton syyssuosikkini. Olen siirtänyt sitä kasvihuoneen lähelle ja koska mieli muuttuu koko ajan puutarhan kehittyessä, on sekin siirtoajatusten kohteena. Vielä ei vain ole paikkaa, johon sen siirtäisin.

Kurjenmiekkaa olen saanut sekä Mummin mökkipihasta että Jonilta tuliaisina jonkun piharemontin alta roskiin heitettynä. Sekin vaeltaa ympäri pihaa kottikärryissäni ja aika monesta kohdasta sitä jo löytyykin. Kurjenmiekka pitäisi jakaa muutaman vuoden välein. En ole ihan hirveän hyvin sitä jaksanut hoitaa, mutta jakaminen tapahtuu hiljalleen, kun tarvitsen taimia uusiin kasvupaikkoihin.

Talon länsiseinustalla kasvaa valtava pusikko tuoksuvaa ruusua, joka tekee ihanat punaiset kielukat. En tiedä mikä sen nimi on, ehkä jokin kurtturuusu, mutta viime kesänä se kukki pitkään ja hartaasti ja tuoksui aivan huumaavasti. Päätin, että keväällä kaivelen ruusuviidakkoa ja levittelen tätä ihanaista niin, että tuoksusta saa nauttia ihan joka puolella pihaa.

Mustan takan luukut

Teetin mustaan takkaan luukut Tapani Puosilla Liedossa. Samasta paikasta tilasin pönttöuunin umpiluukut. Luukut ovat messinkiä ja näidenkin takana on lasiluukku. Halusin, että messinkipinta patinoituu, minkä vuoksi luukkuja ei lakattu. Sormenjäljet erottuvat selvästi ja ajan myötä metallin värikin muuttuu, mutta tykkään, että aika näkyy pinnassa.

Tuhkaluukun tilasin samasta paikasta. Jälkikäteen ajatellen tuhkaluukku olisi voinut olla musta tai ainakin ehdottomasti pienempi. Nuo pesänluukut ovat kuin koru tuossa mattamustassa pinnassa ja tuo iso tuhkaluukku vie mun mielestä vähän liikaa huomiota.

Tilasin tuhkaluukun muurarin antamilla mitoilla, kun en ymmärtänyt, että tietenkin tuhkaluukun aukon olisi voinut muurata pienemmäksikin. No, isän mielestä koko on juuri sopiva, kun siitä saa tuhkat helposti pihalle.

Nyt kun takkaa on lämmitetty, on tiilistä tihkunut maalin läpi jotain valkoista, me kutsumme sitä kalkiksi, mutta voi se olla jotain muutakin. Se näkyy pienenä värimuutoksena takan pinnassa. Mutta onneksi ostin vahingossa liikaa tuota mustaa maalia. Keväämmällä sipaistaan varmaan uusi kerros väriä pintaan.

Uudistunut pirtti

Hamarissa pirtti sai loppuvuodesta uutta ilmettä, kun vanha punainen takka purettiin ja tilalle muurattiin uusi takka, joka maalattiin mustaksi. Takan myötä myös ensin yksi seinä ja sitten toinenkin menivät uusiksi.

Nyt alkaa näyttää aika hyvältä. Jouluksi kattoon ripustettiin koiranpentu ja vauva-ajoilta perinteeksi tullut joulumänty ja Klasu toi vielä uuden taulun lainaan seinälle.

Vielä kun saadaan tuo nurkassa jököttävä pakastin kelkottua kellariin jossain kohtaa...

--

This is where we eat and drink, read newspaper and play at the farm. This was one of the first spaces we renovated in Hamari and with the building of the new black fireplace last autumn we did some more work here. I think we are now done with it for a while. Or well, once we can move the big freezer into the cellar I'll be happy!

Joululoman pikaremppa

Välipäivinä tartuttiin pitkään haaveissa olleeseen pieneen remppaprojektiin ja tuotiin pirttin pimeään peräseinään vähän lisää valoa.

Pirtissä oli kahdella seinällä vanhaa ladonseinälautaa, joka on höylätty ja lakattu. Laudat ovat peräisin 80-luvulla puretusta ladosta. Muistan ladon itsekin hämärästi. Kun se purettiin, minun Pappani vei laudat paikallisen ammattikoulun puuverstaalle höylättäväksi. Hommaa ei ihan pelkästään hyvällä kuulemma katsottu, kun laudat olivat kovin naulaisia ja tylsyttivät höylän terää armottomasti. Ja kai Pappaa pidettiin jonkinlasena sekopäänä, kun moiseen hommaan ryhtyi. Kierrätys ei tainnut olla silloin ihan niin kovin suuressa huudossa. Minun äitini ideahan koko homma oli ollut.

Kun me remontoimme pirttiä joitakin vuosia sitten (kääk, onko siitä kohta jo 10 vuotta???), halusin säilyttää laudat seinillä. Mutta tuo pirtin peräseinä  pimensi huonetta ihan valtavasti ja söi sisäänsä seinää vasten olevan vanhan koulukaapin. Ehdottelin Jonille kaapin jo maalaamistakin, mutta hän ei siihen lämmennyt. Isäni sen sijaan ei ollut kovin innokas laittamaan seinää uusiksi.

Uuden takan ja sen mukanaan tuoman seinäremontin jälkimainingeissa seinän vaalentaminen tuli kuitenkin taas kerran esille ja tällä kertaa tartuttiin toimeen. Seinän verran raakalautaa pätkittiin, hiottiin ja maalattiin valmiiksi ja sillä aikaa kun minä vierailin lasten kanssa Mummin luona, isä ja Joni purkivat vanhat ladonseinälaudat pois ja nakuttivat paikoilleen valkean seinän. Viereisen seinän ladonseinälaudat säilytettiin muistoksi.

