Mummin mökillä

Mummillani on Hamarin naapurissa pieni mökki, Muorinpirtti. Muistan lapsuudestani, kun se oli ihan uusi. Silloin Mummi yöpyikin täällä ja minä hiippailin herättyäni aamiaisen kanssa mökkiretkelle.

Mökin sisustus on suloinen sekamelska vanhaa ja vielä vanhempaa. Tänne ei varmaan ole pariinkymmeneen vuoteen tuotu mitään uutta. Tai voi olla, että mökille ei koskaan ole tuotu mitään uutta, pelkästään vanhaa, kaupunkiasunnossa turhaksi jäänyttä. Joka tapauksessa kaikki tavarat ovat olleet paikoillaan niin pitkään kuin muistan. 

Ihanan ruusukalenterin on lähettänyt muistaakseni joku Wolfgang, joka oli jostain syystä tutustumassa suomalaisiin maatiloihin. Sitä on vaalittu 60-luvulta asti. Vieläkin se on kuin uusi.

Saippuakin on täällä vuosikertaa. Vettä Mummi kantaa aina kotoaan asti, vaikka meiltä saisi melkein vierestä haettua.

Ennen täällä kokkailtiinkin. Ja lettuja paistettiin Mummin itse pihalle tiilistä ja vanhan puuhellan kannesta kyhäämässä pihakeittiössä. Se ei ole enää ollut moneen vuoteen käytössä.

Keväällä Mummi laittaa pikkuruiseen puuhellaan tulen, niin tiedetään, että piippu vetää. Vaikkei hellaan kyllä muuten tulta taideta koskaan tehdäkään. Kerran löysin pesästä kuolleen hiiren. Se krematoitiin.

Sähköä ei ole, mutta lämpörullat kumminkin. Eihän sitä koskaan tiedä.

--

A few shots from my grandmother's little cottage just around the corner from our farm. Everything here is old. The cottage was built in the 80s and pretty much all this stuff has been here ever since then.

Kesällä kerran - tai no, alkusyksyllä

Hihii, viime viikolla ilmestyneessä Kotivinkissä on kovin tutunnäköinen kasvihuone. Ja minähän se siellä kaivelen. Aika hassua.

Kuvat otettiin viime syyskuun alussa ja tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Silloin puunattiin äidin kanssa pihaa ja somistettiin kasvihuonetta. Huomasin myös, että vaikka kauniista esineistä tykkäänkin, niin somistajaksi minusta ei oikein ole. En millään olisi malttanut kattaa astioita ja silitellä pöytäliinaa, kun vieressä oli lapio, johon tarttuminen oli paljon houkuttelevampaa.

Näiden kuvien ottamisen jälkeen on tapahtunut taas monenlaista. Pengerryksen alla kukkiva pallohortensia muutti pengerryksen yläpuolelle ja sen tilalle istutin appivanhemmilta synttärilahjaksi saamani koristeomenapuun. Kasvihuoneen ympäristöä on myös kaiveltu oikein kunnolla. Uuden hyötytarhan perustamisessa on kesäksi projektia kerrakseen.

Kasvihuone on talviteloillaan. Jouluvalot sieltä on sentään jo otettu alas. Pian pitää kantaa pukit ja telineet sisään ja aloittaa lasien pesu. Se on mukava keväinen urakka, johon saa kulumaan parikin päivää, varsinkin kun työasento ei ole ihan mikään kaikkein miellyttävin. Onneksi meidän isä on kunnostautunut siinä hommassa viime vuosina.

Silmuilua

Kyllä se puutarha hiljalleen heräilee, mutta yöllä on ollut tälläkin viikolla pakkasta ja päivälläkin sen verran vilakka, että enimmäkseen vielä odotellaan. Joni kylvi viime syksynä lasten kanssa kasvimaan päätyyn kaupunkikodin pihalta kerättyjä tammenterhoja ja hevoskastanjan siemeniä. Meinaavat kuulemma kasvattaa niistä oikein arboreettumin. Hevoskastanjan kanssa on Hamarin leveysasteilla vähän niin ja näin, mutta toivotaan parasta.

