Himmailua

Perjantaina ajelin jo heti aamusta maalle. Viime visiitistä oli jo melkein kaksi viikkoa ja koska kelit ovat olleet niin aurinkoisia, ajattelin, että puutarhassa olisi jo vaikka mitä kuhinaa käynnissä. Hieman petyin, kun huomasin, että kasvua oli oikeastaan tapahtunut aika vähän. Yöt ovat olleet kylmiä ja kasvit selvästi vielä vähän himmailevat. Sinivuokot sentään olivat jo nostaneet esiin sievät päänsä.

Ja lamoherukka vihertää jo. Nuo ensimmäiset pikkuruiset lehdet ovat niin suloisia. Lamoherukasta on tullut yksi ehdottomia luottokasvejani. Yksi ainoa taimi on peittää jo monta metriä kivipengerrystä ja siitä on riittänyt jakotaimia muuallekin. Nytkin tutkin hieman tilannetta ja löysin useita juurtuneita versoja, joista napsaisen taimia uusiin paikkoihin, kunhan ehdin sellaisiin hommiin.

Skillat odottavat vielä aurinkoisempia kelejä.

Narsissitkin ovat tulossa esiin. Näitä meillä piisaa. Ovat ikivanhaa keltaista sorttia ja uskollisia kuin mitkä. Ne ovat vuosikymmenten saatossa lisääntyneet niin, että kun ne kukkivat, meillä on pihalla paikoittain ihan keltaista. Keltainen ei ole minun puutarhani väri, mutta vaikea on vastustaa näin luotettavaa kasvia. Mummi kutsuu näitä pääsiäisliljoiksi, mutta harvemmin osuu pääsiäinen ja narsissien kukinta samaan aikaan.

Hieman kutkuttaisi lähteä rapsuttelemaan perennapenkkejä. Siivoamaan, niinkuin Mummi sanoo. Mutta pidättelen intoani ja annan syksyn lehtien lojua paikoillaan. Meidän puutarha on niin tiukkaa savea että kaikki maanparannusaine otetaan nöyränä vastaan, vaikkei se ehkä tähän aikaan vuodesta niin nättiä olisikaan.

Idänunikkosöpöliini. Tämä vihersi jo lumien alla. Ikivanhaa sorttia sekin. Olen sen kaivanut Mummin mökkipihasta, minne Mummi on sen kaivannut oman äitinsä pihasta. Se kasvaa siis jo ainakin neljännessä polvessa.

Krookuksetkin ovat vielä kovin varovaisesti liikkeellä. Suosikikseni on muodostunut tämä haalean keltainen sortti. Olisin voinut vaikka vannoa, että ne siniliilat olisivat minua varten. Ja tykkäänhän minä niistäkin, mutta yllätyksekseni tämä puhuttelee vielä enemmän.

Ja sitten huonompiin uutisiin. Turun puutarhamessuilta ostamani siperianesikko voi hieman kehnosti. Olin unohtanut sanoa puutarhatalkkari-isälleni, että kovilta yöpakkasilta voisi siirtää sisään turvaan. Viisi astetta pakkasta oli hänelle liikaa. Mutta luotan siihen, että kyllä tuolla jossain vielä henki pihisee.

--

Slow spring progress in my garden. Even though last week was lovely and sunny, the nights have been quite cold and not much has happened in almost two weeks. In a way it's a good thing. Once everything really gets going in the garden, I don't want to leave it for a moment.