Markkinahumussa

Viime viikonloppuna tuli vierailtua useammillakin markkinoilla. Spitalfieldsin antiikkikaupoissa oli vaikka mitä ihanuuksia tarjolla - yritin kuumeisesti miettiä mitä kuvan puolilla voisi oikein tehdä. Valtavan kauniita ne ainakin olivat!

Lähi maauimalassani oli myös antiikkimarkkinat. Oli aika jännittävää käyskennellä altaan laidalla ja ihastella huonekaluja ja esineitä. Piti olla oikein varovainen, että ei tipahtanut altaaseen ihaniin huonekaluihin keskittyessä! Sisustin kotini uudestaan mielessäni moneen kertaan ja lähdin kotiin käyntikorttikasan kanssa. Ehkä jonakin päivänä...

Tänä kesänä unikkounelmat käyvät toteen

Kaksi vuotta sitten kylvin pari pussillista ihania silkki- ja pioniunikkoja uuteen kukkapenkkiin. Osa siemenistä ehti varista maahan ennen kuin keräsin niitä talteen. Yllätyksekseni itsestään kylväytyneet siemenet olivat kestäneet talven yli. Kylvin silti keväällä ne kerätytkin siemenet ja unikkopenkkini kukki kahdesti.

Olin ihan unikoiden huumassa. Oli pörheitä kerrottuja palleroita ja hentoisia yksinkertaisia. Hehkuvan liiloja, herkän lohenpunaisia, vitivalkoisia. Melkein mustia ja kirkkaan punaisia. Joka päivä aukesi uusia. Ja kun kukinta loppui, sain penkillisen pulleita siemenkotia.

Heräsi haave unikkoniitystä. Viskelin viime syksynä sen toivossa siemeniä puutarhan perällä olevaan rinteeseen. Loput keräsin talteen. Vaikka unikkounelmani eivät ole vaatimattomat, tuli siemeniä yli omien tarpeiden.

Askartelin siemenille pieniä pusseja. Sujautin kuhunkin pikkulusikallisen siemeniä - vähän enemmän, kuin se määrä, jolla itse pari vuotta sitten aloitin. Ne ehtii hyvin vielä kylvää pihalle touko-kesäkuun vaihteessa.

Siemeniä on kymmenen pussillista ja haluan lähettää ne unikoista unelmoiville blogimme lukijoille. Kommentoi tätä postausta ja kerro omista puutarhahaaveistasi. Jos unelmia kertyy helatorstaihin mennessä enemmän kuin mulla on siemensatseja, suoritetaan arvonta.

Kantapään kautta

Yksi ihana pieni poika täytti talvella 1v. Lupasin hänelle lapaset.

Enpä tiennyt luvatessani, mihin olin ryhtymässä. En ollut eläissäni tehnyt lasten lapasia eikä mulla ollut aavistustakaan minkälaisilla silmukkamäärillä kannattaisi edetä.

Päätin kokeilla hienoja kalalapasia. Pelkästään rannekkeen taisin aloittaa kuusi kertaa uudelleen. Kun tumppu tuli vihdoin valmiiksi, se oli auttamattomasti liian pieni. Eikä kuvio oikein ollut edukseen valitsemissani väreissäkään. Uusiksi meni.

Liisan kanssa pohdittiin pääsiäisenä kovasti sopivampaa mallia tumpuille. Vaihdoin paksumpaan lankaan ja isompiin puikkoihin, koska aloin olla huolissani, että kesä tulee ennen kuin tumput ovat valmiit ja syksyllä ne olisivat jo liian pienet.


Sain aikaan pinkeän ja pitkulaisen pääkallolapasen. Ihan liian pienen. Uusiksi meni taas.

Kolmannella yrityksellä onnisti. Nyt toivotaan oikein viileitä toukokuun kelejä, että vielä pääsevät käyttöön.

Rimpsureuna

Kirpparilta pari viikkoa sitten pelastamaani ruosteenruskeaan peittoon tuli väriä vähän enemmänkin ja peitto parani huomattavasti ainakin minun mielestäni. Ei se tietenkään omatekoisen veroinen ole, mutta tämän raaskin ottaa mukaan vaikka telttaretkelle lämmikkeeksi!

Kiitos väriehdotuksista! Ilman apuanne miettisin varmaan vieläkin millä värillä uskaltautuisin peittoa piristämään.

Parasta tällä viikolla

Liisa:

Hyvästi vanha tietokonenurkkaus! Tästä lähtien istun mukavasti vaikka sohvannurkassa ja lueskelen mukavia blogeja.

Vaikka vielä hauskempaa on kyllä siskon vierailu!

Laura:

Tiimityö. Yhdessä tekeminen. Avun saaminen.

Klasu oli traktorikuskina. Isä kampesi kivenmurikoita kuormaajaan. Paulakin tuli talkoisiin. Sillä aikaa kun me touhusimme, Kurre pisteli poskeensa voikukkia ja muita rikkaruohoja minkä kerkisi.

Väänneltiin ja käänneltiin porukalla kivet paikoilleen ja

heiteltiin hiekkaa rakoihin. Joni kävi välillä toteamassa, että hyvä tulee. Päivän viimeisen kiven kyyditti kottikärryillä paikoilleen koiraa ulkoiluttamassa ollut naapurin isäntä, joka sattui parahiksi paikalle.

Yllättävästi alkunsa saanut pengerrys eteni harppauksin.

Seatown

En varmaan ikinä totu englantilaiseen merimaisemaan. Kaipaan saaria, karikkoja ja kaisloja. En voi uskoa, että seuraava maakaistale edessäni olisi vasta kaukana Ranskassa. Rantojen pikkukiviä voisin tuoda pussikaupalla kotiinkin.

Mistä on hyvä päivä tehty?

Resepti on hyvin yksinkertainen:

Otetaan yksi epävakainen vapunpäivä ja peruuntunut piknik. Lisätään siihen lapio ja kottikärryt.


Sekä yksi, jolla virtaa piisaa.

Näihin aineksiin sekoitetaan talven aikana kypsynyt tunne siitä, että tarvitaan korkeuseroja.




Tuloksena jälleen kerran kuoppa ja iso kasa sitkeää savea. Tällä kertaa kuoppaa ei ole tarkoitus täyttää, vaan meinaan kasata sen yläreunaan kivistä seinämän. Sen taakse puolestaan tulee kukkapenkki.

Kuopasta tulee sitten (toivottavasti) matalammassa tasossa oleva osa puutarhaa. Ja tuota savikasaa levittämällä nostetaan maata puutarhan "alapäästä". Ainakin teoriassa tämä kaikki vaikuttaa mahdolliselta.

Vielä tarvitaan hieman viimeistelyä. Ehkä traktoria ja maansiirtoterää. Hiekkaa ja multaa. Ja niitä kiviä. Paljon. Sitten pitäisi vielä saada nurmikkoa kasvamaan sekä kuoppaan että korotettuun maahan.

Jonin mukaan kaivinkoneella tuo homma olisi hoitunut noin 15 minuutissa. Minulta meni koko päivä. Välillä pelastin lieroja kaksin käsin kaivannosta kukkapenkkiin.