Mustaherukat ovat jo heräilemässä. Tämä kasvaa väliaikaisesti kasvimaan nurkassa. Se on jakotaimi, jonka olen juurruttanut ikivanhasta lamoavasti kasvavasta herukkapuskasta. Emotaimen on varmaankin Mummi istuttanut joskus vuosikymmeniä sitten. Sen kasvutapa ei ole mitenkään ihanteellinen, kun se tykkää taivutella oksiaan maata kohti. Mutta marjat ovat maukkaampia, kuin missään muussa pensaassa.

Valitsen joka kevät yhden tai kaksi maata viistävää oksaa ja laitan niiden päälle kivet. Kesän aikana oksiin kasvaa juuret ja syksyllä tai seuraavana keväänä ne voi irroittaa emotaimesta ja siirtää uuteen paikkaan. Samaa perua on myös pengerryksen päällä suikerteleva mustaherukka, joka on muutamassa vuodessa kasvanut ihan valtavasti.

Alppikärhökin heräilee. Se jurotteli monta vuotta, mutta viimein edelliskesänä tajusin, että raukalla on kauhea nälkä. Ryhdyin lannottamaan sitä kanankakalla ja nyt on taas kukkinut. Viime kesänä se innostui loppukesän helteistä niin, että kukki vielä uudemman kerran syyskesällä.

Pähkinäpensaantaimen olen kaivanut vuosia sitten äidin puumaiseksi kasvaneen pensaan alta. Tämä parka oli muutaman vuoden väliaikaisessa istutuksessa aikamoisessa heinikossa. Viime keväänä kaivelin sen esiin ja siirsin pihan puolelle. Sille löytyi hyvä istutuspaikka vanhan lipputangon paikalta.

Edelliskeväänä rakennettu syreenimaja ei ihan vielä taida olla maja. Leikkelin silloin sen ainoan vanhan syreeninkin matalaksi, joten muutama vuosi menee vielä ennen kuin lapsetkaan pääsevät siellä piileskelemään. Mutta elämää sielläkin on jo.

Ruusut ovat vielä vähän vaisuina. Olin jo päättänyt, että tänä keväänä en leikkaa pensasruusuja ollenkaan, mutta viime viikonloppuna en keksinyt muutakaan tekemistä puutarhassa ja jotain oli pakko tehdä. Joten otin sitten kuitenkin ne sakset sakset esille ja saksin hieman. Sormet syyhyää niin perhanasti, mutta taitaa olla tulevakin viikonloppu vielä enempi odottelua kuin toimintaa.

Ihanaa viikonlopppua kaikille!

--

Spring in my garden is progressing very slowly. I know in a few weeks I'll be out there screaming "Slow down" but right now my fingers are itching for some action but there's not much I can do yet.

Kylvöpuuhissa

Vielä kuukausi sitten vannoin, että ostan taimet valmiina kaupasta. Kylppäriremontti oli juuri alkamassa ja vieraitakin oli tulossa. Tuntui että kotona oli tarpeeksi sotkuista jo ilman olohuoneen ikkunan edustan valtaavia istutuspurkkeja. Mutta näin siinä taas vain kävi! 

Kannoin aurinkoisena sunnuntaina kylvämisvehkeet pihalle ja kylvin ainakin kahta lajia kesäkurpitsoja ja tomaatteja, lehtikaalia, tuoksuherneitä, krasseja ja kosmoksia. Käänsin ja lannoitin myös viljelylaatikot ja laitoin rivillisen talvisalaattia tulemaan.

Osa tomaateista ja kosmoksista ovat jo itäneet ja salaattikin voi hyvin - uskomatonta mitä reilussa viikossa voi tapahtua! Taidan päästä harvennushommiin viikonloppuna.