Pieni muutos, mutta ihan valtava vaikutus!

--

Over the holidays we did a quick renovation project at the farm. Just one wall, but what a difference it made!

Pakkaspäivän retki

Pakkaskelit ovat hemmotelleet meitä. Kovat pakkaset ovat salainen ihastukseni. Kiivettiin koiran kanssa aukean toisella laidalla oleville kallioille. Sieltä on ihanat näkymät. Harvoin vain tulee käytyä siellä asti. Liian usein pysytellään pelkillä peltoteillä.

Ylöspäin oli helppo mennä. Senkun nostelin jalkojani, koira hoiti vetopuolen. Peurojen makuupaikkoja ja kaikenlaisia koiran nenään ihania tuoksuja oli joka puolella. Kesti aikansa, että löysin turvallisen reitin alaspäin. Kovin jyrkästä kohdasta en uskaltanut yrittää koiran kanssa alas. Välillä jännitti, että jos se hyppää kalliolta alas, se vetää mutkin mukanaan.

Mutta kaunista oli. Pitäisi tehdä enemmän retkiä.

Kovilla pakkasilla on ollut toinenkin positiivinen vaikutus. Kun pihalla on ollut niin kylmä, että ipanat eivät ole suostuneet ovesta ulos eikä Joni ole viihtynyt pihaverstaallaan, saimme viimein pari vinttiä siivottua Hamarissa. Ihan kamalaa hommaa, mutta löytyihän sieltä kadonneita aarteitakin.

Menneet pyhät

Joulu iski kimppuun ihan hirvittävällä vauhdilla. Minussa kaiketi asuu jonkin sortin jouluihminen, koska tykkään vanhoista amerikkalaisista joululauluista ja valoista ja koristeista ja glögistä ja lanttulaatikosta ja vaikka mistä. Mutta tällä kertaa en saanut kaupunkikodissa yhtään ainutta koristetta edes ulos kaapista. Ovikranssia ei lasketa, koska se on tainnut roikkua ovessa jo useamman vuoden kesät talvet. Olin aikonut koristella järjestämiini pieniin glögijuhliin, mutta nekin sitten peruuntuivat, kun podimme perinteistä joulunalus flunssaamme.

No, leikeltiin me Pikkutyypin kanssa lumihiutaleita keittiön ikkunaan sentään. Ja joululauluja kyllä luukutettiin ihan kiitettävästi. Varsinkin, kun Pikkutyypin leikkikoulussa levytettiin muutama laulu ihan oikealle cd:lle. Se joululevy soi meillä autossa edelleenkin takapenkin vaatimuksesta.

Hamarissa sentään ripustettiin aattona joulumänty pirtin kattoon ja kipaisinpa muutaman kuusenkin ulkorappusia koristamaan. Yhden isomman kuusen pystytin puutarhan puolelle ja siihen viritettiin valotkin. Taidan jättää sen pystyyn kevääseen asti muistuttamaan, että siinä kohtaa voisi kasvaakin kuusi, jota voisi koittaa leikkaamalla pitää sellaisena pihajoulukuusen kokoisena.

Vuoden päätteeksi päästiin pitkästä aikaa palaamaan vanhaan perinteeseen, mökkiuudenvuoden viettoon Liisan mökille. Syötiin, saunottiin pitkään ja pulahdeltiin avantoon. Ipanatkin ymmärsivät nukkua aamulla pitkään. Muisteltiin kuluneen vuoden parhaita paloja. Ei tehty ainuttakaan lupausta, mutta ennustuksia kylläkin.

Ruokalistalla oli perinteisesti loimulohta, jotka tarjoiltiin tällä kertaa hasselbackan perunoiden kanssa. Ja Hesarista otettiin testiin sinihomejuusto-persimonisalaatti, joka osoittautui sekä helpoksi, että mainioksi. Pieniä muunnoksia siihenkin kyllä tehtiin, esimerkiksi ruskean sokerin puutteessa karamelisoimme siirapin kanssa. Hyvin toimii!

Stilton-persimonsalaatti

1 pussillinen rucolaa

2 persimonia

n. 200 g stiltonia

Karamelisoidut pähkinät:

2 rkl siirappia

3 rkl vettä

100 g saksanpähkinöitä

Kanelivinegretti:

3 rkl omenaviinietikkaa

2 rkl oliiviöljyä

ripaus kanelia, sokeria, suokaa ja mustapippuria

Kuumenna pannu hellalla. Lisää siirappi ja vesi. Puolita pähkinät ja paista käännellen ja vahtien, että eivät kärähdä. Kun neste on haihtunut ja pähkinät ovat tahmeita, on homma valmis. Jäähdytä lautasella, mutta varo, etteivät jää kasaan ja kiinni toisiinsa.

Pese salaatti ja persimonit. Viipaloi persimonit ja asettele ne salaattipedille. Pilko juusto pinnalle. Sekoita vinaigrette ja kumoa salaatin päälle.

--

I have a little Christmas person living in me. I love the old songs, the gingerbread, the glögg, the ornaments and the lights and the works but this time I could not even get the ornaments out before Christmas. I used to hang up my ornaments in October but this time life got in the way. There'll be other Christmases, I hope.

But still, the holidays were a lovely break. Spent time together. Went to see my mom. Had people over at the farm. Saw friends. Had long saunas and quick  dips in icy water. And when the weather got so cold the kids refused to leave the house, we got the atticks cleared out. Sorted out the kids clothes and loaded boxes to take to the flea market. Good stuff.

Let's make this a good year!