keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Joululoman pikaremppa




Välipäivinä tartuttiin pitkään haaveissa olleeseen pieneen remppaprojektiin ja tuotiin pirttin pimeään peräseinään vähän lisää valoa.

Pirtissä oli kahdella seinällä vanhaa ladonseinälautaa, joka on höylätty ja lakattu. Laudat ovat peräisin 80-luvulla puretusta ladosta. Muistan ladon itsekin hämärästi. Kun se purettiin, minun Pappani vei laudat paikallisen ammattikoulun puuverstaalle höylättäväksi. Hommaa ei ihan pelkästään hyvällä kuulemma katsottu, kun laudat olivat kovin naulaisia ja tylsyttivät höylän terää armottomasti. Ja kai Pappaa pidettiin jonkinlasena sekopäänä, kun moiseen hommaan ryhtyi. Kierrätys ei tainnut olla silloin ihan niin kovin suuressa huudossa. Minun äitini ideahan koko homma oli ollut.

Kun me remontoimme pirttiä joitakin vuosia sitten (kääk, onko siitä kohta jo 10 vuotta???), halusin säilyttää laudat seinillä. Mutta tuo pirtin peräseinä  pimensi huonetta ihan valtavasti ja söi sisäänsä seinää vasten olevan vanhan koulukaapin. Ehdottelin Jonille kaapin jo maalaamistakin, mutta hän ei siihen lämmennyt. Isäni sen sijaan ei ollut kovin innokas laittamaan seinää uusiksi.

Uuden takan ja sen mukanaan tuoman seinäremontin jälkimainingeissa seinän vaalentaminen tuli kuitenkin taas kerran esille ja tällä kertaa tartuttiin toimeen. Seinän verran raakalautaa pätkittiin, hiottiin ja maalattiin valmiiksi ja sillä aikaa kun minä vierailin lasten kanssa Mummin luona, isä ja Joni purkivat vanhat ladonseinälaudat pois ja nakuttivat paikoilleen valkean seinän. Viereisen seinän ladonseinälaudat säilytettiin muistoksi.

Pieni muutos, mutta ihan valtava vaikutus!

--

Over the holidays we did a quick renovation project at the farm. Just one wall, but what a difference it made!

2 kommenttia:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...