Aina myöhässä

Kaikkien kaveripiirissä tai suvussa taitaa olla niitä, jotka ovat aina myöhässä joka paikasta. Sellaisia paatuneita tapauksia, joille kerrotaan, että bileet alkavat tuntia aiemmin, kuin ne oikeasti alkavat. Tai kaksi tuntia. Tunnustan, että me olemme juuri sitä sarjaa. Ei siksi, että me emme huomaisi ajan kulkua tai tietäisi miten kauan asioiden tekeminen kestää. Me olemme aikaoptimisteja. Niitä, joiden mielestä ei kannata lähteä liikkeelle etuajassa, koska siinä viidessä minuutissa ehtii tehdä vaikka ja mitä. Niinkuin ehtiikin!

Olimme jo melkein lähdössä ajelemaan maalta kaupunkiin, kun ymmärsin, että tomaatit on kylvämättä. Itseasiassa tajusin sen, kun luin sääpäiväkirjasta viime vuoden kohdalta, että päivälleen samana päivänä viime vuonna olivat tomaatit jo itäneet.

Mihin ihmeeseen tämäkin kevät oikein on ehtinyt hurahtaa? Olen kyllä nähnyt sitä kylvömultaa marketissa jo, mutta en ole tajunnut. että hetki alkaa olla käsillä.

No, ei muuta kuin pihalle multakasalle lapion kanssa. Ennen kylvämistä lämmittelin muutama-asteista multaa lämpimällä vedellä ja nyt pidellän peukkuja, että tomaatit tykkää.

--

Where has this spring gone? Time flies and I had not realised that I should have sown some tomatoes weeks ago already. Oh well, better late than never...

Himmailua

Perjantaina ajelin jo heti aamusta maalle. Viime visiitistä oli jo melkein kaksi viikkoa ja koska kelit ovat olleet niin aurinkoisia, ajattelin, että puutarhassa olisi jo vaikka mitä kuhinaa käynnissä. Hieman petyin, kun huomasin, että kasvua oli oikeastaan tapahtunut aika vähän. Yöt ovat olleet kylmiä ja kasvit selvästi vielä vähän himmailevat. Sinivuokot sentään olivat jo nostaneet esiin sievät päänsä.

Ja lamoherukka vihertää jo. Nuo ensimmäiset pikkuruiset lehdet ovat niin suloisia. Lamoherukasta on tullut yksi ehdottomia luottokasvejani. Yksi ainoa taimi on peittää jo monta metriä kivipengerrystä ja siitä on riittänyt jakotaimia muuallekin. Nytkin tutkin hieman tilannetta ja löysin useita juurtuneita versoja, joista napsaisen taimia uusiin paikkoihin, kunhan ehdin sellaisiin hommiin.

Skillat odottavat vielä aurinkoisempia kelejä.

Narsissitkin ovat tulossa esiin. Näitä meillä piisaa. Ovat ikivanhaa keltaista sorttia ja uskollisia kuin mitkä. Ne ovat vuosikymmenten saatossa lisääntyneet niin, että kun ne kukkivat, meillä on pihalla paikoittain ihan keltaista. Keltainen ei ole minun puutarhani väri, mutta vaikea on vastustaa näin luotettavaa kasvia. Mummi kutsuu näitä pääsiäisliljoiksi, mutta harvemmin osuu pääsiäinen ja narsissien kukinta samaan aikaan.

Hieman kutkuttaisi lähteä rapsuttelemaan perennapenkkejä. Siivoamaan, niinkuin Mummi sanoo. Mutta pidättelen intoani ja annan syksyn lehtien lojua paikoillaan. Meidän puutarha on niin tiukkaa savea että kaikki maanparannusaine otetaan nöyränä vastaan, vaikkei se ehkä tähän aikaan vuodesta niin nättiä olisikaan.

Idänunikkosöpöliini. Tämä vihersi jo lumien alla. Ikivanhaa sorttia sekin. Olen sen kaivanut Mummin mökkipihasta, minne Mummi on sen kaivannut oman äitinsä pihasta. Se kasvaa siis jo ainakin neljännessä polvessa.

Krookuksetkin ovat vielä kovin varovaisesti liikkeellä. Suosikikseni on muodostunut tämä haalean keltainen sortti. Olisin voinut vaikka vannoa, että ne siniliilat olisivat minua varten. Ja tykkäänhän minä niistäkin, mutta yllätyksekseni tämä puhuttelee vielä enemmän.

Ja sitten huonompiin uutisiin. Turun puutarhamessuilta ostamani siperianesikko voi hieman kehnosti. Olin unohtanut sanoa puutarhatalkkari-isälleni, että kovilta yöpakkasilta voisi siirtää sisään turvaan. Viisi astetta pakkasta oli hänelle liikaa. Mutta luotan siihen, että kyllä tuolla jossain vielä henki pihisee.

--

Slow spring progress in my garden. Even though last week was lovely and sunny, the nights have been quite cold and not much has happened in almost two weeks. In a way it's a good thing. Once everything really gets going in the garden, I don't want to leave it for a moment.

Lähimatkailua

Meillä on onni asua yhden Turun kauneimman rakennuksen naapurissa. Mikaelinkirkko valmistui 1905 ja sen suunnitteli 1800-luvun lopulla Lars Sonck, joka oli vasta 24-vuotias opiskelija voittaessaan suunnittelukilpailun. Pahennusta seurasi, luonnollisesti. Sonck ei itsekään ollut myöhemmin nuoruudenteokseensa tyytyväinen ja vaati siihen muutoksia, joista osa toteutettiinkin. Kuulemani mukaan Sonck ei Turussa käydessään halunnut nähdäkään luomustaan.

Sonck varmaankin olisi kieltäytynyt aamiaisesta meidän keittiössämme. Minä sen sijaan istuskelen vallan mielelläni ruokapöydän ääressä ja katselen tätä komistusta. Opiskeluaikana mulla oli tapana pitää tentin luvusta taukoa ja kävellä kirkon ympäri. Rakennus on täynnä hienoja luontoteemaisia yksityiskohtia, jotka näkee vain, kun menee ihan lähelle. Esimerkiksi ikkunoiden alla on rivit sieniä, jotka kaikki ovat hiukan erilaisia.

Muistan vieläkin ensimmäisen kerran, kun astuin sisälle kirkkoon. Tuon goottilaisen ulkoasun perustella olin odottanut jotakin tummaa ja mahtipontista, mutta sisällä odottaakin yllätys.

We are lucky to live just across the street from one of the most beautiful buildings in Turku. St Michael's Church was designed by young Lars Sonck in late 19th century and the building was finished in 1905. Sonck was a 24-year-old student when he designed it and his winning of the design competition was a bit of a scandal. Apparently he was not happy with the design himself later on and did not want to see it when he was visiting Turku.

I see it every day when I sit in the kitchen and still love the view after over 20 years. The building is full of details inspired by the nature. For example there are different mushrooms carved on the wells underneath all the big windows.

I still remember the first time I entered the chirch. Because of the gothic exterior I expected it to be dark and gloomy. But there is a big surprise hiding inside the walls. I've never seen flowers, owls and snakes at the altar at any other church.

Purkuhommissa

Miehen isoisoäidin keinustuoli on lojunut vajaat pari vuotta piharakennuksen uumenissa. Kevään innoittamana (kun ei vielä täysillä jaksa puutarhassa puuhastella) päätin tarttua keinuun ja purkaa sen osiin uutta elämää elämään. Tuolin kangas ja puuosat ovat aikaa nähneet ja jäljistä päätellen tuoli on ollut kissataloudessa. Hapertuneesta ulkokuoresta huolimatta keikkustuolissa on mukava istua, se on sopivan matala ja viehättää muutenkin silmää. 

 Sinapinkeltainen väri sopisi sellaisenaan olohuoneen sisustukseen, mutta aika näyttää millaisen asun iäkäs keinustuoli saa ylleen. Tuoli on uudistettu ainakin kertaalleen, koska keltaisen alta paljastui vihreä samettikangas.

Käsinojat maalataan kiiltävällä mustalla ja vanhat kankaat saavat toimia uuden tuolikankaan kaavoina. Tuolin uumenista löytyi edelliseltä omistajalta hukkuneet hiuspinni, 55 senttiä ja kaksi papiljottineulaa. 

...kangaskauppa kutsuu!
//P

Toukokuuta odotellessa

Nyt mennään taas hetki vanhoilla kuvilla. Maaliskuun loppu oli mulle pienimuotoinen teknologiakatastrofi. Ensin puhelin alkoi tehdä tenää, sitten lapsi pudotti kameran lattialle ja särki suosikkiobjektiivini ja vähän kameran runkoakin. Ne ovat nyt korjauksessa.

Viimeisimpänä kadotin viikonloppuna Hamarissa autonavaimeni. Auto seisoi pihalla, enkä itsekään ollut pihasta poistunut, joten kovin kaukana ne eivät voineet olla. Isän kanssa niitä etsittiin kovasti ja sain auton oikein imuroituakin, mikä on sinänsä hienoa, koska lapsia kuskatessa sattuu kaikenlaista ja auto oli ihan omastakin mielestäni aika kehnossa siivossa. Lopulta Joni ajoi Turusta meille vara-avaimen, että pääsimme palaamaan sunnuntaina kaupunkiin. Maanantaina teetin pitkin hampain uuden kauko-ohjaimella varustetun avaimen (tyyriitä ovat!). Ja noin puoli tuntia myöhemmin isä soitti Hamarista. Avain oli löytynyt roskiksesta.

Kevään tulo on ainakin Hamarin leveysasteilla tyssännyt vähäksi aikaa. Viikonloppuna taas rapsuttelin ja roudasin kiviä, mutta mainittavaa muutosta ei puutarhassa ollut viikon aikana tapahtunut. Esikot olivat edelleen innottavan odottavalla kannalla ja muutama krookus, narsissi ja tulppaani kurkisteli mullasta, mutta harmaan sävyillä mentiin yhä edelleen.

Näissä kuvissa ollaan viime vuoden toukokuun alussa. Tuo vihreys näyttää niin huikealta näihin harmaan ja ruskean sävyihin tottuneeseen silmään. Omaan silmääni pistää kuvissa myös pari pientä pihapolkuprojektia, jotka valmistuivat viime kesänä. Hommia riittää aina, mutta jotain valmistuukin!

Viime perjantaina piipahdin myös Turun puutarhamessuilla. En ole mikään messuihminen todellakaan enkä nytkään oikein lämmennyt touhulle. Vaikka olivathan ne messukeskukseen raahatut hiirenkorvilla olevat nuoret koivut aika suloisia. Yhtään kuvaa ei nyt sattuneista syistä ole teille raportoitavaksi...

Jotain tuliaisia sentään tarttui mukaan. Suuntasin heti alkuun Hyötykasviyhdistyksen kojulle ja taisin olla siellä ihan ensimmäinen asiakas. Mukaan tarttui vihannesten ja yrttien siemeniä ja paria sorttia unikkoakin. Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen taimitorilta nappasin pitkään haaveilemiani parsan juurakoita sekä söpöläisiä siperian esikoita ja isokukkaista valkosipulilta maistuvaa laukkaa, jonka nimi jäi sinne messuille.

---

A few pictures from 11 months ago. It's still gray and brown here but soon it will change!

Both my camera and my phone are being repaired so no new garden pictures this week.